Älä pelkää haastaa huonoja ideoita. Älä oleta, että muut tekevät sen puolestasi. Älä kyyristele uratoiveittesi takia.
Gad Saad
Krauss, L. M. toim. (2025): The War on Science. Forum. 297 s.
Tässä juttusarjassa käydään läpi kirjoituksia fyysikko Lawrence M. Kraussin toimittamasta The War on Science -teoksesta. Tämä neljäs osa esittelee yksittäisiä ajatuksia luvuista 3–6. Alun jälkeen kirjasta alkoi löytyä toistoa ja epätasaisuutta. Ansiokas tieteen puolustaminen on silti näissäkin luvuissa pääosassa. (Kirjoitussarjan aiemmat osat ovat täällä: 1, 2 ja 3.)
Luvun kolme kirjoittaja Niall Ferguson on tunnettu muun muassa teoksistaan Rahan nousu ja Sivilisaatio (suom. Kimmo Pietiläinen, Terra Cognita) sekä somalialaissyntyisestä puolisostaan Ayaan Hirsi Alista. Tekstissään Ferguson ihmettelee, miten akateeminen maailma – ulkopuolisia rahoittajia myöten – alkoi sietää yliopistojen ja tieteen/tutkimuksen politisoitumista. Yhtenä esimerkkinä hänellä on kampuksilla ilmennyt antisemitismi lokakuun 2023 Hamasin iskujen jälkeen.
Ferguson puolustaa tieteen autonomiaa poliittisia muoteja ja poliittista painostusta vastaan. Hän esimerkiksi muistuttaa, että lääkärit ja juristit olivat yliedustettuina natsipuolueessa. Näin Ferguson:
Holokausti on edelleen poikkeuksellinen rikos. Se eroaa muusta vähemmistöihin kohdistuvasta järjestäytyneestä ja tappavasta väkivallasta juuri siksi, että sitä ajoi kansallisvaltio, jolla oli maailman hienoimmat yliopistot. Siksi Yhdysvaltain yliopistot eivät voi pitää antisemitismiä vain jonkinlaisena vihanilmauksena, joka ei eroa vaikkapa islamfobiasta – neologismi, jota ei pitäisi samassa yhteydessä edes mainita.
Fergusonin mukaan totalitarismia on kahta makua, vaikka sen ainesosat ovatkin samat.
* * *
Luvussa neljä Gad Saad, jolta juuri ilmestyi teos Suicidal Empathy, toistaa Parasitic Mind (2020) -kirjansa sanomaa: yliopistot voivat tartuttaa opiskelijoihin epärationaalisuutta ruokkivia ”mielen viruksia”. Hän luettelee muun muassa seuraavat: uhriaseman liioitteleminen, radikaali feminismi, biofobia (eli haluttomuus selittää ihmisen käyttäytymistä biologialla/evoluutiolla) ja rodullisiin tai sukupuolisiin identiteetteihin keskittyvä ja meritokratian hylkäävä diversiteettikultti. (Viimeksi mainitusta on huomattava, että monimuotoisuudella ei koskaan tarkoiteta mielipiteiden monimuotoisuutta vaan ainoastaan rotua, sukupuolta, seksuaalisuutta tms.)
Professori Saad jatkaa:
Kieltäydyn opettamasta gender-ideologian ”periaatteita”, jotka kiistävät sen todellisuuden, että ihminen on sukupuolisesti kaksijakoinen ja suvullisesti lisääntyvä laji, jolla on kahta fenotyyppiä: naaras ja koiras. Kieltäydyn opettamasta, että tieteellinen menetelmä on vain yksi tapa tietää muiden tapojen joukossa. Kieltäydyn opettamasta, että biologia on huomioitava kaikilla muilla lajeilla paitsi sillä yhdellä, jota kutsumme Homo sapiensiksi. Kieltäydyn olemasta yksikäsitteinen ”liittolainen” ihonväriin, etnisyyteen tai sukupuoliseen suuntautumiseen nojautuville opiskelijaryhmille. Opastan kaikkia opiskelijoita, jotka haluavat oppia, riippumatta heidän epäolennaisista identiteettileimoistaan.
(Kirjoissaan Saad harrastaa omakehua, aivan kuten kollegansa Nassim Nicholas Taleb, mutta lyhyeen artikkeliin sitä ei juuri mahdu.)
* * *
Luvussa viisi Anna Krylov ja Jay Tanzman muistuttavat, että vaikka tieteellisistä artikkeleista väitetään joskus koituvan vähemmistöille haittaa, näitä haittoja ei ole osoitettu. Tutkimuksesta koituvat haitat on siis vain oletettu, ja silti haittoihin vedoten on pyritty estämään tutkimustulosten julkituloa. Vastaavasti Krylov ja Tanzman muistuttavat, että sensuroinnista koituvia hyötyjä ei ole osoitettu.
* * *
Luvussa kuusi John Armstrong lainaa tiedelehti Naturen pöyristyttävää lausuntoa, jossa lehti (ilman todisteita) väittää olevansa vastuussa valkoihoisen tutkimuksen ja oppineisuuden suosimisesta. Nature jatkaa:
Tieteelliset pyrkimykset ovat olleet – ja yhä ovat – osallisia systeemisessä rasismissa, ja niiden täytyy voimakkaammin pyrkiä korjaamaan nämä epäoikeudenmukaisuudet ja voimistamaan marginalisoituja ääniä.
Armstrongin artikkelin otsikko kysyy: ”Miten dekolonisoida matematiikka?” Tieteenystävä on epäuskoinen. Ei kai kukaan vakavissaan ehdota matematiikan dekolonisointia. Eiväthän matematiikan tulokset tai menetelmät ota kantaa siirtomaavalloituksiin, eivät puolesta eivätkä vastaan.
Matematiikan dekolonisaatiota ajavia ”tutkimuksia” kuitenkin löytyy. Armstrong käy niitä systemaattisesti läpi. Tausta-ajatuksena kyseisissä artikkeleissa on Armstrongin mukaan käsitys, että vallanpitäjä määrää sen, mitä tieto on. Oikeaa tietoa ei siis tuottaisikaan taho, jolla on osuvimmat perustelut ja joka käyttää pätevimpiä menetelmiä vaan taho, jolla on valtaa.
Erään Armstrongin lainaamaan ”tutkimuksen” mukaan siirtomaavalloitukset olivat symbioosissa modernin tieteen, erityisesti matematiikan kanssa. Tekstin otsikko kuuluu: ”Länsimainen matematiikka – Kulttuuri-imperialismin salainen ase”. Artikkelin mukaan matematiikka edistää lännen kulttuurista hegemoniaa.
Armstrongin siteeraamat dekolonisaatioartikkelit voidaan falsifioida jo sillä faktalla, että matematiikkaa ei keksitty Euroopassa. Numerojärjestelmämmekin on peruja muinaisesta Intiasta ja Persiasta. Lisäksi samat matemaattiset tulokset ja lainalaisuudet on löydetty itsenäisesti monissa eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Mayat esimerkiksi keksivät nollan käsitteen kauan ennen kuin Kolumbus purjehti Amerikkaan. Ja intialainen matemaatikko keksi seuraavan kaavan piille π/4=1/1-1/3+1/5-1/7+1/9-1/11… satoja vuosia ennen kuin kaava keksittiin Euroopassa.
Matematiikkaa on siis harrastettu ja käytetty kaikenlaisissa yhteiskunnissa sivilisaation alkuajoista asti. Matematiikka ei ole imperialismia tai kapitalismia, eikä se edistä länsimaalaista maailmankuvaa. Vastaavasti matematiikan ”dekolonisointi” ei ole osa moraalisesti välttämätöntä vastarintaliikettä tai kansannousua sortajaa vastaan, kuten jotkut ovat esittäneet. Sen sijaan matematiikan ”dekolonisointi” on koomista ja paikoin uskonnon kaltaista fundamentalismia ja tieteen objektiivisuuspyrkimyksistä luopumista.
Se, että monilla matematiikan teoreemoilla ja tekniikoilla on ranskalaisten ja saksalaisten miesten nimiä 1800-luvulta, ei asiaa muuta. Armstrong toteaa, että natseissakin oli päteviä matemaatikoita, mutta että heitä oli myös natsien vainoamissa juutalaisissa. Lopussa Armstrong esittää ajatuksen dekolonisaation mielekkyydestä yleisemminkin:
Jos matematiikan dekolonisointi on absurdia, ehkäpä sitä on tieteen, taiteen tai historiankin dekolonisointi.
