Suhteellinen köyhyys ja terveyserot

Toisinaan taloudellisyhteiskunnallisen huono-osaisuuden ja heikon terveydentilan välistä yhteyttä selitetään älykkyyseroilla (esim. HS 26.11.2007). Terveyseroja tutkinut Richard G. Wilkinson esittää kirjassaan Mind the Gap toisenlaisen hypoteesin.

Wilkinsonin mukaan ihmiset elävät pidempään yhteisöissä, joissa rikkaiden ja köyhien väliset tuloerot ovat pienet. Syyksi hän näkee sen yksinkertaisen seikan, että tasa-arvoisemmat yhteisöt ovat vähemmän stressaavia ja ahdistavia. Niissä ihmiset luottavat toisiinsa enemmän ja ovat vähemmän vihamielisiä toisiaan kohtaan. Populaation terveyden ja psykososiaalisen hyvinvoinnin kannalta saattaa siis olla ratkaisevaa, missä määrin yksilöiden väliset suhteet rakentuvat solidaarisuutta ja yhteistyötä edistävistä strategioista. Ja se minkälainen strategia on vallalla, riippuu Wilkinsonin mielestä pitkälti siitä kuinka tasa-arvoinen yhteiskunta on.

Tiedetään, että tuloilla ja terveydellä on voimakas yhteys kunkin valtion sisällä. Mind the Gap -kirjan mukaan teollisuusmaiden väliltä löytyy kuitenkin parhaimmillaankin vain heikko yhteys: ”Jopa USA:n osavaltioiden välillä, missä kulttuurierot ovat pienempiä kuin eri maiden välillä, kuolleisuuden ja osavaltion keskitulon välillä ei ole yhteyttä. Kuitenkin kunkin osavaltion sisällä on selkeä yhteys tulojen ja terveyden välillä.”
Toisin sanoen silloin, kun tulot liittyvät sosiaaliseen statukseen, kuten valtioiden sisällä, ne liittyvät myös terveyteen. Ja silloin, kun tuloerot merkitsevät vähän yksilöiden hierarkkisen aseman kannalta, kuten valtioiden välillä, tuloilla on vain vähän vaikutusta terveyteen.

Entä väkivalta ja tuloerot? Yleisesti ottaen väkivalta on keskittynyt köyhien pariin ja köyhimmille alueille, ei niinkään rikkaiden ja köyhien välille. Väkivaltatutkija James Gilligan on tähän liittyen todennut, ettei hän ole nähnyt yhtään vakavaa väkivallantekoa, joka ei olisi johtunut ”häpeän, nöyryytyksen, epäkunnioituksen tai naurunalaisuuden tuntemuksista ja joka ei pyrkisi estämään tai palauttamaan tätä kasvojen menetystä.”

Wilkinsonin mielestä epätasa-arvoisuus ruokkii tätä väkivallan biologista tunneperustaa. Suuret tuloerot nimittäin tarkoittavat, että suuri joukko ihmisiä on suljettu pois sellaisista työpaikoista ja sellaisesta varallisuudesta, jotka ovat tavanomaisia statuksen lähteitä. Eri osavaltioissa huomattu väkivaltarikosten – mutta ei omaisuusrikosten – liittyminen epätasa-arvoon viittaakin siihen, että suhteellisessa köyhyydessä ratkaisevaa ei ole niinkään matalampi elintaso sellaisenaan vaan se, miten se loukkaa arvokkuutta ja kunnioitusta sekä synnyttää tunteen alempiarvoisuudesta.

Jo taloustieteen isänä tunnettu Adam Smith oli samoilla linjoilla: ”Mitä ovat hyödyt, joita väitämme saavuttavamme sillä ihmiselämän suurella tavoitteella, jota kutsumme olojemme parantamiseksi? Näitä etuja ovat tulla huomatuksi, tulla huomioiduksi ja tulla hyväntahtoisesti hyväksytyksi.”

Wilkinsonin loppupäätelmien mukaan kehittyneessä maailmassa jopa puolet populaation terveyden, murhatilastojen ja yhteisöllisyyden variaatiosta näyttää johtuvan yksinomaan tulojen epätasa-arvoisuudesta. Valitettavasti emme vielä voi varmuudella sanoa, pitävätkö väitteet paikkansa. Tilastoilla kun on valehdeltu niin monta kertaa ennenkin. Mutta mikäli teesit ovat puoliksikin tosia, ne ovat tavattomia.