Kulttuuri ei ratkaise tieteen tutkimustuloksia

(Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa la 26.4.2008):

Opiskelija Juho Gröndahl kirjoittaa, että ”Tiede ei ole neutraalia tosiasioiden kuvausta” (HS 22.4.). Hänen mukaansa luonnontieteiden avulla ei voida päästä sen lähemmäs todellisuutta kuin muillakaan ihmisen kulttuurisilla luomuksilla. Gröndahl myös esittää, että kyseinen näkemys on vallitseva humanistisilla aloilla ja valtiotieteissä.

Tieteenhistoria on kuitenkin pullollaan vastaesimerkkejä. Eri kulttuureista tulevat tutkijat ovat itsenäisesti päätyneet täsmälleen samoihin tuloksiin vaikkapa alkuaineiden tai molekyylien ominaisuuksista. Yksikin näistä tapauksista riittää kumoamaan Gröndahlin teorian.

Sama kulttuurivapaus pätee myös ihmistutkimukseen. Kiinalaiset ja amerikkalaiset tutkijat tulevat jopa eri menetelmillä samankaltaisiin päätelmiin siitä, milloin ihmiseen ja simpansseihin johtaneet kehityslinjat erkanivat toisistaan.

On myös kulttuurista riippumaton havainto, että tietyt kasvonilmeet vastaavat tiettyjä perustunteita kaikkialla maailmassa. Lisäksi antropologit eivät ole löytäneet ensimmäistäkään kulttuuria, jossa ei tavattaisi vaikkapa rakastumista.

Gröndahl on toki oikeassa siinä mielessä, että tutkijan henkilökohtaiset kiinnostukset ja uskomukset vaikuttavat hänen aihevalintoihinsa. Mutta on täysin eri asia, ovatko hänen tutkimustuloksensa päteviä. Eli jos tutkijan kulttuurinen tausta ratkaisee tulokset, kyse ei enää ole tieteestä.

Lisäksi on selvää, että tieto- ja kulttuurirelativismi ei ole kovin uskottavaa: väite siitä, että kaikki, myös tieteellinen tieto, on vain suhteellista, kumoaa itsensä. Vetoankin kaikkiin tieteen ystäviin, että he aktiivisesti haastaisivat humanisti- ja valtiotieteilijäprofessoreita kertomaan, miksi he näitä kulttuurisatuja nuorisollemme opettavat.