Tällä kertaa kyse oli pariskuntien ikäerosta, ja minulta kysyttiin mm. seuraavaa niistä pariskunnista, joissa ikäero menee toisin päin kuin yleensä: ”Mitä nuorempi mies saa vanhemmalta naiselta?”. Tähän liittyen ohjelmassa esitettiin aiemmin kuvattu pariskunnan haastattelu, jossa mies oli 17 vuotta kumppaniaan nuorempi. Kuten kyseisestä katkelmasta kävi hyvin ilmi, mies sai suhteesta samaa kuin muutkin suhteiltaan saavat (tai usein ainakin hakevat) eli lämpöä, hellyyttä, rakkautta.
Tiedän kyllä, että tässäkin haastattelussa minulta toivottiin evolutiivista selitystä. Niistähän olen paljon kirjoittanut. Mutta harmistukseni oli suuri, kun huomasin, miten toimittaja halusi nähdä evolutiivisen selityksen jotenkin ristiriidassa kyseisen pariskunnan tuntemusten kanssa. Toimittaja kun kysyi, että eikö tässä ole todiste, että romantiikkaa on sittenkin vielä olemassa – aivan kuin parisuhteeseen liittyvien tunteiden biologinen selittäminen voisi muka jotenkin hävittää romantiikan. Muistaakseni vastasin jotakin, että kyllä (30 vuotta nuoremman naisen kanssa pariutuneella) Sauli Niinistölläkin on suhteessaan romantiikkaa (siis siitäkin huolimatta, että meillä on joukko evolutiivisia selityksiä miesten nuoruusmieltymyksille). Yritin myös (luullakseni huonolla menestyksellä) tuoda esiin evolutiivisten ja välittömien (eli yksilön motiiveihin liittyvien) selitysten eroja.
Saadakseen hyviä juttuja toimittajan on toisinaan näyteltävä tyhmempää kuin onkaan (tosin harva tätä strategiaa uskaltaa noudattaa). Mutta tämän kysymyksen suhteen ei näyttänyt olevan siitä kyse. Tai en usko, että tarkoitus oli, että päätyisin viihdeohjelmassa selvittämään näitä evolutiivisen ja välittömän selityksen välisiä eroja. Evolutiivinen selitys siis kertoo, miksi meille on kehittynyt tietynlaisia tunteita ja mieltymyksiä (esim. miksi miesten kauneusmieltymykset kohdistuvat nuoriin naisiin, miksi meillä on taipumus muodostaa parisuhteita yms.). Parisuhdetaipumuksen evolutiivinen selitys on toisin sanoen eri asia kuin se, miksi yksilö päätyy/haluaa suhteeseen. Käsittelen tätä eroa kirjassani lukuisia kertoja, ja olen pettynyt, mikäli tämä viesti ei saavuta lukijaa. Toisaalta myönnän, että tämä kaikki on tietysti pikku juttu viihdeohjelmassa eikä tällä väärinkäsityksellä ole tuon taivaallista merkitystä ihmisten käyttäytymiseen.
Niinpä viihdelinjalla pysyäksemme laitan tähän väliin Benjamin Franklinin ohjeita, miksi nuorukaisen ei kannata hyljeksiä vanhempia naisia: ”Rakkaudessasi sinun tulisi suosia vanhoja naisia nuorten sijasta... Koska kaikilla pystyssä kävelevillä eläimillä vajavaisuudet lihaksia täyttävissä nesteissä ilmenevät ensimmäiseksi ylimmissä osissa. Ensimmäisenä roikkuvat ja kurtistuvat kasvot, sitten niska, sitten rinnat ja käsivarret, alempien osien pysyessä yhtä täyteläisinä kuin ennenkin ... vyön alapuolen perusteella ei pysty erottamaan vanhaa naista nuoresta. Ja kuten pimeässä kaikki kissat ovat harmaita, ruumiilliset nautinnot vanhan naisen kanssa ovat vähintään samanlaisia, ja usein ylivertaisia.” Franklin lisäsi vielä sen, että vanhemmat naaraat ovat kiitollisempia ja hänen mielestään rikkaat lesket ovat myös ”ainoa käytetty tavara, joka menee kaupaksi priimana.”
Ja lopuksi vielä pitkähkö ote Rakkauden evoluutiosta:
Mitä vanhemmasta koiraasta on kyse, sitä nuorempiin naaraisiin hän on sukupuolisesti mieltynyt – tietysti suhteessa koiraan omaan ikään. Tiedetään kuitenkin, että vanhemmat koiraat aktiivisesti etsivät ja joskus myös menevät naimisiin hedelmällisyysiän ohittaneiden naaraiden kanssa. Miten tämä sopii väitteisiin siitä, että koiraalle on evolutiivisesti kehittynyt taipumus kiinnittää huomiota naaraiden hedelmällisyysindikaattoreihin? Seuraavassa on joitakin selityksiä tälle vanhojen koiraiden ”epäadaptiiviselle” käyttäytymiselle. (Naaraiden mieltymyksiä, niiden vaikutuksia koiraiden psykologiaan sekä naaraiden kohtaamia evolutiivisia parinvalintaongelmia tarkastellaan tarkemmin kirjan kolmannessa ja neljännessä osassa.)
1. Nykyisissä yhteiskunnissa monet vanhat naaraat näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet evoluutioympäristössä. ”Sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää”, kuten Westermarck (1926) sen totesi. Tämä tuskin kuitenkaan on riittävä selitys ilmiölle; useimmat vanhuudesta kertovat piirteet tulevat läheisessä kanssakäymisessä vääjäämättä esille.
2. Sekä koiraat että naaraat joutuvat kilpailemaan avioliittomarkkinoilla. Niinpä heidän on säädettävä mieltymyksensä sille tasolle, jonka he voivat saavuttaa. (Ks. osio Itsetuntemus ja seksin vaihtokauppateoria.) Kaikki eivät mene naimisiin miljonäärin tai valokuvamallin kanssa, mutta tästä ei voida päätellä sitä, että resursseilla tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. Toisin sanoen, mikäli ”markkinavoimat”, lähinnä nuoremmat koiraat, eivät vaikuttaisi vanhojen koiraiden mahdollisuuksiin, he oletettavasti pariutuisivat vain hedelmällisten naaraiden kanssa. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias koiras on kuitenkin valmis – siis pakotettu – menemään naimisiin esimerkiksi 55-vuotiaan naaraan kanssa. On silti huomattava, että vanhojen koiraiden seksuaalifantasiat koskevat huomattavasti nuorempia naaraita (Buunk ym. 2001). On myös todisteita siitä, että seuranhakupalstoilla erityisesti 35–50-vuotiaat naaraat jättävät ikänsä ilmoittamatta vaikuttaakseen nuoremmilta (Pawlowski & Dunbar 1999a).
3. Koiraan mieltymyksiä määrää osittain myös se, mitä naaraan sukulaiset ovat valmiita hyväksymään, sekä tietysti se, mitä naaras itse haluaa. Vastaavasti teini-ikäiset koiraat suosivat fantasioissaan ja toiveissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naaraita, jotka yleensä eivät osoita heihin mitään kiinnostusta (Buunk ym. 2004; Buss 2004).
4. Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi koiraat punnitsevat muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naaraan luonteenpiirteiden tai kiinnostusten samankaltaisuutta.
5. Vanha naaras saattaa myös tarjota samoja hyötyjä kuin koiraan kenties jo päättynyt, nuoruusajalla alkanut parisuhde; esimerkiksi (iso)äidillistä hoivaa jälkeläisille.
On siis olemassa joukko tekijöitä, jotka saattavat samanaikaisesti ohjata koirasta kiinnostumaan nuorista naaraista sekä kosiskelemaan vanhoja naaraita. Edellä mainitussa Buunkin ja kollegoiden (2001) tutkimuksessa on kuitenkin eräs tyypillinen kyselytutkimuksia vaivaava ongelma: vastaajat todennäköisesti harrastavat ”moraalista poseeraamista” eli väheksyvät joitakin yleisesti paheksuttuja tapojaan ja fantasioitaan, tässä tapauksessa erityisesti siksi, että vastaajien nimettömyyttä ei voitu täysin taata. Saatujen tulosten perusteella voitaneen kuitenkin sanoa...
