Vakavasti otettava yhteiskuntatiede?

Seuraava kolumnini julkaistiin Tampereen Ylioppilaslehdessä, Aviisissa.

Kuusi keväistä kärjistystä

1. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, koska a) maanviljelyn aloittamisen jälkeen ihmisen elinympäristöissä tapahtuneet muutokset ovat niin suuria, b) jokaisella ihmisyhteisöllä on oma ainutkertainen historiansa ja c) ihmismieli mukautuu niin helposti vallitseviin tapoihin. Tieteen kriteerit täyttävä syy- ja seuraussuhteiden tutkiminen on täten mahdotonta, varsinkin kun alalla ei ole harrastettu kulttuurien välistä vertailua.

2. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, sillä ala on niin pitkään unohtanut olevansa biologian haara. Ihmislajin tavat ja sosiaalinen käyttäytyminen ovat tietysti ainutlaatuisia, mutta näin on muillakin lajeilla. Tieteiden välisen hierarkian takia yhteiskuntatieteilijöiden tulisi tuntea tärkeimmät biologiset teoriat siinä missä kemistin tulee tuntea fysiikan atomiteoria. Lajien välisen vertailun tulisi olla alalla arkipäivää.

3. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, sillä alalla on niin pitkään uskottu, että yhteiskunnallisilla instituutioilla on täysin ihmisestä riippumaton dynamiikkansa. Kulttuuri näyttäytyy yhteiskuntatieteilijälle taivaasta tippuneena sattumanvaraisena möhkäleenä. Instituutiot toki ovat tärkeä tutkimuskohde; ovathan ne ihmisen luomuksia ja tämän käyttäytymiseen vaikuttavia ympäristötekijöitä. Mutta kaikkein mielivaltaisimmatkin, pelkän vertaisrankaisun avulla leviävät normit ovat nekin evoluutiossa syntyneitä reaktioita, eivät sosiologisia yksittäistapauksia. Alojen epätieteellisestä tilanteesta kertoo se, että psykologia ja sosiaalipsykologia ovat Helsingissä eri tiedekunnissa.

4. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, koska se on hylännyt tieteen. Moni loppuvaiheen opiskelija pitää totuusrelativismia tai jonkinlaista subjektiivisuutta ihmistieteiden perusominaisuutena. Harva hakee poissulkevia kausaalisia selityksiä. Kokeellista menetelmää ei juuri opeteta, ja edes tutkijat eivät käytä peruskäsitteitä yhtenevällä tavalla. Matematiikka ja tilastotiede ovat kirosanoja. Alalla on myös omaksuttu kaksoisstandardi, jossa luonnontieteen inspiroimilta väitteiltä vaaditaan suurempaa luotettavuutta ja kovempia tulosvaatimuksia – samalla kun vaikkapa Freud, Lacan, Foucault tai Butler hyväksytään tieteeksi ongelmitta. Yhteiskuntatieteistä on tullut sosiaalialan ammattikoulu, joka ei valmista työelämään.

5. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, sillä se ylläpitää kapitalistishierarkkista järjestelmää. Taloustieteilijät pois lukien, alan harrastajat tuottavat markkinatalousrakenteiden kritiikkiä, jonka tehtävä paradoksaalisesti on vain lievittää taloudellisen epätasa-arvon aiheuttamaa pahaa mieltä. Älymystökastin hyvää tarkoittava kriittisyys ei siis johda muutokseen, vaan se tuo kannattajilleen laiskanpulskean tunteen moraalisesta ylemmyydestä. Yliopistosta on tullut hippien päivähoitopaikka, jossa tentittävien epäolennaisuuksien jälkeen kukaan ei jaksa suunnitella vallankumousta.

6. Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, koska alalla yhdistetään tiede politiikkaan. Esimerkiksi sukupuolentutkimus on sitoutunut tasa-arvoon. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri asiaa: a) selvittää sukupuoliin liittyviä tosiasioita ja b) käyttää saatua tietoa asiaintilan muuttamiseen. Yhteiskuntatieteilijät ovat jättäneet a-kohdan väliin ja hypänneet kohtaan b, maailman parantamiseen. Näin ala tulee rakentaneeksi ”tosiasioita” politiikan ehdoilla.

Ei vaan, vakavasti ottaen, jäiden lähtö yhteiskuntatieteistä on jo hyvässä vauhdissa: suurin osa opiskelijoista uskoo tieteelliseen menetelmään ja iloitsee elämää, ihmistä ja todellisuutta koskevan tieteellisen tiedon etsimisestä ja tuottamisesta. Eikö totta?