lauantai 26. marraskuuta 2011

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 1

Seksuaalinen inho on olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin. Useimmissa parinvalintatutkimuksissa inhontunne on kuitenkin laiminlyöty. Yksi syy laiminlyöntiin on siinä, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet pohtivat, millaista se olisi vaikkapa oman suosikkinäyttelijän kanssa. Kyllästymisestä voi myös kirjoittaa olematta kyllästyttävä tai huumorista olematta hauska, mutta inholla on voimia manata esiin asioita, joita kirjoittaja ei voi hallita.

Tässä kirjoitussarjassa tarkastellaan seksuaalisen inhon tunnetta ja sen evolutiivisia syitä.

Tarkastellaan ensiksi yleistä inhon tunnetta. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, kenen hammasharjaa vastaajat käyttäisivät vähiten mieluusti: puolison sisaren, parhaan ystävän, esimiehen, postinjakajan vai television säätytön? Lähes kaikki vastasivat postinjakajan. Seuraavaksi vastenmielisintä oli oman esimiehen hammasharjan käyttö. Miksi vastaajat olivat niin yksimielisiä? Entä miksi pienetkin koiranjätökset pihapiirissä herättävät voimakasta ärtymystä? Tai miksi kavahdamme oksennusta? Tai miksi kosketamme mieluummin sinistä kuin keltavihreää tai punaista nestettä? Jotta ymmärtäisimme näitä reaktioita, täytyy ymmärtää yhtä ihmisen kuudesta perustunteesta, inhoa. Mitä inho on? Miksi sitä koetaan?

Ihminen on muiden eläinten tavoin ollut aina alttiina vaarallisille taudinaiheuttajamikrobeille. Erityisen himoittuja mikrobien mielestä ovat eri ruumiinaukot. Ne kuitenkin pyrkivät puolustautumaan monin tavoin; korvassa oleva vaha, silmien kyyneleet, nenän ja kurkun lima sekä kuukautiseritteet hoitavat tehtäväänsä taistelussa pöpöjä vastaan. Mutta aina nämä keinot eivät riitä, ja tarvitaan psykologisia puolustuskeinoja, tarvitaan inhoa.

Kaikissa kulttuureissa inhotaan esimerkiksi mädäntynyttä lihaa ja oksennusta. Samoin seksiä ja suutelua – erittäin riskialtista! – inhotaan vääränlaisen kumppanin kanssa. Harva tuntee postinjakajan, joten varmuuden vuoksi on parempi olla käyttämättä hänen hammasharjaansa. Inho on siis intuitiivista mikrobiologiaa. Sen yhtenä tarkoituksena on pitää meidät terveinä, ja samalla estää ei-toivottuja raskauksia. Tunne estää meitä esimerkiksi syömästä tai koskettelemasta pilaantunutta ruokaa. Todennäköisesti inhon laukaisevat tekijät olivat pahimpia tautilähteitä esihistoriamme rehevällä savannilla. Siellä tunne siirtyi myös sosiaaliseen maailmaan: moraaliltaan epäilyttävä henkilö herättää inhoa, ainakin kuvaannollisesti.

Seksuaalisen inhon tunteen huomaa nopeasti, kun ajattelee seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Tällöin päällimmäinen tunne ei yleensä ole seksuaalinen himo vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Tunteet eivät siis mene nollasta sataan, vaan joskus ollaan pakkasen puolella.

Toisaalta luonnonvalinnan olettaisi suosineen nimenomaan niitä, jotka ovat kiinnostuneimpia seksistä ja täten kovimpia lisääntymään. Onko tämä seikka ristiriidassa seksuaalisen inhon kanssa? Luonnonvalinta toki suosii lisääntyjiä, mutta juju on siinä, että rajoittamaton seksinhimo, etenkään naisilla, ei ole lisääntymiseen paras mahdollinen strategia. Myös esimerkiksi jälkeläisten eloonjääminen tulee huomioida. Tämä tuo suuren joukon seksinhimoa rajoittavia sosiaalisia ja kulttuurisia motiiveja.

Seksuaalisen inhon tehtävä on estää meitä harrastamasta seksiä tietynlaisten henkilöiden kanssa. Jos ihmismielestä poistaisi kyvyn tuntea inhoa, vaikutukset olisivat dramaattisia. Harrastaisimme seksiä jopa lastemme, sisartemme ja vanhempiemme kanssa. Tämä sukulaisiin kohdistuva seksuaalinen inho on erityisen helppoa ymmärtää evoluution näkökulmasta. Luonnonvalinta suosi aktiivista seksuaalisen vastenmielisyyden tunnetta sellaisia henkilöitä kohtaan, joiden lähellä olemme varhaislapsuudessa kasvaneet, koska lähellä kasvaneet ovat yleisesti olleet lähisukulaisia, ja koska sisäsiittoiset jälkeläiset ovat usein sairaalloisia tai lyhytikäisiä. Tämänkaltaisen seksuaalisen vastenmielisyyden suuntautumisessa varhaislapsuuden kokemukset siis ovat ratkaisevia. Kyseinen inhomekanismi on tarkoitettu toimimaan perheen ja suvun sisällä, mutta joskus se toimii myös sellaisia luokkatovereita kohtaan, joiden kanssa on oltu lähes päivittäin alaluokilta asti.