Olen lukenut Susan Cainin kirjaa Hiljaiset – Introverttien manifesti. Cainin pitämästä koskettavasta TED-puheesta saa kuvan kirjan aiheesta, mutta esitelmä ei tietenkään korvaa kirjassa olevia pohdintoja tai sen lukuisia esimerkkejä. (Tietokirjailija minussa sanoo, että luennot ja julkiset esitykset ovat jäänne ajalta ennen kirjapainotaitoa.) Tässä on pari sattumanvaraista lainausta teoksen alkupuolelta. Ensimmäinen koskee avokonttoreita:
Niin kutsutuista aivoriihistä Cain kirjoittaa:
(Toki Cain silti huomioi kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen edut ja esimerkiksi väestöntiheyden yhteyden innovaatioihin. Suurimman osan kirjastaankin hän kertoo kirjoittaneensa kahvilan tungoksessa: "Syy tähän oli juuri se, jota uuden ryhmäajattelun soihdunkantajat niin innolla korostavat: pelkkä muiden ihmisten läsnäolo auttoi luomaan mielleyhtymiä.")
Ja koska kirja käsittelee introvertteja, mukana on tietysti yksi suomalaisvitsikin:
Avokonttorien on todettu vähentävän tuottavuutta ja heikentävän muistia. Niihin liittyy korkea henkilöstövaihtuvuus, ja ne tekevät ihmisistä sairaita, vihamielisiä, vähemmän motivoituneita ja epävarmoja. Avokonttoreissa työskentelevät kärsivät todennäköisemmin verenpaineesta ja kohonneesta stressitasosta ja sairastuvat helpommin flunssaan; he riitelevät enemmän kollegoidensa kanssa; he ovat huolissaan, että työtoverit salakuuntelevat heidän puhelinkeskustelujaan ja vakoilevat heidän näyttöjään. Heillä on vähemmän henkilökohtaisia ja luottamuksellisia keskusteluja kollegojen kanssa. He altistuvat usein kovalle ja hallitsemattomalle metelille, mikä kohottaa pulssia, lisää stressihormoni kortisolin eritystä ja tekee ihmiset sosiaalisesti etäisiksi, herkiksi kimpaantumaan, aggressiivisiksi ja vastentahtoisiksi auttamaan toisia.
Niin kutsutuista aivoriihistä Cain kirjoittaa:
Vaikka tavanomaisten aivoriihien on jo vuosien ajan todettu olevan tehottomia, ne ovat vieläkin suosittuja. Aivoriihien osallistujat yleensä arvioivat ryhmänsä suorituksen paljon todellista paremmaksi, mikä antaa viitteitä perimmäisestä syystä niiden suosioon: ryhmään osallistuminen saa ihmiset tuntemaan, että he kuuluvat joukkoon. Tärkeä seikka sekin – kunhan vain ymmärrämme, että joukkoon kuulumisen tunteen pääasiallinen tehtävä on toimia sosiaalisena kittinä, ei niinkään edistää luovuutta.
(Toki Cain silti huomioi kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen edut ja esimerkiksi väestöntiheyden yhteyden innovaatioihin. Suurimman osan kirjastaankin hän kertoo kirjoittaneensa kahvilan tungoksessa: "Syy tähän oli juuri se, jota uuden ryhmäajattelun soihdunkantajat niin innolla korostavat: pelkkä muiden ihmisten läsnäolo auttoi luomaan mielleyhtymiä.")
Ja koska kirja käsittelee introvertteja, mukana on tietysti yksi suomalaisvitsikin:
Mistä tietää, että suomalainen pitää sinusta? Hän tuijottaa sinun kengänkärkiäsi, ei omiaan.
