Vihreä Lanka –lehden välissä ilmestyvän Rönsy-liitteen
toimittaja pyysi vastaamaan viiteen sukupuolia ja sukupuolentutkimusta
koskevaan väitteeseen. Tässä pidemmät versiot vastauksestani. Tiivistetty juttu
ilmestyi 1.3.2013.
Väite 1) "Naiseksi kasvetaan, ei synnytä".
Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio.
Biologiassa sukupuolen määritelmä on selkeä. Se, jolla on
isommat sukusolut, on naaras, ja se, jolla on pienemmät, on koiras/uros.
Määritelmä on oivallinen, koska se kattaa kaikki suvullisesti lisääntyvät
lajit. Se ei myöskään ole ristiriidassa sen kanssa, että toisinaan joku kokee
syntyneensä väärään sukupuoleen. Pääsääntöisesti sukupuolikromosomit,
sukuelinten rakenne, hormonitasot, identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen
eivät kuitenkaan vaihtele yksilöiden välillä satunnaisesti vaan
systemaattisesti tietynlaisina ryppäinä, kaikissa kulttuureissa ja kaikilla
lajeilla.
Väite 2) "Naiset ovat Venuksesta ja miehet
Marsista".
Selkeimmillään sukupuolten väliset erot ovat fyysisissä
ominaisuuksissa. Jos otetaan satunnainen ryhmä miehiä ja naisia, nainen on
harvoin ryhmän paras kuulantyöntäjä. Henkisissä ominaisuuksissa taas on eniten
päällekkäisyyttä. Tämän takia on ylipäätään mahdollista, että synnynnäisistä
sukupuolieroista akateemisessa maailmassa edelleen kiistellään.
Yllätyksettömästi keskimääräiset erot ovat suurimpia lisääntymiseen liittyvissä
piirteissä (eroista lisää täällä). Tiedetään myös, että useiden ominaisuuksien
suhteen miesten kesken on enemmän vaihtelua siten, että molemmissa ääripäissä
on aavistuksen enemmän miehiä. ”Paljon lupauksia, paljon idiootteja”, kuten
miessukupuolta joskus on luonnehdittu.
Väite 3) Sukupuolia on yhtä monta kuin ihmisiäkin.
En keksi syitä, miksi sukupuoli kannattaisi määritellä
samaksi kuin yksilö. Mitä se palvelisi? Ihmisten toki pitäisi suhtautua
toisiinsa yksilöinä, ei ryhmän edustajana, mutta lennokkaat määritelmät eivät
tässä auta. Tiede ei myöskään ota kantaa, onko hyvä vai huono asia, että suurin
osa ihmisistä pitää itseään naisena tai miehenä ja että yleensä se vastaa
yksilön biologista sukupuolta.
Väite 4) Sukupuolen tutkimus on politiikkaa, ei tiedettä.
Sukupuolentutkimus on siinä määrin tieteellistä kuin siinä
esimerkiksi pyritään empiirisen aineiston perusteella kumoamaan (tai
vahvistamaan) hypoteeseja ja teorioita. Poliittista ala on siinä määrin kuin
sen teoriarakenteita ja etenkin tuloksia ohjaa pyrkimys vaikuttaa maailman
asioihin. Näillä perustein suuri osa takavuosien naistutkimuksesta ei saa
puhtaita papereita. On kiusallista, että naistutkimuksen oletettiin edistävän
naisten oikeuksia, kun se samanaikaisesti ohjasi nuoria ja lahjakkaita naisia
tyhjänpäiväiseen sanaleikittelyyn. Koska ala tällä tavoin marginalisoi naisia
ja sukupuolinäkökulmaa entisestään, 1990- ja 2000-lukujen naistutkijat
lakkauttaisivat alan itse, jos he olisivat johdonmukaisia.
Väite 5) Sukupuolten tasa-arvo on saavuttamaton utopia.
”Samasta työpanoksesta sama palkka” on eräs tasa-arvon
määritelmä. Se on myös helppo toteuttaa. Lisäksi kannatan tasa-arvoisia
mahdollisuuksia kaikille, vaikka sellaisenaan vaatimus onkin epätarkka:
riittääkö, että lähtötilanne on kaikille sama vai pitääkö kaikilla
kirjaimellisesti ja kaikissa elämänvaiheissa olla samanlainen mahdollisuus
menestymiseen? Mistä lähtötilanteesta siis puhutaan?
On yleisesti hyväksyttyä, että työnantaja ei saa valita
työntekijää sukupuolen perusteella. Asiaa voidaan kuitenkin tarkastella myös
työpaikkojen yleisen jakautumisen kannalta. Tällöin toisinaan ajatellaan, että
työpaikat tai uralla eteneminen eivät saa olla yhteydessä sukupuoleen. Tämä
näkemys on vaativampi, sillä työpaikkojen jakautuminen tai urakehitys saattavat
olla yhteydessä sukupuoleen muista syistä kuin työnantajan tekemistä
sukupuolipäätöksistä. Kysymys on ikiaikainen: missä määrin valtiolla on oikeus
puuttua yksilöiden – työntekijöiden tai työnantajien – päätöksiin. Riippumatta
siitä, miten yhteiskunta tämän kysymyksen ratkaisee, taloudellisen tasa-arvon
ja vapauden välillä on aina ristiriitaa (ks. samasta ristiriidasta suhteessa
perintöveroon).
