 |
| Kuva: http://askabiologist.asu.edu/ |
(Seuraava ajatusleikki on kankeahko vertauskuva yksilöstä
itsekkäiden geenien kulkuneuvona. Analogian pääongelma on se, että siinä ei ole
kopioitumaan ”pyrkivää” replikaattoria, ks. teokset Richard Dawkins: Geenin itsekkyys
ja Daniel C. Dennett: Darwin’s Dangerous Idea.)
Oletetaan, että haluat nähdä, millaista on vuonna 2515.
Avaruuden muukalaiset ovat esimerkiksi ilmoittaneet saapuvansa tuolloin, ja
olet kiinnostunut näkemään heidät. Oletetaan myös, että on kehitetty toimiva
keino elimistön jäädyttämiseksi ja uudelleen herättämiseksi. Jäädytysarkku
pitää sinut hengissä niin kauan kuin haluat. Ongelma tällaisen laitteen
suunnittelemisessa on, että se vaatii valtavasti energiaa. Omiin jälkeläisiin
ei kannata arkun ylläpidossa luottaa. Ainakaan kaukaisemmat jälkeläiset, jos
heitä edes syntyisi, tuskin piittaisivat sinun ja jääarkkusi hyvinvoinnista.
Sinun pitäisi suunnitella arkku, joka kykenee puolustamaan itseään ja
itsenäisesti hankkimaan riittävän määrän energiaa.
Tähän on periaatteessa kaksi strategiaa. Ensimmäinen on
jonkin ihanteellisen paikan etsiminen. Jääarkku ja sitä ylläpitävä laitteisto
kiinnitetään paikkaan, josta voi saada arkun vaatimia resursseja, esimerkiksi
energiaa auringonvalosta ja mineraaleja kuluneiden osien korjaamiseksi. Arkku
voisi myös vähitellen kasvattaa laitteistoaan suuremmaksi ja varmemmaksi.
Tämä on toimiva strategia, mutta siinä on ilmeisiä haittoja.
Tulevat sukupolvet saattavat päättää rakentaa paikalle moottoritien tai
ostoskeskuksen. Strategian haitta siis on se, että arkku ei pysty väistämään
vaaroja. Toki arkulle voidaan kehittää puolustusmekanismeja, mutta tulevat
sukupolvet taatusti osaavat kehittää keinot niiden murtamiseksi. Tämänkaltainen
juurtuminen on kuitenkin kasvien noudattama strategia. Ne eivät pysty
väistämään vaaroja, vaan ne puolustautuvat ja kilpailevat auringonvalosta
paikoillaan.
Vaihtoehtoinen strategia on kehittää arkku, joka pystyy
liikkumaan. Se vaatii laitteistolta paljon enemmän sekä suunnittelua että
energiaa. Arkulla pitäisi olla jonkinlaisia aisteja ympäristön havaitsemiseen,
päättelykykyä vaarojen huomaamiseen ja liikuntakykyä niiden välttämiseen.
Käytännössä arkun pitäisi olla mahdollisimman älykäs robotti. Tätä voidaan
verrata eläinten noudattamaan strategiaan. Ne ovat vaihtelevassa määrin
tietoisia ympäristöstään, liikkuvat ravinnon perässä ja väistävät vaaroja.
Oletetaan, että päädyt eläinstrategiaan eli liikkuvaan
robottiarkkuun. Millaisen arkun suunnittelisit? Ongelma on se, että arkun
tulisi reagoida tulevien vuosisatojen aikana muuttuviin ympäristöoloihin.
Toimintavarman robotin suunnitteleminen on lähes mahdoton tehtävä - etenkin
silloin, jos moni muukin on luonut itselleen vastaavanlaisen robottiarkun.
Arkkusi joutuisi kilpailemaan muita älykkäitä ja kenties oppimiskykyisiä
arkkuja vastaan. Mikään ei takaa, että juuri sinä olisit osannut luoda arkulle
parhaimmat toimintaohjeet.
Tällöin toimiva lisästrategia saattaisi olla yhteistyö
muiden arkkujen kanssa. Näinhän menestyneimmät eläimetkin toimivat. Liittoumia
muodostamalla arkut voisivat tehokkaammin saalistaa energiaa muilta eläin- ja
kasviroboteilta. Tämäkään vaihtoehto ei ole ongelmaton. Ensinnäkin muut robotit
ovat jo saattaneet muodostaa vahvempia liittoumia. Toiseksi yhteistyö on aina
riskialtista. Omien joukossa saattaa olla parasiittiarkkuja, jotka vain
näyttelevät yhteistyötä, mutta jotka todellisuudessa haluavat varastaa energiaa
tai muita resursseja. Pahimmassa tapauksessa parasiittien pyrkimys on vaihtaa
oma ”isäntänsä” tilallesi.
Jotta arkkujen välinen yhteistyö onnistuisi, niillä pitäisi
olla keinoja taata, että toinen ei yritä hyötyä toisen kustannuksella.
Käytännössä arkkujen pitäisi pystyä tekemään päätelmiä toistensa mielentiloista
ja luonteenpiirteistä. Niiden pitäisi tuntea rankaisevaa suuttumusta huijareita
kohtaan. Lisäksi niillä pitäisi olla yhteinen kieli sopimusten solmimista
varten, ja sopimuksia valvomaan pitäisi kehittää rankaisevia poliisi- ja
tuomarirobotteja, jotka eivät kuitenkaan yrittäisi itse hyötyä vallastaan.
Toimivin strategia olisi toisin sanoen luoda ihmisen
kaltaisia robotteja, jotka muodostavat modernin yhteiskunnan. Lienee turha
mainita, että sellaisen suunnitteleminen tyhjästä on mahdotonta. Ihmisen ja
hänen moraalitunteidensa kehittymiseen tarvittiin suunnattomasti aikaa ja
jatkuvaa ja tarkkasilmäistä luonnonvalintaa. Ja vaikka robottiyhteiskuntien
luominen lopulta jotenkin onnistuisi, mikä estäisi niitä hävittämästä
luonnonvaroja liian tehokkaasti? Tuskin ihmisenkään toiminta voi jatkua näin
menestyksellisenä vuosisatojen päähän. Moraalitunteet eivät ole kehittyneet
palvelemaan koko elonkehän tai tulevien sukupolvien hyvinvointia.
