Hesarissa 28.8. oli juttu maanviljelyn aloittamisen
aiheuttamista haitoista. Ihmisen työ esimerkiksi muuttui tylsemmäksi ja
raskaammaksi ja ravinto yksipuolisemmaksi. Juttua varten oli haastateltu Yuval Noah Hararia, jonka mukaan
siirtyminen maanviljelyyn oli virhe, koska se tarkoitti tuhansia vuosia
raatamista, uusia tauteja ja poliittista epätasa-arvoa. Hänen mukaansa maata
viljeleviä esivanhempiamme ei olisi lohduttanut tieto siitä, että Pohjoismaissa
menee hyvin 10 000 vuotta maanviljelyn aloittamisen jälkeen.
Tässä on Ihmisluontoa etsimässä -kirjastani muokattu kohta, jossa ajatusleikin (ei omani, viitteet kirjassa) avulla
käsitellään kutakuinkin samaa teemaa. Aiheeseen liittyy suuria väestön
hyvinvointiin ja väestömäärään liittyviä eettisiä ja eksistentiaalisia
kysymyksiä. Mihin ihmislajin tulisi pyrkiä ja miksi? Jos on tarkoitus tuottaa
hyvinvoivia ihmisiä, miten pitkän aikavälin tähtäykseen on pyrittävä ja
millaisista määristä on kyse? Näistä ehkä myöhemmin lisää; tässä ote kirjasta:
---
Miten ja miksi olemme tulleet omaksuneeksi nykyisen
länsimaisen elämäntavan? Kuvittele, että saat tehtäväksesi siirtyä aikakoneella
30 000 vuoden päähän menneisyyteen kertomaan sen ajan ihmisille nykyisestä
järjestelmästämme. Mitä ”luolaihmiset” ajattelisivat lisääntyneestä
varallisuudesta, maanviljelyksestä, kuluttamisesta tai vapaa-ajasta? Oletetaan,
että olet kertonut kohtaamallesi heimolle tavaroista ja palveluista, joita
2000-luvulla voi ”ostaa” ”rahalla”, jota taas saa vastineeksi jonkun muun
hyväksi annetusta osaamisesta eli ”työnteosta”. Esitelmäsi lopuksi haluat
kuulla heidän ajatuksiaan ja vastaat heidän kysymyksiinsä:
Heimopäällikkö:
Mies/nainen tulevaisuudesta, voisinko tällä rahajutulla ostaa 20 nuorta vaimoa,
jotka haluavat kantaa lapsiani?
Sinä: Se ei onnistu.
Orjuuden lakkauttamisen jälkeen ei ole ollut mahdollista ostaa
lisääntymismenestystä. On toki olemassa prostituoituja, mutta he käyttävät
yleensä ehkäisyä.
Heimopäällikkö: No,
minun pitää siis vietellä naiset, jotta he haluavat lisääntyä kanssani. Voinko
tähän tarkoitukseen ostaa lisää älykkyyttä ja karismaa, kykyä kertoa hauskempia
tarinoita ja vitsejä tai lisää pituutta ja lihaksia?
Sinä: Ei onnistu.
Mutta voit kyllä ostaa itsehoitokirjoja, joilla on jonkinlainen lumevaikutus,
sekä joitakin steroideja, jotka lisäävät lihasmassaa – ja ärtyneisyyttä.
Heimopäällikkö:
Selvä, olen mieluusti kärsivällinen ja odotan seksuaalikilpailijoideni
kuolevan. Voinko ostaa sata vuotta lisää elinikää?
Sinä: Et voi, mutta
moderni, ihmeitä tekevä terveydenhuolto kyllä nostaa eliniänodotteesi 70
vuodesta 79 ikävuoteen.
Heimopäällikkö: Nämä
ei-vastaukset ärsyttävät minua ja tunnen oloni aggressiiviseksi. Voinko ostaa
kehittyneitä aseita, jotta voin tappaa kilpailijani, erityisesti Roisto-Raulin
ja naapuriklaanin miehet, jotta voin varastaa heidän naisensa?
Sinä: Kyllä voit.
Hyvä vaihtoehto on suomalainen RK62-rynnäkkökivääri. Sen tehokas ampumaetäisyys
on 400 metriä ja sarjatulella sillä voi ampua 120–180 laukausta minuutissa. Ai
niin, luulen kyllä, että kilpailijat ja naapuriheimokin pystyisi sitten
ostamaan niitä.
Heimopäällikkö:
Päätyisimme siis vain eri tasolla käytävään heimosotaan. Ja rauhan aikana
tappavia taisteluja varmaan olisi enemmän kuumaveristen teinien kesken klaanin
sisälläkin. Minun täytyisi siis selvästikin tyytyä nykyiseen puolisooni;
voisinko ostaa hänelle ikuista omistautumista ja peräkkäisiä orgasmeja, jotta
hän ei koskaan pettäisi minua?
Sinä: Rakastavaiset
pettävät modernissakin maailmassa ja varmuus isyydestä ei ole sielläkään
taattua.
Heimopäällikkö:
Entäpä puolisoni äiti ja sisko, voisinko ostaa heille mukavammat
persoonallisuudet, jotta he olisivat vähemmän kriittisiä vikojani kohtaan?
Sinä: Valitettavasti
sekään ei onnistu.
Tässä vaiheessa heimopäällikön fiksu puoliso keskeyttää ja
alkaa esittää omia kysymyksiään.
Päällikön puoliso:
Mies/nainen tulevaisuudesta, voinko ostaa komean ja korkea-arvoisen ja
hurmaavan rakastajan, joka ei koskaan jätä minua huomiotta tai hakkaa minua?
Sinä: Ei, mutta voit
ostaa romanttista kirjallisuutta, jossa tällaisia rakastajia esiintyy.
Päällikön puoliso:
Voinko ostaa lisää siskoja, jotka hoitaisivat nuorempia lapsiani kuten omiaan
silloin, kun olen poimimassa karviaismarjoja?
Sinä: Ei,
lapsenvahdit ovat yleensä alipalkattuja, tunnekuohun vallassa olevia huonosti
koulutettuja teinejä, jotka ovat kiinnostuneempia Facebookista tai
Instagramista kuin vieraiden lasten hoitamisesta.
Päällikön puoliso:
Entäpä pian teini-ikäiset lapsemme? Voinko ostaa heille kunnioitusta ja
tottelevaisuutta tai makua valita hyvät puolisot?
Sinä: Ei onnistu.
Mainostajat aivopesevät heidät sulkemaan silmänsä sosiaalisilta kokemuksiltasi
ja älyltäsi, ja saavat heidät suutelemaan kenen tahansa kanssa, joka juo
Otto-lonkeroa.
Tässä vaiheessa kivikautinen yleisö alkaa liikehtiä
epäuskoisesti. Yrität vielä vakuuttaa heitä nykyajan autuudesta kertomalla
luontoretkeilyä helpottavista tuotteista: rinkoista, teräksisistä
linkkuveitsistä, kestävistä ja kuivana pysyvistä maastokengistä,
goretex-takeista, hyttyssuojista. Yleisö alkaa taas kiinnostua, kunnes
heimopäällikön puolison äiti, vanha matriarkka kysyy: ”Mitä meidän tulisi
tehdä, jotta saisimme näitä veitsiä ja kenkiä?”
Sinä: Ainoa, mitä
teidän täytyy tehdä, on istua luokkahuoneessa melkein joka päivä viidentoista
vuoden ajan, opetella epäintuitiivisia taitoja, kuten lukemista ja
kirjoittamista, ja sitten matkustaa päivittäin töihin ja tehdä kolmekymmentä
tuntia viikossa tylsää työtä moraalittomalle yhtiölle, kaukana sukulaisista ja
ystävistä, ilman tunnetta yhteisöllisyydestä, vaikutusmahdollisuuksista tai
yhteydestä luontoon. Mutta ei se ole niin paha, maastokengät ovat tosi siistit.
Matriarkka kysyy vakavalla naamalla: Oletko järjiltäsi?
En ole varma, mitä edellä olevasta mielikuvitusleikistä
pitäisi ajatella. Totta kai koulunkäyntiin ja työelämään liittyy paljon
uudenlaista piinaa, jota metsästäjä-keräilijät eivät kohtaa. Aivan yhtä lailla
kivikaudella oli vastuksia, joista sittemmin on päästy eroon. Vaikka
esiteollinen elämä olisi olennaisesti onnellisempaa, olen melko varma, etten
haluaisi paluuta menneisyyteen, jos sellainen olisi mahdollista – siitäkään
huolimatta, että se olisi ainoa tapa estää elonkehän liiallinen vaurioituminen.
Älyllisen elämän alennustila, joka ”takaisin luontoon” -strategiaa
oletettavimmin seuraisi, olisi vain liian kova hinta maksettavaksi. Luonnon
sietokyvyn loppuminen toki tullee vaatimaan saman hinnan, vieläpä korkojen
kanssa, mutta silti en pysty vakavasti ehdottamaan sellaista muutosta.
Myönnän,
että tässä mielessä en eroa tekoripsistä ja luomiväreistä kiinnostuneesta
teinitytöstä, joka ulkonäköpaineiden vuoksi ei uskalla hypätä pois vaatteisiin
ja kosmetiikkaan liittyvästä kulutuskierteestä. Voi myös olla, että
jonkinlainen markkinointikoneisto on tämänkin kieltämättä elitistisen
ajatukseni takana. Mutta silti vasta kun on osoitettu, että
metsästäjä-keräilijät pystyvät taikauskon sijasta vaikkapa seuraavankaltaisiin
päätelmiin, olen valmis suosittelemaan sitä elämäntapaa laajemminkin:
Se, että olen huomannut rakastavani lastani, ei siksi koska meillä on yhteisiä geenejä, vaan koska vuorovaikutus häneen on ollut tietynlaista, ja se, että olen huomannut todennäköisesti suosivani omaa lastani enemmän kuin hänenlaistaan adoptoitua lasta vain lisääntymishistoriani johdosta, ovat oivalluksia, jotka samanaikaisesti saavat minut todennäköisemmin adoptoimaan lapsen ja epätodennäköisemmin lisääntymään pakonomaisesti. Pohdintani seksuaaliseen kilpailuun liittyvistä jännitteistä on todennäköisemmin rauhallista ja järkevää, ja olen myös suvaitsevampi muiden vastaavia pyrkimyksiä kohtaan; ja lopulta uskon, että nämä oivallukset tekevät olemassaoloni nautittavammaksi, siedettävämmäksi muille ja arvokkaaksi itselleni (Alexander 1979).