torstai 19. tammikuuta 2017

Kauneudesta ja kosmetiikasta (+sirkusmatkakertomus)

Kulutustutkimus-lehdessä oli pitkä juttuni miesten ja naisten eroista kosmetiikan kulutuksessa. Eräs lukija lähetti sen johdosta oheisen netistä joskus imuroimansa kuvan. Hän ei kuitenkaan muistanut sen alkuperää. Osaisiko joku kertoa kuvan taustasta? Siinä näyttäisi olevan kaksi metsästäjä-keräilijää (luultavasti Etelä-Amerikasta) koristautumassa, kenties jotakin juhlallisuutta varten. Kuva ainakin vaikuttaa aidolta.

Lisäys 20.1.: Kiitän saamistani kuvatiedoista (erit. J.B.). Tästä linkistä löytyy lisätietoja ja tästä vastaavanlainen kuva. (Kiitos lukijoille myös kuvanhakuohjeista...)    

Tässä linkissä on aiheeseen liittyvä (varsin köykäinen) tutkimusraportti Scientific American -lehdestä. Kyseisen tutkimuksen löydöksiä on, että meikkaaminen saattaa herättää seksuaalista kilpailua. Naisten kuvia arvioidessaan koehenkilöinä olleet nuoret naiset ainakin arvioivat olevansa meikattuja naisia kohtaan mustasukkaisempia. Miehet taas pitivät meikattuja naisia arvovaltaisempana (more prestigious).

Mikä sitten on nykynaisten meikkaamisen perimmäinen tausta? Matkiiko se joitakin hedelmällisyydestä tai jopa lastenhoivasta kertovia piirteitä, kuten evoluution perusteella voidaan ennustaa? Steven Pinker kirjoittaa How the Mind Works (1997) -kirjassa seuraavasti, hänen mukaansa kyse on lähinnä nuoruuden eli hedelmällisyyden imitoimisesta:
Nykynaisilla on vähemmän vauvoja, he saavat niitä vanhempina, he ovat vähemmän alttiina luonnonvoimille, he ovat paremmin ravittuja ja harvempien tautien vaivaamia kuin heidän edeltäjänsä. He voivat näyttää samalta kuin muinaiset teini-ikäiset pitkälle keski-ikään asti. Naisilla on myös teknologiaa simuloimaan ja liioittelemaan nuoruudesta, terveydestä ja naiseudesta kertovia merkkejä: silmämeikkiä (suurentamaan silmiä), huulipunaa, kulmakarvojen nyppimistä (pienentämään maskuliinista otsaharjannetta), pakkelia (hyödyntämään varjostuksen tuomia muotoja), tuotteita, jotka lisäävät hiusten kiiltoa, tuuheutta ja väriä, rintaliivejä ja vaatteita, jotka simuloivat nuoria rintoja. Heillä on satoja mikstuuroja, joiden väitetään pitävän iho nuoren näköisenä. Laihduttaminen ja treenaaminen voi pitää vyötärön kapeampana ja vyötärö-lantiosuhteen pienempänä, ja lisäksi voidaan toteuttaa illuusio liiveillä, korseteilla, vanteilla, krinoliineilla, sukkanauhavöillä, laskostuksilla, kartioilla ja leveillä vöillä.

Edvard Westermarck totesi jo 1930-luvulla, että sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää. Entä miksi ikä näyttelee niin suurta roolia naisen (mutta pienempää miehen) haluttavuudessa? Naiskauneuden ja nuoruuden välistä yhteyttä ei voida selittää sillä, että länsimaissa, erityisesti mediassa, vallitsisi pakkomielle nuoruudesta. Tai sitten kaikilla kulttuureilla on pakkomielle nuoruudesta. Miesten ulkonäkö ei rapistu yhtä nopeasti, kun he vanhenevat; ei sen takia, että media/kulttuuri olisi luonut jonkinlaisen seksistisen kaksoisstandardin, vaan sen takia että miesten hedelmällisyys ei laske niin nopeasti.

Tämän ”epätasa-arvon” selitys on siis siinä, että ihmisnaaraalla hedelmällisyysindikaattorit ovat selkeämmin esillä. Ihmiskoiras taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Hän on kutakuinkin yhtä hedelmällinen varhaisteinistä vanhukseksi asti, ja miesvartalon rasvakerroksen määrällä tai jakautumisella ei juuri ole merkitystä hedelmällisyyden kannalta. Siksi miehen muilla ominaisuuksilla, esimerkiksi älykkyydellä ja sen tuomalla statuksella, on parinvalinnassa keskimäärin suurempi merkitys. (Kyseinen sukupuoliero ei muuta sitä seikkaa, että parinvalintamieltymyksissä myös naisen älykkyydellä on suuri rooli, samoin kuin miehen ulkonäöllä ja iällä/nuorekkuudella.)

Miesten nuoruusmieltymyksiä on saattanut tukea se, että suhteesta syntyvän jälkeläisen todennäköisyys saada hoivaa on huomattavasti suurempi silloin, kun nainen on nuori. 20-vuotias saattaa tarjota hoivaa ja apua jälkeläiselle 40 vuoden ajan, kun taas 40-vuotiaan tarjoama hoiva jää pakostakin lyhyemmäksi. Tämä on saattanut olla merkittävä valintapaine ihmislajilla, jonka lapsuus- ja nuoruusvaiheet ovat poikkeuksellisen pitkiä. Lisäksi nuoren naisen vanhemmat ovat todennäköisemmin elossa investoimassa lastenlastensa hyvinvointiin. Lajillamme myös muut sukulaiset kuin vain vanhemmat osallistuvat pienokaisten hoivaamiseen. Lisäksi tautiriski on sitä suurempi, mitä vanhemmasta yksilöstä on kyse. (Näitä aiheita käsitellään pitkästi Rakkauden evoluutio -kirjassani).

PS. Tutkailin vanhoja tekstejäni ja törmäsin alla olevaan matkakertomukseen. Vuonna 2014 Circus Helsingin nuoria oppilaita osallistui sirkusfestivaaleille Saksan Wiesbadenissa. Esitys oli Zeeebra! -vippilautanumero, joka sai tuomariston erikoispalkinnon. Olin matkalla toisena huoltajana ja opettajana ja kirjoitin tuolloin ajatuksia ylös. Teinit virnuilivat matkakertomukselleni, jonka he ja heidän vanhempansa saivat sähköposteihinsa. Eräs nuorista jopa kysyi, kuinka monta olin ottanut tuon kirjoittaessani.

Yksilönä sirkuksessa ja yhteiskunnassa – Matkakertomus Saksan Wiesbadenista

Kaikkia ihmisryhmiä – miljoonien ihmisten valtioista pieniin kaveripiireihin – voidaan luokitella sen mukaan, kuinka erilaisia tai samanlaisia ryhmän jäsenet ovat. Erilaisuuden/samanlaisuuden aste on ratkaiseva seikka monen asian kannalta: miten ryhmän jäsenet viihtyvät, miten ryhmä menestyy, millaiset ihmiset hakeutuvat ryhmään ja niin edelleen.

Suomi on perinteisesti edustanut yhtenäiskulttuuria, jossa kansalaisten odotetaan toimivan ja ajattelevan samalla tavalla. Tilanne näyttää myös muuttuvan hitaasti. Tupokierrosten ja suomettuneen punamultakonsensuksen jäljiltä yksilöperusteisen (ihmisoikeus)ajattelun on ollut vaikea juurtua Suomeen. Kulttuurinen yhtenäisyys (tai nurkkakuntaisuus) on toisaalta osaselitys Suomen taloudelliselle menestykselle ja korkealle elintasolle. Kun ihmiset ajattelevat samoin, he kykenevät paremmin yhteistyöhön eivätkä joudu ristiriitoihin. Lisäksi samanlaisuudesta koituu suoria hyötyjä. Kämppäkaveriksi kannattaa valita sellainen, joka menee samaan aikaan nukkumaan, pitää samasta huoneenlämmöstä ja jonka musiikkimaku on samanlainen.


Nurkkakuntaisuudestaan huolimatta Suomi on melko kaukana yhdenmukaisuutta korostavista kollektivistisista kulttuureista, vaikkapa Japanista. Tämä kävi ilmi esimerkiksi silloin, kun sirkusryhmä Taiwanista oli joitakin vuosia sitten vierailulla Circus Helsingillä. He harjoittelivat yhdenmukaisissa vaatteissa ja kaikki tehtiin täydellisessä järjestyksessä. Yksilöitä ei näkynyt esityksissä eikä harjoituksissa. Tämä epäindividualistinen lähtökohta oli tuottanut äärimmäisen tarkan ja vaikean esityskoreografian, joka tuskin olisi onnistunut länsimaisessa sirkuskoulussa.

Äärimmilleen vietynä kollektivismi on suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä, esimerkiksi Yhdysvaltojen amish-yhteisöissä. Siellä toisinajattelua ei tavata eikä suvaita. Tämän vuoksi he voivat luottaa toisiinsa. Ilman yhdenmukaista ajattelumaailmaa amishien uhrautumista vaativat yhteistyötalkoot ja vastavuoroinen avuliaisuus olisi luultavasti mahdotonta. Sisäänpäin lämpiävän yhteisöllisyytensä takia amish-yhteisöt menestyvät ja ovat kohtuullisen vauraita, vaikka he käyttävätkin teknologiaa, joka on peräisin ajalta ennen polttomoottoreita.

Yhdenmukaisuuden haitat ovat yhtä ilmeisiä kuin sen hyödyt. Valtavirrasta poikkeavia ihmisiä saatetaan syrjiä, vähemmistöjä saatetaan halveksia ja niin edelleen. Usein toisinajattelijoiden on pakko lähteä yhteisöstä. Tämä tuo kärsimystä ja monenlaisia ristiriitoja. Ihminen haluaa luonnostaan olla lähipiirinsä hyväksymä ja arvostama ja tulla hyväntahtoisesti huomioiduksi. Se jää monelle kuitenkin haaveeksi, jos yhdenmukaisuuden paine on kova. Yhdenmukaisuus myös kahlitsee luovuutta ja estää uusien ajatusten syntymistä.

Joskus valtio pakottaa yhdenmukaisuuteen, toisinaan se pyrkii torjumaan sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslakia on suunniteltu turvaamaan, että valtio ei saa liikaa valtaa kansalaisiinsa nähden. Yritysmaailma on luonnollisesti yrittänyt hyötyä tilanteesta, ja etenkin viime vuosina se on onnistunut todella hyvin. Suuryritysten kasvanut valta Amerikassa johtunee osin siitä, että ihmisten luottamus politiikkaan/demokratiaan on ennätyksellisen matalalla. Tämä taas johtunee erilaisten eturyhmittymien vaikutusvallasta parlamentissa ja kenties myös tavasta, jolla pankkikriisiä hoidettiin.

Perinteisessä sirkuksessa ryhmänumerot on yleensä tehty ”kollektivistisesti”, samanlaisissa vaatteissa ja yhdenmukaisilla koreografioilla. Saksan festivaaleilla ryhmäesityksiä oli Circus Helsingin lisäksi kolme: neljä ukrainalaismiestä, kolme ukrainalaistyttöä ja kaksi hiljaista unkarilaispoikaa. Kaikissa näissä esityksissä esiintyjät olivat yhdenmukaisissa asuissa. Ukrainalaismiehillä oli myös yhdenmukaiset koreografiat, lähes läpi esityksen. Circus Helsingin esityksessä yhteisiä koreografia-osioita taas oli niukasti ja vaatteet korostivat yksilöiden välisiä eroja. Molemmat esitystavat voivat tietysti olla viihdyttäviä ja koskettavia, ja molemmilla tavoilla voidaan kertoa kiinnostavia tarinoita. Olen jäävi sanomaan, mutta iso osa Circus Helsingin esityksen viehätyksestä syntyi juuri yksilöllisten erojen tuomasta energiasta.

Ryhmänumeroiden luomisessa ja ylipäätään ryhmäharjoittelussa on etsittävä jonkinlainen tasapaino seuraavien seikkojen välille:
1) Riittävästi yhdenmukaisuutta (jotta yhteistyö on mahdollista ja jotta ihmiset luottavat toisiinsa),
2) Riittävästi yksilöllisyyden/erilaisuuden tukemista (jotta ihmiset voivat/uskaltavat olla itsenään) ja
3) Riittävästi vapautta (jotta ihmiset voivat itse löytää asiat, joita he haluavat tehdä ja joissa he ovat hyviä).
Opettamisessa tulen korostaneeksi kohtia kaksi ja kolme, vaikka tunnistan, että monien asioiden kannalta kurinalaisempi yhdenmukaisuus toimisi paremmin.

Yhdenmukaisuuden ja viihtyvyyden kannalta on tärkeää, että dominoivat persoonallisuustyypit tai omien etujen ajaminen muiden kustannuksella eivät saa ryhmässä valtaa. Näille on kuitenkin luonnollisia vastavoimia. Joko määräilijä/itsekäs huomaa olevansa epäsuosittu ja ottaa opikseen tai sitten ryhmätyö ei vain onnistu ja muodostuu uudenlaisia ryhmiä. Joskus kunkin yksittäisen jäsenen etu on tietysti pitää huolta kaikkien ryhmän jäsenten eduista. Yksilön ja ryhmän väliset eturistiriidat ovat pienimmillään sota- ja kilpailutilanteissa, joissa kaikilta odotetaan uhrautumista ryhmän hyväksi.

Keskellä Sebastiano Toma.
Saksassa näkyi mainonnan ja brändien vaikutus nuoriin. Monet ryhmässämme hihkuivat innosta nähdessään tiettyjä merkkivaatekauppoja keskustan kävelykatualueella. Teini-ikäisillä on monesti ylikorostunut tietoisuus itsestä (ainakin ulkonäöstä ja pukeutumisesta) ja suunnaton pelko ja huoli joutua kaveripiirin ulkopuolelle. Tämän huolen ilmentymien seuraaminen on rasittavimpia puolia teini-ikäisten kanssa työskentelyssä. Nuorten epävarmuus johtunee osin silkasta kokemattomuudesta ja keskeneräisyydestä. Koska nuori ei vielä ole mitään ja koska omaa kokemusta ei ole, nuoret tahtomattaan päätyvät armeijamaiseen yhdenmukaisuuteen ja toisinaan pakonomaiseen auktoriteettien vastustamiseen. Usein he myös päätyvät matkimaan suosittuja ja kauniita. (Tätä tapahtuu joillakin eläinlajeillakin.) Mainonta käyttää kyseistä seikkaa hyväkseen, ja tehoaa se tietysti moniin aikuisiinkin. Kun keski-ikäinen mies päätyy ostamaan George Clooneyn mainostaman Rolexin, hän ei halua sekunnintarkasti tietää paljonko kello on, vaan hän – luultavasti tiedostamattaan – haluaa vaikuttaa menestyneeltä. Kaikki pystyvät järkeillen ymmärtämään, että statusta, hyväksyntää tai suosiota ei saa kaupasta, mutta harva uskaltaa astua pois mainosmaailman ohjailemasta kulutuskulttuurista.

Suurin osa Weisbadenin festivaalin esityksistä oli soolonumeroita. Monet tyttöjen ja naisten esitykset nojasivat päälle liimattuun, narsistiseen ja ylinaiselliseen keikistelyyn. Tällaisia esityksiä ei palkituissa juuri nähty. Tosin joukossa oli narsistisia miesesityksiäkin, mutta ne olivat lähinnä ”olen herkkä ja ahdistunut runopoika” -laatua. Itseironiaa ei esityksissä juuri ollut. Sirkuksen vaarallisuus näkyi siinä, että esiintyjistä kaksi kävi tarkistuttamassa itsensä sairaalassa esityksensä jälkeen.