Viime viikonloppuna tarjosin alla olevaa tekstiä HS:n mielipidepalstalle, mutta en saanut
lehdeltä vastausta. Kirjoituksessa puolustan sananvapautta; lähinnä sitä, että
yksilöllä on oikeus tahria itsensä niin likaiseksi kuin hän mielii. (Edelleen
paljon mieluummin käsittelisin ihmisen käyttäytymisen selittämiseen liittyviä tieteellisiä
kysymyksiä, enkä tällaisia poliittisia teemoja. Mielipidekirjoitukseni alla on
vielä kuvitteellinen lehdistötiedote kuvitteellisesta tempauksesta
ilmaisunvapauden puolesta. Jälkikirjoituksessa taas palataan lyhyesti niin
kutsuttuun fasilitoituun kommunikointiin – tai pikemminkin ”kommunikointiin”.)
- - -
Vihapuhetta ei tule kieltää
Sananvapauden pimeänä puolena voidaan pitää vihapuhetta.
Sitä on viime aikoina pyritty rajoittamaan ja siitä on jopa toivottu
rangaistavaa. Vihapuhetta ei kuitenkaan ole määritelty riittävän selkeästi, jotta
se voitaisiin mielekkäästi lailla kieltää. Jos vihantunteiden ilmaisemisesta
tai edes vihaan yllyttämisestä aletaan rangaista, olemme lähellä orwellilaisten
ajatusrikosten maailmaa. Siellä ei ole ilmaisun-, uskonnon- tai omantunnonvapautta.
Tuomioistuintenkin riippumattomuus on kyseenalainen.
Vastoin yleistä pelkoa vihapuhe ei myöskään aiheuta
ääritekoja tai synnytä ääriliikkeitä. Asia on luultavasti täsmälleen
päinvastainen: ilmaisunvapaus on tae rauhanomaisuudelle. Tämä koskee toki vain
demokraattisia oikeusvaltioita. Diktatuureissa vihapuheella on suurempi
vaikutus, sillä niissä ei samalla tavoin uskalleta puolustaa vihapuheen
kohdetta.
Entä rotuun perustuvat halventavat yleistykset? Ne
loukkaavat kyseessä olevaa roturyhmää ja kaikkia vähänkään valveutuneita
kansalaisia. Demokratiassa sananvapauden on silti ulotuttava rasismiin asti. Niin kauan kuin yksilön kunniaa
ei loukata ja niin kauan kuin ketään ei lyödä tai yllytetä siihen,
loukkaaviakin väitteitä on suvaittava. Ei-toivotun puheen ja
ei-toivottujen tekojen välillä on selvä ero.
Rasistiraasun on siis annettava saada kuulostaa
rasistiraasulta. Ja pelkoa lietsovan populistin on saatava paljastaa,
millaisissa myrkyissä hän muhii. Sittenpähän ihmiset tietävät. Rotuun tai
etniseen ryhmään perustuva panettelu ja syrjintä ovat niin itsestään selvästi
väärin, että yhteiskunta kykenee hoitamaan sellaisen vaivattomasti ja
sivistyneesti – jos lehdistö ja muut mediat vain ovat vapaita ja keskustelevia.
Vihapuhe on siis mahdollista pitää aisoissa ilman
että ketään tarvitsee pakottaa itsesensuuriin tai että oikeuslaitos
tarjoaa kenellekään katkeroituneen uhriutumisen tuomaa poliittista suosiota.
Lisäksi jos ihmiset pelkäävät rangaistusta loukkaavista puheistaan,
olojen parantaminen tulee vaikeammaksi. Yhteiskunnalliset muutokset kun aina
loukkaavat jotakuta. Esimerkiksi tasa-arvoiseen avioliittoon siirtyminen oli
kova pala monelle uskovaiselle. Vapaassa yhteiskunnassa asiaa uskallettiin siitä
huolimatta ajaa. Siksi vaikkapa rienaavia ja huonolla maulla tehtyjä pilakuvia
on silloin tällöin julkaistava. Se muistuttaa, että kansalaisilla on oikeus parantaa yhteiskuntaa. Sensuurin vaikutukset ovat pitkällä aikavälillä
pahempia kuin vaikutukset, joita sensuurin kohteilla mahdollisesti olisi.
Osmo Tammisalo
Tietokirjailija ja pilapiirtäjä
Helsinki
Lisäys 21.6.: Eräs lukija huomautti, että ajatus siitä, että puhe ei johda tekoihin, on tekstissä liian vahvasti ilmaistu. Tämä luultavasti pitää paikkansa. Puhe ja teksti totta kai inspiroivat ihmisiä - hyvään ja pahaan. Näiden kahden kilvoittelu ja demokraattiset periaatteet (ja ”oikeamielisyyteen” inspiroivien viestien ylivoima) puoltavat kuitenkin laajaa sananvapautta. Siitä tekstin homoliittoesimerkkikin kertoo.
- - -
LEHDISTÖTIEDOTE
Tiedämme, että
tempauksemme on infantiili ja että se tuskin edistää ajamaamme asiaa. Tiedämme
myös, että tempauksemme loukkaa monia ja että monet eivät tekoamme ymmärrä
tai pitävät sitä yksinkertaisesti typeränä. Mekin pidämme tätä typeränä.
Tieto siitä, että
ihmiset voivat ilmaista itseään typerästi, pelleillen, huonolla maulla ja silti
ilman väkivallan pelkoa, kuitenkin ohittaa edellä mainitut mielipiteet.
Tempauksessa tulemme
polttamaan – paloturvallisesti ja ympäristöä likaamatta – seuraavia esineitä: Raamattu, Koraani, Lajien synty, Pääoma, Suomen, Ruotsin, Viron,
Neuvostoliiton, Yhdysvaltain ja Venäjän liput sekä muutamien nykyisten,
eläköityneiden ja edesmenneiden valtioiden johtohenkilöiden kuvia. Tunnistamme,
että näitä asioita saatetaan pitää pyhinä ja osaa meistäkin arveluttaa vaikkapa
siniristilipun polttaminen.
Meille oikeus
ilmaista itseään vapaasti on kuitenkin pyhä asia. Meitä loukkaa ajatus, että jokin
esine tai ajatus nauttisi lainsuojaa sen takia, että joku pitää sitä pyhänä.
Lain ei tule antaa pyhyyden määrittelyä yksityisten ihmisten tai ihmisryhmien
käsiin.
Pääpyrkimyksemme on,
että yhteiskunta sitoutuu edistämään rationalismia ja laajoja yksilönvapauksia.
Kansalaisten on tiedettävä, että he elävät yhteiskunnassa, joka puolustaa
sanomisen ja omantunnon vapautta. Sellainen mahdollistaa pyrkimykset
yhteiskunnan parantamiseksi.
Tämä on siis kuvitteellinen lehdistötiedote kuvitteellisesta
tempauksesta. Lähtisikö tällaiseen nykypäivänä ihmisiä mukaan? En usko. Näen
kuitenkin tämänkaltaisen tempauksen tällä hetkellä tarpeellisena.
Vapaa-ajattelijoilla oli jokunen vuosi sitten julkisuustempaus, jossa ihmiset
saivat vaihtaa Raamattunsa pornolehtiin. Skeptikot taas yrittivät Hakaniemen
torilla tehdä joukkoitsemurhaa nauttimalla homeopaattisia valmisteita. Olipa
näistä julkisuuskikoista mitä mieltä tahansa, tempaukset herättävät keskustelua
ja ne muistetaan vielä vuosien jälkeenkin. Yllä olevaa tiedotetta saa vapaasti
käyttää, jos joku haluaa tempaista...
- - -
PS. Fasilitoitu kommunikaatio ja tapaus Tuomas Alatalo nousivat
esiin Helsingin Sanomissa 21.2.2017. Jutussa mainittu lastenneurologian linjajohtaja Hannu Heiskala tyrmää ajatuksen,
että Alatalo olisi kirjansa kirjoittanut: ”Ei missään tapauksessa.” Autismi- ja
aspergerliiton toiminnanjohtaja Tarja Parviainen sen sijaan on yllättävän
epäselvä fasilitointikannastaan: ”Jos se on keino, jolla viestiä saadaan ulos,
siksi sitä käytetään.” Tietysti jos fasilitointi toimisi, sitä olisi mielekästä
käyttää. Kyse on nimenomaan sen toimimisesta/toimimattomuudesta, johon
Parviaisen tulisi ottaa jokin kanta. Kykeneekö yksilö siis kommunikoimaan
fasilitaatiolla, jos hän ei kommunikointiin muilla tavoin kykene? Nykytutkimus
sanoo ei.
Tuomas Alatalo (siis hänen fasilitoijansa) vastasi 7.3. mielipidekirjoituksella,
väittäen esimerkiksi seuraavasti: ”Minulle ehdotettiin kuvien käyttöä
kommunikoinnissa, mutta on tyhmää tyytyä kuvaan, kun voi luoda sanan.” Olen kirjoittanut aiheesta täällä jälkikirjoituksessa.
Siihen ei ole paljon lisättävää. Fasilitoinnin toimivuus olisi helppo ja tärkeä
testata tapauskohtaisesti. Annetaan fasilitoitavan nähdä jokin kuva, jota
fasilitoija ei näe. Osaisiko vaikkapa Tuomas Alatalo fasilitoinnin avulla kertoa
kuvasta? Jos hän siihen kykenisi, asia olisi varmasti jo tullut ilmi. Olen Alatalon
suhteen mieluusti väärässä, mutta se ei riitä: tarvitsen todisteita – ja mieluiten
näkisin niitä ennen tulevia kuntavaaleja. Vammaisen lapsen äiti ansaitsee
kaiken myötätuntomme, mutta ei ole oikein, että hän voi jälleen halutessaan käyttää
kaksi ääntä.
