Berg, deWaal ja Dawkins ihmisen pahuudesta

Luin pintapuolisesti Lasse Bergin ruotsalaisen bestsellerin Kalaharin aamunkoitto: Miten ihmisestä tuli ihminen (Into 2012, alkup. 2005). Berg kävi kirjaansa varten haastattelemassa muun muassa Steven Pinkeriä ja Frans deWaalia. Bergin mukaan ajatus siitä, että ihminen on paha

...on saanut tukea niinkin johtavilta evoluutiobiologeilta kuin Konrad Lorenzilta 1960-luvulla ja muutama vuosikymmen myöhemmin Richard Dawkinsilta (teoksessa Geenin itsekkyys), joka suorastaan määrittelee, että ihminen syntyy itsekkäänä ja hänet on kasvatettava auliuteen ja altruismiin.

Lausunnosta huomaa, että Berg ei ole Dawkinsiaan lukenut. Mahdollisesti hän on nojannut vain deWaalin kanssa käytyyn keskusteluun. Miksi Bergin kommentti sitten on epäreilu? Dawkins nimenomaan selittää Geenin itsekkyydessä [1], miten altruismi on voinut evolutiivisesti kehittyä. Käyn Dawkinsin näkemyksen ja deWaalin kanssa käydyn kiistan kattavasti läpi Ihmisluontoa etsimässä -kirjassani (s. 119–132). deWaalista Dawkins kirjoittaa:

De Waalin kirja on täynnä anekdotaalisia esimerkkejä (joiden ei tulisi yllättää ketään), että eläimet ovat toisinaan mukavia toisiaan kohtaan, tekevät yhteistyötä molempien osapuolten eduksi, välittävät toistensa hyvinvoinnista, lohduttavat toisiaan onnettomuuden hetkinä, jakavat ruokaa ja tekevät muita sydäntä lämmittäviä hyviä tekoja. Olen aina ollut sitä mieltä, että suuri osa eläinten luonteesta on altruistista, yhteistyökykyistä ja jopa noudattaa hyväntahtoisia omakohtaisia tunteita, mutta se seuraa itsekkyydestä geenin tasolla pikemminkin kuin on ristiriidassa sen kanssa. Eläimet ovat joskus mukavia, joskus ilkeitä, koska molemmat ovat geenien etu eri aikoina. Juuri siksi puhumme ”itsekkäästä geenistä” emmekä vaikkapa ”itsekkäästä simpanssista”. Vastustus, jota de Waal ja muut ovat nostaneet biologien välille, jotka joko uskovat, että ihmis- ja eläinluonto ovat perusteiltaan itsekkäitä, tai jotka uskovat, että se on perusteiltaan ”hyväluontoinen”, on vääränlainen vastakkainasettelu – huonoa runoutta. 

deWaal on erinomainen tieteen popularisoija ja apinatutkija, mutta hän on ajoittain sortunut romanttisiin luulotelmiin, kuten Dawkins asian ilmaisee. deWaal on esimerkiksi korostanut bonobojen rauhanomaisuutta ja väittää, että ihmisen esivanhemmat olivat enemmän bonoboiden kuin aggressiivisempien simpanssien kaltaisia. Dawkins toteaa tähän, että toki ihmiset muistuttavat toista lajia enemmän kuin toista joissakin suhteissa ja erittäin todennäköisesti toista lajia toisissa suhteissa. Niin tai näin, deWaalin itseään korostavista yleistyksistä on turha huolestua (hän esim. sanoo, että ”Biologille tekee vielä nykyisinkin yhtä kipeää kuin mädän viisaudenhampaan poistaminen myöntää, että ihmisessä voi olla luonnostaan hyvää” Berg, s. 47). deWaalin lisäksi ei nimittäin ole monia, jotka ovat yhtä voimallisesti edistäneet evolutiivista ihmistutkimusta.

[1] Geenin itsekkyys ilmestyi jo vuonna 1976, ei vuosikymmeniä Lorenzia myöhemmin.

PS. Helsingin Sanomissa oli tänään kaksi ilahduttavaa kirjoitusta. Toinen paljastaa yrityksen hyväksikäyttää tieteellistä artikkelia oman asian ajamiseen, vaikka kyseinen artikkeli ei asiaan liity. Toinen taas toteaa, että edes kuona-aineelle ei ole tarkkaa määritelmää, saati detoxille. Myöskään ilmausta ”parantaa aineenvaihduntaa” ei ole määritelty kunnolla. Onko hikoilu tai virtsaamisen lisääntyminen sitä? Entä kuumeen nousu? (Olen kirjoittanut detoxista tämän merkinnän jälkikirjoituksessa; kyse oli Ruohonjuurikaupan valheellisesta mainonnasta.)