Demokratiat ovat
muita hallintomuotoja vauraampia, rauhanomaisempia ja vähemmän korruptoituneita.
Ne eivät juuri harjoita väkivaltaa omia kansalaisiaan kohtaan, eivätkä ne myöskään
ole kovin innokkaita sotimaan toisia valtioita vastaan. Demokratiassa väestöllä
on lisäksi keskimäärin korkeampi elinajanodote ja pienempi imeväis- ja
synnytyskuolleisuus kuin muissa hallintomuodoissa.
 |
| https://en.wikipedia.org/wiki/Democracy_Index |
Demokratiaan
johtavat prosessit eivät kaikesta huolimatta ole yksinkertaisia. Pelkkä vaalien
järjestäminen tai demokratialiikkeen suosio eivät riitä. Esimerkiksi Ukrainan
oranssi vallankumous ja arabikevät eivät ainakaan lyhyellä aikavälillä
onnistuneet tavoitteissaan (tosin valoa näyttää olevan tunnelin päässä muun
muassa Tunisiassa). Jos taas katsotaan kauemmas historiaan, prosessi näyttää
toivottoman vaikealta. Antiikin Ateenan romahdettua demokratiaa piti odottaa
pari tuhatta vuotta. Lisäksi 1700-luvulla Yhdysvallat oli käytännössä ainoa
demokratisoitunut valtio.
1900-luvulla demokratisoituminen
on silti onnistunut joissakin erityisen hankalissa olosuhteissa, esimerkiksi
köyhyyden riivaamassa Intiassa, natsismin traumatisoimassa Saksassa ja
apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa. Myös Neuvostoliiton hajoaminen toi
lukuisia täysimittaisia demokratioita. Jopa Pakistan ja Bangladesh näyttävät
lukuisista vaaliväkivaltaisuuksista huolimatta olevan matkalla kohti
demokraattista parlamentarismia. (Pakistanin historiassa yksikään vaaleilla
valittu siviilijohtaja ei ole pysynyt vallassa koko vaalikautta, mutta
asiantuntijoiden mukaan tilanne on muuttumassa.) Viimeisimpien arvioiden mukaan
maailman valtioista yli 60 prosenttia on demokratioita. Kiinan taloudellinen
menestys lienee merkittävimpiä esteitä uusien demokratioiden synnylle
lähitulevaisuudessa.
Toisaalta erään
laskelman mukaan viimeisen 30 vuoden aikana jopa 24 prosenttia maailman
demokratioista on hajonnut. Toisen laskelman mukaan vuosien 2000 ja 2015
välillä demokratia luhistui 27 maassa. Useimmiten kyse on poliittisten
oikeuksien ja oikeudellisten prosessien vähittäisestä murenemisesta ja
autoritäärisen johtajan/hallinnon esiinnoususta. Esimerkeiksi käyvät Turkki,
Venäjä, Thaimaa ja Kenia. (Tosin niiden aiemmasta demokraattisuudesta voidaan olla
monta mieltä.) Demokratian kannalta myönteistä asiassa on se, että
autoritääriset valtiot ovat epävakaita ja kykenemättömiä kilpailemaan modernien
yhteisöjen ja talouksien kanssa. Mikäli autoritäärinen hallinto taas on
menestyksekäs niin, että se tuottaa vaurautta ja koulutetun väestön, valtio
usein onkin jo matkalla kohti kansalaisyhteiskuntaa ja poliittista muutosta. Demokratian
lähitulevaisuus lienee siis valoisa. Paljon on kiinni siitä, miten länsi
onnistuu markkinoimaan yksilönoikeuksia. Helpointa demokratisoituminen näyttää
olevan, mikäli naapurivaltiot ovat demokraattisia. (Tunisian lisäksi demokratisoitumiskehitys
näyttää olevan vauhdissa esimerkiksi Nigeriassa, Myanmarissa ja Sri Lankassa.)
Afrikan
demokratisoitumisesta on havaittu, että järjestyksessä toiset monipuoluevaalit
ovat usein laadultaan heikommat kuin ensimmäiset. Mutta jos järjestelmä kestää
toisten vaalien tuomat pettymykset ja syntyneen kritiikin, järjestelmän legitimiteetti
vahvistuu. Opposition ja hallituksen välinen yhteistyö ja täten myös
demokraattiset arvot perustuvat molemminpuoliseen ja vasta vähitellen kasvavaan
luottamukseen pelisääntöjen noudattamisesta. Ja kun yksilöt, puolueet ja
ammattiyhdistykset pyrkivät hyötymään uudesta poliittisesta tilanteesta, ne
tulevat investoineeksi sen ylläpitoon. Syntyy instituutioita, joiden tarkoitus
on juuri järjestelmän ylläpito. (Näin toki tapahtuu kaikenlaisissa
järjestelmissä.)
Demokratia
edellyttää monimutkaisia rankaisu- ja valvontajärjestelmiä. Tämä johtuu siitä,
että suurissa yhteisöissä osa ihmisistä pyrkii huijaamaan. Jotta yhteisö
välttyy vaalivilpeiltä ja veronkierrolta, se tarvitsee poliisin kaltaisia instituutioita.
Demokratiaa turvaavat rankaisu- ja valvontakoneistot eivät kuitenkaan synny
spontaanisti. Demokraattinen päätöksenteko vaatii sellaisen viranomaiskoneiston
kehittämistä, joka pystyy ratkaisemaan niin kutsutun toisen asteen rankaisun
ongelman eli sen, että rankaiseminen ei ole ilmaista. (Myös veronkeräyksen
aloittaminen vaatii varoja.) Voidaan jopa arvella, että demokratian
levittäytyminen 1900-luvulla johtuu osittain siitä, että järjestelmän
edellyttämä valvontakoneisto on historiallisesti läheisessä yhteydessä
sotakoneistoon. Useimmissa maissa on edelleen puolisotilaallisia
eliittipoliisijoukkoja.
