Skeptisismi ja feminismi (vastine Kotrolle)

Seuraava lyhyt vastineeni Arno Kotrolle ilmestyy Skeptikko 4/2019 -lehdessä (ilman tässä olevaa kuvitusta ja lopun sitaatteja Mies vailla tasa-arvoa -kirjasta).

Tuleeko feminismiä käsitellä Skeptikossa?

Kiitän Arno Kotroa kirja-arvioni kommentoimisesta (Skeptikko 3/2019). Kotron mielestä kyse ei tosin ole kirja-arviosta vaan poliittisesta teilaamisesta.

Arviossani on yli 30 suoraa ja kriittisesti tarkasteltua lainausta Kotron ja Maria Ohisalon toimittamasta feministisestä Sinua on petetty -teoksesta (Like 2019). Täyttääkö sitaattien määrä tai kommenttien laatu pätevän kirja-arvion kriteereitä? Sitä on vaikea sanoa. Kotrohan ei kerro, mitkä huomioistani olivat hänen mielestään virheellisiä. Sen sijaan hän päivittelee kirjoitukseni pituutta – ja esittää joukon lisäseikkoja, joita siinä olisi tullut käsitellä.

Kotro on saattaa olla oikeassa, että feminismin kriittinen tarkastelu karkottaa naisia Skepsiksen toiminnasta. Vastaavasti ennustajat.fi -sivuston kritiikitön esoteerisuus saattaa karkottaa miehiä selvänäkijäbisneksestä. (Ennustajien sivustolla naisia ja miehiä on kutakuinkin käänteisessä suhteessa verrattuna Skepsiksen aktiiveihin.) Esitettyjen väitteiden totuudenmukaisuuden kannalta huoli sukupuolten erilaisesta aktiivisuudesta on kuitenkin molemmissa tapauksissa yhdentekevä – ja juuri totuudenmukaisuudesta skepsisläisen tulee olla kiinnostunut.

Jos Skepsis haluaa olla rehellinen, se ei siis voi sivuuttaa erheellisiä väittämiä, ei edes sellaisia, joiden esittäjällä on hyviä aikomuksia. Uusia jäseniä on houkuteltava rationaalisen ja todisteisiin perustuvan ajattelun sekä tinkimättömän ja sukupuolesta riippumattoman mielipiteenvaihdon ehdoilla.

Kotron mielestä Skeptikossa voisi johdonmukaisuuden nimissä olla muidenkin poliittisten aatteiden kritiikkiä. Kaikki poliittiset aatteet, feminismistä libertarismiin, toki ansaitsevat kriittisen vastavoiman. Lisäksi politiikka on sotkuista ja poliittiset päätökset perustuvat aina jonkinlaisiin testaamattomiin ennakko-oletuksiin. Kaikki olennainen tieto ei koskaan ole päättäjien käytettävissä.

Nämä eivät ole perusteltuja syitä käsitellä poliittisia aatteita lehdessä. Skeptikko pyrkii edistämään tiedettä ja tieteellistä maailmankuvaa. Se ei ole kiinnostunut eläkekatosta, minimipalkasta tai muista kakunjakokysymyksistä (paitsi ehkä lehdistötuesta ja uskomushoitojen Kela-korvattavuudesta).

Nykyfeminismi kuitenkin eroaa perinteisestä politiikanteosta. Alan kirjallisuudessa esitetään vahvoja ja luonnontieteiden kanssa ristiriitaisia väitteitä ihmisen käyttäytymisestä. Ja kuten olen osoittanut, väitteet ovat parhaimmillaankin uskonvaraisia puolitotuuksia. Poliittinen aate on myös päätynyt osaksi yliopisto-opetusta, esimerkiksi feministisen pedagogiikan muodossa.

Kyseiset seikat ovat päteviä perusteita skeptiseen feminismikritiikkiin. Lisäksi, kuten edellisessä lehdessä olevasta Minja Koskelan kirjan arviosta käy ilmi, aatteen kannattajissa on niitä, jotka toivovat ilmaisunvapauden kaventamista. Sellaiseen tulee poliittisesti sitoutumattomankin lehden tarttua.

PS. Feministisessä ideologiassa on piirteitä, jotka haittaavat niitä marginaalissa olevia ihmisiä, joita aate esittää auttavansa. Siksi feminismikritiikkiä voisi olla myös lehdissä, jotka asemoivat itsensä vähempiosaisten ja tasa-arvon puolelle. Nykyfeminismin strategioiden ja feministisen retoriikan kritisoiminen olisi siis oivallinen tapa vaikkapa Kansan Uutisille – johon myös olen taannoin jokusen esseen kirjoittanut – ajaa suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia kaikille.

                                
                               * * * 

Maria Ohisalon kanssa toimittamassaan Sinua on petetty -teoksessa Arno Kotro kirjoittaa: ”jos feminismillä tarkoitetaan pyrkimystä tunnistaa ja purkaa [syrjiviä] rakenteita, niin totta vieköön feministi olen minäkin”. Vuonna 2007 Kotro toimitti Hannu T. Sepposen kanssa kirjan Mies vailla tasa-arvoa. Siinä Kotron lausunto rakenteista on toisenlainen:

Tasa-arvokeskusteluissa liian usein käy niin, että tilastoihin vedotaan vain silloin, kun ne tukevat väitteitä naisten syrjimisestä ja kertovat esimerkiksi naisten miehiä keskimäärin heikommasta tulotasosta tai naisten päätymisestä miehiä useammin pätkätöihin. Jos tilastot viittaavat miesten syrjintään, yritetään kaivaa lukujen takaa jotain ”oikeampaa” todellisuutta, johon voidaan spekuloida patriarkaatin naista alistavat rakenteet.

12 vuotta sitten Kotro siis vihjasi, että syrjivät rakenteet ovat feminististä spekulointia. Nyt hän kuitenkin puhuu jo rakenteiden purkamisesta. Onko Kotro tässä välissä suorittanut feministisen tottelevaisuuskoulun? Tuskin, kyse näyttää pikemminkin olevan viestinnällisestä kaksoisstrategiasta.

Se, että Kotron kaltainen ansioitunut feminismikriitikko koettaa ylläpitää lämpimiä välejä feministeihin – joilla on taipumus kylmäkiskoisesti väistellä vuoropuhelua – on toki monessa mielessä kannatettavaa. Mutta skeptisyyden ja tieteen edistämisen kannalta on haitallista, jos pyrkimys mielipiteenvaihtoon alkaa muistuttaa kaksinaamaista mielistelyä.

Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi -teoksen arviossa totean muun muassa seuraavaa (Skeptikko 3/2019): ”Intersektionaalinen identiteettifeminismi muistuttaa marxilaisten pyrkimystä herättää luokkatietoisuutta.” Vuonna 2007 myös Kotro näki yhteyden marxilaisuuden ja akateemisen feminismin välillä:

Monet ”tutkimukset” todellakin ansaitsevat lainausmerkit ympärilleen. Kouluja tarkastelevista naisnäkökulmaisista tasa-arvotutkimuksista tulee pahimmillaan mieleen muutaman vuosikymmenen takaiset marxilaiset analyysit, joissa jopa demokratian todettiin toteutuvan sosialistisissa yksipuoluejärjestelmissä paremmin kuin turmeltuneessa kapitalismissa. Kun asenne on riittävän vahva ja tarve jonkin asian ajamiseen kova, tutkimuksen tehtäväksi uhkaa jäädä pelkkä oman mielipiteen tieteellistäminen ja legitimointi, jolloin omia näkemyksiä vastaan puhuvat havainnot ja kvantitatiivinen aineisto sivuutetaan liian helposti.

Veikkaan, että Kotro allekirjoittaa tuon edelleen vaikka nykyään antaakin ymmärtää muuta. Feministisen indoktrinaation ja pelottelun voimaa on pakko ihmetellä.

Tiedepolitiikka 1/2015 -lehdessä arvioin feministisen pedagogiikan opaskirjaa seuraavaan tapaan:

Tutkijan on oltava aina valmis muuttamaan näkemystään uusien todisteiden edessä. Tämä ei ole tilanne feministisessä pedagogiikassa, jossa esimerkiksi ”katsotaan yleisesti, ettei sukupuolentutkimusta voi opettaa teknisenä tietona esimerkiksi määrittelemällä käsitteitä irrallaan feministisestä tietokäsityksestä”. Ala siis myöntää sitoutuneensa jo etukäteen tiettyyn sukupuoli-ideologiaan/-politiikkaan ja feministiseen tietokäsitykseen.

Vielä vuonna 2007 Kotro oli samaa mieltä:

On syytä kyseenalaistaa tasa-arvotutkimukset, jotka tehdään niin vahvoin ideologisin silmälasein, että oikeastaan tulokset tietää jo ennen kuin tutkimusta on tehty. Kun kouluihin tulee naistutkimukseen vihkiytyneitä kasvatustieteilijöitä tarkkailemaan arkitodellisuutta, poikien oppimisongelmat tai heidän naisvaltaisessa kouluyhteisössä ja opetuskulttuurissa kohtaamansa vaikeudet eivät saa osakseen objektiivista tai edes aidosti siihen pyrkivää tarkastelua – niin vahvat ovat useimpien tutkijoiden linssit ja niiden feministinen taittovirhe. - - Kun ennakkoasenne on jo lyöty lukkoon, saavat tosiasiat antaa periksi, jopa tieteelliseksi kutsutussa tutkimuksessa.

En pystyisi asiaa tuon paremmin sanomaan. Feministisen politikoinnin tunkeutuminen yliopisto-opetukseen nakertaa korkeakoulutuksen uskottavuutta, laskee tutkimuksen tasoa ja johtaa fiksuja nuoria harhaan. Aate on tekemässä samaa ihmisen käyttäytymistä koskeville tieteille kuin kristinusko teki luonnontieteille keskiajalla.

           * * *

Lisäys 30.12.2019:
Kysyin Twitterissä, tuleeko feminismiä käsitellä Skeptikossa. Vastaajia ei ollut paljon, mutta he olivat varsin yksimielisiä (ks. oheinen kuva).