Peter Singer on maailmankuulu moraalifilosofi ja eläintenoikeuksien ja hyväntekeväisyyden puolustaja. Hänen luultavasti kuuluisin teoksensa on Oikeutta eläimille vuodelta 1975 (ks. kuva). En tarkastele teosta tässä sen enempää; kyseinen eläintenoikeuksien ja kasvissyönnin ”raamattu” on jo hieman vanhentunut ja ihmisten asenteet eläinten tehotuotantoon ovat muuttuneet (ja mitä ilmeisimmin edelleen muuttuvat) lähemmäs kohti Singerin toiveita, ainakin länsimaisissa kaupungeissa ja nuorten parissa.
(Aiemmin lukemaani Singerin Marx-teosta olen tarkastellut täällä. Mikäli Singerin tai Singeristä lukeminen ei jostakin syystä innosta, hänen ajatteluunsa voi perehtyä myös esimerkiksi Sam Harrisin ja Russ Robertsin podcasteista.)
* * *
Singer, P. (1999): A Darwinian left – Politics, Evolution and Cooperation. Yale University Press. New Haven.
Darwinian left -kirjassa Singer esittää, että vasemmiston on löydettävä uusi, realistiseen ihmisluontokäsitykseen nojaava perusta. Vasemmistolla hän ei niinkään tarkoita puoluepoliittisesti organisoitua liikettä vaan tietynlaista yleisluontoista maailmanparannusasennetta. Singer kirjoittaa:
Vasemmiston on aika ottaa vakavasti se tosiasia, että olemme evolutiivisesti kehittyneitä eläimiä ja että kannamme tämän perintömme merkkejä emme vain anatomiassa ja DNA:ssa vaan myös käyttäytymisessämme. Toisin sanoen on aika kehittää darwinilainen* vasemmisto.
Singer eikä kukaan muukaan tainnut tuolloin, yli 20 vuotta sitten ennustaa, miten vasemmisto hylkää työväestön ja Darwinin sijasta omaksuu rotu- ja sukupuoli-identiteeteillä politikoinnin (ks. aiheesta täältä ja täältä [Murrayn kirjan arvio]).
Singer perustelee darwinilaisen vasemmiston tarvetta seuraavasti:
Ihmisluonnon ymmärtäminen evoluution valossa kykenee auttamaan meitä löytämään tapoja, joilla voimme saavuttaa sosiaalisia ja poliittisia tavoitteitamme, esimerkiksi erilaisia tasa-arvon muotoja, samalla kun arvioimme menetelmien mahdollisia kustannuksia ja hyötyjä.
Singer siis hylkää absolutistiset moraaliteoriat, joiden mukaan oikeuden täytyy toteutua hintaan mihin hyvänsä. Hän pitää itseään niin kutsutun seurausetiikan kannattajana, joka aina haluaa lisää tietoa seurauksista, joita pyrkimyksemme mahdollisesti aiheuttavat. Tässä kohdin Singeriä kannattaa kuunnella: ainakin retoriikan tasolla perinteinen talousvasemmisto on jättänyt huomiotta kysymyksen siitä, miten käydä tasa-arvotaistelua tavalla, joka ei liiaksi haittaa teknologista kehitystä, verotulojen riittävyyttä ja yksilönvapauksien toteutumista.
* * *
Kuten todettua, Singerin mukaan vasemmisto on ollut haluton näkemään ihmisten ja muiden eläinten samankaltaisuutta. Ihmisten välisistä eroista Singer taas toteaa: ”Siinä missä darwinilainen ajattelu kertoo meille, että olimme liian valmiita hyväksymään ihmisen ja eläimen välisen perustavanlaatuisen eron, se voi kertoa meille myös sen, että olimme liian valmiita olettamaan, että ihmiset ovat tärkeimmiltä piirteiltään samanlaisia.”
Biologia kykenee toisin sanoen selittämään sekä lajityypillisiä ominaisuuksia että yksilöiden välistä vaihtelua. Ja molemmat kannattaa huomioida politiikanteossa.
Perään Singer kuitenkin korostaa, että darwinilainen ajattelu ei ole kannanotto siihen, missä määrin meidän tulee priorisoida tasa-arvoa poliittisena ideaalina. Darwinilainen ajattelu on vain realistinen tapa tarkastella tekijöitä yhteiskuntien muodostumisen taustalla. Singerin mukaan evoluutio antaa esimerkiksi perusteita ajatella, että koska miehellä ja naisella on erilainen rooli lisääntymisessä, sukupuolet saattavat erota myös taipumuksiltaan ja temperamenteiltaan tavalla, joka parhaiten sopii kunkin sukupuolen lisääntymismahdollisuuksiin.
Tästä Singer päättelee, että naisten aliedustus hierarkian huipulla ei sellaisenaan voi olla todiste sukupuolisesta syrjinnästä (ks. aiheesta tarkemmin täältä). Argumentti on siis seuraava: mikäli korkeampi status on menneisyydessä kasvattanut miehen lisääntymismenestystä, voidaan olettaa, että miehet ovat kehittyneet kilpailullisemmiksi ja statusorientoituneemmiksi. Niinpä miesten yliedustus politiikan tai bisnesmaailman statushierarkian huipulla ei oikeuta päättelemään, että kyse olisi naisten syrjinnästä. Kyse voi olla myötäsyntyisistä eroista taipumuksissa ja temperamenteissa.
* * *
Singerin mukaan usko ihmisluonnon loputtomaan joustavuuteen on ollut vasemmistolle tärkeää, koska se on kannatellut toivetta, että täysin toisenlainen yhteiskunta on mahdollinen. Tämä lienee myös tärkeimpiä syitä, miksi vasemmisto aikanaan hylkäsi Darwinin. (Ks. ihmismielen joustamattomuudesta täältä.)
Ajatus täydellisestä yhteiskunnasta on luonnollisesti kiusannut ihmistä jo ennen vasemmistolaisuuden syntyä, vähintään Platonin Valtiosta asti. Utopioiden luonnostelussa vasemmistoajattelijat ovat kuitenkin kunnostautuneet. He ovat esittäneet nostattavia kuvaelmia yhteiskunnista, joissa kaikki elävät harmonisesti, yhteistyötä tehden ja rauhan ja vapauden vallitessa. Ja koska ihmisellä ei ole myötäsyntyistä ”luontoa”, yhteiskunta kykenee näiden ajattelijoiden mukaan muokkaamaan ihmistä niin, että kaikki tulevat tyytyväisiksi saadessaan yhdessä ja tasa-arvoisina ahkeroida yhteisöllisen hyvän eteen.
Jo Lenin totesi tässä hengessä, että ”biologisten käsitteiden käyttäminen sosiaalitieteissä on merkityksetön fraasi”. Tämä on lähellä vasemmistoliiton poliittisen neuvonantajan Minja Koskelan lausuntoa: ”Biologian vetäminen mukaan tasa-arvokeskusteluun on useimmiten tyhjä arpa”. (Ks. Koskelan kirjan arvio täältä.)
Usko ihmisluonnon joustavuuteen ei toki ole täysin sidoksissa siihen, millaisia poliittisia uskomuksia yksilöllä on. Onhan joustavuudessa kyse empiirisesti selvitettävästä kysymyksestä, johon suhtautumisen tulee muuttua sen mukaan, millaista todistusaineistoa tutkimus antaa. Ongelma tässä on se, että todistusaineistoa on monenlaista ja ihmiset tulkitsevat sitä valikoivasti.
Oletetaan esimerkiksi, että jokin käyttäytymispiirre (vaikkapa tapa opettaa ja kurittaa lapsia tai solmia parisuhteita) vaihtelee huomattavasti kulttuurista toiseen. Se ei vielä tarkoita, että evoluutio olisi merkityksetön tavan kehittymiselle: käyttäytyminen saattaa kulttuurisesta vaihtelusta huolimatta perustua evolutiivisesti kehittyneisiin ja varsin joustamattomiin psykologisiin säännönmukaisuuksiin, jotka vain johtavat erilaisiin tuloksiin eri ympäristöissä.
Teoksen loppupuolella Singer esittää, että tasa-arvoon tähtäävillä vallankumouksilla on tapana tulla johtajiensa pettämiksi:
Sokeus ihmisluontoa koskeville tosiasioille tuo jättimäiset riskit. Tarkastellaan hierarkkisuutta. Väite, että ihmisellä on taipumus muodostaa hierarkioita, ei tarkoita, että yhteiskunnan hierarkkisuus olisi oikein. Mutta väite toimii varoituksena, ettemme voi olettaa hierarkkisuuden häviävän, mikäli hävitämme yhteiskunnassa sillä hetkellä vallitsevan hierarkian.
Jos esimerkiksi elämme yhteiskunnassa, jonka hierarkkisuus perustuu perinnölliseen aristokratiaan ja tuhoamme tämän periytyvän aristokratian, kuten Ranskan ja Amerikan vallankumoukselliset tekivät, me luultavasti tulemme havaitsemaan, että tilalle kehittyy johonkin muuhun, kenties sotilaalliseen voimaan tai varallisuuteen perustuva hierarkia. Kun Venäjän bolsevikkivallankumous hävitti sekä perinnöllisen aristokratian että yksityisomaisuuden, syntyi hierarkia, joka perustui asemaan ja vaikutusvaltaan kommunistisessa puolueessa, ja niistä tulikin monenlaisten etuoikeuksien lähde. Taipumus hierarkioiden muodostamiseen näkyy myös yritysten ja byrokratioiden pikkumaisissa tavoissa, kun ihmiset antavat valtavasti painoarvoa sille, miten suuri heidän toimistonsa on ja miten monta ikkunaa siinä on. Hierarkkisella asemalla näyttää jopa olevan muista muuttujista riippumaton vaikutuksensa terveyteen ja elinikään.
Singer jatkaa retorisella ja aina ajankohtaisella kysymyksellä: Miksi kuvittelemme, että seuraava vallankumous olisi toisenlainen? (Singerin mukaan on kiinnostavaa, miten kaksi niin erilaista ideologiaa – kristinusko ja marxismi – yksimielisesti väittivät, että ihmisen ja eläimen välillä on ylittämätön kuilu, ja että evoluutioteoriaa ei siksi voitaisi soveltaa ihmiseen.)
Ihmisen taipumus hierarkioiden muodostamiseen ei kuitenkaan tarkoita, että hierarkia olisi hyvää tai toivottavaa tai edes väistämätöntä. Singerin pointti on vain se, että hierarkioista pääseminen on vaikeampaa kuin vallankumouksellisissa piireissä usein ajatellaan. Siksi vasemmiston on Singerin mukaan hyväksyttävä ihmisen asema evolutiivisesti kehittyneenä ja jossakin määrin hierarkkisena lajina.
Myös yhteistyön haurauden ongelma seuraa ihmistä: aina löytyy huijareita ja välistä vetäjiä, jotka yrittävät päästä muita vähemmällä. Singerin mukaan esidarwinilainen vasemmisto selittäisi huijareiden olemassaoloa köyhyydellä, koulutuksen puutteella tai kapitalistisella ajattelutavalla. Darwinilainen vasemmisto taas ymmärtäisi, että vaikka kaikki nämä tekijät saattavat vaikuttaa huijauksen yleisyyteen, ainoa pysyvä ratkaisu on estää huijauksesta koituvia hyötyjä syntymästä. ”Se tarkoittaa, että toista poskea ei käännetä”, Singer kirjoittaa. Perään hän toteaa, että yhteiskuntaa kannattaa siksi rakentaa suuntaan, jossa kaikki osapuolet voivat hyötyä toisistaan:
Jos jätämme jonkin ihmisryhmän niin kauas sosiaalistaloudellisen hyvinvoinnin ulkopuolelle, että heillä ei ole siihen mitään tarjottavaa, se vieraannuttaa heidät sosiaalisista tavoista ja instituutioista tavalla, joka melkein takaa, että heistä tulee instituutioita uhkaavia vihollisia.
Singer siis neuvoo suosimaan rakenteita, jotka vaalivat yhteistyötä, pikemminkin kuin kilpailua. Kilpailua tulee hänen mielestään myös ohjata sosiaalisesti mielekkäisiin suuntiin. Kovin käytännöllisiä ohjeita hänelläkään ei toisin sanoen ole tarjota. Pääviesti voitaneenkin tiivistää tavalla, jota olen monesti suositellut: jos olet kiinnostunut selvittämään, mikä osa taloudellisesta eriarvoisuudesta johtuu syrjinnästä tai millaisia sivuvaikutuksia tasa-arvopyrkimyksillä mahdollisesti on, sinun tulee myös olla kiinnostunut evoluutiosta ja sen vaikutuksesta ihmisluontoon. Osa epätasa-arvosta luultavasti johtuu syrjinnästä ja ennakkoluuloista, mutta ne tuskin ovat koko syy.
Entä korvautuuko utopiavasemmiston näkemys joskus realistisella näkemyksellä siitä, mitä voidaan milläkin hinnalla saavuttaa? Singer ei vastaa kysymykseen suoraan, mutta kirjan pohjavire on optimistinen. Singer myös toteaa, että ihmisluonnon suhteen realistinen vasemmistolaisuus on näkemyksenä paljon myönteisempi kuin se virheellinen käsitys, joka vasemmistolla on perinteisesti ollut darwinilaisesta ajattelusta.
* Singerin käyttämän Darwinian -termin sopivin suomennos saattaa olla darwiniaaninen. Jokin suomennoksessa kuitenkin tuntuu kielikorvassa särähtävän. Siksi käytän tässä muotoa darwinilainen. Otsikkoon jätin kuitenkin termin darwinistinen – siitä huolimatta, että jotkut näkevät tässä sinänsä viattomassa sanassa vahvemman oikeuksia korostavia sivumerkityksiä.
* * *
Singer, P. (2016): Ethics in the Real World – 82 Brief Essays on Things That Matter. Princeton University Press. Princeton.
Singerin esseekokoelmassa on 82 kirjoitusta varsin erilaisista aihepiireistä. Joihinkin teksteihin Singer on lisännyt jälkikirjoituksen, jossa kerrotaan aiheeseen liittyvistä uutisista tai uusista havainnoista. Tässä esimerkkejä Singerin käsittelemistä aiheista.
Valtion ja kansanterveyden suhteesta Singer toteaa, että hallinnot ovat varsin yksimielisiä siitä, että niiden tulee kieltää ainakin joidenkin vaarallisten tuotteiden myynti. ”Lukemattomat ruokien lisäaineet ovat joko kiellettyjä tai sallittuja vain rajallisessa määrin.” Hän myös huomauttaa, että lasten leluissa ei sallita tiettyjä haitallisia maaleja.
Singerin mukaan tupakka on tässä suhteessa ainutlaatuinen. Mikään muu tuote ei ole läheskään yhtä tappava – tupakka tappaa enemmän kuin liikenneonnettomuudet, malaria ja AIDS yhteensä – mutta silti tämän voimakkaasti addiktiivisen tuotteen myynti on sallittua. Tupakkayhtiöt pyrkivät myös aikanaan estämään lainsäädäntöä, joka määräsi tupakka-askeihin terveysvaroituksia. Singer toteaa:
On outoa ajatella, että valtio voi periaatteessa kieltää tuotteen myynnin, mutta että valtio ei kuitenkaan olisi oikeutettu vaatimaan, että paketissa tulee olla havainnollisia kuvia tuhosta, jota tuote terveydelle aiheuttaa.
Singer tarkastelee tässä yhteydessä John Stuart Milliä, joka esitti lukuisia edelleen päteviä ajatuksia yksilöllisistä vapauksista. Singerin mukaan aika on kuitenkin tässä suhteessa muuttunut:
Millin tapa puolustaa yksilöllisiä vapauksia olettaa, että yksilö itse olisi intressiensä paras arvioija ja vaalija. Tänä päivänä ajatus lähentelee naiiviutta. Ajallemme tyypilliset modernit markkinointitekniikat eivät olleet kehittyneet Millin aikana. Suuryritykset ovat oppineet myymään epäterveellisiä tuotteita vetoamalla tiedostamattomiin haluihimme statuksesta, viehättävyydestä tai sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Sen seurauksena tunnemme vetoa tuotteisiin tietämättä, miksi niin teemme. Tupakanvalmistajat ovat myös oppineet manipuloimaan tuotettaan tehdäkseen sen mahdollisimman koukuttavaksi.
Singerin mielestä askiin vaaditut kuvat terveyshaitoista ovatkin vain pelikentän tasoittamista yksilön ja suuryrityksen välillä – suuryrityksen, joka ei pyri vetoamaan rationaaliseen pohdintaan vaan ikiaikaisiin mielihaluihin.
Seuraavassa esseessään Singer tarkastelee ylipainoa. Hän pitää ruumiinpainoa eettisenä kysymyksenä sillä perusteella, että ihmisten painonnousu voi tuoda muille haittoja. Singerin esimerkki koskee lentomatkailua. Vuodesta 2000 australialaisen lentomatkustajan keskiarvopaino on erään arvion mukaan noussut kaksi kiloa. Jos reitti Sydneyn ja Lontoon välillä lennetään molempiin suuntiin kerran päivässä kolmen vuoden ajan, tämä vähäinen painonnousu tarkoittaa Singerin mukaan miljoonan dollarin lisäystä polttoainekustannuksissa.
Singer jatkaa, että kyse ei ole ainoastaan polttoainekuluista vaan myös kasvihuonekaasuista, muun julkisen liikkumisen kallistumisesta (koska isommat ihmiset vievät enemmän tilaa), tukevampien sairaalasänkyjen ja leikkauspöytien vaatimuksesta, isompien vessojen tarpeesta ja niin edelleen. Ennen kaikkea ylipaino kasvattaa terveysmenoja.
Singerin mukaan nämä tosiseikat riittävät oikeuttamaan sen, että politiikalla pyritään ehkäisemään ihmisten painonnousua. Hän suosii sellaisten ruokien rankempaa verottamista, jotka tuottavat ylipainoa suhteettoman paljon. Esimerkkinä Singer mainitsee ravintoarvoltaan köyhät elintarvikkeet, kuten sokerilimonadit. ”Kerätyt verotulot voitaisiin sitten käyttää kompensoimaan ylipainosta muille koituvia kustannuksia. Ja jos näiden ruokien hinnannousu vähentäisi niiden kulutusta, se auttaisi myös ylipainoon taipuvaisia ihmisiä.”
Myöhemmin toisessa yhteydessä Singer tarkastelee moralismin ja paternalismin välistä hienovaraista eroa. Hän pohtii muun muassa sitä, onko yksilön fyysinen hyvä riittävä syy valtiolle puuttua johonkin käyttäytymiseen vain silloin, kun yksilöt luultavasti laiminlyövät omat intressinsä ja valtion väliintulo ei juuri haittaa yksilöllisten vapauksien toteutumista. Valtiohan esimerkiksi jo vaatii turvavöiden käyttöä autossa ja kypäränkäyttöä moottoripyörällä.
Singer puntaroi myös ihmislajin mahdollista sukupuuttoa. Siihen liittyen esitän lukion ainekirjoitusaiheeksi sopivan Painaisitko nappia -ajatusleikin:
Edessäsi on nappi, jonka painaminen saa aikaan seuraavaa: jokainen elossa oleva ihminen kuolee silmänräpäyksessä, kivutta ja ymmärtämättä kuolevansa sillä hetkellä. Painaisitko nappia, jos painamatta jättäminen tappaisi rakastettusi? Tai lapsesi? Entä jos kieltäytyminen painamisesta tappaisi vain sinut? Pohdi, millaisissa olosuhteissa ja mielentiloissa olisit valmis nappia painamaan.
Sananvapaudesta Singer kirjoittaa samaan tapaan kuin olen islamia tarkastellessani asiaa hahmotellut:
Sananvapaus on olennaista demokraattiselle hallinnolle. Sananvapauden täytyy sisältää vapaus sanoa se, mitä kaikki muut pitävät virheellisenä ja jopa se, mitä monet pitävät loukkaavana. Meidän täytyy olla vapaita kiistämään Jumalan olemassaolo, kritisoimaan Jeesuksen, Mooseksen, Muhammedin ja Buddhan opetuksia, vaikka miljoonat pitävät näistä opetuksista kertovia tekstejä pyhinä. Ilman tällaista vapautta inhimillinen kehitys törmää seinään.
Singer tarkastelee kiinnostavasti myös terrorismia ja ihmisen oikeutta kansalaisuuteen. Oletetaan, että hallinnolla on oikeus riistää ihmiseltä kansalaisuus. Oletetaan myös, että hallinto on oikeassa 19 tapauksessa 20:stä, että henkilö, jolta riistetään kansalaisuus, olisi osallistunut terroritekoon. Tällöin siis yksi kahdestakymmenestä kokisi vääryyden maattomaksi tulemisesta. Singer jatkaa:
Oletetaan, että 19:stä terroristiepäillystä, joiden sallittiin tulla Britteihin, yksi tekee vastaavan pommi-iskun kuin Lontoossa (tappaen 52 viatonta ihmistä; neljä pommittajaa kuoli myös). Tällaisten hirmutekojen tapauksessa on vaikea väittää, että yksilön oikeudet ovat absoluuttisia.
Singer kysyy perään: kumpi on pahempi, tehdä yksi viaton epäoikeudenmukaisesti maattomaksi vai 52 viattoman kuolema ja monen muun haavoittuminen? Tarvitsemme tällaisia yksinkertaistavia ajatuskokeita, sillä todellinen maailma on täynnä mutkikkuutta ja epävarmuustekijöitä, joiden kaikkia vaikutuksia minkäänlainen pohdiskelu ja tutkimus eivät voi täysin ennustaa. Ajatuskokeet voivat syventää todellisuutta koskevia käsityksiämme.
