Näytetään tekstit, joissa on tunniste häveliäisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häveliäisyys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. syyskuuta 2014

Seksuaalisista estoista


Iltalehden toimittaja kyseli seksuaalisesta estyneisyydestä. Tässä laverteleva vastaukseni. Juttu ilmestyi torstaina 4. syyskuuta 2014.


Miten tiede selittää seksuaalisen estyneisyyden? Miksi joillakin ihmisillä se esiintyy niin vahvana? Kumpi vaikuttaa siihen enemmän, ympäristö vai perimä? Miksi evoluutio on kehittänyt meille taipumuksen estoisuuteen seksissä? 

Seksi ei ole yleisölaji missään kulttuurissa – tai kun se sitä on, yleensä joku hyötyy taloudellisesti. Ihmiset kokoontuvat joukolla syömään ja jakavat auliisti ruokaa, mutta sukupuolisuuteen liittyvät asiat hoidetaan mieluiten salassa yksin tai kaksin. Useimmat nisäkkäät parittelisivat, vaikka koko maailma olisi yleisönä, mutta sellainen ei sovi ihmisille. Syyt ovat moninaiset.

Yksityisyyden hakeminen voi olla suora seuraus lisääntymiskilpailusta. Siellä missä ruokaa on niukasti ja syövien ihmisten näkeminen herättää nälkäisissä kateutta, ruokailu suoritetaan useimmiten muilta piilossa. On olemassa yhteisöjä, joissa jokaiselle riittää tarpeeksi syötävää, mutta ei ole olemassa yhteisöä, jossa kuka tahansa voi paritella kaikkien haluamiensa kumppanien kanssa.

Selitys seksin piilottamiseen voi siis olla sama kuin ruoan piilottamiseen nälänhädässä. Harva syö mielellään, jos ympärillä on joukko nälkäisiä. Ihmisen esihistoriassa lähiympäristössä on aina ollut seksinnälkäisiä yksilöitä (lähinnä miehiä). Tällaisissa olosuhteissa julkinen parittelu olisi ollut monin tavoin riskialtista tai ainakin se olisi keskeytynyt usein. Monissa kulttuureissa toki ollaan alasti, mutta missään ei rakastella avoimesti eivätkä naiset missään esittele sukuelimiään häpeilemättömästi. Sukuelinten paljastaminen on eleenä liian provokatiivinen ja miehet ymmärtävät sen liian usein seksuaaliseksi kutsuksi. Nainen taas ei samassa määrin innostu miehen sukuelinten näkemisestä. (Jos nainen siitä kiihottuisi, miehet yrittäisivät itseään paljastelemalla saada seksikumppaneita.)

Ihminen on myös vertaansa vailla oveluudessa, jolla hän kontrolloi ja manipuloi toisten seksuaalisuutta. Lisäksi käytössä on tehtävään sopiva työkalu: kieli. Kohteesta riippuen ihmiset haluavat aktiivisesti joko piilottaa tai levittää kallisarvoista tietoa muiden seksuaalisesta käyttäytymisestä. Siksi seksuaalisuus kannattaa salata. Vaikka rakkaus olisi sokea, naapurit, sukulaiset, kilpakumppanit ja puoliso eivät sitä ole. Harva esimerkiksi haluaa, että omat seksikokeilut päätyvät isän tai äidin korviin. Kieli on myös poikkeuksellista informaatiota siinä, että sitä ei voida enää pysäyttää, kun juoru on kerran pantu liikkeelle.

Osa sukupuolten välisistä häveliäisyyseroista johtuu luultavasti sosiaalisesta ympäristöstä. Läpi ihmisen lajihistorian perheellä ja suvulla on ollut erilaisia geneettisiä intressejä eri sukupuolten suhteen. Vanhempien ja muun suvun on esimerkiksi ”kannattanut” yllyttää nuoria miehiä vapaampaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, varsinkin menestyneen perheen tyttärien kanssa. Suvun nuorelle naiselle on sen sijaan ”kannattanut” suositella pidättyvämpää ja häveliäämpää käytöstä. Syy on ilmeinen: naisen lisääntymismahdollisuudet heikkenevät (ei-toivotun) raskauden ja huonontuneen maineen myötä pitkiksi ajoiksi. Geneettisten intressierojen takia sukulaisille on myös kehittynyt vaistomainen taipumus valikoiden salailla joitakin seksuaalisia suhteita. Äiti luultavasti kertoo pojalleen, jos tämän tyttöystävä on ollut uskoton, mutta äiti tuskin kertoisi tyttöystävälle, jos hänen poikansa oli uskoton.

Yleisesti ottaen se sukupuoli, joka investoi jälkeläistuotantoon enemmän, on sukupuolikumppanin suhteen valikoivampi. Vähemmän investoiva sukupuoli on taas kehittänyt enemmän ominaisuuksia kilpaillakseen parittelumahdollisuuksista. Nisäkkäillä naaraat ovat käytännössä poikkeuksetta valikoivampia (koska naaraat tulevat raskaaksi ja imettävät). Tämä on yksi syy, miksi naisen seksuaalisuuteen kohdistuu monin verroin voimakkaampi sosiaalinen kontrolli kuin miehen seksuaalisuuteen. Nuorille naisille sallitaan kumppanin etsiminen, mutta seksin harrastaminen on tarkemman valvonnan alaisena. Toki kontrollia harjoittavat myös naiset itse, omista syistään.

Ennen ehkäisyvälineitä erityisesti teinitytöillä oli paljon menetettävää vääränlaisesta seksikumppanista. Sukupuolitaudit tekevät usein hedelmättömäksi, lapsen saanti nuorena on riskialttiimpaa, lapsen kanssa on vaikeampi löytää uutta kumppania, jos mies paljastuu kelvottomaksi ja niin edelleen. Näin luonnonvalinta on saattanut karsia neitojen suurimpia seksihaluja ja suosia pidättäytyvyyttä. Pidättyvyys myös helpottaa naisten valintaurakkaa, sillä se pakottaa miehiä parantamaan ja esittelemään ominaisuuksiaan. Vaatimalla pitkää kosiskeluaikaa nainen pystyy erottamaan satunnaiset liehakoijat luotettavista ja tunteellisesti sitoutuneista ehdokkaista.

Yhdyntään liittyvät riskit ja kustannukset ovat todennäköisiä selityksiä, miksi etenkin nuorille naisille seksi näyttäytyy usein likaisena. Monia seksi kiinnostaa vain kokeilumielessä ja sosiaalisen paineen vuoksi. Vasta kun miehen sitoutumissignaalit ovat kohdillaan ja/tai himo on tarpeeksi korkea, inhon ja likaisuuden tunne voidaan sivuuttaa ja päästä nautintoihin asti. Tiedetään, että inhontunne on vanhemmilla naisilla keskimäärin heikompi kuin nuorilla. Moni vanhempi nainen harmitteleekin, ettei silloin uskaltanut tai kehdannut nauttia seksistä, kun oli nuori ja vetreä ja vientiä olisi ollut liiankin kanssa.

Häveliäisyyden lisäksi estyneisyyteen liittyy seksuaalisen inhon tunne. Ihmisen suhtautumista satunnaisen vastaantulijan piirteisiin tai seksiin tämän kanssa ei niinkään kuvaa himo tai muut kiihkeät tunteet, vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Inho on vähintään yhtä olennainen osa ihmisen seksuaalipsykologiaa kuin rakkaus ja mustasukkaisuus – vaikka se onkin useimmissa tutkimuksissa täysin laiminlyöty.

Jos sinun siis pitäisi harrastaa seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa, on hyvin todennäköistä, että kieltäytyisit siitä inhoa tuntien – varsinkin jos olet nainen. Vastaantulijoista puolet on automaattisesti pois laskuista sukupuolen takia (paitsi biseksuaaleille). Osa on liian vanhoja, osa liian nuoria, ja osa ei miellytä muuten. Näin ajateltuna seksiin suhtaudutaan pääsääntöisesti inhon tuntein.  (Seksuaalista inhoa on tutkittu vähän luultavasti siksi, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet haaveilevat seksistä oman suosikkinäyttelijän kanssa. Inhotutkimuksiin voisi myös olla hankala saada vapaaehtoisia.)

Inhontunteen tärkein tehtävä on suojella meitä taudinaiheuttajilta. Se estää syömästä mädäntynyttä lihaa tai oksennusta. Seksuaalisen inhon tehtävä taas on estää parittelemasta vääränlaisten ihmisten kanssa. Ilman tätä tunnevalmiutta vanhemmat harrastaisivat seksiä lastensa kanssa ja veljet siskojensa kanssa.

Edellä puhuttiin lähinnä naisten estoista, mutta niitä toki löytyy miehiltäkin – tosin ei yhtä paljon ja luultavasti osittain eri syistä. Tiedetään, että miesten ja naisten väliset psykologiset erot ovat suurimmillaan seksuaalisuudessa. Miehet esimerkiksi masturboivat huomattavasti useammin ja suhtautuvat tilapäissuhteisiinsa paljon kevytmielisemmin. Evoluutioteorian perusteella voidaan kuitenkin ennustaa monia olosuhteita, joissa miehen ei kannata olla seksuaalisesti valmis.

Esimerkiksi liian innokas nainen saattaa pelottaa miestä. Onko naiselta kenties mahdollista saada tauti? Onko nainen siis ollut kaikkien kanssa yhtä innokas? Erektiota voi estää myös se, että nainen käyttäytyy seksin suhteen liian miesmäisesti. (Moni nainen pelkää sitä itsekin.) Sopivan puolisoehdokkaan kohdalla miehillä voi lisäksi olla tiedostamaton valmius lykätä yhdyntää myöhemmäksi. Näin mies voisi varmistua, että naisen kohdussa ei jo ole toisen miehen siittämää sikiötä. Yleensä kuitenkin kyse lienee silkasta ujoudesta ja epävarmuudesta. Miehet tietävät, että naiset ovat valikoivia, pakkeja ei ole kiva saada ja aiemmat epäonnistumiset lisäävät epävarmuutta.

Yksilöiden välillä on perimästä, persoonallisuudesta ja ympäristöstä johtuvia eroja häveliäisyydessä ja seksuaalisessa inhossa. Nämä tunteet ovat silti osa kaikkien ihmisten psykologiaa. Estyneisyydessä on kyse siitä, että ihmislajille luontaiset häveliäisyys, valikoivuus ja/tai inhontunne on säädetty pari pykälää liian voimakkaalle. Osa ihmisten välisistä eroista selittynee geneettisillä eroilla, mutta myös yleinen asenneilmasto ja perheen konservatiivisuus saattavat tuottaa tiettyjä estoja. Tällöin kyse olisi ”liian hyvin” omaksutuista normeista. Monin paikoin esimerkiksi suuseksiä pidetään sopimattomana tai likaisena.


Kuinka monen suomalaisparin ongelma estyneisyys seksissä arviolta on? Miten seksielämä voisi parantua, jos molemmat vapautuisivat estoista? Miten voi yrittää lieventää omia estoja, entä kumppanin?

On vaikea arvioida, kuinka yleistä seksuaalinen estyneisyys on. Haastateltavien on jo määritelmällisesti hankala puhua aiheesta. Toisaalta on selvää, että luontoäiti karsii kovalla kädellä geenejä liiallisen estyneisyyden takana. Tämä antaa olettaa, että estyneisyys on lopulta joko harvinaista tai että siitä on mahdollista päästä eroon. Vanha sanonta tikanpojan luonnosta ei ole tuulesta temmattu. Toisaalta sekin lienee selvää, että rakkaus tai kovakaan halu haluamiseen ei aina riitä.

Estyneisyyttä on myös vaikea määritellä. Onko estyneisyys sama kuin ujous? Vai onko estyneisyys sittenkin lähempänä häpeää? On vaikea erottaa estyneisyyttä esimerkiksi omaan vartaloon kohdistuvasta noloudesta tai epävarmuudesta. Milloin alastomuuden pelko siis on estyneisyyttä? Nykyään puhutaan paljon ulkonäköpaineista. Voiko medioiden tai kaveripiirin vaikutus olla niin vahva, että se luo ihmisiä haittaavaa estyneisyyttä? Niin tai näin, monia naisia luultavasti helpottaisi tieto siitä, kuinka paljon vaatemalleja rehevämmistä naisista miehet yleensä pitävät.

Entä miten erottaa estyneisyys aseksuaalisuudesta? Aseksuaalit voivat elää onnellista elämää, mutta seksin harjoittaminen ei heitä kiinnosta. Jos he olisivat radioita, he toimisivat muutoin hyvin, mutta heiltä vain puuttuisi jokin kanava – tai ehkä pikemmin kaikki musiikkikanavat. ((K)ankea analogia, tunnustan.) Seksuaalisuus ei joka tapauksessa ole ainoa ihmistä määrittävä seikka.

Estyneisyyteen voidaan tunnetusti vaikuttaa kemiallisesti. Monet sinkut käyttävät alkoholia ollakseen rohkeampia vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja monissa parisuhteissa käytetään alkoholia nimenomaan seksuaaliseen vapautumiseen. Rakkauden ja viinin jumalat viihtyivät yhdessä jo antiikissa. (Kaikille humaltuminen ei tosin ole vaihtoehto: alkoholin käyttöön liittyy joskus samankaltaisia estoja ja pelkoja kuin seksuaalisuuteen.) Toisaalta ei tiedetä, minkälaisia pitkän aikavälin vaikutuksia alkoholin tuomalla hetkellisellä estottomuudella on. Vähentääkö humalan tuoma rohkeus estoja myös seuraavina päivinä? Voiko estyneisyydestä siis oppia alkoholin avulla eroon? Vai käykö päinvastoin: yksilö alkaakin nähdä itsensä entistä estyneempänä, koska hän ei pysty nautinnolliseen seksiin ilman alkoholia?

Omaa tai toisen persoonallisuutta on hankala muuttaa. Joku nauttii esilläolosta ja räiskyvästä spontaaniudesta, joku kaipaa rauhaa ja rutiineja. Estynytkin ihminen voi sopivan kumppanin kanssa olla tyytyväinen seksielämäänsä. Tosin kannattaa muistaa, että ihmiset tuskin koskaan ovat seksielämäänsä kestotyytyväisiä. Seksuaalisuuden mukana seuraa lähes väistämättä epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteita, korkeita odotuksia, karvaita pettymyksiä, silkkaa tylsistymistä ja erilaisia henkisiä epämukavuuksia. Mutta useimmiten ja useimmille seksi on kuitenkin hauskaa. Ja rakastelu on yleensä hauskempaa kuin masturbointi. Luonto pitää huolen, että näin on jatkossakin. Estyneisyyden kanssa painivien nuorten kannattaisi ehkä muistaa, että vanhemmiten seksielämä luultavasti tulee paremmaksi, rennommaksi ja joskus jopa intohimoisemmaksi. Ja että ei ole häpeällistä vetää verhoja kiinni, sammuttaa valoja ja pysyä peiton alla. Syksyn tullen estyneillä on helpompaa.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Juhannuksen biologiaa



Seuraavanlainen juttu oli juhannuksen Sunnuntaisuomalaisessa
Toimittajana ja haastattelijana Sami Vainio.



Evoluutiopsykologi Osmo Tammisalo paljastaa, mitä yöttömässä yössä tapahtuu

Juhannus on pohjoisella pallonpuoliskolla hedelmällisyyden juhla. Yöttömässä yössä ihminen sulautuu osaksi kukkivaa, pölyttyvää ja parittelevaa luontoa. Ihastumisella ja rakkaudella on taustansa lajinkehityksen historiassa. Evoluutiopsykologian asiantuntija Osmo Tammisalo valottaa, mistä parinvalinnassa on pohjimmiltaan kysymys.

Ehdokkaiden vertailu  
Ihmiskoiraiden mieltymys kauniisiin naaraisiin johtuu siitä, että naaraan ulkonäkö kertoo suoraan tämän hedelmällisyydestä. Koiras taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Siksi koiraan muilla ominaisuuksilla, kuten statuksella, on parinvalinnassa suurempi merkitys.
Lemmentaiat  
Jos naaraan tavoitteena on perheen perustaminen, koiraan lapsirakkauden ja kotona viihtymisen merkit kannattaa tarkistaa etukäteen. Ei ihme, että joskus tarvitaan loitsuja ja taikakeinoja. Ihmisnaaraat haluavat kuorossa huumorintajuista, fiksua, arvostettua ja ystävällistä koirasta – joka vielä haluaa sitoutua tunteellisesti. Jos taikakonstit tai koristautuminen eivät auta sellaisen löytämisessä, ainakin ne virittävät pariutumis- ja ehkä jopa parittelutuulelle.
Naaraan valinta  
Moni naaras tietää, että koiraat luulevat itsestään liikoja. Naaraalla on keinoja varmistaa, ettei koiraan omakehu ole katteetonta. Useimmissa kulttuureissa on käytössä lukuisia koiraiden arvoasemasta kertovia signaaleja. Jos koiras pukeutuu konservatiivisesti pukuun ja kravattiin, se on jo hyvä vihje, että koiras on kohtuullisen arvostetussa asemassa – ja kenties kannattaa perinteisiä arvoja. Juhannusjuhlissa nämä signaalit eivät ole samassa määrin näkyvissä, joten koiras joutuu osoittamaan kunnollisuutensa tanssitaidolla, puhelahjoilla tai vastaavilla esityksillä. Naaras haluaa tuntea olevansa riiaamisen arvoinen.
Kokoontuminen  
Ihmiselläkin parinvalinta vaatii yleensä esilläoloa. Naaraiden on päästävä kunniallisesti esittelemään sulojaan, ja koiraiden on päästävä hankkimaan arvostusta ja näyttämään saavutettua statusta. Erilaisissa juhlamenoissa tämä onnistuu mainiosti. Useimmissa kulttuureissa on rituaaleja, joissa koristaudutaan, vertaillaan kumppaniehdokkaita, esitellään taitoja ja mitellään voimia. Nykyään sosiaalinen media mahdollistaa jatkuvan esilläolon, mutta verkossa on liian helppo huijata. Joukkokokoontumiset sen sijaan ovat rehellisiä. Niissä on mahdotonta teeskennellä olevansa hauska, pidetty ja arvostettu.
Uho ja tappelu  
On vaikea sanoa, missä määrin koiraiden voimien mittelö on tarkoitettu naaraille ja missä määrin se on suunnattu toisia koiraita varten. Toki toisilta koirailta saatu arvostus vaikuttaa lopulta pariutumismenestykseen. Osa naaraista näyttää viehättyvän rohkeasta, kovasta ja voimakkaasta koiraasta, koska se on ollut turva ulkopuolisia uhkia vastaan. Toisaalta tämä on naaraan kannalta vaarallinen strategia, koska koiraan kovuus saattaa myös kohdistua häneen itseensä ja perheeseen. Aika vähän tiedetään, millaiset naaraat mieltyvät hurjapääkoiraisiin.
Auervaarat  
Naaraalle parinvalinta on erityisen hankalaa, sillä koiraiden joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita vain parittelusta. Luihujen koiraiden takia naaraiden on oltava tarkempia. Tosin lyhytaikaisuutta ei välttämättä ajatella juhlahumussa. Yön komea prinssi on vain saattanut muuttua aamun kurjaksi sammakoksi, johon ei kannata enempää panostaa.
Lapsenteko  
Valon määrällä on korkeintaan hyvin pieni vaikutus hedelmöitymiseen. Suurin osa maailman ihmisistä elää alueilla, jossa valon määrä ei vaihtele niin paljon kuin täällä Suomessa. Kaiken lisäksi hedelmöityminen kannattaisi tehdä aikana, jolloin lapsen syntymän aikoihin olisi paljon ravintoa. Monet lajit toimivat näin: esimerkiksi käpylintu munii kovien pakkasten aikaan. Ihminen on kuitenkin irtaantunut melko hyvin vuodenaikoja seuraavasta ravintotilanteesta.
Tasa-arvo  
Ihminen on maapallon sosiaalisimpia eläinlajeja, ja kokoonnumme mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Emme silti ole soidinta käyvä laji. Tyypillisesti soitimella ovat lajit, joilla koiras tarjoaa vain siittiönsä ja naaras jää yksinhuoltajaksi. Näillä lajeilla naaras saa valita parhaan mahdollisen kumppanin suuresta koiraslaumasta. Yleensä soitimen keskustan laadukkaat huippukukot hoitavat melkein kaikki parittelut. Ihmisellä pariutuminen on tasa-arvoisempaa. Se on myös mutkikkaampaa, sillä ihmiskoiraskin on valikoiva.
Häveliäisyys  
Modernissa ympäristössä ihmiskoiraat, jotka pystyvät pitämään useampia naaraita samaan aikaan, eivät tee sitä julkisesti soitimella vaan päinvastoin mahdollisimman salassa muiden katseilta. Ihminen pyrkii parinmuodostusvaiheessa nimenomaan vetäytymään kahdenkeskiseen rauhaan. Piilotamme seksuaalisuuttamme – joskus jopa itseltämme, jotta vaikuttaisimme viattomammilta. Seksuaalisuuden avoin mainostaminen vaatii yleensä tilanteen karnevalisoimista.
Sitoutuminen
Modernissakin ympäristössä naaraat yleensä vaativat koiraalta sitoutumista seksin vastineeksi. Lähestulkoon kautta historian koiraat ovat saaneet säännöllistä seksiä vasta avvioliitossa. Vanhan sanonnan mukaan ”jos mies saa maidon ilmaiseksi, hän ei ole halukas ottamaan koko lehmää.” Tämä toki usein unohtuu riehakkaissa juhannuskarnevaaleissa. Mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa. Mikä on kiihottavampaa kuin aavistuksen vaarallinen lemmenseikkailu?
Yhden yön huuma  
Vaikka ihminen tyypillisesti muodostaa pitkiä parisidoksia, joskus tavoitteena on vain lyhytaikainen seksuaalinen mielihyvä. Se voi olla puhtaasti fyysistä, mutta yleensä siihenkin liittyy nautintoa vaikkapa haluttuna olemisesta. Lyhyessä suhteessa ihmiskoiraat monesti laskevat tasoaan eli suostuvat paritteluun sellaisenkin naaraan kanssa, jota ei kelpuutettaisi puolisoksi tai välttämättä edes treffeille. ”Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa, monen vierestä oon herännyt” lauloi Freud, Marx, Engels ja Jung -bändi. Naaraat taas pyrkivät mieluummin nostamaan tasoa suhteissa, jotka he tietävät lyhytaikaisiksi.
Rakkaus  
Mieluiten naaraat ottaisivat hyväluontoisen, arvostetun ja komean miljonäärin. Ja mieluiten koiraat valitsisivat kiltin ja kuvankauniin, sopivista paikoista kuperan ja koveran nuoren neidon. Me tavalliset kuolevaiset huomaamme kuitenkin nopeasti, että tällaiseen täydellisyyteen ei kannata pyrkiä. Siksi tarvitaan rakkautta. Rakkaus on erityinen leimautumisprosessi, joka auttaa ihmisiä katsomaan läpi sormien pieniä puutteita rakkaudenkohteessa. Pienet puutteet pikemminkin näyttävät vain hellyttäviltä. Rakkaus ei siis suinkaan ole sokea vaan tarkkanäköinen: se näkee hyviä puolia sielläkin, missä muut eivät niitä näe.
Seksikäs artisti  
Taiteet ovat tavallaan turhuuksia: taiteilija laittaa voimiaan sellaiseen, joka ei täytä mahaa tai tuo suojaa säätä vastaan. Ehkä osittain juuri siksi taide koetaan yleväksi. Taiteiden harjoittaminen saattaa olla muille merkki siitä, että ”minulla on ylimääräisiä resursseja tuhlattavaksi asti”. Tämän näkökulman mukaan taiteet ovat statuksen ja kenties myös geneettisen laadun esittelyä. Ehkäpä naaras vaistoaa, että menestyneen artistin jälkeläiset menestyisivät itsekin jälkeläisten tuottajina. Toisaalta miesrokkareiden kysyntää on liioiteltu. Kumppaneita ei ole kovin paljon, ja mikäli heitä on, he eivät ole niitä, joista eniten kilpailtaisiin. Myytti rokkareiden ympärillä pyörivistä lukemattomista kuumista mimmeistä saattaa perustua muutamaan maailmanmaineen saavuttaneeseen urooseen.
Seksuaalinen vapaus  
Ihminen on kehittynyt ympäristössä, jossa hedelmällisten naaraiden seksuaalisuutta vahdittiin jatkuvasti. Vartijoina olivat lähinnä joko nuoren naaraan isä ja veljet tai naaraan aviomies ja lapset. Individualistinen ja anonyymi kaupunkiympäristö ja modernit ehkäisymenetelmät ovat kuitenkin mahdollistaneet naaraiden seksuaalisen vapautumisen. Useimmat haluavat edelleen parisuhteeseen, mutta vaihtelunhaluisilla on nyt paljon helpompaa.
Yksiavioisuus  
Ihminen on pitkiä parisuhteita muodostava laji. Historia tuntee suuren joukon hallitsijoiden haaremeita, mutta yleisesti ottaen pariutuminen ja lisääntyminen on tapahtunut suhteellisen yksiavioisissa olosuhteissa. Emme ole sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka jäivät haaveilemaan soitimen hallitsijasta.


1 Osmo Tammisalo, 43, on evoluutioteoriaan ja ihmisen evoluutioon erikoistunut tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Hänen teoksensa Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa oli vuonna 2005 Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Vuonna  2012 Tammisalo julkaisi kirjan Ihmisluontoa etsimässä: Moraalin ja kulttuurin biologiaa.  

2 Evoluutiopsykologia on ihmisen käyttäytymisen biologista pohjaa tutkiva tiede. Evoluutiopsykologiassa ihmistä tutkitaan eläinlajina, jonka elintoiminnot ja käyttäytyminen ovat seurausta luonnonvalinnasta ja sukupuolivalinnasta. Evoluutiopsykologiassa keskeisiä tutkimuskohteita ovat lajienväriset erot ja yhtäläisyydet ja se, mikä tekee ihmislajista erityisen.  

3 Darwinilainen luonnonvalinta tarkoittaa, että ympäristöön parhaiten sopeutuvat lajit ja yksilöt saavat eniten jälkeläisiä. Luonnonvalinta voidaan jakaa ympäristön valintaan ja seksuaalivalintaan. Seksuaalivalintaan vaikuttavat ennen kaikkea vastakkaisen sukupuolen mieltymykset ja sukupuolen sisäinen kilpailu.  

4 Darwinin aikaan biologista ihmiskuvaa vastustettiin lähinnä uskonnollisista syistä. Nykyään ihmisen evolutiivinen tausta on tullut hyväksytymmäksi, ja alan tutkimus on laajaa. Biologista ihmistutkimusta vastustavat yhä toisaalta luomisoppia kannattavat kristilliset piirit, toisaalta sosiaalitieteilijät, jotka pitävät sitä poliittisesti epäkorrektina.