Sukupuolierot ja kosmetiikan kulutus

Alla oleva kirjoitukseni ilmestyi Kulutustutkimus 2/2016 -lehdessä oheisen piirrokseni kanssa (sivut 70-78):

Teemanumeron puheenvuorossa tietokirjailija Osmo Tammisalo tarjoaa selityksiä sukupuolieroille kosmetiikan kulutuksessa. Kulutustutkijoiden kentän ulkopuolelta tuleva tieteen kansanomaistamisen asiantuntija analysoi puheenvuorossaan kulttuurin, psykologian ja biologian roolia asiayhteydessä, joka on herättänyt lukuisten kulutustutkijoiden mielenkiintoa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Lehdessä on myös artikkeli kaupallisesta seksistä (Hannu Lehti & Pekka Räsänen). Siitä lyhyt ote:

Kun kontrolloimme taustatekijät, erot naisten ja miesten välillä eivät häviä, vaan kasvavat. Kun muut tekijät on otettu huomioon, naiset kokevat pornografian yli neljä kertaa suurempana yhteiskunnallisena riskinä kuin miehet ja prostituution lähes kolminkertaisena riskinä ristitulosuhteella mitattuna. Tulosten perusteella näyttää siltä, että sosiaalinen rooliteoria ei pysty selittämään täysin naisten ja miesten eroja vaan taustalla saattaa olla sukupuolisidonnaiset lisääntymisintressit.

Ville Salonen ja Samuel Piha taas kirjoittivat evoluutiopsykologisesta (EP) kuluttajatutkimuksesta (sivut 50–69):

Vaikka EP on moniulotteinen lähestymistapa moniin kuluttamisen ilmiöihin, sen tutkimuskäyttö on menetelmällisesti suuntautunutta. Siinä missä EP voi tarjota pohjaa myös laadulliselle tutkimukselle ja toimia yhteistyössä laadullisen tutkimuksen kanssa, evoluutiobiologian ja psykologian oletusten synteesinä se sopeutuu parhaiten kokeellisiin tutkimusasetelmiin. Sen sijaan aineistot voivat olla monipuolisia: historiallisista tilastoista verkkokauppojen klikkianalyyseihin.

 - - -

Selityksiä sukupuolieroille kosmetiikan kulutuksessa

Naiset käyttävät miehiä enemmän rahaa vaatteisiin ja kosmetiikkaan. Miksi? Mikä selittää tätä keskimääräistä eroa sukupuolten välillä? Aloitetaan tarkastelu ilmiön mahdollisesta yleismaailmallisuudesta.

Esiteollisia yhteisöjä koskeva antropologinen aineisto ei ole ”kauneudenhoitotuotteiden” suhteen yksiselitteistä. Kulttuurista riippuen koristautumista harjoittavat toisinaan enemmän miehet, toisinaan naiset. Lukemastani antropologisesta kirjallisuudesta uskallan kuitenkin arvella, että ennen maanviljelyn aloittamista, eli olosuhteissa, joissa ihmislaji on valtaosan elänyt, ”arkikosmetiikkaa” käyttivät eniten tytöt tai nuoret naiset.

Kauneudenhoitotuotteita olivat tuolloin esimerkiksi kukkakoristeet tai iholle hierottavat kasviöljyt. Miesten koristautuminen taas tapahtui useammin rituaaleissa, juhlatilaisuuksissa ja sodankäyntiä varten. Tällöin tarkoitus oli viehättävyyden sijasta pikemminkin osoittaa statusta tai sitoutumista ryhmään. Asiasta ei kuitenkaan ole kattavia selvityksiä, varhaisten antropologien kuvauksiin on syytä suhtautua epäillen ja huomioitavia muuttujia on valtavasti. Tarkastelu saattaa ikuisesti jäädä spekulaation asteelle.

Mainonta vai kulttuuriset odotukset?

Vaikka kyseinen sukupuoliero ilmenisi ainoastaan länsimaissa, sille pitää etsiä selitystä. Yksi mahdollinen selittäjä on mainonta; lapsesta saakka jatkunut sellaisten mainoskuvien pommitus, joissa naiset huolehtivat miehiä enemmän ulkonäöstään. Vaikka mainonta lisää kosmetiikan myyntiä, sukupuolierojen selittäjäksi siitä ei ole. Tätä voidaan perustella jo sillä, että mainonta ei ole sattumanvaraista. Markkinointia pikemminkin suunnataan sinne, mistä voittoja on saatu ja saatavissa.

Kosmetiikan tuottajat mieluusti näkisivät enemmän itseään ehostavia miehiä. Siitä avautuisivat valtavat markkinat, jos miehet vain saataisiin yhtä huolestuneiksi ulkonäöstään. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Nuorukaisten kosmetiikan kulutusta on pystytty jonkin verran kasvattamaan, mutta vanhempia miehiä ei juuri ole saatu liikkeelle. Suuri osa miesten käyttämästä kosmetiikasta on myös naisystävien ostamaa.

Entä mainonta ja homomiehet? He käyttävät keskimäärin enemmän rahaa kosmetiikkaan kuin heteromiehet. [1] Mainontaa saatetaan suunnata mieshomoseksuaaleille sillä perusteella, että he ovat sopiva kohderyhmä. He ovat useammin lapsettomia, joten heillä on enemmän mahdollisuuksia perhe-elämän ulkopuoliseen kuluttamiseen. Tämä perustelu ei vaikuta pätevältä, sillä ostovoiman perusteella heteromiesten olettaisi olevan vielä houkuttelevampi kohde – heitähän on lähes 50 % kuluttajista. [2] Kyse täytyy olla jostakin muusta.

Jos mainonta ei selitä kosmetiikan kulutuksessa havaittuja sukupuolieroja, voiko kyse olla jonkinlaisista kulttuurisista odotuksista? Voivatko odotukset olla mainontaa vahvempia niin, että mainostajien ei kannata edes pyrkiä muuttamaan odotuksia? Mikäli näin on, kulttuuriset odotukset oikeanlaisesta käyttäytymisestä selittäisivät sekä mainonnan suuntautumista että mainonnan avulla saatuja voittoja. Kulttuuri on täynnä tapoja ja normeja, joita on hankala muuttaa ja joille ei ole loogista hyötyperustetta.

Odotukset ja normit eivät kuitenkaan ilman tarkennuksia ole riittävä selitys sukupuolieroille. Pitäisi kertoa, kuka odottaa mitä ja miksi. Mistä normit ovat tulleet? Miksi odotukset joskus tehoavat, joskus eivät? Kulttuuri koostuu lukuisista alajärjestelmistä, esimerkiksi teknologisista, tiedollisista tai arvoihin liittyvistä järjestelmistä. Kaikki kulttuurin osa-alueet levittäytyvät erilaista tahtia, epätäydellisesti, muotoaan muuttaen ja silti jollakin tavoin toisistaan riippuvaisina. Kuka siis odottaa sukupuolilta juuri tietynkaltaista käyttäytymistä? Miksi hän tai se sitä tekee? Millä mekanismilla ja miksi odotukset vaikuttavat kohteeseen? Kulttuurin patriarkaalisuus tai muu yksinkertainen historiasta kumpuava seikka ei sellaisenaan riitä selitykseksi. Tai vähintäänkin selityksessä tulisi olla arvio siitä, miksi patriarkaalisuus aiheuttaa juuri tällaisia eroja tai miksi patriarkaalisuus on niin vallitseva järjestelmä.

Kulttuuri ei ole taivaasta pudonnut möhkäle, joka sattuu tuottamaan milloin millaistakin käyttäytymistä. Kulttuuri on sekä menneisyydessä vaikuttaneiden että kullakin hetkellä elävien ihmisten luomus. Olitpa kosmetiikan kuluttaja, myyjä, valmistaja, tuotekehittelijä, mainostaja tai vaikkapa meikkimainonnan vastustaja tai mainontaa säätelevä viranomaistaho, kutakin käyttäytymismallia voidaan pitää yksilön pyrkimyksinä hyötyä kulttuurista. Ne ovat strategioita, jotka menestyvät jollakin tavalla. Ihmisten pyrkimykset hyötyä kulttuurista puolestaan ovat muokanneet kulttuuria sellaiseksi, että yhä uudet sukupolvet ovat voineet löytää kulttuurisen lokeronsa. Tämä on tehnyt kulttuurista suhteellisen joustamatonta. Yhteiskunnan jäsenten yhteinen etu ei siis ole se, että kulttuuria olisi helppo muuttaa.

Kulttuurin joustamattomuus puolestaan tarkoittaa, että yksilöiden on useimmiten toimittava taipumustensa mukaisesti. Siksi yksilöiden väliset synnynnäiset erot eli myös ihmisluontoon kuuluvat sukupuolierot tulee huomioida käyttäytymistä selitettäessä. Lisäksi on muistettava, että vaikka sukupuolten käyttäytyminen olisi samanlaista, kuten esimerkiksi yksiavioisessa parisuhteessa, taustalla vaikuttavat mielentoiminnot ja mielihalut eivät välttämättä ole samanlaisia.

Sukupuolierojen synnynnäisyyden puolesta ja kulttuuriselitystä vastaan puhuu moni empiirinen havainto. Esimerkiksi useimmat psykologiset sukupuolierot – persoonallisuudessa, seksuaalisuudessa, asenteissa ja kognitiivisissa kyvyissä – ovat huomattavasti suurempia kulttuureissa, joissa sukupuolten välinen sosiopoliittinen tasa-arvo on suurempaa ja joissa sukupuoliroolien opetus on tasa-arvoisempaa (Schmitt 2015). Jopa sukupuolierot joissakin fyysisissä piirteissä – pituus, painoindeksi, ylipaino ja verenpaine – ovat suurempia tasa-arvoisemmissa kulttuureissa. Nämä löydökset ovat ristiriidassa patriarkaalisuuteen perustuvan selityksen kanssa. Mikäli havainnot pitävät paikkansa, oletus monien sukupuolierojen sosiokulttuurisesta alkuperästä voidaan hylätä.

Vuorovaikutukset vai ihmisluonto?

Mainonta ja kulttuuriset odotukset eivät siis sellaisinaan riitä selittämään sukupuolieroa kosmetiikan kuluttamisessa. Mutta tarvitaanko siihen silti biologiaa ja ihmisluontoa? Ehkä kyse on sosiaalisten tekijöiden vuorovaikutuksista. Ehkä odotukset ja mainonta ruokkivat toisiaan. Ehkä kyse on takaisinkytkennästä ja itseään toteuttavista ennusteista.

Ihmiset ovat ympäristöään seuraavia otuksia. He voivat tulla tietoisiksi siitä, että heidät on luokiteltu johonkin kategoriaan (esim. pakolainen, homoseksuaali, asperger-aikuinen). Tämä luokittelu saattaa vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä, mikä puolestaan saattaa vaikuttaa tuleviin luokitteluihin ja niin edelleen. On mahdollista, että tällaiset ideoiden, käsitteiden ja sosiaalisten tapojen vuorovaikutukset ovat varsin voimakkaita.

Pääpointti tieteen kannalta on vuorovaikutusteorian selitysvoima. Vakavasti otettavan teorian on pystyttävä ennustamaan tai selittämään ihmisen käyttäytymistä. Vetoaminen vuorovaikutuksen monimutkaisuuteen ei riitä, vaan on selvitettävä kehä- ja vuorovaikutusten voima ja merkitys. Näiden tutkiminen empiirisesti ja varsinkin kokeellisesti on yksi vaikeimpia haasteita ihmistieteissä, mutta tähän on kulutustutkimuksessakin pyrittävä. Jos tilanne lopulta niin vaatii, on myönnettävä, että kyse on vasta arvelusta, ei vielä tieteellisestä selittämisestä.

Kun vuorovaikutusteoriat vähitellen kenties kehittyvät testattavuuteen asti, niistä saattaa lopulta jäädä jäljelle yksi empiirinen kysymys: miten ideat vaikuttavat meihin? Jos kysymystä tarkennetaan edelleen, päädytään perimmäiseen pulmaan oikean ja väärän, siis moraalin ja moraalitunteiden alkuperästä. Näin ollen selityksen tulee sisältää huomioita siitä, millä tavoin moraaliset tunnevalmiutemme toimivat.

Selitykseen ei toisin sanoen riitä huomio siitä, että kulttuuri muokkaa ihmisten käyttäytymistä. Kunnollinen teoria huomioi sen, että 1) ihmisellä on monenlaisia synnynnäisiä valmiuksia ja että 2) nämä inhimilliset psykologiset taipumukset vaikuttavat tapojen, normien ja yhteiskunnallisten instituutioiden dynamiikkaan. Jopa mielivaltaisimmat ja pelkän vertaisrankaisun avulla leviävät normit nojaavat ihmiselle lajityypillisiin ja evolutiivisesti kehittyneisiin reaktioihin. Normit eivät tässä mielessä ole kulttuurisia kuriositeetteja. Ihminen ei myöskään ole kaiken omaksuva ja passiivinen kulkuneuvo, jonka avulla kulttuuriset tavat – vaikkapa sukupuolten valtasuhteet – jatkavat olemassaoloaan. Sen sijaan ihmisluonto on aktiivisesti rakentamassa kaikkia kulttuurisia tapoja, etenkin parisuhteita ja perheitä. Kulttuurintutkimuksen on siksi tunkeuduttava ihmismieleen ja katsottava, miten sen ohjelmisto on kehittynyt ratkaisemaan eloonjäämisen ja lisääntymisen kannalta tärkeitä ongelmia.

Tässä ei tietenkään väheksytä ihmisaivojen kykyä omaksua kulttuurisia normeja. Ihmismieli on kuin suunniteltu oppimaan ja sisäistämään käyttäytymismalleja. On kuitenkin huomattava, että kyseinen ominaisuus on kaksiteräinen miekka. Mitä joustavampi ja oppivampi eliö on, sitä useammilla tavoilla se voi käyttäytyä itselleen sekä haitallisesti että hyödyllisesti. Ja mitä enemmän yksilö pystyy oppimaan, sitä enemmän se pystyy hyötymään lajitoveriensa kokemuksista, mutta samalla sillä on suurempi riski tulla lajitoveriensa hyväksikäyttämäksi. Lajikumppaneillahan on omat intressinsä. Siksi luonto on karsinut liian helposti muokkautuvia ja manipuloitavia yksilöitä. Emme ole sellaisten jälkeläisiä, joita muut pystyivät loputtomasti käyttämään hyväksi. Mainostajien ja totalitarististen ideologioiden harmiksi ihminen ei ole muovailuvahaa. [3]

Biologia ja psykologia eivät selitä kulttuuria

Kosmetiikan kulutuksessa evoluutioteorian soveltaminen on erityisen tärkeää, sillä aihe liittyy moraalinormien lisäksi parinvalintaan ja lisääntymiseen. Niissä luonnonvalinnan vaikutus on suoraviivaisinta ja sukupuolierot selkeimpiä. Biologinen logiikka kosmetiikan kulutuksessa on myös helppo ymmärtää. Molemmat sukupuolet tunnistavat ja suosivat kumppaniehdokkaassa piirteitä, jotka evoluutioympäristössä kertoivat hedelmällisyydestä (ja sopivuudesta kumppaniksi ja perhehoivan tuojaksi). Esivanhempamme eivät siis pitäneet hedelmättömiä kumppaneita haluttavimpina. Mutta mistä kumppaniehdokkaan hedelmällisyys kävi ilmi? Tässä kohdin luonto ei kohdellut sukupuolia tasaveroisesti: naisella hedelmällisyydestä kertovat piirteet ovat selvemmin näkyvillä.

Tämä on luultavasti tärkein syy, miksi miesten mieltymyksissä naisen ikä ja fyysinen ulkomuoto ovat keskeisemmässä roolissa. Mies taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Hän on kutakuinkin yhtä hedelmällinen varhaisteinistä vanhukseksi asti, ja miesvartalon rasvakerroksen määrällä tai jakautumisella ei juuri ole merkitystä hedelmällisyyden kannalta. Siksi miehen muilla ominaisuuksilla, esimerkiksi älykkyydellä ja sen tuomalla statuksella, on parinvalinnassa keskimäärin suurempi merkitys. [4] Kyseiset sukupuolierot on havaittu käytännössä kaikissa tutkituissa kulttuureissa.

Se, että sosiaalitieteet eivät yleensä ole hyväksyneet tämänkaltaisia yleisiä ja yksinkertaisia selitysmalleja, on johtanut ajatukseen, että sellaisia selityksiä ei voi olla olemassa. Jo niiden etsiminen on joidenkin mielestä alentavaa ja halpamaista. On kieltämättä totta, että monimutkaiselle käyttäytymiselle esitetty yleispätevä selitys saattaa tuntua alentavalta. Mutta se ei ole läheskään niin alentavaa kuin selityksen kieltäminen vain sen mahdollisen alentavuuden perusteella. Lisäksi tässäkään tapauksessa kyse ei vielä ole kattavasta selityksestä. Se, miksi parinvalinnassaan ja seksuaalifantasioissaan miehet niin voimakkaasti mieltyvät kauneuteen/nuoruuteen (esim. tietynlaiseen rasvakudoksen jakautumiseen, ihon sileyteen, terveisiin hiuksiin), ei sellaisenaan kerro, miten seikka mahdollisesti päätyy kosmetiikan kulutukseen.

Millä tavoin sukupuoliero nuoruuden ja kauneuden arvostamisessa siis siirtyy naisten haluun ehostautua? Kenties naiset ovat jossakin elämänsä vaiheessa huomanneet (tietoisesti tai ei), että miehet ovat heikompia ulkoisen kauneuden perään ja että miesten silmissä kauneus on nuoruutta. Ehkä naiset siksi haluavat (tietoisesti tai ei) näyttää viehättäviltä/nuoremmilta. Toki naiset ovat myös saattaneet havaita, että kauneuden avulla voi menestyä myös muilla elämänaloilla, vaikkapa työnhaussa. Tai kenties miehen tarkka silmä ulkoisen kauneuden perään on läpi lajihistorian ollut niin voimakasta, että luonto suosi naisia, joilla oli synnynnäinen ja omaehtoinen motivaatio koristautumiseen. Kenties heille kehittyi samalla voimakas kiinnostus ulkonäkövertailuun/-kilpailuun.

Kyseiset vaihtoehdot eroavat siinä, kuinka synnynnäisiä ne ovat. Kuvaavampi esimerkki tästä on ihmisen kielikyky. Siihen kuuluu joukko synnynnäisiä valmiuksia, jotka muilta lajeilta puuttuvat. Puhutun kielen synnynnäisyydestä ja universaaliudesta huolimatta kielen oppiminen vaatii, että lapsuusympäristössä puhutaan jotakin kieltä. Tietyn kielen oppiminen taas vaatii, että ympäristössä puhutaan juuri tätä tiettyä kieltä. Suomen oppiminen on siis vähemmän synnynnäistä kuin ylipäätään kielen oppiminen. Kielikyvyn universaaliuden vuoksi on perusteltua puhua kielivaistosta mutta ei suomenkielenvaistosta. Samalla tavoin hiuslakan tai luomivärin käyttö on vähemmän synnynnäistä kuin ylipäätään kaunistautuminen. Molemmat vaativat jonkin verran ympäristötekijöitä kehittyäkseen, mutta juuri tiettyjen ehostustapojen omaksuminen vaatii ympäristöltä vielä enemmän.

Tällä tavoin kosmetiikan kulutuseroja selvittävä tutkimus muuttuu viime kädessä kysymykseksi yksilönkehityksestä. Minkä verran ja missä elämänvaiheessa naisen/miehen tulee altistua millekin seikalle, jotta hän alkaa haluta kaunistautumista? Vastaavasti minkä verran vaikkapa anorektikon on pitänyt nähdä muotikuvia tai harrastaa ulkonäkövertailua? Koe-eläimenä ihminen on surkea: olemme pitkäikäisiä ja sovellettavissa oleva koearsenaali on varsin rajallinen. Siksi tällaisiin yksilönkehityksellisiin kysymyksiin – joiden puutteeseen kulttuuripiirteiden selittäminen usein kilpistyy – voidaan usein vastata vain vertailemalla eri lajeja, eri kulttuureja ja ihmisen eri ikäkausia. Minkä ikäisenä halu näyttää kauniilta alkaa? Miten keräilijäkulttuurit eroavat paimentolais- tai maanviljelyskulttuureista? Mikä on kaunista apinaserkkujemme tai parisuhteita muodostavien nisäkkäiden mielestä? Vertailevassa menetelmässä on puutteensa, mutta se takaa, että tutkimus tuottaa muutakin kuin vain irrallisia tiedonpalasia, jotka eivät anna mahdollisuuksia selvittää ilmiöiden alkuperää. Vertaileva menetelmä mahdollistaa havaintoja yhdistäviä synteesejä.

Palataan sosiokulttuurisiin selityksiin. Kosmetiikan kulutuksessa kyse voi olla myös siitä, että vanhemmat kannustavat tyttölapsiaan koristautumaan. Kaikenlainen manipulointi ja lasten ohjailu on ihmiselle tyypillistä. Siitä tulee kuitenkin esittää sama kysymys kuin ylipäätään naisten suuremmasta kosmetiikankäytöstä. Miten vanhempien halu manipuloida tytärtään kaunistautumaan on kehittynyt? Kenties vanhemmat ovat jossakin elämänsä vaiheessa huomanneet (tietoisesti tai ei), että miehet ovat heikompia ulkoisen kauneuden perään ja että miesten silmissä nuoruus on kauneutta. Ehkä vanhemmat siksi toivovat (tietoisesti tai ei), että heidän tyttölapsensa haluaisivat aikuisena näyttää viehättäviltä/nuoremmilta – jotta he voisivat kilpailussa saada parhaan mahdollisen kumppanin. Tai kenties miehen tarkka silmä ulkoisen kauneuden perään on lajin historiassa ollut niin voimakasta, että luonnonvalinta suosi isiä ja äitejä, jotka olivat omaehtoisesti motivoituneet iskostamaan tyttäriensä mieliin kiinnostusta koristautumiseen. Niin tai näin, evoluutioteoriaa ja ihmisluontoa on pidettävä mukana myös tarkasteluissa, jotka nojaavat muiden yksilöiden tekemään manipulointiin.

Myös manipulointi on siis selitettävä. Kuka manipuloi ketä ja miksi? Miksi vanhempien, sukulaisten tai muiden kanssaihmisten harrastama manipulointi toisinaan vaikuttaa, toisinaan ei? Aihetta tarkasteltaessa on muistettava, että syyn ja seurauksen suunta harvoin on ilmeinen. Lasten käyttäytyminen saattaa nimittäin tuottaa vanhemmissa käyttäytymistä, joka ulospäin näyttää kuin vanhemmat pyrkisivät sosiaalistamaan/manipuloimaan lastaan. Kyse voi kuitenkin olla siitä, että vanhemmat reagoivat lapsen omaan ja hänelle luontaiseen käyttäytymiseen.

Entä yhteiskunnalliset instituutiot ja niiden harjoittama manipulointi? Järjestelmällisimmät manipuloijat ovat yleensä varakkaita ja vaikutusvaltaisia: kirkot, koulujärjestelmät, yritykset, valtiot. Jopa joihinkin yliopistollisiin tutkimusaloihin saattaa kuulua manipulointipyrkimyksiä. Nämä käyttäytymistä manipuloivat instituutiot ovat yksi syy, miksi evoluutiosta tai yksilöpsykologiasta ei kaikesta huolimatta suoraan voida johtaa kulttuuria. Miljoonat ihmiset eri instituutioissa tekevät ahkerasti töitä muokatakseen kansalaisten ajatuksia ja mieltymyksiä. Mainostajat, hallitukset, koululaitokset, etujärjestöt, mediakonsernit ja muut vastaavat yrittävät säälimättä muokata sitä, mitä sosiaalitieteiden tulee selittää: ihmisten tapoja, makuja, normeja, ideoita. Kuluttajan ja kulutustutkijan on kysyttävä, hyötyykö joku manipuloinnista ja miksi. Voisiko hyötyjänä esimerkiksi olla vain idea/ideologia itse vai onko aina mukana kysymys joidenkin yksilöiden taloudellisista/biologisista eduista?

Niin tai näin, manipulointiprosessi ei ainakaan länsimaissa ole kovin keskittynyttä. Ei ole yksituumaista salaliittoa, joka yrittää tehdä meistä heteroita tai kosmetiikan kuluttajia. Sen sijaan on evolutiivisesti kehittynyt universaali ihmisluonto sukupuolieroineen, on normeja sisäistäviä ihmisaivoja ja on kilpailua markkinaosuuksista ja lisääntymiskumppaneista. Lisäksi on yksilöllisiä taipumuksia hyötymässä kulttuurin joustamattomuudesta syntyvistä lokeroista. Tätä moninaisuutta katsellessa on helppo ymmärtää, miksi ihmisen kulttuuria koskeva täsmällinen tiede saattaa olla mahdottomuus. On myös helppo nähdä, miksi tieteen nimissä tehdyillä tasa-arvopoliittisilla pyrkimyksillä ei juuri ole vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen.

Mikäli kulttuurinen muutos on tavoitteena, perustelluinta on sallia eri tahojen avoimesti kilpailla mielistämme ja jossakin määrin kukkaroistammekin. Kilpailu ja ilmaisunvapaus ovat vastalääkettä sille, että jokin yksittäinen taho pystyisi kontrolloimaan ajatuksiamme. Samalla yhteiskunnan on pidettävä huolta, että 1) on tieteellisesti suuntautuneita tahoja, joiden yleisesti tunnistetaan manipuloinnin sijasta pyrkivän objektiiviseen ja rationaaliseen päättelyyn ja 2) että näillä tahoilla on tästä syystä arvovaltaa. Epäonnistuminen tässä tehtävässä lisäisi vainoharhaisuutta ja tekisi ihmisistä helpompia uhreja kaupalliselle ja ideologiselle manipuloinnille.

Alaviitteet

[1] Naispuolisten homoseksuaalien kosmetiikankäytöstä on varsin vähän tietoa. Ei tiedetä, millä tavoin heidän kulutuskäyttäytymisensä muistuttaa miehille tyypillistä käyttäytymistä. Aiheeseen etäisesti liittyen on osoitettu, että voimakas sikiöaikainen altistus androgeeneille (mikä näyttää olevan syy-yhteydessä seksuaaliseen suuntautumiseen) lisää tyttölasten mieltymystä pojille tyypillisiin leluihin. Jatkotutkimuksissa havaittiin, että androgeeneille altistuneet tytöt välittivät vähemmän lelujen sopivuutta koskevista sosiaalisista odotuksista (Hines ym. 2016, Pasterski ym. 2005). Hormonialtistus ja perimä vaikuttavat toisin sanoen myös siihen, missä määrin yksilöt mukautuvat sosiaaliseen paineeseen.

[2] Miespuolisten homoseksuaalien pieni prosenttiosuus – yleensä 2–5 prosenttia tutkimuksesta riippuen – ja sensitiivisyys identiteetti- ja julkisuuskysymyksissä saattaa toisaalta tehdä heistä mainostajille epähoukuttelevan markkinointikohteen.

[3] Ihmisen kaltaisen sosiaalisen lajin kohtaamat eloonjäämis- ja lisääntymisongelmat ovat niin mutkikkaita, että etevinkään oppimaan suunniteltu tietokone ei osaisi ratkaista niitä. Eloonjääminen ja lisääntyminen vaatii riittävän monipuolisen ohjelmiston, jonka osia evoluutio on räätälöinyt juuri tiettyjä ongelmia varten. Ihminen on joustava ja älykäs nimenomaan sen takia, että sille on kehittynyt erikoistuneita ohjelmistoja hoitamaan yhteistyötä, ystävyyttä, pariutumista, ravinnonhankintaa ja muita geenien jatkuvuuden kannalta elintärkeitä toimintoja. Oppiminen ja joustavuus eivät poista näiden vaistonkaltaisten valmiuksien ja tunnereaktioiden merkitystä. Joustavuus pikemminkin koostuu lukuisammista, mutta edelleen suhteellisen joustamattomista emootio- ja motivaatiojärjestelmistä.

[4] Sukupuolierot ovat keskimääräisiä eroja. Parinvalinnassa myös naiset arvostavat kauneutta ja miehet älykkyyttä. Lisäksi ympäristötekijät mutkistavat tilannetta. Joissakin olosuhteissa esimerkiksi isien tarjoamilla hoivaresursseilla on ratkaiseva rooli lasten eloonjäämisen kannalta, jossakin toisaalla nainen taas kantaa vastuun elannosta lähes yksin. Tämä vaikuttaa siihen, kuinka tärkeänä nainen pitää merkkejä miehen sitoutumisesta ja hänen tarjoamastaan turvasta (Tammisalo 2005). Vastikään on myös osoitettu, että naisen kokema rikosten pelko saa hänet suosimaan dominoivia ja fyysisesti kookkaita miehiä riippumatta siitä, onko uhka todellinen (Ryder ym. 2016).

Kirjallisuutta

Hines, M., Pasterski, V., Spencer, D., Neufeld, S., Patalay, P., Hindmarsh, P., Hughes, I. & Acerini, C. (2016): Prenatal androgen exposure alters girls’ responses to information indicating gender-appropriate behaviour. Philosophical Transactions of the Royal Society B. 371, 20150125. (doi:10.1098/rstb.2015.0125)

Pasterski, V., Geffner, M., Brain, C., Hindmarsh, P., Brook, C. & Hines, M. (2005): Prenatal hormones and postnatal socialization by parents as determinants of male- typical toy play in girls with congenital adrenal hyperplasia. Child Development. 76: 264–278. (doi:10.1111/ j.1467-8624.2005.00843.x)

Ryder, H., Maltby, J., Lovedeep, R., Jones, P. & Flowe, H. (2016): Women's fear of crime and preference for formidable mates: How specific are the underlying psychological mechanisms? Evolution and Human Behavior. Painossa.

Sarpila, O. & Räsänen, P. (2011): Personal care consumption in Finland: trends in the early 2000s. International Journal of Sociology and Social Policy. Vol 31: 7/8, 441–455.

Schmitt, D. P. (2015): The Evolution of Culturally-Variable Sex Differences: Men and Women Are Not Always Different, but When They Are… It Appears Not to Result from Patriarchy or Sex Role Socialization. Teoksessa: Shackelford, T. & Hansen, R. toim. The Evolution of Sexuality. Springer.

Tammisalo, O. (2005): Rakkauden evoluutio – ihmisen parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita. Helsinki.

PS. Dagens Nyheterin kolumnisti Lena Andersson kirjoittaa naisten koristautumisesta seuraavasti (kirjasta Enpä usko – Ajatuksia ja kannanottoja. Siltala 2016): 

Naisen asema saattaa olla kahden ilmiön evolutionaarinen yhteentörmäys. Nainen saa seksuaalista ja näin ollen lisääntymiseen liittyvää valtaa harjoittamalla monimutkaista peittämistä ja paljastamista – naamioitumista – mutta muilla elämänaloilla häntä halveksitaan, koska teennäisyyttä ja peittelyä pidetään epäluotettavuuden merkkinä. Näin ollen nainen joutuu ikävään tilanteeseen, sillä häntä rohkaistaan valitsemaan asioita, jotka tosiasiassa herättävät kummassakin sukupuolessa syvää epäluuloa.

Ihminen ei ole muovailuvahaa

Seuraava kirjoitukseni julkaistiin Yliopisto 4/2015 –lehdessä (ilman tässä olevia jälkikirjoituksia).

Kuva: Mike Wieringo

Ihmeneloset, Marvel

Ihminen ei ole muovailuvahaa

Ihmisen käyttäytyminen on vähemmän geenien ja hormonien määräämää kuin millään muulla lajilla. Monissa ihmistieteissä ja joillakin humanistisilla aloilla ihmistä on tästä syystä kohdeltu ei-biologisena olentona. Kyseisen ideologian mukaan kieli, kulttuuri ja kasvatus ovat vallanneet aivot ja tehneet ihmisestä loputtoman joustavan. Jopa sukupuolierot seksuaalisuudessa on nähty ainoastaan sosiaaliskulttuurisina rakennelmina. Ihmisen käyttäytymistä koskevat evolutiiviset selitykset taas on nähty poliittisina muotivirtauksina, joiden vaikutus omaan alaan tulee tukahduttaa.

Esimerkiksi erään sukupuolentutkimuksen väitöskirjan mukaan evoluutiobiologia on vain symbolisia tarinoita, joilla pyritään rauhoittelemaan lisääntymiseen liittyviä pelkoja. Joidenkin akateemista feminismiä edustavien kirjojen mukaan biologia ja jopa koko länsimainen tiede on vain arvosidonnaisia diskursseja.

Miksi ajatus ihmisen loputtomasta joustavuudesta on epärealistinen? Syy on ilmeinen. Kulttuuri tai yhteiskunta eivät ole yhtenäisiä kokonaisuuksia, vaan ne ovat kokoelma ihmisyksilöiden ja -ryhmien tuotoksia. Olennaista on, että yksittäisten ihmisten intressit harvoin ovat identtisiä. Tämä tekee käyttäytymisen joustavuudesta kaksiteräisen miekan. Mitä enemmän yksilö pystyy oppimaan, sitä enemmän se voi hyötyä lajitoveriensa kokemuksista. Mutta samalla sillä on suurempi riski tulla lajitoveriensa hyväksikäyttämäksi. Ja mitä suurempi on organismin kyky omaksua kielellisiä moraalisääntöjä, sitä enemmän viisautta se pystyy sisäistämään. Mutta samalla se on vaarassa omaksua haitallista taikauskoa ja propagandaa.

Siksi luonto on karsinut liian helposti muokkautuvia ja manipuloitavia yksilöitä. Emme ole sellaisten jälkeläisiä, joita muut pystyivät loputtomasti käyttämään hyväksi. Ihminen ei toisin sanoen ole kaiken omaksuva ja passiivinen kulkuneuvo, jonka avulla kulttuuriset tavat – vaikkapa sukupuolten valtasuhteet – jatkavat olemassaoloaan. Sen sijaan ihmisluonto on aktiivisesti rakentamassa kaikkia kulttuurisia tapoja, etenkin parisuhteita ja perheitä. Totalitarististen ideologioiden harmiksi ihminen ei ole muovailuvahaa.

                         * * *

PS. Sukupuolentutkimuksella on kannatettavia ja humaaneja pyrkimyksiä, mutta tieteeseen sellainen ei riitä. Mukana pitäisi olla järkiperäisiä perusteluita, empiriaa ja kumottavissa tai vahvistettavissa olevia väitteitä. On myös helppoa nähdä, että ihmisten käyttäytymisen muuttamiseen on parempiakin tapoja kuin alalla harrastettu sanojen ja käsitteiden manipulointi, ks. aiheesta lisää: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/6878/5530

PS 2. Ote kirjasta Laatua! – Oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä (toim. Ruuska, H., Löytönen, M. & Rutanen, A. Suomen tietokirjailijat, Helsinki, 2015). Heini Paavola kirjoittaa otsikolla ”Me” ja ”muut” – monikulttuurisuus oppikirjoissa (s. 106):

Hämmennystä monikulttuurisuuskäsitteen tulkintaan lisää siihen sisältyvä kulttuuri-käsite. On tavallista, että ihmisten toimintaa, positiivista tai negatiivista, selitetään usein kulttuurilla. Tuolloin kulttuurista tehdään selvärajainen ja tavoitteena on tuottaa eriarvoisuutta etnisten ryhmien välillä. 

Stereotypioilla luodaan virheellisesti kuvaa jostakin yhdestä ja yhtenäisestä ”kulttuurista”, joka yhdistää tiettyä ihmisryhmää, kansaa tai jopa kansallisuuksia. Kulttuuri nähdään staattisena ja ihmisiä tarkastellaan tämän ulkoa määritetyn, pääosin ulkoisiin elementteihin perustuvan luokittelun läpi, ei yksilöinä. Kulttuurista tulee yleispätevä selitys ihmisen toiminnalle ja siinä havaituille eroille, ja sitä harvoin kyseenalaistetaan.

Sosiaalitieteissä vallinnut suuntaus, jossa kaikki nähtiin kulttuurisesti ja sosiaalisesti rakentuneena, ei toisin sanoen täyttänyt ideologista tavoitettaan, vaan se saattoi päinvastoin edesauttaa joihinkin ihmisryhmiin kohdistuvaa syrjintää.

Miksi naisten saavutukset ovat aliedustettuina tieteessä ja taiteessa?

Helsingin Sanomissa keskusteltiin pääsiäisen tienoilla siitä, miksi naisten ja miesten välillä on palkkaeroja. Keskustelu lähti liikkeelle palkkatilastoasiantuntija Pauli Sumasen kirjoituksesta ”Hyvinvointimme nojaa miesten uutteruuteen” (3.4.2010). Siinä Sumanen erääseen ajankäyttötutkimukseen nojaten sanoo, että ”parisuhteessa elävä mies tekee viikossa yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä yli kahdeksan tuntia enemmän kuin hänen kumppaninsa”. (Katso aiheesta myös nettiluentosarja: Why men earn more.)
HS julkaisi 10.4. mielipidekirjoitukseni, jonka muotoilin alla olevasta tekstistä.

Palkkaeroaihe sivuaa paraikaa lukemaani Charles Murrayn kirjaa Human Accomplishment. Teoksessa pohditaan lyhyesti, miksi naiset senkin jälkeen kun lailliset esteet oli poistettu edelleen olivat niin aliedustettuina ihmiskunnan suurissa saavutuksissa tieteen ja taiteen saroilla. Hänen mukaansa sillä, että naiset taannoin saivat samat lailliset oikeudet ja mahdollisuudet kuin miehet, ei voinut olla samaa vaikutusta kuin samojen oikeuksien saamisella oli vaikkapa juutalaisten miesten saavutuksiin. (Kirjassa pohditaan myös sitä, miksi lailliset oikeudet saatuaan juutalaiset yhtäkkiä olivat niin yliedustettuina merkittävissä tieteen ja taiteen saavutuksissa.)

Murrayn mukaan nainen, joka yritti hyötyä juuri saamistaan laillisista oikeuksista ryhtymällä uran rakentamiseen palkkatöissä, joutui tekemään kolme uudenlaista uhrausta.

1) Hänen täytyi hyväksyä olevansa outolintu, joka saattoi tilanteesta riippuen tarkoittaa uteliaisuuden, naurunalaisuuden, väheksymisen tai joskus vihan kohteena olemista – eikä vain vieraiden taholta (kuten juutalaisvastaisuudessa) vaan oman yhteisön ja jopa perheen toimesta.

2) Hänen täytyi kohdata todellisuus, jossa uran tekeminen automaattisesti vähensi naimisiinmenon todennäköisyyttä tai lisäsi sen todennäköisyyttä, että avioliitto olisi kitkainen, jos hän jatkaisi uraansa.

3) Vaikka hän löytäisi itsensä hyvästä avioliitosta, hänen täytyi kohdata toinen todellisuus: uran edistäminen täydellä teholla on ristiriidassa täysipäiväisen äitiyden kanssa. Käytännössä keskittyminen uran rakentamiseen usein tarkoitti äitiyden sivuuttamista kokonaan.

Murrayn mukaan nämä uhraukset eivät siis kadonneet, vaikka lailliset esteet hävisivätkin. ”Työnantajat edelleen suosivat miehiä, maksoivat heille enemmän ja ylensivät korkeammalle. Miehet ryhmänä edelleen tunsivat olonsa uhatuiksi siitä älykkyydestä ja itsenäisyydestä, jota heidän vaimoiksi ajattelemillaan naisilla oli.”

Murray jatkaa toisenlaisilla syillä: ”Poikkeuksia löytyy, mutta yleissääntönä raskauden ja synnytyksen kokemukset näyttävät olevan syvällisemmin elämää muuttavia kokemuksia naiselle kuin isäksi tuleminen on miehelle. Synnytys on niin lähellä ihmisen perustarvetta hankkia merkitys elämälleen, että on väitetty, että lopulta ei ole kyse siitä, että äitiys niinkään estäisi naisia tekemästä suuria tekoja kuin että miesten kykenemättömyys synnyttämiseen pakottaa heidät etsimään jotakin sen tilalle.”

Murrayn mukaan myös äitiys sellaisenaan pienensi naisten mahdollisuuksia tieteellisiin ja taiteellisiin suursaavutuksiin. ”Ongelmaa ei voida ratkaista paremmilla lastenhoitojärjestelmillä. On väitetty, että vanhemmuuteen liittyvät tunteelliset ’häiriötekijät’ vain ovat paljon suurempia useimmille naisille kuin useimmille miehille. Miten tasaisesti lastenhuollon fyysinen taakka jaetaankin, nainen todennäköisesti viettää miestä enemmän loppuajastaan lapsen tarpeita ajatellen.”

Mutta miksi tilanne on universaalisti samanlainen? Naisten osuus suurista saavutuksista - niistä, jotka päätyisivät ihmiskunnan ansioluetteloon - on pieni kaikissa tunnetuissa kulttuureissa. Murray kirjoittaa: ”Jos sosiaalisen konstruktionismin avulla pyritään selittämään sitä, miksi ihmisyhteisöt universaalisti ovat rakentuneet näiden rooleissa ja saavutuksissa havaittujen sukupuolierojen mukaan, tarvitaan monimutkaisia argumentteja. Biologian käyttäminen selityksissä vaatii yksinkertaisia perusteluita. Parsimonia (=tieteellinen periaate, jonka mukaan selityksen ei ilman syytä tule olla monimutkaisempi) ehdottaa, että ainakin osan selityksestä tulee sisältää biologisia eroja, jotka antavat miehille edun näiden roolien hankkimisessa. Monien näiden erojen väitetään asettuvan sukupuolten aggressiivisuuserojen, laajasti määriteltynä, ympärille. ...Miehet ovat niitä, jotka menevät äärimmäisyyksiin, kilpailevat armottomasti ja millä tahansa alalla, jonne he hakeutuvat, ovat sekä huonoimpia että parhaimpia. Sana testosteroni tulee mieleen selittävänä tekijänä”.

Murray ei siis pyri selittämään tieteen ja taiteen suursaavutusten sukupuolijakoa lopullisesti. Hän vain antaa joukon perusteluita ja esimerkkejä, joiden avoin ja järkiperäinen tutkimus olisi tärkeä apulainen päätettäessä tulevia tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi. (Kirjassa on myös paljon perusteluita sille, miksi kyse ei voi olla tilastoharhasta tai naisten syrjimisestä suursaavutuksia listattaessa. Esimerkiksi jokaista naista, joka oli lähellä tulla valituksi merkittävien fyysikoiden listaan, kohtaan oli kymmeniä miehiä, jotka olivat vähintään yhtä lähellä listaan pääsyä. Ks. valintaperusteista täältä.)
Nykytilanteesta kannattaa huomata, miten jopa maallistuneiden demokratioiden vaurastuminen selittyy osittain sillä, että niissä on sukupuoleen katsomatta alettu suhtautua reilummin yksilöllisten taipumusten toteuttamiseen.

Geenit selittävät merkittävän osan persoonallisuuseroista

Perinnöllisyystieteilijä Petter Portin väittää Helsingin Sanomissa (mielipide 24.02.2010), että geenit eivät vaikuttaisi merkittävästi persoonallisuuteen. Hän myös kritisoi ilmausta, että kulttuuri on geenien talutusnuorassa.

Erillään ja yhdessä kasvaneiden identtisten ja epäidenttisten kaksosten, ”tavallisten” sisarusten sekä adoptiolasten systemaattinen ja vuosikymmeniä jatkunut vertailututkimus on osoittanut, että yksilöiden välinen vaihtelu miltei minkä tahansa persoonallisuuspiirteen kohdalla riippuu noin 50-prosenttisesti perinnöllisistä tekijöistä. Selitin asiaa tarkemmin Tieteessä tapahtuu –lehden artikkelissani. Portin voisikin kertoa, että jos 50% ei hänestä ole merkittävää, mikä olisi.

Jos taas katsotaan vaihtelua eri lajien välillä, on mielekästä ja perusteltua sanoa, että kaikki erot johtuvat geeneistä. Simpanssikulttuurissa kasvavasta ihmislapsesta tai kananpojasta ei tule simpanssia, simpanssikulttuurin täysimääräistä jäsentä. Sattumoisin minäkään en pidä ilmauksesta ”geneettinen talutushihna”, mutta ainakin tässä rajoittuneessa mielessä kulttuuri tällaisessa hihnassa on.

* * *

Lisäys 4.3.

Michael Laakasuo kirjoitti ansiokkaan vastineen Portinille (HS 28.2). Portin väittää vastauksessaan (4.3.), ettei hän muka kiistänyt geenien vaikutusta persoonallisuuden kehitykseen; hän vain ”kritisoi niiden merkityksen liiallista korostamista”. Portinin alkuperäisestä kirjoituksesta tämä tarkoitusperä ei kuitenkaan käynyt ilmi. Ehkäpä tarkoitus tälläkin kertaa pyhitti keinot. Aiemminhan Portin on kunnostautunut poliittisten syytösten esittäjänä, mutta hän näyttää niistä sittemmin luopuneen.

Lopuksi Portin kirjoittaa, että ”jos jonkin piirteen muuntelusta populaatiossa puolet johtuu geeneistä, se ei tarkoita sitä, että yksilötasolla puolet ominaisuudesta johtuisi geeneistä ja puolet ympäristöstä”. Tämä on luonnollisesti aivan oikein; yksilönkehitystä ei voida tällä tavoin jakaa osiin geeneihin ja ympäristöön. Mutta tämä seikka ei sellaisenaan anna perusteita väittää, että geeneillä ei olisi merkittävää vaikutusta persoonallisuuteen.

Seura -lehden juttu

Alla olevassa Seura -lehden (5.3.2009) haastattelussa kommenttini taitavat joiltakin osin olla sekavia ja irtonaisia. Toisaalta vaikka pointtini jäisivätkin epäselviksi, ehkä lausunnot herättävät jonkinlaisia ajatuksia. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jutussa käytetty sosiaalibiologia –termi ei ole vakiintuneessa käytössä, enkä taida ymmärtää lopun ajatusta tieteen kesyttämisestäkään.) Teksti Mikael Vehkaoja (kuvitus Ossi Hiekkala).

* * *

Tenaviksi taantuneet

Homo sapiens syntyi 200 000 vuotta sitten. Mitä meistä oikein on tullut?

Vähä vähältä viisas ihminen on kesyttänyt luonnon, keksinyt koneet ja kaupungit. Me olemme korvanneet luonnonlait omilla laeillamme, kehittäneet tieteen suojaksi pahaa luontoa vastaan. Yhä harvempi meistä poikkeaa enää merkityltä ulkoilureitiltä. Menestymisemme on kiinni siitä, miten hyvin osaamme toimia oman kulttuurimme pelisääntöjen mukaan.

Loistavien saavutustensa paisteessa moderni ihminen on kuin lapsi aikuisen ruumiissa. Me syömme lihaa osaamatta teurastaa eläintä, emmekä me tiedä, miten sähkö päätyy pistorasiaamme. Me emme osaa korjata rikki menneitä tavaroitamme. Kiinnostumme ministereiden tekstiviesteistä, vaikka puolet meistä ei edes äänestä.
Me syömme epäterveellisesti ja kulutamme päivämme istumalla, vaikka elimistömme on luotu liikkumaan. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat uusi kansantauti, eivätkä rapakuntoiset nuoret miehet kelpaa edes armeijaan. Jos me elämme vanhemmiksi kuin esi-isämme, se on lääkäreiden ja lääkkeiden ansiota. Eikä Suomen myydyin lääke ole edes särkylääke, vaan Zyprexa. Psykoosilääke.

Mitäköhän Charles Darwin tästä kaikesta ajattelisi? Evoluutio-opin mukaan lajit kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena. Mutta kehityksen suunnasta ei ole mitään takeita.

Kehittyykö ihminen hyvään vai huonoon suuntaan? Osmo Tammisalo huokaa. Darwin-seuran puheenjohtajan työhuoneen kirjahyllyt pursuavat tieteellisiä julkaisuja, ja pöydällä on avonainen läppäri kytkettynä tiedon valtatiehen. Niin paljon tietoa, ja silti kysymykseen on mahdoton vastata. Hyvä ja huono ovat arvokysymyksiä, joista keskustelu johtaa aina eturistiriitoihin. Harva tiedemies haluaa esiintyä omantunnon äänenä.
"Varsinkaan evoluutiotieteilijät, jotka ovat tällaisia jälkiviisastelijoita", Tammisalo naurahtaa.

Itseironian takaa löytyy kunnianhimoisia pyrkimyksiä. Osmo Tammisalo kirjoitti neljä vuotta sitten Rakkauden evoluutio -nimisen kirjan, joka oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Kirjassa ei puhuta miehistä ja naisista, vaan koiraista, naaraista ja parittelusta. Tammisaloa kiinnostaa ajatus, jonka mukaan geenit vaikuttavat ihmisen sosiaalisiin valintoihin. Tieteenala on nimeltään sosiaalibiologia.
"Evoluution näkökulmasta ihmisen kulttuuri on biologiaa. Ihmiselle kehittyneet ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaiseksi kulttuuri voi muodostua. Missään ihmisyhteisössä ei esimerkiksi tavata samanlaisia perhejärjestelmiä kuin norsuilla tai leijonilla", Tammisalo sanoo.

Tähän asti keskustelu ihmisluonnon perimmäisestä olemuksesta on ollut psykologien, filosofien ja pappien yksinoikeus. Mutta että luonnontieteilijätkin! Jotkut humanistit pitävät Tammisalon ja Darwin-seuran toimia kerettiläisinä.
"Mutta vähitellen humanistisia aloja vaivannut biologiakammo on väistymässä", Tammisalo sanoo.
Ei biologiakaan yksin selitä inhimillistä käyttäytymistä.
"Jos ajatellaan ihmisen lajihistoriaa, on aivan kuin me olisimme kehittyneet ymmärtämään väärin evoluutioteoriaa. Tiedetään, että erot lisääntymismenestyksessä ovat tärkeimpiä evoluutiota ajavia voimia. Silti meille ei ole kehittynyt tarvetta lisääntymiseen sellaisenaan. Miehet maksavat mieluummin pornon katselusta kuin lahjoituksesta spermapankkiin", Tammisalo sanoo.

Kun Charles Darwin kirjoitti Lajien synty -teoksensa kaksisataa vuotta sitten, teollinen vallankumous oli jo täydessä vauhdissa. Sen vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä vasta myöhemmin. Ihmisen elinympäristö alkoi muuttua ennennäkemättömällä vauhdilla, paljon nopeammin kuin geenimme. Osmo Tammisalo ei kuitenkaan näe kehitystä luonnottomana, päinvastoin.
"Nykyinen markkinatalous hyödyntää ihmiselle kehittyneitä ominaisuuksia."
Länsimainen kulttuuri edellyttää jäseniltään hyvin pitkälle vietyä erikoistumista. Tarkka työnjako on talouskasvun ja hyvinvoinnin perusta. Ihmisen paras puoli valjastetaan palvelemaan hyvin voideltua koneistoa. Asiantuntija puhuu, muut kuuntelevat. Kehityksen seurauksena ihminen on alkanut hahmottaa ympäristöään melko kapea-alaisesti.
Tammisalo taputtaa tietokonettaan.
"En osaisi korjata tätä, jos se menisi rikki. Oikeastaan nykyihmisen tarvitsee tietää hämmästyttävän vähän asioita. Me olemme monessa asiassa kuin lapsia", Tammisalo sanoo.

Aikuisuus viihtyy työpaikoilla. Sinne päästäkseen ihmisen on opittava taitoja, omaksuttava kulttuurinsa tavat. Prosessi on monimutkainen, ja se vie paljon aikaa. Niinpä nuoruus jatkuu yhä pidempään, monen kohdalla reilusti yli kolmekymppiseksi. Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 30 vuotta. Vanhoissa metsästäjäkeräilijäkulttuureissa tällaiseen ylellisyyteen ei olisi ollut varaa. Aikuisuus alkoi varhain, ja äideiksi tultiin jo teini-iässä.
Evoluution kannalta länsimainen toiminta vaikuttaa tehottomalta. Jokaisen uuden sukupolven kypsyminen kestää lähes kaksi kertaa kauemmin kuin ennen.
"Mutta tarkka työnjako on myös mahdollistanut huiman kehityksen. Ihminen on kansoittanut maapallon", Tammisalo huomauttaa.

Voittokulun kääntöpuolella ovat kasvava yksinäisyys ja masennuslääkkeet. Kun jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on oma pieni tontti hoidettavana, yhteisiä puheenaiheita ei tahdo löytyä. Me huudamme yhteisöllisyyden perään, mutta naamioidumme lähtiessämme pois kotoa. Peilin edessä pieni tujaus meikkiä, hiusvahaa, tai deodoranttia, ja vasta sitten olemme valmiit kohtaamaan ulkomaailman.
"Pienissä ihmisyhteisöissä päivittäinen koristautuminen on harvinaista. Kaikki tuntevat toisensa, eikä ulkopuolisiin tarvitse tehdä hyvää ensivaikutelmaa. Jatkuva huoli omasta ulkonäöstä on kaupunkikulttuurin aikaansaannosta. Se on monille erittäin stressaavaa", Tammisalo sanoo.
Mistä yhteisöllisyyden halu lopulta kumpuaa? Yksi mahdollisuus on, että se on koodattu geeneihimme. Historian kuohuissa yhteistyökykyiset ihmiset ovat yleensä selviytyneet.
"On selvä, että ihmisellä on taipumus heimoutumiseen. Me kehitämme nopeasti viholliskuvia. Ihminen on loppujen lopuksi aika nurkkakuntainen laji. Se viittaa siihen, että evoluutioympäristössä heimojen väliset kiistat ovat olleet merkittävä tekijä. Suomikin on pienten yhdistysten maa, ja netti on nykyään täynnä erilaisia yhteisöjä. Ehkä se kertoo jotain meidän luontaisista taipumuksistamme. Jokaiselle pornofetisismillekin on oma yhteisönsä", Tammisalo sanoo.
Yhdessä suhteessa ajat ovat muuttuneet. Enää yhteisöllä ei tarvitse olla vihollista.
"Ihmiset ovat varmaankin onnellisempia kuuluessaan yhteisöön, jossa on itseä suurempia päämääriä", Osmo Tammisalo sanoo.

Evoluutio-opin yksi pääperiaate on, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Konttorissa istumalla hankittu selkäsairaus ei siis siirry jälkikasvuun. Lajin kehityksen kannalta ratkaiseva kysymys on, kuka saa lisääntyä, kuka ei. Samaa asiaa sivuaa Timo Hännikäisen tuore pamflettikirja Ilman. Hännikäisen mukaan 60-luvun seksuaalinen vallankumous on johtanut piinkovaan seksuaaliseen kilpailuun, jossa voittajat rakastelevat päivittäin, häviäjät eivät koskaan. Hännikäisen mukaan me elämme seksuaalisessa luokkayhteiskunnassa.
Tammisalon mielestä yksilöiden, erityisesti miesten, välisessä lisääntymismenestyksessä on aina ollut vaihtelua.
"Nyky-yhteiskunnassa seksi jakaantuu huomattavan tasaisesti, jos verrataan vaikka monivaimoisiin maanviljelyskulttuureihin. Toki kysyntä ei useinkaan kohtaa tarjontaa. Esimerkiksi nuorista naisista tuntuu olevan krooninen pula."
Lisääntymismahdollisuudet saattavat Tammisalon mukaan olla yhteydessä jopa demokratioiden syntyyn.
"Miksi yksilö kokisi mielekkääksi yhteisiin projekteihin osallistumisen, jos joku kahmii niistä koituvat hyödyt omiin lisääntymistarkoituksiinsa?", hän tiivistää.

Laajasti ajateltuna ajatus luokkayhteiskunnasta haastaisi darwinismin väitteet. Jos upseerin pojasta tulee sotilas sukupolvesta toiseen, hankitut ominaisuudet periytyvät. Akateemisesti koulutetut ihmiset solmivat Suomessa luokka-avioliittoja, vaikka niitä ei sillä nimellä kutsutakaan. Viime aikoina meillä on alkanut esiintyä toisen polven työttömyyttä. Häämöttääkö tulevaisuudessa ihmisrotuja, jotka myötäilevät sosiaalisia luokkia? Tammisalo ei mielellään ennusta tulevaa, mutta veikkaa, että sosiaalinen sekoittuminen tulee päinvastoin lisääntymään.
"Meillä on valtava kulttuuri, jossa on lokeroita monille eri ominaisuuksille. Jokaiselle on jotain. Järjestelmä on vain lisännyt ihmisen geneettisiä variaatioita."
Onko nykyisessä kulttuurissa ylipäätään ominaisuuksia, jotka rajoittaisivat ihmisen lisääntymismahdollisuuksia?
"Valintapaineet saattaisivat suosia ihmistä, joka inhoaa ehkäisyvälineitä. Toisaalta tällainen yksilö ei välttämättä saa kumppaneita: puolisolta halutaan pitkäaikaista sitoutumista eikä holtittomuutta", Tammisalo pyörittelee.
Edes television ääressä talvehtivan kansan henkinen tylsisyys ei vaikuta evoluutioon haitallisesti.
"Jos saippuasarjojen seuraamisesta olisi lisääntymisen kannalta jotakin haittaa, valintapaineet suosisivat aivoja, jotka kykenevät tekemään selkeän eron TV-sarjojen ja todellisten juorujen välillä. Mutta kukaan ei ole osoittanut, että fiktion seuraamisesta koituisi haittaa biologiselle kelpoisuudelle. Vai saavatko sohvaperunat muita vähemmän lapsia? Tieteellistä tutkimusaineistoa on todella vähän", Osmo Tammisalo sanoo.

Merkittävän osan ihmisen evoluutiosta voisi tiivistää yhteen sanaan: mukavuudenhalu. Se on säädellyt toimiamme alusta asti, ja siitä kulttuurin kehittymisessä on pohjimmiltaan kyse: miksi kävellä portaita, kun hissi on keksitty? Mukavuudenhaluun tiedekin perustuu. Se pyrkii jatkuvasti kehittämään apuvälineitä, jotta ihmisen ei tarvitse kohdata ikäviä luonnonlakeja, kuten painovoimaa.
Mutta mukavuudenhalulla on myös vakavia seurauksia. Tieteen ansiosta elintaso on noussut, ja maapallon väkiluku on kasvanut niin, ettei ruoka enää riitä kaikille. Edessä häämöttävä ilmastonmuutos on sekin tieteen keksintöjen syytä. Tieteen kehittämien menetelmien takia kolmannes maapallon nisäkäslajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tieteen pimeä puoli aiheuttaa hirvittävää kärsimystä ja tuhoa.
Viranomaisten tehtävä on valvoa tiedettä. Mutta edellä mainittujen esimerkkien valossa valvonta on pettänyt pahasti. Viimeksi näin rumaa jälkeä sai aikaan meteoriitti, joka putosi Maahan 65 miljoonaa vuotta sitten. Oikeastaan tiede on ihmisen pahin vihollinen - se voi tappaa meidät kaikki.
"Yhteiskunnassa on aina kyse siitä, miten ison riskin kanssa me olemme valmiit elämään. Sellaista keskustelua ei oikeastaan käydä", Osmo Tammisalo sanoo.
"Periaatteessa me olemme keksineet täysin turvallisen autoilun, missä kukaan ei koskaan kuole. Säädetään nopeusrajoitus kolmeenkymppiin ja päällystetään autot pehmusteilla. Jos se ei riitä, autoilijoilta voidaan alkaa vaatia superrefleksejä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että autojen on liikuttava kohtuullisella nopeudella. Siihen liittyy aina riskejä."

Työnjaon yhteiskunnassa kohtuuden määrittely on asiantuntijan tehtävä. Ongelma on siinä, että myös asiantuntijat ovat mukavuudenhaluisia.
"Monen keksinnön kohdalla joudutaan valintatilanteeseen: nastarenkaat säästävät ihmishenkiä, mutta samalla ne irrottavat asfaltista pienhiukkasia, jotka saattavat aiheuttaa kuolemantapauksia pitkällä aikavälillä. Yleensä päädytään ratkaisuun, joka on kullakin hetkellä konkreettisempi", Tammisalo sanoo.
Moderni ihminen luulee olevansa turvassa tieteen ympäröimänä. Osa keksinnöistä voi vielä osoittautua vaaralliseksi, sillä näkymättömät pitkän aikavälin vaikutukset jäävät helposti vähälle huomiolle. Mieleen tulee vaikkapa Säteilyturvakeskuksen varoitus viime tammikuussa: todisteita kännykkäsäteilyn vaaroista ei ole, mutta silti lasten ei ehkä kannattaisi puhua kovin paljon kännykkään.
"Mitä enemmän me tiedämme, sitä suurempi vastuu meillä on. Tietämättömyyteen ei voi enää vedota, mutta tieto ei ole kaikkivoipa. Lopulta on aina tehtävä arvovalintoja", Tammisalo sanoo.
Luonto on jo kesytetty. Ehkä evoluution seuraava etappi on tieteen kesyttäminen.

Kulttuurisesti tuotetut biologiset halut?

”Vaikka vain yksi yllyke tuhannesta huipentuisi paritteluun, himon tehtävä on joka tapauksessa parittelun motivoiminen.”

Donald Symons 1979


Yliopisto 10/2008 –lehdessä käsiteltiin prostituutiota tutkineiden Anne-Maria Marttilan ja Anna Kontulan näkemyseroja (Pekka Vanhanen: Väittelyä prostituutiosta, s. 32–34). Tekstissä kysytään, onko biologia syynä siihen, että prostituoitujen asiakkaat ovat lähes kaikki miehiä. Marttila linjaa seuraavasti:

Miehen vahvemmat biologiset tarpeet on kulttuurisesti tuotettu käsitys.

Seuraavassa ei oteta kantaa siihen, mitä lausunto tarkoittaa. Lausunnosta kun ei selviä, onko Marttilan mielestä miehillä keskimäärin voimakkaampi halu seksuaaliseen vaihteluun vai onko se vain ”käsitys”. Vai tarkoittaako Marttila, että tarpeet kenties ovat suuremmat, mutta että ne ovat kulttuurin tuottamia? Jos lausunnolla tarkoitetaan sitä, että biologiset tarpeet rakentuvat kulttuurisesti, se ei oikeastaan tarkoita mitään. Pitäisi tarkentaa, kuka nämä biologiset halut tuottaa, millä mekanismilla ja miksi. Ja mikä niistä tekee ”biologisia”?

Lisäksi näyttää siltä, että monet ihmiskoiraiden ja –naaraiden väliset erot seksuaalisissa haluissa ilmenevät kaikissa kulttuureissa. Voisiko näistä käyttää ”kulttuurisesti tuotetun” sijasta ilmausta ”lajityypillistä”? Toisin sanoen, onko mieltä puhua kulttuurisesti tuotetuista ilmiöistä, jos kaikilla kulttuureilla on taipumus tuottaa näitä. Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa Tieteessä tapahtuu 7/2008 –lehdessä aiheeseen liittyen:

On eri asia sanoa, että jokin piirre on kulttuurista riippumaton merkityksessä ’kaikesta kulttuurista riippumaton’, kuin että sen kehittyminen ei riipu siitä, mihin nimenomaiseen kulttuuriin asianomainen on syntynyt.

Seuraavassa on suppea lista joistakin sukupuolten välisten erojen ilmenemismuodoista. Tämän Rakkauden evoluutio –kirjasta muokatun esityksen tarkoitus ei ole korostaa sukupuolten välisiä eroja, vaan lukijan on syytä tunnistaa, että koiraiden ja naaraiden taipumuksissa on tavattoman suuri määrä päällekkäisyyttä, ja että sukupuolten erot saattavat monesti peittyä yksilöiden välisiin eroihin (lähdeviitteet löytyvät Rakkauden evoluutiosta). Kunkin esimerkin kohdalla kannattaa pohtia, mitä kulttuurinen tuottaminen voisi tarkoittaa (kuka, miten, miksi).

1. Koiraat haluavat enemmän tilapäissuhteita kuin naaraat. Kaikissa tutkituissa kulttuureissa koiraat kaipaavat enemmän vaihtelua seksipartnereihin. Tuoreen tutkimuksen mukaan koiraat ilmoittavat haluavansa jopa kolme kertaa enemmän seksikumppaneita kuin naaraat.

2. Koirailla on enemmän ja konkreettisempia seksuaalifantasioita. Naaraiden fantasiat ovat emotionaalisempia, intiimimpiä ja voimakkaammin yhteydessä johonkin tiettyyn tilanteeseen. Nämä tulokset ovat erityisen merkittäviä, koska yhteiskunnallisten normien voi olettaa vaikuttavan kaikkein vähiten juuri fantisointieroihin. Mainituista eroista huolimatta sukupuolten seksuaalifantasiat sisältävät yhtä paljon kuvitelmia kumppanin kasvoista.

3. Suhteen alussa koiraat haluavat harrastaa seksiä naarasta aikaisemmin.

4. Koiraat haluavat seksiä uudelleen nopeammin.

5. Koiraat madaltavat valintakriteerejä lyhytaikaisissa (seksi)suhteissaan, naaraat sen sijaan pyrkivät nostamaan kriteerejään.

6. Koiraat fantisoivat useammin ryhmäseksistä (useamman kuin yhden naaraan kanssa samanaikaisesti).

7. Koiraat maksavat seksistä useammin.

8. Koiraat käyttävät enemmän kaupallista ja kuvallista pornografiaa. Toki naaraatkin esimerkiksi vuokraavat pornovideoita, mutta he käyttävät niitä pikemminkin elvyttämään seksielämää kumppanin kanssa kuin masturbointiin. Naaraat kuluttavat pornon sijasta romanttisia novelleja ja saippuasarjoja, joiden koiraspäähenkilöt yleensä lopulta sitoutuvat naaraaseen tunteellisesti.

10. Koirailla on enemmän rinnakkaissuhteita.

11. Koiraat tulkitsevat ei-seksuaaliset vihjeet helpommin seksuaalisiksi.

12. Koiraat masturboivat enemmän ja aloittavat sen nuorempina. ”Erikoisen tärkeä on lisäksi se tosiasia, että sama ero sukupuolten välillä esiintyy monilla muilla kädellislajeilla” (Ford & Beach 1969).

13. Koiraille yksi syy ystävyyssuhteen solmimiseen naaraan kanssa on mahdollisuus seksin harrastamiseen. Koiraat myös suosivat ystävyyssuhteissaan seksuaalisesti puoleensavetäviä naaraita. Lisäksi koiraat ilmoittivat naaraita useammin ystävyyssuhteen päättymisen syyksi seksin puuttumisen.

14. Koiraat pitävät naaraita enemmän omista ja kumppaninsa sukuelimistä.

15. Myös lisääntymispsykologiaan mahdollisesti liittyvät patologiat ovat sukupuolilla erilaisia: esimerkiksi yli 90 % syömishäiriöistä kärsivistä on naaraita.

Sukupuolierojen tarkasteleminen on mielenkiintoinen ja tehokas tapa yksilöidä sukupuolille tyypillisiä sopeutumia, mutta samalla on huomattava, että sukupuolten väliset erot eivät välttämättä itsessään ole sopeutumia. Ne ovat sopeutumien ja niiden sivutuotteiden käyttäytymisilmentymiä, ja niiden tunnistaminen on vasta ”adaptionistisen ohjelman” ensimmäinen askel – ei sen lopullinen tavoite.

Seuraava luettelo polygyynisille lajeille tyypillisistä ominaisuuksista taas kertoo ihmiskoiraan promiskuiteettisista taipumuksista sekä ihmislajin tai sen edeltäjien nykyistä polygyynisemmästä evoluutiohistoriasta.

1. Ihmiskoiraat ovat naaraita kookkaampia ja heitä syntyy aavistuksen naaraita enemmän.
2. Koiraita kuolee naaraita enemmän sekä synnynnäisten fysiologisten häiriöiden että ulkoisten syiden (esim. taistelut, taudit ja onnettomuudet) vuoksi.
3. Koiraat ottavat suurempia riskejä saadakseen kumppaneita.
4. Koiraat ovat naaraita aggressiivisempia ja ottavat enemmän osaa sellaiseen väkivaltaan, joka johtaa vammoihin tai kuolemaan.
5. Lapsena koiraat leikkivät kilpailullisemmin.
6. Naaraat ovat valikoivampia ja vähemmän innokkaita parittelemaan.

Mitokondriogeeneissä havaitun vaihtelun perusteella on puolestaan arvioitu, että viimeisin kaikille ihmisille yhteinen esiäiti eli noin 140 000 vuotta sitten. Y-kromosomigeenien perusteella viimeisin kaikille koiraille yhteinen esi-isä sen sijaan eli vain noin 60 000 vuotta sitten. Naaraspuolinen, kaikille yhteinen esivanhempi on siis elänyt huomattavasti kauempana historiassa. Tämä kertoo siitä, että esihistoriassa osalla koiraista on ollut huomattavasti suurempi lisääntymismenestys kuin naarailla.

Kulttuuri ei ratkaise tieteen tutkimustuloksia

(Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa la 26.4.2008):

Opiskelija Juho Gröndahl kirjoittaa, että ”Tiede ei ole neutraalia tosiasioiden kuvausta” (HS 22.4.). Hänen mukaansa luonnontieteiden avulla ei voida päästä sen lähemmäs todellisuutta kuin muillakaan ihmisen kulttuurisilla luomuksilla. Gröndahl myös esittää, että kyseinen näkemys on vallitseva humanistisilla aloilla ja valtiotieteissä.

Tieteenhistoria on kuitenkin pullollaan vastaesimerkkejä. Eri kulttuureista tulevat tutkijat ovat itsenäisesti päätyneet täsmälleen samoihin tuloksiin vaikkapa alkuaineiden tai molekyylien ominaisuuksista. Yksikin näistä tapauksista riittää kumoamaan Gröndahlin teorian.

Sama kulttuurivapaus pätee myös ihmistutkimukseen. Kiinalaiset ja amerikkalaiset tutkijat tulevat jopa eri menetelmillä samankaltaisiin päätelmiin siitä, milloin ihmiseen ja simpansseihin johtaneet kehityslinjat erkanivat toisistaan.

On myös kulttuurista riippumaton havainto, että tietyt kasvonilmeet vastaavat tiettyjä perustunteita kaikkialla maailmassa. Lisäksi antropologit eivät ole löytäneet ensimmäistäkään kulttuuria, jossa ei tavattaisi vaikkapa rakastumista.

Gröndahl on toki oikeassa siinä mielessä, että tutkijan henkilökohtaiset kiinnostukset ja uskomukset vaikuttavat hänen aihevalintoihinsa. Mutta on täysin eri asia, ovatko hänen tutkimustuloksensa päteviä. Eli jos tutkijan kulttuurinen tausta ratkaisee tulokset, kyse ei enää ole tieteestä.

Lisäksi on selvää, että tieto- ja kulttuurirelativismi ei ole kovin uskottavaa: väite siitä, että kaikki, myös tieteellinen tieto, on vain suhteellista, kumoaa itsensä. Vetoankin kaikkiin tieteen ystäviin, että he aktiivisesti haastaisivat humanisti- ja valtiotieteilijäprofessoreita kertomaan, miksi he näitä kulttuurisatuja nuorisollemme opettavat.