Seura -lehden juttu

Alla olevassa Seura -lehden (5.3.2009) haastattelussa kommenttini taitavat joiltakin osin olla sekavia ja irtonaisia. Toisaalta vaikka pointtini jäisivätkin epäselviksi, ehkä lausunnot herättävät jonkinlaisia ajatuksia. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jutussa käytetty sosiaalibiologia –termi ei ole vakiintuneessa käytössä, enkä taida ymmärtää lopun ajatusta tieteen kesyttämisestäkään.) Teksti Mikael Vehkaoja (kuvitus Ossi Hiekkala).

* * *

Tenaviksi taantuneet

Homo sapiens syntyi 200 000 vuotta sitten. Mitä meistä oikein on tullut?

Vähä vähältä viisas ihminen on kesyttänyt luonnon, keksinyt koneet ja kaupungit. Me olemme korvanneet luonnonlait omilla laeillamme, kehittäneet tieteen suojaksi pahaa luontoa vastaan. Yhä harvempi meistä poikkeaa enää merkityltä ulkoilureitiltä. Menestymisemme on kiinni siitä, miten hyvin osaamme toimia oman kulttuurimme pelisääntöjen mukaan.

Loistavien saavutustensa paisteessa moderni ihminen on kuin lapsi aikuisen ruumiissa. Me syömme lihaa osaamatta teurastaa eläintä, emmekä me tiedä, miten sähkö päätyy pistorasiaamme. Me emme osaa korjata rikki menneitä tavaroitamme. Kiinnostumme ministereiden tekstiviesteistä, vaikka puolet meistä ei edes äänestä.
Me syömme epäterveellisesti ja kulutamme päivämme istumalla, vaikka elimistömme on luotu liikkumaan. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat uusi kansantauti, eivätkä rapakuntoiset nuoret miehet kelpaa edes armeijaan. Jos me elämme vanhemmiksi kuin esi-isämme, se on lääkäreiden ja lääkkeiden ansiota. Eikä Suomen myydyin lääke ole edes särkylääke, vaan Zyprexa. Psykoosilääke.

Mitäköhän Charles Darwin tästä kaikesta ajattelisi? Evoluutio-opin mukaan lajit kehittyvät luonnonvalinnan seurauksena. Mutta kehityksen suunnasta ei ole mitään takeita.

Kehittyykö ihminen hyvään vai huonoon suuntaan? Osmo Tammisalo huokaa. Darwin-seuran puheenjohtajan työhuoneen kirjahyllyt pursuavat tieteellisiä julkaisuja, ja pöydällä on avonainen läppäri kytkettynä tiedon valtatiehen. Niin paljon tietoa, ja silti kysymykseen on mahdoton vastata. Hyvä ja huono ovat arvokysymyksiä, joista keskustelu johtaa aina eturistiriitoihin. Harva tiedemies haluaa esiintyä omantunnon äänenä.
"Varsinkaan evoluutiotieteilijät, jotka ovat tällaisia jälkiviisastelijoita", Tammisalo naurahtaa.

Itseironian takaa löytyy kunnianhimoisia pyrkimyksiä. Osmo Tammisalo kirjoitti neljä vuotta sitten Rakkauden evoluutio -nimisen kirjan, joka oli ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. Kirjassa ei puhuta miehistä ja naisista, vaan koiraista, naaraista ja parittelusta. Tammisaloa kiinnostaa ajatus, jonka mukaan geenit vaikuttavat ihmisen sosiaalisiin valintoihin. Tieteenala on nimeltään sosiaalibiologia.
"Evoluution näkökulmasta ihmisen kulttuuri on biologiaa. Ihmiselle kehittyneet ominaisuudet vaikuttavat siihen, millaiseksi kulttuuri voi muodostua. Missään ihmisyhteisössä ei esimerkiksi tavata samanlaisia perhejärjestelmiä kuin norsuilla tai leijonilla", Tammisalo sanoo.

Tähän asti keskustelu ihmisluonnon perimmäisestä olemuksesta on ollut psykologien, filosofien ja pappien yksinoikeus. Mutta että luonnontieteilijätkin! Jotkut humanistit pitävät Tammisalon ja Darwin-seuran toimia kerettiläisinä.
"Mutta vähitellen humanistisia aloja vaivannut biologiakammo on väistymässä", Tammisalo sanoo.
Ei biologiakaan yksin selitä inhimillistä käyttäytymistä.
"Jos ajatellaan ihmisen lajihistoriaa, on aivan kuin me olisimme kehittyneet ymmärtämään väärin evoluutioteoriaa. Tiedetään, että erot lisääntymismenestyksessä ovat tärkeimpiä evoluutiota ajavia voimia. Silti meille ei ole kehittynyt tarvetta lisääntymiseen sellaisenaan. Miehet maksavat mieluummin pornon katselusta kuin lahjoituksesta spermapankkiin", Tammisalo sanoo.

Kun Charles Darwin kirjoitti Lajien synty -teoksensa kaksisataa vuotta sitten, teollinen vallankumous oli jo täydessä vauhdissa. Sen vaikutukset alkoivat kuitenkin näkyä vasta myöhemmin. Ihmisen elinympäristö alkoi muuttua ennennäkemättömällä vauhdilla, paljon nopeammin kuin geenimme. Osmo Tammisalo ei kuitenkaan näe kehitystä luonnottomana, päinvastoin.
"Nykyinen markkinatalous hyödyntää ihmiselle kehittyneitä ominaisuuksia."
Länsimainen kulttuuri edellyttää jäseniltään hyvin pitkälle vietyä erikoistumista. Tarkka työnjako on talouskasvun ja hyvinvoinnin perusta. Ihmisen paras puoli valjastetaan palvelemaan hyvin voideltua koneistoa. Asiantuntija puhuu, muut kuuntelevat. Kehityksen seurauksena ihminen on alkanut hahmottaa ympäristöään melko kapea-alaisesti.
Tammisalo taputtaa tietokonettaan.
"En osaisi korjata tätä, jos se menisi rikki. Oikeastaan nykyihmisen tarvitsee tietää hämmästyttävän vähän asioita. Me olemme monessa asiassa kuin lapsia", Tammisalo sanoo.

Aikuisuus viihtyy työpaikoilla. Sinne päästäkseen ihmisen on opittava taitoja, omaksuttava kulttuurinsa tavat. Prosessi on monimutkainen, ja se vie paljon aikaa. Niinpä nuoruus jatkuu yhä pidempään, monen kohdalla reilusti yli kolmekymppiseksi. Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 30 vuotta. Vanhoissa metsästäjäkeräilijäkulttuureissa tällaiseen ylellisyyteen ei olisi ollut varaa. Aikuisuus alkoi varhain, ja äideiksi tultiin jo teini-iässä.
Evoluution kannalta länsimainen toiminta vaikuttaa tehottomalta. Jokaisen uuden sukupolven kypsyminen kestää lähes kaksi kertaa kauemmin kuin ennen.
"Mutta tarkka työnjako on myös mahdollistanut huiman kehityksen. Ihminen on kansoittanut maapallon", Tammisalo huomauttaa.

Voittokulun kääntöpuolella ovat kasvava yksinäisyys ja masennuslääkkeet. Kun jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on oma pieni tontti hoidettavana, yhteisiä puheenaiheita ei tahdo löytyä. Me huudamme yhteisöllisyyden perään, mutta naamioidumme lähtiessämme pois kotoa. Peilin edessä pieni tujaus meikkiä, hiusvahaa, tai deodoranttia, ja vasta sitten olemme valmiit kohtaamaan ulkomaailman.
"Pienissä ihmisyhteisöissä päivittäinen koristautuminen on harvinaista. Kaikki tuntevat toisensa, eikä ulkopuolisiin tarvitse tehdä hyvää ensivaikutelmaa. Jatkuva huoli omasta ulkonäöstä on kaupunkikulttuurin aikaansaannosta. Se on monille erittäin stressaavaa", Tammisalo sanoo.
Mistä yhteisöllisyyden halu lopulta kumpuaa? Yksi mahdollisuus on, että se on koodattu geeneihimme. Historian kuohuissa yhteistyökykyiset ihmiset ovat yleensä selviytyneet.
"On selvä, että ihmisellä on taipumus heimoutumiseen. Me kehitämme nopeasti viholliskuvia. Ihminen on loppujen lopuksi aika nurkkakuntainen laji. Se viittaa siihen, että evoluutioympäristössä heimojen väliset kiistat ovat olleet merkittävä tekijä. Suomikin on pienten yhdistysten maa, ja netti on nykyään täynnä erilaisia yhteisöjä. Ehkä se kertoo jotain meidän luontaisista taipumuksistamme. Jokaiselle pornofetisismillekin on oma yhteisönsä", Tammisalo sanoo.
Yhdessä suhteessa ajat ovat muuttuneet. Enää yhteisöllä ei tarvitse olla vihollista.
"Ihmiset ovat varmaankin onnellisempia kuuluessaan yhteisöön, jossa on itseä suurempia päämääriä", Osmo Tammisalo sanoo.

Evoluutio-opin yksi pääperiaate on, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Konttorissa istumalla hankittu selkäsairaus ei siis siirry jälkikasvuun. Lajin kehityksen kannalta ratkaiseva kysymys on, kuka saa lisääntyä, kuka ei. Samaa asiaa sivuaa Timo Hännikäisen tuore pamflettikirja Ilman. Hännikäisen mukaan 60-luvun seksuaalinen vallankumous on johtanut piinkovaan seksuaaliseen kilpailuun, jossa voittajat rakastelevat päivittäin, häviäjät eivät koskaan. Hännikäisen mukaan me elämme seksuaalisessa luokkayhteiskunnassa.
Tammisalon mielestä yksilöiden, erityisesti miesten, välisessä lisääntymismenestyksessä on aina ollut vaihtelua.
"Nyky-yhteiskunnassa seksi jakaantuu huomattavan tasaisesti, jos verrataan vaikka monivaimoisiin maanviljelyskulttuureihin. Toki kysyntä ei useinkaan kohtaa tarjontaa. Esimerkiksi nuorista naisista tuntuu olevan krooninen pula."
Lisääntymismahdollisuudet saattavat Tammisalon mukaan olla yhteydessä jopa demokratioiden syntyyn.
"Miksi yksilö kokisi mielekkääksi yhteisiin projekteihin osallistumisen, jos joku kahmii niistä koituvat hyödyt omiin lisääntymistarkoituksiinsa?", hän tiivistää.

Laajasti ajateltuna ajatus luokkayhteiskunnasta haastaisi darwinismin väitteet. Jos upseerin pojasta tulee sotilas sukupolvesta toiseen, hankitut ominaisuudet periytyvät. Akateemisesti koulutetut ihmiset solmivat Suomessa luokka-avioliittoja, vaikka niitä ei sillä nimellä kutsutakaan. Viime aikoina meillä on alkanut esiintyä toisen polven työttömyyttä. Häämöttääkö tulevaisuudessa ihmisrotuja, jotka myötäilevät sosiaalisia luokkia? Tammisalo ei mielellään ennusta tulevaa, mutta veikkaa, että sosiaalinen sekoittuminen tulee päinvastoin lisääntymään.
"Meillä on valtava kulttuuri, jossa on lokeroita monille eri ominaisuuksille. Jokaiselle on jotain. Järjestelmä on vain lisännyt ihmisen geneettisiä variaatioita."
Onko nykyisessä kulttuurissa ylipäätään ominaisuuksia, jotka rajoittaisivat ihmisen lisääntymismahdollisuuksia?
"Valintapaineet saattaisivat suosia ihmistä, joka inhoaa ehkäisyvälineitä. Toisaalta tällainen yksilö ei välttämättä saa kumppaneita: puolisolta halutaan pitkäaikaista sitoutumista eikä holtittomuutta", Tammisalo pyörittelee.
Edes television ääressä talvehtivan kansan henkinen tylsisyys ei vaikuta evoluutioon haitallisesti.
"Jos saippuasarjojen seuraamisesta olisi lisääntymisen kannalta jotakin haittaa, valintapaineet suosisivat aivoja, jotka kykenevät tekemään selkeän eron TV-sarjojen ja todellisten juorujen välillä. Mutta kukaan ei ole osoittanut, että fiktion seuraamisesta koituisi haittaa biologiselle kelpoisuudelle. Vai saavatko sohvaperunat muita vähemmän lapsia? Tieteellistä tutkimusaineistoa on todella vähän", Osmo Tammisalo sanoo.

Merkittävän osan ihmisen evoluutiosta voisi tiivistää yhteen sanaan: mukavuudenhalu. Se on säädellyt toimiamme alusta asti, ja siitä kulttuurin kehittymisessä on pohjimmiltaan kyse: miksi kävellä portaita, kun hissi on keksitty? Mukavuudenhaluun tiedekin perustuu. Se pyrkii jatkuvasti kehittämään apuvälineitä, jotta ihmisen ei tarvitse kohdata ikäviä luonnonlakeja, kuten painovoimaa.
Mutta mukavuudenhalulla on myös vakavia seurauksia. Tieteen ansiosta elintaso on noussut, ja maapallon väkiluku on kasvanut niin, ettei ruoka enää riitä kaikille. Edessä häämöttävä ilmastonmuutos on sekin tieteen keksintöjen syytä. Tieteen kehittämien menetelmien takia kolmannes maapallon nisäkäslajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tieteen pimeä puoli aiheuttaa hirvittävää kärsimystä ja tuhoa.
Viranomaisten tehtävä on valvoa tiedettä. Mutta edellä mainittujen esimerkkien valossa valvonta on pettänyt pahasti. Viimeksi näin rumaa jälkeä sai aikaan meteoriitti, joka putosi Maahan 65 miljoonaa vuotta sitten. Oikeastaan tiede on ihmisen pahin vihollinen - se voi tappaa meidät kaikki.
"Yhteiskunnassa on aina kyse siitä, miten ison riskin kanssa me olemme valmiit elämään. Sellaista keskustelua ei oikeastaan käydä", Osmo Tammisalo sanoo.
"Periaatteessa me olemme keksineet täysin turvallisen autoilun, missä kukaan ei koskaan kuole. Säädetään nopeusrajoitus kolmeenkymppiin ja päällystetään autot pehmusteilla. Jos se ei riitä, autoilijoilta voidaan alkaa vaatia superrefleksejä. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että autojen on liikuttava kohtuullisella nopeudella. Siihen liittyy aina riskejä."

Työnjaon yhteiskunnassa kohtuuden määrittely on asiantuntijan tehtävä. Ongelma on siinä, että myös asiantuntijat ovat mukavuudenhaluisia.
"Monen keksinnön kohdalla joudutaan valintatilanteeseen: nastarenkaat säästävät ihmishenkiä, mutta samalla ne irrottavat asfaltista pienhiukkasia, jotka saattavat aiheuttaa kuolemantapauksia pitkällä aikavälillä. Yleensä päädytään ratkaisuun, joka on kullakin hetkellä konkreettisempi", Tammisalo sanoo.
Moderni ihminen luulee olevansa turvassa tieteen ympäröimänä. Osa keksinnöistä voi vielä osoittautua vaaralliseksi, sillä näkymättömät pitkän aikavälin vaikutukset jäävät helposti vähälle huomiolle. Mieleen tulee vaikkapa Säteilyturvakeskuksen varoitus viime tammikuussa: todisteita kännykkäsäteilyn vaaroista ei ole, mutta silti lasten ei ehkä kannattaisi puhua kovin paljon kännykkään.
"Mitä enemmän me tiedämme, sitä suurempi vastuu meillä on. Tietämättömyyteen ei voi enää vedota, mutta tieto ei ole kaikkivoipa. Lopulta on aina tehtävä arvovalintoja", Tammisalo sanoo.
Luonto on jo kesytetty. Ehkä evoluution seuraava etappi on tieteen kesyttäminen.