Avio-onnen ennustaminen

Tänään Helsingin Sanomissa oli vastaukseni lukijakysymykseen:

Mitä tiedetään onnistuneesta parinvalinnasta? Antaako onnellinen lapsuus suojan ongelmapuolison valinnalta?

Onnistunutta parinvalintaa on mahdotonta määritellä yleispätevästi. Esimerkiksi lyhyeksi jäänyt parisuhde tai jopa liitto, jossa on ollut uskottomuutta, on saattanut olla onnellinen.
Mieluiten ihmiset ottaisivat kumppanin, joka on heitä kohtaan kiltti ja luotettava. Ongelma on siinä, että luonteenpiirteet eivät näy kovin nopeasti ulospäin. Myös tunteiden aitous selviää vasta pitemmän ajan kuluttua.

Toinen ongelma saattaa olla siinä, että monet naiset arvostavat kumppanissa dominoivuutta muita miehiä kohtaan. Dominanssin takana olevat luonteenpiirteet voisivat sivutuotteena tuoda epätoivottuja piirteitä parisuhteeseenkin.
Samoin on mahdollista, että jos nainen kokee olonsa turvattomaksi ja kaipaa suojelua, hän tulee valinneeksi helposti väkivaltaan turvautuvan miehen. Tutkimustietoa näistä seikoista ei kuitenkaan juuri ole.

On selvää, että erilaiset persoonallisuudet voivat viihtyä toistensa seurassa. Kyse on olosuhteiden rakentamisesta sellaisiksi, että kumpikaan osapuoli ei koe tekevänsä liian suuria myönnytyksiä.
Parisuhteen onnellisuutta on vaikea erottaa siinä olevien yksilöiden onnellisuudesta. Eli jos onnellisista kodeista tulevat ”onnistuvat” liitoissaan muita paremmin, he saattavat tuoda onnellisuuden mukanaan persoonansa osana pikemminkin kuin saada sitä suhteestaan.
Yksilöiden välisiä eroja tutkiva käyttäytymisgenetiikka onkin osoittanut, että suuri osa yksilöiden välisestä vaihtelusta onnellisuudessa selittyy geneettisillä tekijöillä. Avioerokin on tässä mielessä geneettistä: eroja aiheuttavat luonteenpiirteet ovat perinnöllisiä.

Naisten kumppanimieltymykset ovat lisäksi jossakin määrin riippuvaisia kuukautiskierrosta. Hedelmällisimmässä vaiheessa symmetrisemmät ja maskuliinisemmat miehet arvioidaan haluttavammiksi.
Tällaisen ”kiima-ajan” evolutiivinen logiikka on yksinkertainen: jälkeläisen laadun kannalta ratkaisevaa on nimenomaan hedelmällisen ajan parittelukumppani.
Toisaalta on ilmeistä, että pelkästään elinvoimaisiin geeneihin tähtäävä lisääntymisstrategia ei ihmisellä ole ollut vallitseva. Lajimme koiraillehan on kehittynyt taipumuksia sekä perheen hyvinvoinnin että oman isyyden varmistamiseen.