sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lukeminen kannattaa aina


Olen ennenkin liputtanut laajan lukemisen puolesta, myös oman alan ulkopuolelta. On aina virkistävää lukea eri alojen asiantuntijoita ja huomata aukkoja omissa tiedoissa. Tässä on joitakin viime päivinä lukemiani kirjoja:

Kathrin Passig & Aleks Scholz (2011): Tietämättömyyden sanakirja. Atena.

Sami Feiring, toim. (2011): Tiheiden ajatusten kirja. Kirja kerrallaan.

Jussi Förbom (2010): Hallan vaara – Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista. Like.

Thomas Cathcart & Daniel Klein (2008): Plato and Platypus Walk into a Bar – Understanding Philosophy Through Jokes. Penguin.

Kent Lindahl (2002): EXIT – Irti natsismin kahleista. Like.

Michael Pollan (2011): Oikean ruoan puolesta. Atena.

Näistä viimeksi mainittu herätti eniten ajatuksia. Pollanin kirja on puheenvuoro ruoan prosessointia ja ”nutritionismia” vastaan. Samalla hän jopa moittii tiedettä reduktionistiseksi. (Lähtökohdiltaan tiede on aina reduktionistista. Se ei silti sulje pois ns. emergenttejä ilmiöitä. Reduktionismi ei siis itsessään ole ongelma vaan ongelma on ns. ahne reduktionismi, josta ravintotieteilijöitä on kuitenkin yleisesti ottaen turha syyttää.) Pollanin ratkaisu erilaisiin ravitsemusongelmiin on korvata elintarviketeollisuuden tuottamat ”ruoankaltaiset tuotteet” tuoreilla, paikallisilla, prosessoimattomilla ja itse valmistetuilla ”oikeilla ruoilla”, lähinnä luomukasviksilla. Hän ei kuitenkaan esitä suunnitelmia, joilla nykypopulaatiot voitaisiin ruokkia tällä tavoin.

Lähes kaikilla elämänaloilla ihmiskunta luottaa yhä enemmän teknologiseen kehitykseen. Elintarviketeknologialla ei Pollanin käsittelyssä kuitenkaan ole paljon vaihtoehtoja. Jos elintarviketeollisuus pitäytyy vanhoissa toimintatavoissa, ihmiset saavat liikaa suolaa, sokeria ja vääriä rasvoja ja liian vähän kuituja, antioksidantteja ja vitamiineja. Mutta jos teollisuus koettaa parantaa tilannetta, se huijaakin ihmisiä nutritionismilla. Hankala umpikuja siis. Todellisuudessa teollisuus ja myös pikaruokaketjut ovat viime vuosina tehneet huomattavia panostuksia ruoan terveellisyyden (ja jossakin määrin ruoantuotannon eettisyyden) eteen. (Tosin moni toimi on ollut vain hintoja nostavaa kosmetiikkaa – joka paradoksaalisesti saattaa osittain olla seurausta Pollanin ja hänen kollegoidensa sinänsä hyväntahtoisesta kritiikistä. ”Lisäaineeton” ei esimerkiksi ole yhtä kuin terveellisempi.)

Toki ruoantuotannossa on aina parannettavaa ja kasvikset oikein annosteltuna edistävät terveyttä. Ja ehkä ihmisten olisi hyvä osata valmistaa ruokia myös itse. Mutta muutos jäänee mitättömän pieneksi, jos mukana ei ole riittävää annosta realismia. Ohjeiden tulisi siis osua riittävän lähelle ihmisten – muidenkin kuin eliitin – kulttuurisia tapoja ja käytännön mahdollisuuksia. Terveellisessä syömisessä ei ole kyse kaikki tai ei mitään -tilanteesta.

PS. Ukrainan kriisiin liittyen lainaan vielä George Orwellia:
Ihmiset eivät halua pelkästään mukavuutta, vakautta, lyhyitä työaikoja, puhtautta, syntyvyydensäännöstelyä ja yleisemmin, tervettä järkeä. Ei, vaan he tarvitsevat, ainakin ajoittain, myös taistelua ja itsensä uhraamista, puhumattakaan rummunpärinästä, liehuvista lipuista ja lojaaliusperiaatteista.