 |
|
Mikroviestipalvelu
Twitter lienee
tyytyväinen Trumpin kohua
herättävistä sammakoista,
esimerkiksi tyttärensä
vaatebisneksen
puolustamisesta.
|
Seuraava Donald J. Trumpin vaalimenestystä pohtiva kirjoitukseni
ja oheinen Trump-pilakuvani julkaistiin Skeptikko
1/2017 –lehdessä (ilmestyi juuri ennen Yhdysvaltain ohjusiskua Syyriaan). Vastikään ilmestyi koomikko P.J.
O’Rourken kirja How the Hell Did This
Happen: The Election of 2016, jossa aihetta käsitellään libertaarista
näkökulmasta. Lisäsikö Trump yksilön arvokkuutta ja vapauksia? Kokonaisuutta on
vielä aikaista arvioida, mutta huonolta näyttää. Toinen Trumpin käsittely löytyy
tuoreesta Foreign Affairs -lehdestä.
Siinä muun muassa arvioidaan, että iso osa amerikkalaisista pelkäsi
yhteisöjensä puolesta – ja koska uhkien koettiin tulevan sekä sisältä että
ulkoa, ratkaisuksi haluttiin uudenlaisia lupauksia.
- - -
Trump, Orwell, kansa
ja eliitti
Ihmiset eivät halua
pelkästään mukavuutta, vakautta, lyhyitä työaikoja, puhtautta,
syntyvyydensäännöstelyä ja yleisemmin, tervettä järkeä. Ei, vaan he
tarvitsevat, ainakin ajoittain, myös taistelua ja itsensä uhraamista,
puhumattakaan rummunpärinästä, liehuvista lipuista ja lojaaliusperiaatteista.
George Orwell
Mistä Donald J.
Trumpin vaalimenestys johtui? Jo muutama päivä epävakaan narsistin
presidenttiyttä osoitti tarpeen kunnollisille selityksille.
Aloitetaan kaunokirjallisuusanalyysilla.
Yhdysvaltain vaaleja seuranneina viikkoina George Orwellin romaani Vuonna 1984 nousi myyntilistojen kärkeen.
Moni kyseli, onko 1940-luvulla kirjoitettu dystopia opas nykypäivään. Kuvaako
kirjassa kuvattu uuskieli, faktojen muuntelu ja autoritaarinen hallinto Trumpin
Yhdysvaltoja?
Orwell-yhteyksiä näyttää löytyvän. Autoritaarisuudessaan
Trump on omaa luokkaansa. On kuin hän ei tekisi lainkaan taustatyötä ennen
määräystensä antamista. Faktatkin saavat
kyytiä. Esimerkiksi virkaanastujaisten yleisömäärän muuntelusta tuli yleinen
vitsinaihe. Trump on myös esittänyt, että terrori-iskuja tapahtuu jo niin
paljon, että niistä ei enää raportoitaisi. Samalla Trump
toki myös pimittää faktoja, esimerkiksi verotietojaan.
Trumpin hallinnon autoritaarisuus
ja lukuisat ”vaihtoehtofaktat” ovat kuitenkin varsin kömpelöitä esityksiä verrattuna
orwellilaisen Puolueen toimintaan. Sen propaganda- ja sensuurikoneisto
muistuttaa kommunististen hirmuhallintojen toimia, ei Trumpilta jo etukäteen odotettua
omavaltaisuutta. Romaanin totuutta muunteleva hallintokoneisto kuvaakin Yhdysvaltain
nykypäivästä jotakin aivan muuta, jotakin jolla on selitetty myös Trumpin
suosiota.
Selkeimmät orwellilaisuudet
löytyvät yliopistokampuksilta. 2010-luvulla sinne levisi ennennäkemättömän
voimakas ja yksimielinen poliittisen korrektiuden kulttuuri ja siihen sisältyvä
pyrkimys vaientaa vääränlaisia mielipiteitä. Protestoivat opiskelijat estivät epätoivottuja
luennoitsijoita puhumasta yliopiston tilaisuuksissa. Kampuksille luotiin
turvatiloja (safe-spaces), joiden alkuperäinen tarkoitus oli suojella
vähemmistöryhmiä häirinnältä, mutta jotka käytännössä päätyivät tukahduttamaan
ilmaisunvapautta. [1] Amerikkalaisopiskelija löytääkin Orwellin romaanista
pikemmin itsensä kuin republikaanihallinnon.
Lisäksi orwellilainen uuskieli
muistuttaa joillakin humanistisilla ja sosiaalitieteellisillä aloilla harjoitettua
yhteiskunnallisten rakenteiden kielellistä
purkamista. Tämänkaltaisen ”tutkimuksen” tarkoitus oli manipuloida sanoja
ja käsitteitä, jotta yhteiskunta ja ihmisen käyttäytyminen muuttuisivat. Tarkoitusperät
olivat kannatettavia – rodullinen, seksuaalinen ja sukupuolinen tasa-arvo –,
mutta ne muuttuivat yritykseksi kontrolloida sitä, miten ihmiset ajattelivat ja
kirjoittivat.
Enää ei ollut
soveliasta puhua vaikkapa sukupuolten välisistä synnynnäisistä eroista. Kaikkihan
oli kyseisen ideologian mukaan rakentunut sosiaalisesti, poliittisesti ja
kielellisesti. Miehet ja naiset olivat samanlaisia ja halusivat samanlaista
seksiä. Oikeastaan ei edes ollut miehiä ja naisia, oli vain jatkumo äärettömän
monia sukupuolia. Ei myöskään ollut primitiivisiä kulttuureita tai barbaarisia
uskontoja. Alkuperäiskansoilla oli omat tapansa tietää, jotka olivat vähintään
yhtä hyviä kuin länsimaisella ihmisellä.
 |
|
Maaliskuussa 2017 Orwellin
dystopiaa oli
myynnissä
jopa Arlandan lentoasemalla
muiden "ajankohtaisten"
kirjojen joukossa.
|
Äärimmilleen viety konstruktionismi
ja oikeaoppisuuden vaatimus päätyivät korostamaan rodun, etnisyyden ja
seksuaalisen suuntautumisen merkitystä. Hyvät aikomukset johtivat siihen, että
vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ei enää kohdeltu yksilöinä vaan ryhmänsä
edustajina – jotka vieläpä nähtiin oikeutettuina erityiskohteluun. Tällaisen
identiteettipolitiikan laineet löivät Suomeenkin. Siinä missä Yhdysvalloissa
paheksuttiin Halloween-asuja, jotka olivat saaneet innoituksensa intiaaneilta,
saamelaisyhteisössä loukkaannuttiin lapinpukukopioiden käytöstä. Tällaiset
kohut ovat pinnallisia ja tyhjänpäiväisiä. Nykymaailmassa kuvittelisi
ymmärrettävän, että kulttuurisilta vaikutteilta ei ole mielekästä tai edes
mahdollista välttyä.
Miten tämä liittyy
Trumpiin? Edellä kuvattua poliittisen korrektiuden kulttuuria ja
identiteettipolitiikkaa on tarjottu yhdeksi presidentin vaalimenestyksen
selitykseksi. Tämän mukaan Trumpin rujo suorapuheisuus oli kauan odotettu
vastavoima vapaamielisen ja koulutetun kaupunkilaiseliitin todellisuudesta
vieraantuneille touhuiluille. Osa kannattajista oli myös kyllästynyt siihen,
että ne, jotka halusivat tiukkoja maahanmuuttorajoituksia, kuulivat olevansa
fasisteja ja rasisteja. Ja jos medioissa väitetään, että vain rasistit
puolustavat rajoja, kansalaisia päätyy rasisteja (tai rasisteiksi syytettyjä)
äänestämään.
On vaikea sanoa, missä
määrin tämänkaltaiset seikat selittävät Trumpia. Harva seuraa koulutetun
eliitin ja kampusten tapahtumia, ja kaikki tietävät, että maahanmuutto on
luonut Yhdysvallat. Suuri osa ihmisistä joka tapauksessa koki, että eliitti on
sivuuttanut heidät ja että heidän näkemyksiään ei ole riittävästi arvostettu tai
kuunneltu. Obamakin myönsi hallintonsa eläneen kuplassa kansansa tuntojen
suhteen, ja Trumpin vastaehdokas Hillary Clinton jopa nimitti Trumpin
kannattajia säälittäviksi, deplorable. Muilta tuleva arvostus on kuitenkin yksi
inhimillisistä perustarpeista; ihminen haluaa tulla hyväntahtoisesti
huomioiduiksi. Jos tämä kunnioituksen tunne häviää, melkein mikä tahansa muutos
kelpaa. Tähän moraaliseen tarpeeseen Trump vastasi.
Myös väkivaltatutkijat
tietävät, että lähes kaikki väkivallanteot johtuvat siitä, että tekijä ei ole
saanut mielestään ansaitsemaansa kunnioitusta tai arvostusta. Tämä on liikenneraivonkin
takana. Rikkomus voi olla aivan mitätön ja tahaton, mutta sopivissa
olosuhteissa se herättää väkivaltana purkautuvia moraalitunteita. Veikkaan,
että muutaman vuoden takainen Hyvinkään ammuskelijakin – katumuksestaan ja
tuomiostaan huolimatta – salaa ajatteli, että näytinpä niille, eivätpähän
kiusaa enää. Hänen ystävänsä kun olivat aiemmin samana iltana naureskelleet
hänen kustannuksellaan.
Trumpilla oli siis vastaus.
Hän uskotteli olevansa kansan ja työpaikkojen puolella, talouseliittiä vastaan.
Selityksen kannalta on sivuseikka, että ainakin nimittämistään virkamiehistä
päätellen nämä vaalilupaukset jäävät toteuttamatta. Tässä kohdin Orwellin teos Eläinten vallankumous olisi osuvampi. Kun
ihmisisännät oli syösty vallasta, eläinfarmilla kävi vähitellen selväksi, että
vain vallanpitäjät vaihtuivat, sortotoimien pysyessä ennallaan. Lopulta
vallankumousta johtaneita sikoja ei enää voida erottaa ihmisistä. Toisaalta
niin paljon kuin Trumpia ihmisenä ja presidenttinä on syytä kritisoida, on
vaikea olla tuntematta hieman vahingoniloa: edistyksellinen vasemmisto – tai kuten
sitä vastikään on alettu nimittää, taantumuksellinen vasemmisto – sai, mitä
tilasi.
Yksi selkeimpiä syitä
Trumpin menestykseen on hänen ristiretkensä vapaakauppasopimuksia vastaan.
Työpaikkojen katoaminen Amerikasta ja varallisuuden uusjako on tapahtunut
vauhdilla, jota kukaan ei osannut ennustaa. Kansainväliset vapaakauppasopimukset
ovat joidenkin arvioiden mukaan nostaneet miljardi ihmistä köyhyydestä
(Afrikkaa ne eivät kuitenkaan tunnu auttavan), mutta tämä globaalin köyhyyden
radikaali väheneminen ei lohduttanut amerikkalaista tehdastyöläistä – jonka
olemassaolon Clintonin kampanja myös täysin unohti. Trumpin kritisoimat vapaakauppasopimukset
ovat lisäksi luoneet yrityksiä ja instituutioita, jotka ovat kansallisen ja
demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa. Tämä yhdessä poliittisten lobbareiden
kahmiman vallan kanssa on saattanut entisestään lisätä kansalaisten kokemusta
arvostuksen puutteesta.
Trumpin
presidenttiydestä seuraa monia uhkia. Kansa saattaa jakautua entistä
voimakkaammin, ja ihmiset saattavat sitoutua lähinnä omiin pieniin
yhteisöihinsä. Tällöin lojaalius demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan heikkenisi.
Lopulta valta saattaa keskittyä keskustelemattomille ja yhdenmukaisuuteen
pyrkiville ryhmittymille – mikä yleensä tarkoittaa epämukavia oloja vähemmistöille.
Orwell on aina ajankohtainen, olipa valta saatu keinolla millä tahansa.
Käytännön
toimintaohjeita on vaikea antaa. Tutkijoiden ja toimittajien on pidettävä
mielessä ainakin seuraava seikka: kaikki hekin haluavat arvostusta ja tulla
kuulluiksi, joiden mielipide perustuu todennetun tiedon sijasta taikauskoon,
taloudellisiin etuihin ja/tai harhaiseen pienryhmälojaaliuteen.
Keskusteluyhteys on säilytettävä, jotta hallittu muutos olisi mahdollinen. On
myös muistettava, että tieteellinen ajattelu, objektiivisuus ja rationalismi
eivät suju ihmiseltä luonnostaan. Nykyään ihmiset ovat entistä koulutetumpia,
mutta irrationalismin historiallinen painolasti ja ihmiselle tyypilliset
ajatteluvinoumat ja subjektiivisuus eivät silti katoa. Ne vain saavat uusia
muotoja.
[1] Yhdysvaltain kampusten
sananvapaustilanne on luonnollisesti parempi kuin monessa muussa
maailmankolkassa. Esimerkiksi Kiinassa sensuurikoneisto tuntuu jatkuvasti
olevan edellä sosiaalisen median toimijoita, ja Meksikossa rikollisuudesta tai
korruptiosta kirjoittava toimittaja tarvitsisi jatkuvaa poliisin suojaa. Venäjällä
ja Turkissa vallanpitäjien kritisointi taas saattaa tuoda vankilatuomion – tai monesti
jotakin paljon pahempaa. Saudi-Arabian, Egyptin tai Afganistanin tilanteesta ei
kannata tässä yhteydessä edes puhua, saati Pohjois-Korean. Silti sananvapauden
suhteen tulee länsimaissakin olla valppaana. Se oli Orwellinkin toive.
