Lyhyesti journalismista

The Power of Journalists -pamfletin (Haus Publihing 2018) jälkeinen päätelmäni: Aikana, jolloin ihmisten on yhä vaikeampi nähdä hyviä aikomuksia vastapuolen (tai ylipäätään kenenkään) argumenteissa, puolueeton, kaupallisista tahoista riittävän riippumaton ja algoritmiohjauksesta irrallinen journalismi/uutisointi on demokratian toimivuuden kannalta olennaista.

Helppoa evidenssiin keskittyvä tiedonvälitys ei tietenkään ole, ja joskus puolueettomuuteen pyrkiminen saattaa harhauttaa entisestään. Näin voi käydä etenkin tiedeviestinnässä, jos vaikkapa valtavirran ulkopuoliselle ”laitapuolen” tutkijalle annetaan tasapuolisuuden nimissä yhtä paljon media-aikaa kuin sellaiselle vakiintuneelle näkemykselle, jonka takana on suuri määrä vertaisarvioitua tutkimusta. (Tutkimustulosten määrä ei toki tarkoita, että tehdyt päätelmät olisivat oikeita, mutta jos kyse on tieteen parhaasta sen hetkisestä tietämyksestä, median on sitä perusteltua sellaisena käsitellä.)

Yleisesti ottaen veikkaan, että valeuutiset, toimittajien saama vihaposti (sitä on ollut aina) tai puolueellinen uutisointi tuskin muodostuvat journalismille (tai demokratialle) ongelmaksi. Puolueettomat mediat päinvastoin saattavat hyötyä valeuutisten olemassaolosta, jos yleisö vain huomaa ja ymmärtää, että kaikki eivät pyrikään tarjoamaan luotettavaa ja tasapuolista tietoa. Puolueettomalla medialla tuleekin aina olemaan ystäviä; suurempi kysymys on, löytyykö sille maksajia.

PS. Suosittelen esimerkiksi Foreign Affairs -lehden tilaamista. Joka numerossa (6 lehteä/vuosi) on lähes kirjan verran pitkiä ja perusteltuja artikkeleita ja kirja-arvioita (vaikkakin suurelta osin Yhdysvaltain näkökulmasta).

Apartheid ja naisen asema

When men and women are free to follow their best impulses, when both receive the best and most thorough education that the knowledge at the time will admit; when there are no false restrictions placed upon any human being because of the accident of sex, and when the standard of public opinion is set by the wisest and the best, and that standard is systematically inculcated upon the young, then we shall find that a system of human selection will come spontaneously into action which will bring about a reformed humanity.

Alfred Russell Wallace (luonnonvalinnan toinen keksijä)

Eräs Minne menet feminismi? -tekstieni (osat 1 ja 2) lukija vertasi suomalaisen naisen asemaa Etelä-Afrikassa harjoitettuun apartheid-politiikkaan. Sen vaikutukset näkyvät edelleen, 25 vuotta apartheid-hallinnon kaatumisen jälkeen. Lukijan mielestä vastaava muutoksen hitaus pätee pohjoismaalaisiin naisiin ja heidän asemaansa työmarkkinoilla.

Ajattelin nopeasti tekeväni 

muotokuvan… jälki sen 

mukaista.

Vertaus on siltä osin pätevä, että osalla ihmisistä naisia syrjivät asenteet saattavat sinnitellä vuosia tasa-arvolakien säätämisen jälkeen. Lisäksi miesten jo olemassa olevat verkostot (aivan kuten valkoisten verkostot Etelä-Afrikassa) ja naisjohtajaesimerkkien puute (aivan kuten mustien johtajien puute Etelä-Afrikassa) saattavat hidastaa joidenkin naisten nousua työpaikkahierarkiassa.

On kuitenkin monta syytä, miksi suomalaisen naisen asema ei ole verrannollinen mustien kurjaan asemaan Etelä-Afrikassa.

Etelä-Afrikka ensinnäkin on jakautunut maa (varakkain 10 prosenttia omistaa arviolta 70 prosenttia maan varallisuudesta). Jako myös noudattelee roturajoja: köyhin 60 prosenttia, joka koostuu pitkälti mustista, kontrolloi vain seitsemää prosenttia maan nettovarallisuudesta. Hallinnon vaihtuminen ei siis ole nostanut mustaa kansanosaa keskiluokkaan – maahan ei ylipäätään syntynyt keskiluokkaa –, vaikka joitakin mustia nousikin taloudelliseen ja hallinnolliseen eliittiin. (Sivuhuomiona mainittakoon, että Ruotsissa rikkain kymmenys omisti vuonna 2017 peräti 78 prosenttia kotitalouksien varallisuudesta. Eurostatin tilastojen mukaan köyhyyttä Ruotsissa on silti Euroopan maista vähiten.)

Etelä-Afrikan katala tilanne johtuu pitkälti siitä, että noin yhdeksän prosentin valkoinen vähemmistö hyötyy apartheidin aikaan kerätystä vauraudesta. Uusi hallinto suhtautui rotuerottelumenneisyyteen kuitenkin sovittelevasti eikä kostonhimoisesti, eli omistusten epäsuhtaan ei liiemmälti puututtu. Taloudellista eriarvoisuutta maassa ylläpitää myös työttömyys, kehno koulujärjestelmä ja heikko terveydenhuolto. Maanomistussuhteista johtuen mustilla ei myöskään ole varaa asua kaupungeissa, ja kaupunkien laidoille on syntynyt slummeja, joita juuri työttömyys ja koulutusmahdollisuuksien puute vaivaavat.

Mustilta maat ottanut siirtomaahallinto syrjäytettiin (kansainvälisen painostuksen avustamana), mutta mustat eivät siis silti voi palata; kaikesta tuli yksinkertaisesti liian kallista. Usein kunnollinen työpaikkakaan ei riitä nostamaan yksilöitä köyhyydestä. Mustien asumisolosuhteiden parantamiseen tähtäävät projektit ovat lisäksi painottuneet kauas kaupunkien (ainakin Kapkaupungin) keskustoista. Tämä jatkaa mustien eristämistä talouselämän kannalta tärkeistä paikoista. Apartheidin perintönä suuri osa kansalaisista – mustista ja valkoisista – saattaa myös edelleen ajatella, että mustat eivät samassa määrin ansaitse omistusta maan varallisuudesta. Suurten kaupunkien paremmilla alueilla mustaa kohdellaan joidenkin kuvausten mukaan edelleen joko siivoojana tai varkaana.

Kaikki edellä esitellyt seikat ovat huomattavan erilaisia verrattuna naisten asemaan Pohjoismaissa. Syrjivät tai vähättelevät asenteet eivät ole vuosikymmeniin olleet valtavirtaa sillä koulutetulla väestönosalla tai niissä päätöksentekoelimissä, jotka firmojen ja julkisen sektorin työhönottoa hoitavat. Lisäksi esimerkiksi koulujärjestelmän ja terveydenhuollon puutteet tai työttömyys eivät ole kohdistuneet naisiin samalla tavalla kuin ne kohdistuivat Etelä-Afrikan mustiin. Päinvastoin, huono-osaisuus näissä kertyy voimakkaammin miehille. Etenkään Etelä-Afrikkaa vaivaava alueellinen kahtiajako ei ole koskenut naisia: Korsossa, Kontulassa ja muissa lähiöissä asuu käytännössä samassa suhteessa naisia ja miehiä kuin keskustojen kalleimmilla tai jopa Westendin vauraimmilla alueilla. Naisten osallistumisella työelämään ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on myös pitkät perinteet, joiden ylläpitoon ihmisillä - miehillä ja naisilla - on voimakkaita taloudellisia ja sosiaalisia intressejä.

                                                     * * *

PS. Feminismin mukana kulkee ilmaisuja, jotka eivät tarkoita mitään tai ovat tekopyhiä, jopa vilpillisiä. Siitä huolimatta aatteen kritisoiminen ei ole miellyttävää. Kyse on uskomusjärjestelmästä, jonka kannattamista joissakin piireissä pidetään moraalisuuden merkkinä. Koen silti velvollisuudekseni yrittää vapauttaa feministejä dogmaattisuudestaan. Samalla joudun olla välittämättä siitä, että riskeeraan loukkaavani monia sellaisia ihmisiä, joiden moraaliset vakaumukset ansaitsevat kunnioituksemme. Kesän Skeptikko -lehdessä esimerkiksi ilmestyy perusteellinen kritiikkini eräästä tuoreesta feministisestä teoksesta. Arviossa muun muassa käydään läpi nykyfeminismin neljä keskeistä ristiriitaa ja ihmisaivoissa olevia sukupuolieroja.

Miksi ihmisnaaraalla on ulkonevat rinnat?

Jo ajan patinaa on rinnoilla, hän enää kilpailee vain hinnoilla. 

- Vladimir Vysotski

Vaikka rintoja pidetään erogeenisena alueena, monet naiset tuntevat vain vähän mielihyvää rintojen koskettelusta rakastelun aikana. Näyttää siltä, että naisen rinnat ovat eroottisempia heidän kumppaneilleen kuin heille itselleen. 

- The Wordsworth Dictionary of Sexual terms

Alla oleva kirjoitus on aavistuksen muokattu ote Rakkauden evoluutio -teoksestani, jossa parinvalintaan liittyviä fyysisiä ja henkisiä piirteitä tarkastellaan. 

                                        * * *

Biologian teorioissa erilaiset ruumiinsignaalit ovat tärkeitä. Signaali on nopeasti tunnistettava viesti, jonka muoto saattaa olla täysin mielivaltainen, mutta joka kuitenkin paljastaa monia asioita kantajastaan: esimerkiksi iän, terveyden, sosiaalisen aseman, sukupuolen tai aggressiivisuuden. Signaalit voivat olla seksuaalisia, jolloin ne yleensä ovat tyypillisiä vain toiselle sukupuolelle. Seksuaalisten signaalien tarkoitus on joko houkutella kumppaneita tai mahtailla kilpailijoille. 

Myös ihmisellä on joukko seksuaalisia, mainosmaisen liioiteltuja signaaleja. Hyvänä esimerkkinä toimii naaraan rinnat – niiden koko, muoto ja väritys. Rintojen signaaliarvo liittynee lähinnä naaraan hedelmällisyyteen ja poikasten imettämiseen. Suuret rinnat saattoivat joskus olla koiraalle tiedostamaton merkki siitä, että naaras pystyy ruokkimaan jälkeläistä. Ennen kuin ihminen sai seurakseen lypsettäviä kotieläimiä, äidin niukka maidoneritys olisi ollut lapselle kohtalokasta.

Toisaalta rinnat eivät ainakaan enää ole rehellinen signaali imetyskyvystä, sillä maito ei tule rinnassa olevasta rasvakudoksesta vaan maitorauhasista. Miten nykyiset rasvarinnat ovat siis saaneet alkunsa? Rasvarintojen evoluutio on saattanut käynnistyä siten, että ensin jollekin koiraalle kehittyi sattumanvarainen mieltymys naaraan etupuolella oleviin puolipalloihin, siis suuriin maitorauhasiin. Suurista rauhasista sattui kuitenkin olemaan etua jälkeläisille – tehokkaamman rintaruokinnan takia. Täten myös rauhasiin mieltynyt koiras sai enemmän eloon jääviä jälkeläisiä. Lisäksi lapset perivät kaksi hyödyllistä ominaisuutta: suuret rauhaset (naarailla) ja mieltymyksen niihin (koirailla). Tämä saattoi synnyttää itseään ruokkivan ja kiihtyvän valintapaineen rintojen kasvattamiseksi.

Maitorauhasten tuottaminen vaati kuitenkin naaraalta paljon fyysisiä voimavaroja. Niinpä naaraan oli helpompaa turvautua ”huijaukseen”, eli täyttää rinnat kalliiden rauhasten sijasta rasvalla, luonnon omalla silikonilla. Tämän innovaation seurauksena rintojen koko riistäytyi sukupolvien myötä käsistä, kunnes niistä ei enää ollut kenellekään varsinaista eloonjäämishyötyä. 

Tämä selitys rasvarintojen evoluutiolle on totta kai spekulaatiota – samoin kuin Desmond Morrisin väite siitä, että rinnat kehittyivät matkimaan ruumiin takapuolella olevia seksuaalisia signaaleja, siis pakaroiden pyöreyttä. Rintojen tehtävästä sukupuolisena signaalina on joka tapauksessa paljon näyttöä. Esimerkiksi muiden kädellislajien naaraille kehittyy sukupuolisia tunnusmerkkejä vain silloin, kun lajin naaraat kilpailevat uroksista jatkuvasti. Pariskuntina elävät gibbonit ja yksin elävät orankinaaraat eivät ole kehittäneet erityisiä ruumiinsignaaleja – toisin kuin laumassa elävät simpanssit. 

Antropologi Sarah Hrdy pohtii rintojen signaaliarvoa kirjassaan Mother Nature (1999). Hänen mukaansa epätavallista ihmisnaaraan rinnoissa on se, että ne kehittyvät niin aikaisin, jopa vuosia ennen kuin naaras tarvitsee niitä imettämiseen. Muillakin kädellisillä on ulkonevia rintoja, mutta yleensä ne ilmaantuvat vasta juuri ennen imetystä ja häviävät pian sen jälkeen. Miksi nuorella naaraalla olisi haitallisen ulkonevat ja suuret rinnat, ellei niistä olisi ollut jotain hyötyä?

Lintujen pyrstön tai värityksen merkitystä parinvalinnassa voidaan tutkia helposti näitä ominaisuuksia manipuloimalla. Signaalien tutkiminen ihmisellä on kuitenkin erityisen vaikeaa – vartaloiden manipuloiminen tutkimusmielessä kun ei ole eettisesti hyväksyttävää. Joudumme siis selvittämään signaaliteoriaa lähinnä koiraiden mieltymysten avulla. Esimerkiksi professori J. P. Roos (1993) kirjoittaa aiheesta seuraavasti: ”Naimisessa on toki myös merkitystä sillä, että ruumis ei ole liian kiinteä, jolloin sen voi panna liikkeeseen (esim. liian pienet rinnat, jotka eivät liiku lainkaan ovat tylsiä!) mutta sanoisin että raja tulee vastaan aika äkkiä.”

Trobriand-saariston
naimattomia neitoja 

Signaaliteoria sai kenties lopullisen vahvistuksensa, kun tutkijat mittasivat naaraiden ympärysmittoja rintojen tasolta ja heti niiden alapuolelta sekä vyötärön ja lantion korkeudelta (Jasienska ym. 2004). Kävi ilmi, että suuret rinnat, samoin kuin kapea vyötärö (eli matala WHR-arvo), olivat suoraan yhteydessä hedelmällisyyteen, kun sitä mitattiin progesteronin ja 17-beta-estradiolin päivittäisillä tasoilla. Lisäksi naarailla, joilla oli sekä kapea vyötärö että suuret rinnat, hormoniarvot kertoivat vieläkin suuremmasta hedelmällisyydestä.

Samoin pystyt rinnat (ja jossakin määrin myös pystyt pakarat), joihin maan vetovoima tai imetykset eivät vielä ole pahemmin vaikuttaneet, kertovat naaraan nuoruudesta eli jälleen hedelmällisyydestä. ”Pilvihin on piian nännit, maata kohti maatun naisen”, kuuluu suomalainen sananparsi. Mikäli esihistoriallisen koiraan mieltymykset kohdistuivat tällaisiin muotoihin, hän saattoi saada merkittävää lisääntymisetua verrattuna koiraisiin, jotka eivät naaraan muodoista piitanneet. Koiraiden mieltymykset ovat siis mitä ilmeisimmin kehittyneet arvioimaan naaraiden ns. ”hedelmällistä rasvaa”. Tämä ei tietenkään tarkoita rasvaprosentin ja rasvan jakautumisen tietoista arviointia, vaan sitä että sopivista paikoista kupera ja kovera naaras yksinkertaisesti näyttää koiraan mielestä seksikkäältä.