Akateemisen tutkinnon inflaatiosta

The Economist Feb 3–9/2018 -lehti kirjoittaa, että akateeminen tutkinto ei enää tuo samanlaisia tuottoja kuin aiemmin: ”As more young people seek degrees, the returns both to them and to governments are lower.” On totta, että yhä useammat hankkivat tutkintoja. Eräs tuttava vitsaili, että siivoojankin pitää nykyään olla pölytieteen maisteri. Mutta pitääkö paikkansa, että tutkinnosta koituva taloudellinen hyöty jää yksilölle pienemmäksi? Ja mihin verrattuna? (Jutussa kyse on lähinnä Isosta-Britanniasta, mutta kysymys on aiheellinen Suomessakin.)

Sosiaalisesta liikkuvuudesta kirjoittavien L.E. Majorin ja S. Machinin mukaan kauhutarinat siitä, että valmistuneet joutuvat tyytymään matalapalkkahommiiin ovat jääneet toteutumatta: ”A good degree remains a smart investment. The wage returns for degrees have held up remarkably well despite the bulging numbers of graduates now competing for jobs.”

Kirjoittajien ja The Economistin välillä on siis näkemysero. Se selittynee osin sillä, että Majorin ja Machinin aineisto sisältää muutkin kuin vain nuorimmat tutkinnon suorittaneet. Nuorimmista sukupolvista he toteavatkin, että ”the average relative wage boost for having a degree has declined for the most recent generations” (korostus lisätty).

Toinen selitys näkemyserolle lienee se, että tutkinnoissa on suuria eroja. Major ja Machin kirjoittavat nimenomaan, että ”good degree” on fiksu investointi. Jäljempänä he jatkavat, että nuorimpien polvien kokema suhteellisen hyödyn pieneneminen on merkki tutkinnoista saatujen palkkatuottojen vaihtelusta. Toisin sanoen sillä on merkitystä, mitä ja missä opiskelet. Joistakin yliopistoista valmistuneiden keskiansiot jäävätkin Majorin ja Machinin mukaan matalammiksi kuin valmistumattomien ansiot. (On vaikea sanoa, missä määrin tätä kaikkea tulee pitää epäoikeudenmukaisena. Jotkin tutkinnot esimerkiksi mahdollistavat kilpailun siististä, joskin huonosti palkatusta sisätyöstä. Se ei kuitenkaan liene järkevää, että opiskelija joutuu ottamaan paljon lainaa hankkiakseen tutkinnon, josta on haittaa lainan maksamisessa. Järjestelmän vioista kertonee se, että on ihmisiä, jotka sanovat huippuyliopistotutkintonsa johtaneen vain siihen, että he huippuhintaisilla kursseilla saavat valmentaa rikkaiden jälkeläisiä pääsemään samaan yliopistoon.)

                                     * * *

PS. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) tavoitteet hallitusohjelmaksi 2019-2023 sisältää seuraavan kohdan: ”Ennaltaehkäistään ja puretaan sukupuolen mukaista segregaatiota työelämässä.”

On ymmärrettävää, että kaikenlaiset tavoite- ja arvolinjaukset ovat ympäripyöreitä. Niihin on harvoin mahdollista kirjata olennaisimpiakin tarkennuksia ja perusteluita. On kuitenkin syytä kysyä, millä perusteella ja missä määrin tavoite vähentää töiden sukupuolista eriytymistä on mielekäs. 

 

Kyseinen kohta olisi voitu muotoilla esimerkiksi seuraavasti: ”Pyritään vähentämään töiden sukupuolista eriytymistä siinä määrin kuin eriytyminen johtuu siitä, että jommallakummalla sukupuolella on syrjinnän takia huonommat mahdollisuudet päästä alalle.” Tällaisella lisäyksellä ihmisillä olisi syy asettua tavoitteen taakse. Nykyisellään kyseinen kohta kuulostaa populistiselta sanelupolitiikalta, joka karkottaa mahdollisuuksien tasa-arvoa kannattavia ihmisiä.

Muotoilu olisi voinut sisältää myös arvoarvostelman: ”Pyritään vähentämään töiden sukupuolista eriytymistä siinä määrin kuin eriytymisen väheneminen tuo todistettavia hyötyjä yhteiskunnalle.” Tällainen muotoilu jäisi lähes yhtä ympäripyöreäksi kuin olemassa oleva muotoilu, mutta tässä edes tunnistettaisiin se, että hyödyistä tulee olla jonkinlainen näyttö – vaikka näiden toteennäytettyjen seikkojen hyödyllisyydestä ei voi vallitakaan yksimielisyyttä. Muotoilua olisikin voitu jatkaa esimerkiksi seuraavasti: ”Neuvottelukunta pyrkii edistämään sukupuolisegregaatiota koskevaa tutkimusta ja siihen perustuvaa keskustelua segregaation haitoista ja hyödyistä.” Tällöin tulisi tunnustetuksi se, että kyse on erimielisyyttä herättävistä arvoarvostelmista, joihin suhtautumisen tulee muuttua tutkimustiedon myötä.

Pahuuden haaste on yhä voimassa

Mistäpäs tiedämme, vaikka maa olisi jonkin toisen taivaankappaleen helvetti?

Aldous Huxley

Seuraava kirjoitukseni ja oheinen piirrokseni ilmestyi Skeptikko 1/2019 -lehdessä (ilman tässä olevia jälkikirjoituksia).

                                              * * *

Oletetaan, että on olemassa jokin täydellisen hyväntahtoinen ja kaikkeen kykenevä olento. Mitä olennosta voitaisiin päätellä ottaen huomioon maailmassa tapahtuvat pahat asiat? Vaihtoehtoja on vähän: joko alkuoletuksen vastaisesti olento ei ole kaikkivoipa, hän on osittain pahantahtoinen (tai typerä) tai sitten häntä ei ole olemassa.

Tämä erityisesti kristittyjen jumalaan kohdistettu pahuuden haaste on jo satoja vuosia vanha. Miten uskovat reagoivat siihen? Yksi yleisimmistä vastauksista on väittää, että pahan olemassaolosta koituu suurempaa hyvää. Vastoinkäymiset parantavat moraalista luonnetta, kärsimys tuo lähemmäksi jumalaa, onnettomuudet auttavat näkemään, kuinka hyvin asiat lopulta ovat ja niin edelleen. Näkemyksen mukaan hyvyys tarvitsee vastavoiman.

Vastauksen ongelma on sen sisäsiittoisuus. Ajatus, että jumala sallii pahuuden siksi, että kärsimys tuo jumalan lähemmäksi, ruokkii jumaluutta itseään. Tällaiset kehämäiset päätelmät johtavat myös ikävään lopputulokseen: mitä enemmän kärsimystä, sitä läheisempi jumala. Richard Dawkins ei syyttä todennut, että Raamatun Jumala on kamalin kiusanhenki kaikessa kirjallisuudessa. Ehkä pedofiilipapit ja heidän arvovaltaiset suojelijansakin ovat vain tehneet jumalan työtä?

Uskova saattaa väittää vastaan, että Jumala vain laittoi kaiken alkuun. Hän valitsi tietyt luonnonvakiot, jotta galaksit ja ihmisen kehittymiselle suotuisa maapallo voisivat muodostua. Sitten Hän siirtyi tarkkailuasemiin. Pahuuden ongelma seuraa tätäkin puolustusta. Mikä tarkoitus on sellaisen maan luomisella, jossa ihmisiä kiusataan jatkuvilla geologisilla ja meteorologisilla katastrofeilla? Tai miksi Jumala olisi jo etukäteen antanut auringollemme parasta ennen -päivämäärän? Miten asiaa käänteleekin, pahuuden haaste ja ihmislajia seuraava kosminen tarkoituksettomuus eivät katoa.

Fyysikot saattavat lähitulevaisuudessa myös kyetä osoittamaan, että luonnonvakiot eivät ole sattumanvaraisia. Tietyt fysikaaliset voimat ja vakiot saattavat siis olla sellaisia kuin ne ovat vain siksi, että niiden on pakko olla sellaisia. Täten niitä ei olisikaan säädetty tukemaan elämän kehittymistä. Mikäli fysiikanlakien vääjäämättömyys ja ennustettavuus pystytään osoittamaan, luojajumalilta häviää tämä viimeinenkin pakopaikka.

Pahuuden haasteeseen on vastattu myös väittämällä, että Jumala on olemassa riippumatta siitä, kuinka paljon pahaa maailmassa tapahtuu. Väitteen esittäjä myöntää, että Jumalalle ei ole tarvetta siinä hyvyyden puolustajan roolissa, jota hänelle usein tarjotaan. Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen kirjoittaa osuvasti:

Kaikki selitykset johtavat lopulta siihen, että Jumala halusi ihmisten erehtyvän ja tekevän tyhmyyksiä. Hän on kuin isä, joka jättää lapset oman onnensa nojaan ja sitten kurkkii julkeasti nurkan takaa, miten pienokaiset tekevät tyhmyyksiä, loukkaavat itsensä, tappelevat ja telovat itsensä. Sitten isä palaa takaisin, on muka kauhean hämmästynyt kaikesta tapahtuneesta ja rankaisee pahimpia huligaaneja julmasti. Lapset nyyhkivät, että ei me koskaan enää, iskä pliis! Mutta pappa oli muka vain halunnut nähdä, mitä tapahtuu kun toistaitoiset saavat vapauden, vaikka kuka tahansa ulkopuolinen ymmärtää, että tällainen isä on mieleltään sairas sadisti (teoksesta Jumalaa ei ole).

Maanpäällisessä kärsimyksessä kyse ei myöskään ole vain ihmisestä. Lukemattomat eläinraukat ovat vuosimiljoonasta toiseen joutuneet sietämään vilua ja nälkää, pelkoa ja pakenemista. Ei kai kukaan hyväsydäminen ihminen voi tällaisen kidutuksen luojaa ylistää? Epäreilu kärsimys saattaa jalostaa ihmistä ja tehdä hänet vapaammaksi tai jopa onnellisemmaksi, mutta se tuskin lohduttaa ketun kidassa kouristelevaa kaniiniäitiä tai autokolarissa rampautunutta peuranvasaa. Teuraseläinten tuskasta puhumattakaan.

Entä miten Jumala pystyy ylläpitämään pahuudesta ja kärsimyksestä vapaata iankaikkista taivasmaailmaa mutta joka hetki epäonnistuu siinä maan päällä? Tai mikä edes antaa ymmärtää, että taivas olisi mukava paikka? Mitä jos kärsimykset siellä vasta alkavatkin? Ehkä lapsiparkojen sieluja värvätään enkelikoulukuntien välisiin puukkotappeluihin.

Tämä on tietysti koulupoikamaista – vai pitäisikö sanoa teologista – saivartelua. Nykypäivänä olennaisempi kysymys on se, miksi sodista, taudeista ja onnettomuuksista piittaamattomaan mielikuvitushahmoon perustuva uskomusjärjestelmä nauttii valtiovallan erityissuojelua. Milloin ihmisten ja katsomusten epätasa-arvoinen kohtelu loppuu? Milloin koululaisen tai varusmiehen ei tarvitse paljastaa katsomustaan vastoin tahtoaan?

Osa suomalaisista viehättyy uskontoihin liittyvistä rituaaleista ja seuraleikeistä. Osa myös kokee henkiolentojen läsnäoloa. Nämä ovat ilmiöinä mielenkiintoisia – ja selitettävissä lajimme evoluutiohistorialla –, mutta ne eivät ole pätevä peruste uskonnon suosituimmuusasemalle. Valtionkirkkoon kuulumisessa 70 prosentin rajapyykki on Suomessa jo alitettu, ja Helsingissä on seutuja, joiden asukkaista alle puolet on kirkon jäseniä. Kuinka uskonnotonta väestöstä pitää tulla ennen kuin julmuuden ja taikauskon ote kirpoaa?

                                                * * *

PS. Muita uskontoa tarkastelevia juttujani on muun muassa täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Uskontoaiheisia pilakuviani taas löytyy täältä.

PS 2. Jutussa mainittiin ohimennen teuraseläimet. Seuraavassa on otteita hallituksen esityksestä eläinten hyvinvointiin liittyviksi laeiksi (vuodelta 2018). Ehdotuksen yksityiskohdat paljastavat, että tuotantoeläinten pitoon väistämättä liittyy kärsimystä. (Mikään eläin ei toki ole itsestään yhtä tietoinen kuin ihminen, ja eläinten pohdinnat tulevaisuudesta ja menneisyydestä ovat kyvykkäimmilläkin lajeilla alkeellisia. Siksi eläinten kärsimyskokemuksetkaan eivät luultavasti ole yhtä tuskallisia kuin ihmisillä.)

Eläimen jatkuva paikalleen kytkeminen pysyvässä pitopaikassa kiellettäisiin tietyin poikkeuksin. Eläimen liikkumista ei myöskään saisi jatkuvasti rajoittaa siten, että eläimellä ei ole mahdollisuutta kääntyä ympäri. Viiden vuoden siirtymäajalla kiellettäisiin muiden nautojen kuin maidontuotantoa varten pidettävien lehmien ja hiehojen sekä hevosten jatkuva kytkettynä pitäminen. Maidontuotantoa varten pidettävien lehmien jaa hiehojen jatkuvaa kytkemistä sen sijaan ei ehdoteta kiellettäviksi.

Emakoiden ja ensikoiden pidempiaikainen pito tiineytyshäkeissä kiellettäisiin 15 vuoden siirtymäajalla. Tuotannollisista syistä emakoiden ja ensikoiden pitoa porsitushäkeissä ei ehdoteta kiellettäviksi. 

Eläimille tehtävien kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä tulisi jatkossa käyttää kivunlievitystä. Kivunlievitysvaatimuksesta voitaisiin poiketa ainoastaan, jos toimenpiteestä aiheutuu vain lievää tai hetkellistä kipua tai jos on kyse hätätilanteesta.

PS 3. Kaksi loppukevennystä eläinten kärsimyksiin etäisesti liittyen. Kyse on vuonna 1996 kuvittamistani vitseistä. 

Twitter-äänestysten tuloksia

Käsillä olevien eduskuntavaalien hengessä olen järjestänyt Twitterissä (@otammisalo) helmi-huhtikuussa äänestyksiä erilaisista aiheista, ympärileikkauksesta feminismiin, sananvapauteen ja työelämään. Tässä niistä osa.