Tunnollisuuden pimeä puoli

(Varoitus: Seuraavassa tekstissä on aimo annos kepeää kyökkipsykologiaa. Hitunen tutkittua totuuttakin luultavasti löytyy.)

Persoonallisuuspsykologiassa yksilö jaetaan ominaisuuksiensa perusteella yleensä viidelle itsenäiselle akselille. Yksi näistä akseleista on tunnollisuus, conscientiousness. Ihmisen evoluutioympäristössä, metsästäjä–keräilijän maailmassa liiasta tunnollisuudesta/järjestelmällisyydestä on luultavasti ollut merkittäviä haittoja. Kivikautisissa oloissa oli mahdotonta suunnitella kaikkea etukäteen. Kun peuralauma vaelsi lähettyville, tuskin oli järkevää todeta, että ”tänään on perjantai ja perjantai on hunajankeruupäivä”. Moni tilaisuus jäi tunnontarkalta käyttämättä.

Liiallisen tunnollisuuden haitat näkyvät myös vakaassa ja vauraassa nyky-ympäristössä mutta huomattavasti lievempinä. Modernissa maailmassa oma elämä ja päivärutiinit on helppo suunnitella etukäteen ja lopputulos voi olla äärettömän tuottoisa. Ongelmia kuitenkin tulee, jos on sattunut saamaan ääripään ominaisuuden, pakkomielteisen persoonallisuustyypin. Kyseinen nimitys on siinä mielessä epäonnistunut, että pakkomielteinen persoonatyyppi on eri asia kuin ”perinteiset” pakkomielteet (kuten jatkuva käsienpesu), jotka ovat pikemminkin ahdistushäiriöitä. Pakkomielteisellä persoonallisuudella tunnollisuus on joka tapauksessa mennyt liian pitkälle. Hän viehättyy lähinnä perfektionismista, järjestyksestä ja itsen ja/tai muiden henkisestä kontrolloinnista. Hän ei osaa joustaa tai olla avoin. Hän ei salli itselleen huvituksia, ei vapaa-aikaa eikä sellaista sosiaalista kanssakäymistä, joka ei tähtää mihinkään.

Nämä ihmiset näyttäytyvät muille ilottomina ja yksioikoisina. He ovat järkähtämättömiä soveltaessaan oikeaa ja väärää koskevia sääntöjään. Siksi muut pitävät heitä hankalina, pikkumaisina ja itsepäisinä – tai vähintäänkin tylsinä. Jos kyseinen persoonallisuuden piirre yhdistyy sovinnollisuus-akselin, agreeableness, epäsovinnolliseen ääripäähän, tulos on usein ystävätön, muiden tunteista ja ajatuksista piittaamaton ja kenties katkeruuteen asti omahyväinen töksäyttelijä/saarnamies. (Epäsovinnollisuus on selvästi yleisempää miehillä: keskiverto mies on epäsovinnollisempi kuin 70 prosenttia naisista.) Tällainen ihminen haluaa usein etuja vain itselleen ja ehkä läheisimmille sukulaisilleen, mutta tavalla, joka karkottaa sukulaisetkin. Yksittäisistä ääriominaisuuksista on toisinaan hyötyä – joidenkin tutkimusten mukaan johtajat ovat esimerkiksi keskimääräistä epäsovinnollisempia – mutta aivan ääripäässä mikä tahansa piirre tuo vaikeuksia, etenkin jos ääripäitä sattuu kohdalle useampia. Esimerkiksi psykopatian, autismin, skitsofrenian ja ADHD:n joitakin ilmenemismuotoja voidaan pitää tiettyjen persoonallisuuspiirteiden ääripäinä.

Persoonallisuuspsykologi Daniel Nettlen (2007) mukaan liiasta tunnollisuudesta kärsivät ovat usein kyvyttömiä heittämään mitään pois, ”niin, että heidän kotinsa muistuttavat säntillisesti koottuja mutta tarpeettomia aarrekätköjä”. (Tuon luettuani en hetkeen tohtinut katsella kirjahyllyissä vaalimiani ”kalleuksia”.) Nettle jatkaa:

Pakkomielteinen persoonallisuustyyppi on eristävä ja ahdistava tila, mutta se on helppo ymmärtää aivomekanismien avulla... Etuaivolohkon mekanismit, jotka estävät spontaaneja reaktioita ja suosivat sisäistettyjä sääntöjä ja suunnitelmia, ovat näillä ihmisillä niin voimakkaita, että spontaanius on kadonnut kokonaan. On vain sääntöjä ja suunnitelmia, ja tämän takia aito, hetkessä tapahtuva vuorovaikutus muiden ihmisten ja ympäristön kanssa tulee mahdottomaksi. Arvokkaita sosiaalisia, romanttisia, ammatillisia ja kokemuksellisia sfäärejä jää väliin.

Tämä muistuttaa filosofista suuntausta, niin kutsuttua velvollisuuden koulukuntaa. Suuntauksen edustajat pitävät ihmisen velvollisuutena korkeimman ja ihanteellisimman moraalin noudattamista. Jos ihminen ei siihen pysty, hänen tulee tuntea syyllisyyttä. On helppo nähdä, miksi velvollisuusoppi ei ole saanut laajaa kannatusta: sen noudattaminen johtaisi sietämättömän ahdasmielisiin ja synkeisiin moraalikäsityksiin ja ankaraan lakihenkisyyteen. Suomenruotsalainen Edvard Westermarck (1984) kirjoittaa:

Jos moraalilaki vaatii toteuttamaan korkeinta moraalista ihannetta, niin se jää aina kuolleeksi kirjaimeksi, eikä moraalisuus voita mitään. Minusta näyttää, että paljon korkeampaa kuin velvollisuuskäskyjen huolekas täyttämisenhalu on vapaa ja ylevä pyrkimys elää ihanteen mukaan, joka, niin saavuttamaton kuin se voi ollakin, ei uhkaa moitteella eikä tunnonvaivoilla sitä, jonka ei onnistu päästä huipulle.

Westermarck jatkaa: ”Eikö kokemus osoita, että ne joiden mieli askartelee alati velvollisuuksissa, tulevat helposti epäinhimillisiksi, suvaitsemattomiksi ja todella sietämättömiksi?” (Ihmisluonto -kirjassani käsittelin velvollisuuden epäjumalan palvelemista varsin perusteellisesti ja eräässä alaviitteessä tein jopa omakohtaisia paljastuksia kovan suvaitsemattomuuden vaiheistani teini-ikäisenä.)

Yleensä ääritunnollisuus (yhdistettynä epäsovinnollisuuteen) luo vain kömpelöä käyttäytymistä ja epämukavia sosiaalisia tilanteita. Nolot tilanteet tosin saattavat vähitellen harventua, sillä muut ihmiset oppivat välttämään tällaisia ihmisiä. Harvalla riittää empatiaa riitaisuuden ja/tai pakkomielteiden ymmärtämiseen. Näin he eivät saa uudenlaisia sosiaalisia kontakteja, eivätkä täten voi harjoittaa itseään lähemmäs keskivertoa. Käyttäytymisen muuttaminen tai edes sen haluaminen ei tietenkään ole helppoa: kyseinen persoonapiirre tyypillisesti puolustautuu omaksumalla teoriarakennelmia ja näennäisen loogisia älyllisiä perusteluita. (Muutosta haluavan ei toki kannata pyrkiä tavallisuuteen – tien keskellä on vain valkoinen katkoviiva ja kuollut supikoira – mutta pieni silotteleminen saattaisi tehdä näiden ihmisten elämästä miellyttävämpää ja vähemmän yksinäistä.)

Toistaiseksi persoonallisuuspsykologia on tutkinut varsin vähän ihmisten kykyjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa omiin reaktioihinsa. Vähän on tutkittu myös esimerkiksi  kansallisuuksien välisiä eroja persoonatyyppien hajonnassa. On mahdollista, että tunnollisuus on suomalaisissa jonkin verran yliedustettuna. Näkemyksen mukaan emme ole tunnollisia, koska olemme luterilaisia, vaan päinvastoin. Haitallisimmillaan liiallinen tunnollisuus on luultavasti tyttöjen ja nuorten naisten syömishäiriöissä. Tällöin kyse ei ole vain kiusallisesta sosiaalisesta käyttäytymisestä, vaan puhutaan jo piirteen hengenvaarallisista ilmenemismuodoista.

PS. Population Council julkaisi vastikään tietoja lapsiavioliittojen vähentämisestä Afrikassa. Vuosittain maailmassa naitetaan yli 14 miljoonaa tyttöä ennen 18:tta ikävuottaan. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa jopa yksi kymmenestä tytöstä menee naimisiin ennen 15:ttä ikävuottaan. Lapsiavioliittojen vähentäminen onnistui Etiopiassa seuraavilla yksinkertaisilla menetelmillä:

In communities where girls were offered educational support, girls 12 to 14 were 94% less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities where girls were offered two chickens for every year they remained unmarried and in school, girls aged 15–17 were half as likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities that were engaged in conversations about the value of educating girls and the harms of child marriage, girls 12 to 14 were two-thirds less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

In communities where all the strategies were employed, girls 15 to 17 were two-thirds less likely to be married at endline than were girls in that age range at baseline.

PS2. Katolinen kirkko vastusti uutisen mukaan aborttia isäpuolen raiskaamalle 11-vuotiaalle. Mitä Suomen katolilaiset ajattelevat? Kyseiseen taikauskoon nojaavaa pakkovaltaa ja raakalaismaisuuttahan taidetaan kannattaa maamme korkeaa johtoa myöten.

Uskonnosta, siirtolaisuudesta ja kulttuurin monimuotoisuudesta

Biologi Robert Trivers käsittelee itsepetos -kirjassaan (Terra Cognita, suom. Kimmo Pietiläinen) yhdysvaltalaisten historian oppikirjojen tapaa väistellä joitakin yhteiskunnallisesti arkoja aiheita kuten orjuutta. Laajemmassa katsauksessaan hän esittelee amerikkalaisen kulttuurin toista puolta:

 Äskeisten osioiden tarkoitus ei ollut olla edustava kuvaus Yhdysvaltain historiasta. Yhdysvaltalaisella historialla on monia hyveitä, joista yksi on se, että Yhdysvaltain väestö muodostuu uudelleen joka sukupolvi siten, että siirtolaisuus eri puolilta maailmaa tuo siihen noin 10 prosentin lisäyksen. Vaikka sen historian siirtolaisuussäännöt ovat suosineet joitakin ryhmiä muiden kustannuksella, kaikilla on ollut jonkinlainen mahdollisuus. Ja laiton siirtolaisuus kasvattaa näitä mahdollisuuksia merkittävästi. ... Yhdysvaltain väestö on jatkuvasti heterogeenista, sillä kohta siihen kaadetaan 10 prosenttia lisää geenejä maailman eri puolilta. Tämä jatkuva maahanmuutto, ulkosiitos ja kulttuurinen monimuotoisuus on epätavallista muissa maissa.

Tulin kyseisen tekstipätkän innoittamana pohtineeksi aihetta hieman pitempään. Pohdintojen kuvitukseksi kaivoin lähes 20 vuotta vanhoja pilakuviani. Vuonna 1997 noin 70 piirtämääni uskontokriittistä pilakuvaa oli esillä Jumalattomat pilakuvat -näyttelyssä Helsingissä. Demari ja Helsingin Sanomat julkaisivat pari kuvaa ja jokunen oli esillä Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa. Vuonna 2005 kuvista tehtiin kantelu syyttäjälle, Muhammed-pilakuvajupakan yhteydessä. Kävin leppoisassa poliisikuulustelussa (ja sain jopa tukiviestin ulkomaiselta organisaatiolta), mutta syytettä ei Suomen vanhoillisesta ”jumalanpilkkalaista” huolimatta nostettu. (Sivuhuomautus muslimimaailman ylimitoitetusta reaktiosta Muhammed-kuviin: arabilehdistössä on usein juutalaisvastaisuutta lietsovia kuvia.)

 * * *

Siirtolaisuudesta ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta käytävässä keskustelussa esiin nousee usein lasten sukuelinten silpominen tai jokin muu tietyissä kulttuureissa harjoitettu lapsiin, naisiin tai vähemmistöihin kohdistuva julmuus. Eräässä ruokakulttuuria koskevassa keskustelussa otettiin esille jopa tiettyjen uskontojen määräykset aiheuttaa teuraseläimelle tarpeetonta kärsimystä. Mitä tällaisesta retoriikasta tulisi ajatella? Voiko yksilö vastustaa uskontoon perustuvia tapoja ja sääntöjä ja silti kannattaa kulttuurin monimuotoisuutta?

On epäilemättä totta, että jotkin kulttuuriset/uskonnolliset käsitykset kannustavat hirmutöihin. Joidenkin kulttuurien/uskontojen elinvoima käytännössä perustuu epäinhimillisiin määräyksiin ja lasten voimalliseen ehdollistamiseen ja manipulointiin. On kuitenkin selvää, että kulttuurisen monimuotoisuuden kannattaminen ei tarkoita laittomuuksien, väkivallan, indoktrinaation, dogmaattisuuden, epätasa-arvon, ihmisoikeusrikkomusten tai eläinten kidutuksen hyväksymistä. Vastaavasti pyrkimykset vähentää uskontojen roolia ja edistää rationalismia eivät ole pyrkimistä yhtenäiskulttuuriin. Päinvastoin, ainoastaan tämänkaltaiset humaanit tavoitteet voivat tehdä monimuotoisuudesta hyväksymisenarvoisen kansalaisten silmissä. Vain yhteiskunnan maallistuminen voi antaa monimuotoisuudelle legitimiteetin.

 

Monimuotoisuuden puolustuksessa uskonnon kritisointi ei silti välttämättä ole toimiva strategia. Harva uskova haluaa kuulla, että tärkeät seikat hänen elämässään saattavat perustua harhakuvitelmiin. Epäily ja järkiperusteiden etsiminen voivat tottumattomalle olla hankalaa ja kiusallista. Ihmiset eivät helposti myönnä olevansa epärationaalisia tai johdateltavissa, ja kirkko, uskonnonopetus ja rippikoululaitos eivät myönnä ihmisiä erehdyttävänsä. Nämä eivät kuitenkaan ole päteviä perusteluita sensuroida uskontokriittistä informaatiota. Yhteiskunta ei muutu ilman kilpailevia näkemyksiä, ja erilaiset näkemykset joskus satuttavat. Se pitää avoimessa yhteiskunnassa kestää. Kenelläkään ei tule olla oikeutta olla loukkaantumatta.

 

Toisaalta monet haluavat jättää uskonnolle valtaa sillä perusteella, että uskontoja ei voida kokonaan kitkeä ja että yhteiskunnan sujuva toimiminen edellyttää yhteistä arvopohjaa. Eikö arvojen tällöin kannata kummuta uskonnosta? Perustelu yleensä jatkuu huomiolla, että harva uskoo uskonnollisiin doktriineihin kirjaimellisesti. Nämäkään perustelut eivät ole päteviä. Maat, jotka ovat vähiten uskonnollisia, ovat ensinnäkin vauraampia, hyvinvoivempia ja rauhanomaisempia. Toiseksi uskonnoton ihminen on monessa tapauksessa moraalisempi: hän harvemmin kieltää lääketieteellistä hoitoa lapselta, estää biokemiallista tutkimusta tai kansanterveystoimia, vastustaa parantumattomassa taudissa kituvan toivetta avustettuun kuolemaan, vaatii kuolemaa uskostaan luopuneelle ja niin edelleen. Historia myös tunnetusti kertoo raaoista uskontoon perustuvista vainoista.

 

Lisäksi uskonnon tilalle on helppo nostaa yhteisesti sovittuja moraaliperiaatteita, esimerkiksi totuuden kertomista ja pyrkimystä välttää toisten vahingoittamista. Ne ovat sääntöjä, joiden luomiseen mikä tahansa älykäs olento kykenee yleismaailmallisten järkistandardien avulla, ilman ”jumalallista” väliintuloa. Niiden rinnalla uskontojen nurkkakuntaiset ohjeet ovat aina olleet turmiollisia ja jälkeenjääneitä.

Monimuotoisuuden puolustuksessa on siis uskallettava levittää tietoa uskontojen haitallisuudesta ja epäeettisyydestä, etenkin teokraattisista maista tulevien ja tulleiden siirtolaisten parissa. Tiedon lisääminen, järkiperäisen moraalin edistäminen, sokean uskon kritisointi ja jopa uskonnon saattaminen naurunalaiseksi on perusteltua monesta syystä mutta etenkin kulttuurin monimuotoisuuden nimissä. Uskonnon tilalle on tarjottava valistuneita, universaaleja ja rationalismiin perustuvia vaihtoehtoja. Samalla kriittinen huomio on kiinnitettävä päättäjiin: siihen, että korkeimman tason poliitikkojamme edelleen nojaa vanhakantaisten paimentolaiskansojen taikauskoihin. Tämä on ällistyttävä saavutus sekä äänestäjäkunnalta että aataminaikaisilta dogmeilta.

 

PS. Dokumentti Talouden madonluvut on nähtävissä vielä pari viikkoa Ylen sivuilla. Areenan mukaan sillä on jo yli 220 000 katsojaa. Kiitellystä ja kiistellystä dokumentista on paljon materiaalia myös Youtubessa. (Varoituksensana: teos sisältää myös epäolennaisuuksia ja kehnosti perusteltua spekulaatiota.)