Seuraava kirjoitukseni oli Luonnon tutkija 1/2016 -lehdessä:
Suomen Kuvalehden
pääkirjoitus 28.8.2015 sanoo: ”Erilaisia ihmisrotuja ei ole, vaikka useampi
kuin joka viides suomalainen uskoo, että on.” Lehti oli teettänyt
asennetutkimuksen, jossa rotuasiaa ja suomalaisten rasismia selvitettiin.
Rotukysymyksessä kyse ei tietenkään ole asenteista vaan määritelmästä. Itse
jutussa sanottiin: ”Reilu viidennes suomalaisista ajattelee edelleen, että on
olemassa keskenään erilaisia ihmisrotuja.” Lehti siteeraa biologi Juha
Valstetta, joka sanoo: ”Kun otetaan Patagonian intiaani, Grönlannin eskimo ja
Myllypuron suomalainen ja näitä verrataan keskenään, niin ne ovat erittäin
samanlaisia perimältään” ja jatkaa, että he ovat ”samanlaisempia kuin
helsinkiläinen Seurasaaren orava ja tukholmalaisen Skansenin orava, niiden
dna:ssa on suurempi ero.”
En ole tietoinen, että oravien genomeita olisi vertailtu
tällä tavoin, mutta vaikka olisi ja pitipä väite paikkansa tai ei, se ei ole
peruste väittää, että ihmisrotuja ei ole. Se vain kertoisi, että oravassa on
enemmän variaatiota kuin ihmisessä. Missä mielessä ihmisrotuja siis on tai ei
ole? Olen monesti tarkoituksella välttänyt sanaa rotu ja suosinut sanaa
populaatio. Ilman tarkennuksia populaatio on kuitenkin oikeastaan rotuakin
epämääräisempi termi. Se on biologinen yleiskäsite, joka voi ihmisen
tapauksessa tarkoittaa joko kaikkia maailman ihmisiä tai vaikkapa vain kaikkia
pihtiputaalaisia. Yleensä populaatiolla tarkoitetaan erillistä ryhmää, joka
erottuu muista joiltakin perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan. Tämä on väistämättä
epämääräistä, koska päällekkäisyyttä on lukemattomien ominaisuuksien suhteen ja
rajat ovat aina epäselviä. Harvoin päästään tarkasti kertomaan, millä tavoin
populaatiot ovat erillisiä ryhmiään.
Toisinaan rotutermiä vastustetaan tällä samalla seikalla: rotujen
välillä ei ole selviä rajoja. Argumentti ei ole pätevä. Roturajat eivät
tietenkään voi olla selviä tai ylittämättömiä, koska tällöin kyse olisi jo eri
lajeista. Rotu ei silti ole vain sosiaalinen rakennelma. Nykyään tunnetaan
lukuisia geenimuunnelmia, joiden esiintymistiheydet osuvat yksiin yleisimmin
käytettyjen roturajojen kanssa. Tilastollisessa mielessä rodut ovat siis
todellisia. Jotakin geenimuunnosta saatetaan tavata esimerkiksi 80 prosentilla
itä-aasialaisista ja vain 30 prosentilla eurooppalaisista. Jollakin toisella
geenimuunnelmalla lukemat saattavat olla vaikkapa 24 ja 48 prosenttia. Kun koko
genomin muunnelmia analysoidaan tilastollisesti, ihmiskunnasta löytyy
suhteellisen helposti määriteltäviä kasautumia, joita voidaan kutsua roduiksi.
Yksilön maantieteellinen alkuperä pystytäänkin nykyään paikantamaan melko
tarkoin hänen DNA:nsa perusteella, toisinaan jopa muutaman sadan kilometrin
tarkkuudella (Novembre ym. 2008). Rotusanan historiallinen painolasti (ja
kenties myös sen käyttö eläinjalostuksessa) on toki pätevä syy varovaisuuteen.
Varovaisuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin tieteen tulosten vääristeleminen.
Moni yhteiskuntatieteilijä on vastoin parempaa tietoa ja
jopa biologien nimissä koettanut hävittää rodut. Näin esimerkiksi
sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind (1994) Helsingin yliopistosta:
”...’rodun’ käsite on kokonaisuudessaan sosiaalinen tuote, niin sanottu
arkiantropologinen kuvitelma. Tämä tarkoittaa sitä, että ’rodun’ uskotaan
olevan biologinen tyyppi tai luokka, vaikka tällaiselle luokittelulle ei löydy
ainuttakaan biologista kriteeriä.” Genomien tilastollinen analysointi ja
ihmisryhmien polveutumishistoria ovat kuitenkin hyviä perusteita käyttää
jotakin rodun kaltaista termiä (Andreasen 2004).
Ihmislajin geneettinen variaatio on tavattoman kiinnostava
kysymys ilman rotukiistojakin. Ennen laajamittaista maanviljelyä (noin 10 000
vuotta sitten) maapallolla eli arviolta viisi miljoonaa ihmistä. Vuonna 2050
meitä on luultavasti yli yhdeksän miljardia. Tämä on seurausta siitä, että
teknologinen kehitys on poistanut ankarimmat valintapaineet. Ihmisiä kuolee
nykyään vähemmän tauteihin, nälkään ja synnytyksiin. Lisäksi suuri osa ihmisen
perinnöllisistä pikkuvioista pystytään lääketieteen tai teknisten välineiden
avulla korjaamaan. (Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa tarve lääketieteelle
on entistä suurempi.)
Jatkuva väestönkasvu ja valintapaineiden muuttuminen on
huomioitava ihmisen viimeaikaista evoluutiota ja mahdollisia rodullisia
sopeutumia tarkasteltaessa. Erään tutkimuksen mukaan yksittäisten nukleotidien
mutaatioista jopa kolme neljäsosaa on tapahtunut 5000:n viime vuoden aikana
(Subbaraman 2012). Tämä populaatioiden kasvuun liittyvä kiihtynyt
mutaatiovauhti tekee sopeutumia ja populaatioiden välisiä eroja koskevista
arvioista epävarmoja. Osa ryhmien välisistä eroista liittyy sopeutumiseen, osa
on sopeutumien sivutuotteita ja osa on tuoreita mutaatioita. Mutta on vaikea
sanoa, mikä on mitäkin. Etenkin geeneihin perustuvien älykkyyserojen suhteen
toistaiseksi kyse on arvuuttelusta (Tammisalo 2014). Myös Maapallon
asutushistoria ja ihmissukujen risteily ja keskinäinen risteytyminen ovat
viimeaikaisissa tutkimuksissa osoittautuneet paljon luultua mutkikkaammiksi.
Kirjallisuutta:
Andreasen, R. (2004): The cladistic race concept: A defense.
Biology and Philosophy. 19: 425–442.
Liebkind, K. (1994): Maahanmuuttajat ja kulttuurien
kohtaaminen. Teoksessa Liebkind, K. toim.: Maahanmuuttajat: Kulttuurien
kohtaaminen Suomessa. Gaudeamus. Helsinki. 240s.
Novembre, J. ym. (2008): Genes mirror geography within
Europe. Nature. 456: 98–101.
Subbaraman, N (2012): Past 5,000 years prolific for changes
to human genome. Nature News. http://www.nature.com/news/past-5-000-years-prolific-for-changes-to-human-genome-1.11912
Tammisalo, O. (2014): Mustaa valkoisella: Tiede ja
kansojen älykkyys. Terra Cognita. Helsinki.
216 s.
PS. Suomen Kuvalehden
satavuotisjuhlanumero (24.3.2016) kirjoittaa rodusta lisää: ”Koska käsitteellä
ei ole virallista määritelmää, sen käyttö on aina poliittinen teko.” Toisaalta
lehti kirjoittaa myös, että ”Luonnon jaotteleminen tieteellisesti on aina
hankalaa, sillä luonto on jatkumoa ja jakolinjat aina keinotekoisia. Jo käsitteen
’laji’ määritteleminen yksiselitteisesti on mahdotonta, saati sitten sitä
paljon pienemmän rodun.” Tällä perusteella jopa sanan laji tai populaatio
käyttö olisi poliittinen teko.
PS2. Tässä aihetta käsittelevä tuore kirjoitus, ja siitä ote koskien ajatusta, että ryhmien väliset erot
ovat pienempiä kuin yksilölliset erot ryhmän sisällä:
The geneticist Hua Tang and her colleagues, for instance, found that self-reported ethnicity corresponded almost perfectly with genetic clusters from 326 microsatellite markers (a microsatellite marker is a piece of repetitive DNA in which a series of DNA base pairs are repeated). Other studies have demonstrated even more power to identify people’s ancestry accurately. These studies illustrate that, whatever the meaning of the claim that there is much more variation within than among races, researchers can, if they use the appropriate procedures, distinguish human ancestral groups from each other with remarkable accuracy. The significance of these genetic differences among groups is entirely an empirical question.
