Parinvalinnasta ja lapsettomuudesta

Keskisuomalainen -konsernin toimittaja kyseli lapsettomuudesta ja parinvalinnasta. Ohessa tiiviit ja joltakin osin melko spekulaatiiviset huomioni. 

- Miten evoluutiopsykologia selittää sitä, että vapaaehtoinen lapsettomuus on lisääntynyt Suomessa?

Yksilöiden väliset erot lisääntymismenestyksessä ovat tärkeimpiä evoluutiota ajavia voimia. Siksi voi näyttää vaikealta selittää vapaaehtoista lapsettomuutta evolutiivisesti. Luonnonvalinnanhan nimenomaan olettaisi istuttaneen ihmisiin halun saada lapsia.

Ihmislajille ei kuitenkaan kehittynyt kovin vahvaa tietoista tarvetta lisääntymiseen sellaisenaan. Sitä ei tarvittu. Lajimme evoluutioympäristössä menestyksekkääseen poikastuottoon riitti seksuaalinen nautinto ja uhrautuva kiintymys syntyneisiin pienokaisiin. Siksi miehet esimerkiksi maksavat mieluummin aikuisviihteen katselusta kuin lahjoituksesta spermapankkiin. Jälkimmäinenhän olisi lisääntymisen kannalta paljon järkevämpää.

Vastaavista syistä meillä ei ole inhontunnetta ehkäisyvälineitä kohtaan – siitä huolimatta, että ne tekevät parittelusta lisääntymismielessä turhaa. 

Evoluutio ei kaukonäköisesti myöskään saanut meitä inhoamaan kännyköitä ja sosiaalisen median sovelluksia. Niiden vieroksuminenhan olisi kaikin puolin järkevämpää, nimenomaan lisääntymismielessä. Sosiaalinen media ja pelisovellukset ovat jo nyt valtavan koukuttavia, monelle paljon lastentekoa kiinnostavampia.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kännykät olisivat suoraan korvanneet seksuaalisen nautinnonhalun tai sitoutumisen parisuhteeseen. Mutta jos romanttinen illallinen tai lomamatka on luuriselailun takia keskimäärin vaikkapa seitsemän prosenttia vähemmän romanttinen, sellainen saattaa tilastoissa näkyä nimenomaan vapaaehtoisena lapsettomuutena. Molempien aivot saattavat todeta, että ”tuohan on kiinnostuneempi luuristaan kuin minusta/meistä”. Sellainen ei houkuttele perheenperustamiseen. Puolisolta halutaan uskottavia signaaleja pitkäaikaisesta sitoutumisesta, ja kännykän tuijotus on kaikkea muuta.

Nykyihmisen lisääntymistä näyttää toisin sanoen haittaavan se, että kaikkein kiinnostavimmat ärsykkeet ovat edessämme vain muutaman näppäilyn päässä. Evoluutioympäristössä houkuttelevimmat ärsykkeet olivat niitä, jotka edesauttoivat lisääntymistä. Mutta nykyään samat ärsykkeet – tai niiden halvat kopiot – löytyvät vaivattomasti netistä. Porno on tästä ääriesimerkki. Sitä on loputtomasti tarjolla, ja se varsin suoraviivaisesti käyttää hyväkseen lajimme lisääntymispsykologiaa. On oikeastaan ihme, että kaikki eivät ole addiktoituneita aikuisviihteeseen.

Toisaalta niissä yhteisöissä ja kulttuureissa, jotka uskonnollisista syistä karttavat modernia viihdeteknologiaa, lisäännytään usein muuta väestöä enemmän ja nuorempana. Teknologian vieroksuminen voi siis toimia paikallisena vastavoimana lisääntymistä hidastavalle modernille mielihyväteknologialle.

Maailmanlaajuiseksi voimaksi fundamentalismista ja puritanismista ei kuitenkaan näytä olevan. Teknologia kehittyi lisääntymisen kannalta yksinkertaisesti liian houkuttelevaksi. Samoin on saattanut käydä muillakin sellaisilla planeetoilla, joille kehittyi älyllistä elämää. Ehkä jos olento tulee riittävän älykkääksi, se väistämättä alkaa täyttää elämänsä houkuttelevilla virtuaalikopioilla, unohtaen perinteiset lisääntymistalkoot.

- Mitkä tekijät ohjaavat eniten parinvalintaamme? Miten ne eroavat miehillä ja naisilla? Pätevätkö samat tekijät myös seksuaalivähemmistöillä?

Useimmat miehet ja naiset haluavat sitoutuneen, kiltin ja älykkään kumppanin. Sukupuolierot ovat suurimmillaan siinä, että ihmisnaaraat ovat kiinnostuneempia kumppanin yhteiskunnallisesta asemasta ja ansaitsemiskyvystä (ks. lisää täältä), ja ihmiskoiraat ovat kiinnostuneempia puolison hedelmällisyysindikaattoreista, siis ulkonäöstä ja nuoruudesta. Naisen vartalon ja iän perusteellahan on helpompi tehdä oikeansuuntaisia arvioita tämän hedelmällisyydestä. (Kyse ei tietenkään ole tietoisesta hedelmällisyyden arvioinnista, vaan siitä, että oikeista paikoista kupera ja kovera naaras näyttää koiraan silmiin haluttavalta.) Lisäksi miesten seksuaalinen vaihtelunhalu on keskimäärin suurempaa.

Osa sukupuolieroista näkyy myös seksuaalivähemmistöillä. Esimerkiksi lesboparien sitoutuminen parisuhteeseen on huomattavan feminiinistä: lesbot muodostavat kestäviä ja intiimejä parisuhteita homomiehiä ”helpommin”, ja lesbot ovat myös keskimäärin uskollisempia kuin heterot.

Homomiehillä parinmuodostus on taas huomattavan maskuliinista: irtosuhteita on enemmän ja kumppaniehdokkaan ulkonäöllä on suurempi merkitys. Tässä mielessä homo- ja heteromiehet ovat keskenään samankaltaisia, samoin kuin lesbot ja heteronaiset. Homoseksuaalien käyttäytyminen antaakin tukea monelle ihmislajin lisääntymistä koskevalle evolutiiviselle huomiolle.

Heterosuhteet eivät missään päin maailmaa muistutakaan homomiesten välisiä suhteita. Jopa siellä, missä naiset ovat suhteellisen vapaita miesten asettamista rajoituksista ja missä lapset eivät vaikuta yhtälöön, kuten lesbojen parissa, naiset hyvin harvoin käyttäytyvät seksuaalisesti kuten miehet. Tästä voidaan päätellä, että heteroseksuaaliset suhteet ovat rakentuneet pikemminkin naisten kuin miesten parinvalintamieltymysten ja -intressien mukaan.