Uhanalaiset ex-muslimit

Turunen, Mari (2017): Kääntyneet – Ex-muslimien painostus Suomessa. Uusi Tie. Ryttylä.

Teologian maisteri Mari Turusen Kääntyneet -kirja perustuu 31:n islamista kristinuskoon kääntyneen turvapaikanhakijan haastatteluun. Heistä 87% oli joutunut vaikeuksiin islamista luopumisensa vuoksi. Turunen kirjoittaa islamin ankaruudesta uskostaan luopuneita kohtaan seuraavasti: 

Islamista ei saa kääntyä pois. Tämä on kaikissa sharia-lakikoulukunnissa, myös maltillisissa koulukunnissa hyväksytty opetus. Uskonnon mukaan asia on näin. Osa maltillisista ei tietenkään surmaa kääntynyttä vaan kieltää tai piilottaa hänet.

Oli kylmäävää lukea islamin hylänneiden kokemuksia Suomessa (ja Anas Hajjarin lausuntoja aiheen tiimoilta). Vaikka vain osa haastatelluista puhuisi totta kokemastaan väkivallasta ja sillä uhkailusta – heillä on intressi myös totuuden venyttämiseen – kyse olisi merkittävästä perustuslain ja inhimillisten perusoikeuksien vastaisesta toiminnasta. Tällaiseen taantumuksellisuuteen viranomaisten on aktiivisesti puututtava.

On siis olemassa muslimeita, jotka haluavat muuttaa vapaamieliseen länsimaahan mutta ovat silti valmiita eristämään sellaisen muslimin, joka tätä länsimaista vapautta päättää elämässään toteuttaa. Vastaanottokeskuksissa näiden ex-muslimien kanssa ei haluttu syödä, heitä ei tervehditty eikä heidän edes sallittu auttaa ruoanlaitossa. Ruoasta kun tulisi saastaista. Ja kuten todettua, joskus mukana oli fyysistä väkivaltaa ja sillä uhkailua. Ja toisinaan kohteena olivat perheenjäsenet ja jopa lapset. Kirjan mukaan kyse ei ole vain turvapaikanhakijoiden julmuudesta vaan myös Suomeen jo kotiutuneet muslimit uhkailivat islamista luopuneita.

Tässä jokunen lainaus haastatelluilta:

Minua ei ole uhattu henkilökohtaisesti, mutta kuulin vastaanottokeskuksessa, kun he sanoivat, että kaikki kristityt pitäisi tappaa. 

Onneksi vastaanottokeskuksissa on turvakamerat. En tiedä, mitä tapahtuisi ilman niitä.

Suku painosti vaimoani eroamaan. Rakastan vaimoani, mutta suku esti meitä puhumasta keskenämme. Minut pakotettiin eroon.

Mieheni pahoinpiteli minut, ja hän on erkaannuttanut lapsemme minusta. Hän haukkuu minua lapselle huoraksi.

Meitä on useasti uhattu väkivallalla, ja pelkään lasteni puolesta. Minua on syytetty vaimoni parittamisesta.

En ole turvassa Suomessa.

En voi kävellä yksin illalla. Vilkuilen olkani yli, sillä niin moni vihaa minua ja haluaa minulle pahaa.

Kun käännyin kristityksi, menin kotiin aikaisemmin kuin ennen, sillä tunsin itseni turvattomammaksi kadulla kuin aiemmin. Asuinalueellani asuu paljon uskonnollisia muslimeja. Usein viranomaiset suosivat muslimeja ja kuuntelevat heitä.

Olen hengenvaarassa, sillä vastaanottokeskuksessa on henkilöitä, jotka haluavat mennä ihmisjoukkoon ja tappaa ei-muslimeja. 

Kirjassa haastatellun pastori Timo Keskitalon mukaan ”avoin yhteiskunta ei kykene suojelemaan ihmistä, jota uhkaa tällainen totalitaarinen uskonnollinen yhteisö”. Keskitalo jatkaa: ”Meillä on sokea piste, jos kuvittelemme, että uskonto on yksityisasia. Islamissa uskonto on ilman muuta julkinen asia, osa näkyvää käyttäytymistä.” Eräs Turusen päätelmä kuuluu: ”Tarvitsemme keskustelua ja halua puolustaa niitä vapauksia, joita länsimaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa on, vaikka se merkitsisi kulttuurisen sensitiivisyyden ylittämistä.”

Lopussa on vain yksi maininta islamista ateismiin/uskonnottomuuteen siirtyneistä. Luultavasti uskonnon täysin hylänneet kokevat kuitenkin vastaavaa uhkailua ja syrjintää. Asiasta on vain vaikeampi saada tietoa. Esimerkiksi Suomen ex-muslimit Twitter-tilillä ja blogilla on ollut hiljaista jo pari vuotta. Mikä siis olisi paras tapa tukea islamista luopuneita? 

Kirjasta lisää tuolla:

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2018/07/kaantyneet-eli-miten-ex-muslimeja.html

Pohdintaa siitä, miten valistusajattelu saataisiin leviämään muslimien pariin:

http://ihmisluonto.blogspot.com/2016/03/skeptikko-kuoleman-puhemies-ja.html

PS. Richard Dawkinsin mukaan hänen Jumalharha -teoksensa arabiankielistä ilmaista käännöstä on ladattu netistä jo 30 miljoonaa kertaa. Lukema antaa toivoa rauhanomaisemmasta ja suvaitsevaisemmasta tulevaisuudesta.

Seesteinen ja terapeuttinen elämäkerta elävästä fossiilista

”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää...”

Suurlähettiläät

Keith S. Thomson (1991): Living Fossil – The Story of the Coelacanth. Norton. New York.

Vuonna 1938 kalastajat Etelä-Afrikan rannikolla saivat saaliikseen rasvaisen ja oudon sinertävän kalan. Sen kallo oli omalaatuinen ja neljä vatsaevää olivat lyhyiden varsien päässä. Kaiken kukkuraksi vastaavasta kalasta oli tehty kymmeniä miljoonia vuosia vanhoja fossiililöydöksiä. Otuksen nuorimmat tunnetut lähisukulaiset elivät noin 70 miljoonaa vuotta sitten. 

Thomsonin teos Living Fossil kertoo tämän Coelacanthini -heimoon kuuluvan kalan elintavoista, anatomiasta ja löytöhistoriasta. Kyseinen varsieväkala nimettiin löytöpaikan ja siitä huolehtineen museovirkailijan mukaan Latimeria chalumnaeksi. Seuraava Latimeriaksi varmistettu yksilö kalastettiin Komoreilta vasta vuonna 1952, ja ensimmäistä elävää yksilöä päästiin hetken ajan tarkkailemaan vuonna 1954. Vuonna 1998 löydettiin toinen elävä Coelacanth-laji, tällä kertaa Indonesian vesiltä (Latimeria menadoensis).

Parasta tässä eläintieteen klassikossa on sen kyky rauhoittaa kiireinen nykylukija, pysäyttää hänen aikansa. Teos kertoo kiinnostavia seikkoja siitä, miten kalan elintavoista päästiin vähitellen selville. Kyse on mutkikkaasta salapoliisintyöstä, jossa faktoja pitää yhdistellä joka puolelta, ja kuten biologiassa ja tieteessä yleisesti, usein faktat tulevat ”väärässä” järjestyksessä. 

Latimeria -pehmolelu

Kirja kertoo toki jotakin myös ihmisestä ja hänen taipumuksestaan kuormittaa itseään. Ensimmäisillä varsieväkalaa tutkineilla biologeilla stressinaiheet toki erosivat nykybiologien huolista: esimerkiksi viestiyhteydet kalastajiin ja kollegoihin olivat auttamattoman hitaita ja suurikokoiset näytteet alkoivat mädäntyä, kun tarjolla ei ollut riittävän suuria kylmätiloja tai riittävästi formaliinia. Kilpailu tieteellisistä ansioista on sentään säilynyt.

Kala aiheutti lievän kansainvälisen konfliktin, kun Ranska kielsi näytteiden viennin Komorit-saarten alueelta. Saaret olivat paljastuneet kalan pääesiintymisalueeksi. Yksi syy Ranskan mustasukkaisuuteen saattoi olla se, että ensimmäistä kalaa tutkinut ja lajille nimen antanut biologi oli hieman kyseenalaisin konstein vienyt toisen löydetyn kalan Komoreilta Etelä-Afrikkaan, vieläpä pienellä sotilaskoneella. Sittemmin Ranska lahjoitti saamiaan yksilöitä muutamiin suurimpiin museoihin; tosin alkuun sillä ehdolla, että lahjoitukset olisivat vain näyttelyesineitä, eivätkä tutkimuskohteita.

Latimeria avaimenperä

Miksi kala oli tai on niin kiinnostava? Lähinnä kahdesta syystä: laji on säilynyt lähes muuttumattomana kymmeniä miljoonia vuosia (tai tarkemmin: laji on muinoin eläneiden varsieväkalojen kaltainen) ja toiseksi sen kaksi eväparia muistuttivat alkeellisia jalkoja. Kalassa nähtiin jonkinlainen esimuoto olennolle, joka aikanaan nousi merestä maalle. Osa tutkijoista ruokki käsitystä puhumalla kalasta nimellä ”old fourlegs”, vanha nelijalka. Olio oli myös ihmisen kokoinen; kymmensenttisenä se tuskin olisi herättänyt vastaavaa kiinnostusta. Coelacanthin löytyminen joka tapauksessa soi pikkukaupungin museoamanuenssille ja iktyologille mahdollisuuden saada yleismaailmallista arvostusta ja huomiota.

Mikä on ”elävä fossiili”?

Kirjan nimi Living Fossil, elävä fossiili, on lähes oksymoroni (aivan kuten ”puuttuva rengas”). Jos organismi on elävä, sehän ei voi olla fossiili. Toisaalta koska sana fossiili ei tarkoita samaa kuin ”kuollut sukupuuttoon”, elävä fossiili -termiä voidaan pitää kuvaavana. (Oksymoroni on ilmaus, joka on sisäisesti ristiriitainen, esim. vanha uutinen tai pauhaava hiljaisuus.)

Charles Darwin kirjoitti Lajien synnyssä (1959) elävistä fossiileista seuraavasti; hän itse asiassa saattoi keksiä koko termin:

These anomalous forms may be called living fossils; they have endured to the present day, from having inhabited a confined area, and from having been exposed to less varied, and therefore less severe, competition.

Pertti Rannan suomennos Lajien synnyn ensimmäisestä painoksesta (2009) kuuluu:

Näitä erikoisia muotoja voisi melkeinpä kutsua eläviksi fossiileiksi. Ne ovat säilyneet nykypäivän saakka, sillä eristyneiden alueiden asukkeina ne ovat joutuneet osallistumaan vähemmän kilpailuun.

Vastaavan kohdan suomennos A. R. Koskimieheltä (1928, luultavasti kuudennesta eli viimeisestä painoksesta) kuuluu:

Näitä poikkeuksellisia muotoja voisimme nimittää eläviksi kivettymiksi. Ne ovat säilyneet elossa nykypäiviin asti, koska ovat eläneet rajoitetulla alueella ja koska niiden kestettävä kilpailu on ollut luonteeltaan vähemmän vaihteleva ja senvuoksi vähemmän ankara.

Myöhemmin Lajien synnyssä elävät fossiilit mainitaan uudelleen:

Species and groups of species which are called aberrant, and which may fancifully be called living fossils, will aid us in forming a picture of the ancient forms of life. 

Pertti Rannan suomennos: ”Poikkeavat lajit ja lajiryhmät, joita voidaan leikkimielisesti sanoa eläviksi fossiileiksi, auttavat muodostamaan kuvan muinaisista elämänmuodoista.” Ja A. R. Koskimiehen suomennos: ”Sellaiset lajit ja lajiryhmät, joita nimitetään poikkeaviksi ja joita voisi sanoa eläviksi kivettymiksi, antavat meille kuvan muinaisista elämänmuodoista.”

Thomson itse antaa elävälle fossiilille seuraavan määritelmän: ”Elävä fossiili on sellaisen muinoin eläneen eliöryhmän, jonka voidaan olettaa kuolleen sukupuuttoon, elävä edustaja.” Hänen mukaansa tämä yleensä tarkoittaa, että elossa olevat yksilöt ovat harvinaisia ja rajoittuvat maantieteellisesti pienelle alueelle.

Thomson jatkaa, että Latimeria sopii elävän fossiilin kategoriaan hyvin. Lajeja on ensinnäkin vain yksi (paitsi seitsemän vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen löytyi toinen laji Indonesiasta). Lisäksi laji kuuluu muinaiseen heimoon, joka aikanaan oli vaihtelevampi. Se on morfologisesti myös varsin samanlainen (yhtä ”primitiivinen”) kuin heimon varhaisimmat edustajat jopa 375 miljoonan vuoden takaa.

Tältä rannalta löysin
pahoinpidellyn molukkiravun
(ei toki tuossa asennossa).

Toinen hyvä esimerkki elävästä fossiilista on molukkirapu (engl. horseshoe crab), jonka sukulaisia uiskenteli merissä jo 350–400 miljoonaa vuotta sitten. Nimestään huolimatta ne ovat läheisempää sukua hämähäkeille ja skorpioneille kuin ravuille. Reilu kymmenen vuotta sitten pääsin Chesapeakenlahdella Yhdysvalloissa tarkastelemaan suurikokoista hiekkarannalle ajautunutta ja kaiketi ihmisten rääkkäämää yksilöä (sen paksua kuorta oli selvästi tarkoituksella kolhittu). Hetken tarkastelun jälkeen paljastui, että yksilö olikin vielä elossa. Käänsin painavan rapuraukan varovasti oikeinpäin (se oli jätetty selälleen) ja rohkaistuin kantamaan sen rantaveteen, josta otus alkoi hitaasti uida kohti syvyyksiä. Tuntui hullulta nostella niin ”vanhaa” otusta.

Videoita Coelacanth-kalasta:

https://www.youtube.com/watch?v=4jl_txxYQEA

https://www.youtube.com/watch?v=ujKL1pUHDfo

https://www.youtube.com/watch?v=8BfnZFo6S_c

Lyhyesti syntyvyyden laskusta

Ovatko some, pelit, porno ja älypuhelimet laskeneet syntyvyyttä? Ja missä viestit ulkoavaruudesta viipyvät? Ja miten ne liittyvät toisiinsa?

Alla on muokattu ote Ihmisluontoa etsimässä -kirjastani, aiheena viime kuukausina paljon puhuttu syntyvyyden lasku.

Vielä 1900-luvun alussa useimmat ihmiskunnan keksinnöistä liittyivät fysikaaliseen todellisuuteen: autoihin, sähköön, pölynimureihin, vetoketjuihin. Vain sata vuotta myöhemmin uudet keksinnöt liittyvät lähinnä tietotekniikkaan ja virtuaalimaailmoihin: internetiin, kuvan- ja äänenkäsittelyyn, Youtubeen ja vastaaviin. 

Kauaskantoisimmiksi keksinnöiksi saattavat muodostua Facebookin, Instagramin ja Twitterin kaltaiset vuorovaikutteiset sosiaaliset mediat. Niiden sosiaalisuus saattaa paradoksaalisesti johdattaa meitä pinnalliseen itsekeskeisyyteen, syvälle omien aivojemme syövereihin – samalla kun jätämme sukusolumme käyttämättä. Netti ja sosiaalinen media ovat täynnä keinotekoisia mutta toisinaan alkuperäistä kiinnostavampia kopioita sellaisista ärsykkeistä, jotka muinoin takasivat eloonjäämisen ja lisääntymisen. Näiden halpojen kelpoisuuskopioiden helppo saatavuus ei voi olla näkymättä syntyvyydessä. Syntyvyyden laskuun luultavasti riittäisi, että muutama prosentti toisesta sukupuolesta ei enää ole pariutumismarkkinoiden käytettävissä, vaikkapa porno- tai peliriippuvuutensa takia.

Uppoutuminen näyttävien ja addiktoivien kelpoisuuskopioiden maailmaan saattaa jopa seurata minkä tahansa oikeasti älyllisen olennon kehittymistä. On yksinkertaisesti liian suuri houkutus muokata omaa todellisuutta ja tarjota aivoille sellaisia kivoja ja kiinnostavia signaaleja, jotka muinoin johtivat eloonjäämiseen ja lisääntymiseen, mutta jotka nykyään ovat suvunjatkamisen kannalta haitallisia. Kenties sama kuvio on toistunut jo monella planeetalla. Ehkä siksi emme ole kuulleet ulkoavaruuden sivilisaatioista; hekin kääntyivät sisäänpäin ja tulivat riippuvaisiksi kehittämästään mielihyväteknologiasta.

Tähän voidaan esittää vastaväite: eikö luonnonvalinta mittaa lisääntymistä? Eikö valinta karsi nörtit virtuaalipellet pois ja suosi niitä, jotka edelleen ovat kiinnostuneita perinteisistä lisääntymistalkoista? Persoonapiirteissäkin on vaihtelua sen suhteen, kuka pystyy parhaiten vastustamaan netin houkutuksia. Luonnonvalinnalla pitäisi siis olla raaka-ainetta vastustuskykyisempien yksilöiden luomiseen.

Vastaväite on perusteltu. Valinta luonnollisesti suosii piirteitä, jotka tekevät yksilön immuuniksi lisääntymistä hidastaville teknokotkotuksille. Ongelma on siinä, että tässäkin tapauksessa perinteinen luonnonvalinta vaikuttaa turhan hitaasti. Todennäköisemmin mukaan tulee kulttuurievoluutio eli sellaisten tapojen ja ajatusten leviäminen, jotka saavat jotkut yksilöt ja perheet vieroksumaan viihdeteknologiaa. Ehkäpä he samalla omaksuvat muutenkin kontrolloidumman ja käytännöllisemmän elämäntavan ja täten kenties myös lisääntyvät muita nopeammin. Pian heille saattaisi kehittyä suoranainen pelko virtuaaliviihdettä ja keinotekoisia aivostimulantteja kohtaan, unohtamatta tietenkään ehkäisyn inhoamista. Uusperinteiset yksilöt painottaisivat sellaisia arvoja kuin kova työ, viivästyneet palkinnot ja ankara lastenkasvatus.

Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Ainakin kristittyjen ja muslimien uskonnollinen fundamentalismi, vaikka se itsekin yhtä lailla käyttää hyväkseen mielen sopeutumia, näyttää ymmärtävän suuren virtuaalihoukutuksen vaarat ja ennen kaikkea keinoja houkutusten välttämiseen. Fundamentalistit eristävät itsensä ja lapsensa luovan kaupunkilaisluokan unimaailmasta ja vähitellen perivät maan – kuten on saattanut käydä myös ulkoavaruuden sivilisaatioissa. Ehkä hekin selvisivät ydinpommista ja Playstationista, mutta hylkäsivät (viihde)teknologian ja lakkasivat kiinnostumasta ulkomaailmasta.

Sananvapauden rajoittamisesta (vastine Anu Mantilalle)

Muotoilin oheisen vastineen valtionsyyttäjä Anu Mantilalle, aiheena sananvapaus ja siihen liittyvät viimeaikaiset sakkotuomiot. Lainkohta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta saattaa olla edelleen tarpeellinen, mutta pykälä on turhan löyhästi muotoiltu ja tulkinnanvarainen, siis mielivallalle altistava.

                         * * * 

Sananvapauden rajoittaminen ei saa perustua pelkoon

Valtionsyyttäjä Anu Mantila perustelee sananvapauden rajoittamista (HS 7.9.2019) erikoisella tavalla. Ensinnäkin hän sanoo, että väkivaltaa ”on harjoitettu kautta aikojen kansalaisuuteen, etniseen alkuperään ja uskontoon katsomatta”. Huomio on oikeansuuntainen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmispopulaatioiden välillä ei voisi olla suuria eroja väkivaltaisuudessa, sekä synnynnäisistä että kulttuurisista eroista johtuen.

Sananvapauteen liittyvää
kirjallisuutta

Oletetaan, että tutkija havaitsee etnisten ryhmien eroavan testosteronin aineenvaihduntaa ohjaavien geenien suhteen. Oletetaan myös, että jatkotutkimus osoittaa näiden geneettisten erojen selittävän joidenkin populaatioiden suurempaa väkivaltaisuutta. Mantila antaa ymmärtää, että asian toteaminen olisi rikos: ”Sananvapauden rajat tulevat vastaan, kun väitetään, että jokin halveksittava piirre on tietyn ryhmän synnynnäinen ominaispiirre.”

Sananvapauden kannalta erojen alkusyyllä ei kuitenkaan ole merkitystä. Ilmaisunvapaus ei saa olla kiinni siitä, mitä tieteellinen tutkimus sattuu milloinkin löytämään. Synnynnäisten erojen spekuloimisessa ei myöskään ole mitään sinänsä väärää. Ihmispopulaatioita koskevat väitteet tulee ratkaista puhumalla ja perustelemalla, ei oikeussalissa.

Mantila jatkaa virkettään: ”...ja alempiarvoisuus perustetaan tähän”. Lisäys on tarpeellinen. Vaikka jossakin ihmisryhmässä esiintyisi keskimääräistä enemmän ikäviä piirteitä, ryhmän yksilöiden tulee silti olla lain edessä samanarvoisia.

Mantilan lisäys on kuitenkin sivuseikka viimeaikaisten sananvapausoikeudenkäyntien kannalta. Niissä on käsitelty yleistävien väitteiden laillisuutta, ei eriarvoisuutta. Yleistykset eivät sellaisenaan ole alempiarvoisuuden perustelemista, olivatpa ne vääriä tai oikeita.

Miksi ihmisryhmiä koskevia yleistyksiä ja olettamuksia pitää sitten suvaita? Syy on yksinkertainen. Jos ryhmäeroista tai vastaavista ”myrkyllisistä” aiheista ei ole lupa puhua, mahdollisuudet parantaa yhteiskuntaa kaventuvat. Myös marginalisoitujen ryhmien auttaminen saattaa hankaloitua. Mikä tahansa yritys ilmaisunvapauden kaventamiseksi, vaikka yritys puettaisiin humaaniuden ja empaattisuuden kaapuun, vaarantaa muunlaisten oikeuksien laajentamisen.

Periaate on selkeä: jos koko ihmiskunta olisi yksimielinen jostakin asiasta lukuun ottamatta yhtä erimielistä yksilöä, ihmiskunta ei olisi oikeutetumpi häntä vaientamaan kuin hän olisi oikeutettu vaientamaan muun ihmiskunnan. Jos kyseisen poikkeusyksilön näkemys olisi oikea, hänen vaientamisensa veisi ihmisiltä mahdollisuuden korvata virheellinen ajatus oikealla. Jos hänen näkemyksensä taas olisi virheellinen, ihmiskunta menettäisi lähes yhtä suuren edun; sen, että totuus usein ymmärretään paremmin ja ilmaistaan elävämmin, kun se törmää valheeseen.

Valtionsyyttäjä näyttää unohtaneen tämän. Hänen halunsa rajoittaa ilmaisunvapautta perustuu pelkoon, että ihmiset villiintyisivät muutamasta harkitsemattomasta yleistyksestä. Enemmän meidän on kuitenkin pelättävä sitä, että ihmiset ovat valmiita uhraamaan perusoikeuksia silkkaa pelkuruuttaan tai kyvyttömyyttään esittää vakuuttavia perusteluita. Jos laki mahdollistaa vapauksien rajoittamisen mielivaltaisesti ja kevein perustein, kukaan ei ole turvassa.