Uhrautuva mutta poissaoleva isä

Täällä on kirjoitukseni sukupuolten välisestä taistelusta. Ihmislajin lisäksi tekstissä tarkastellaan muun muassa joidenkin hämähäkkilajien naaraiden tapaa syödä koiras parittelun jälkeen. Yleensä koiras tekee jonkinlaisia yrityksiä paeta kannibaalipuolisoa, vaikka monesti se turhaa onkin. Tuoreessa Current biology –lehdessä on juttu kalastajahämähäkkilajista, jolla koiras oma-aloitteisesti kuolee parittelun aikana, varmistaen näin, että se tulee naaraan syömäksi.

Tutkijat suorittivat lajilla kokeen, jossa yhdessä ryhmistä naaras sai normaaliin tapaan syödä koiraan. Toisessa ryhmässä koiras poistettiin heti parittelun jälkeen, ja kolmannessa parittelun jälkeinen koirasateria korvattiin samankokoisella heinäsirkka-aterialla. Kannibaaliryhmässä jälkeläiset olivat isompia, pitkäikäisempiä ja niitä oli enemmän kuin muissa ryhmissä. Yllättäen heinäsirkkaryhmässä jälkeläiset eivät menestyneet paremmin kuin ryhmässä, jossa naaras jäi täysin ilman ateriaa. Kalastajahämähäkkikoiraan ruumiissa näyttää siis olevan joitakin jälkeläistuotantoa / jälkeläisten kehittymistä auttavia ainesosia – ainakin proteiinikoostumuksen olettaisi olevan optimaalinen.

Lajin evoluutioympäristössä naaraat ovat luultavasti olleet niin taitavia koiraan kiinniottamisessa, että näillä ei juuri ole ollut mahdollisuuksia paritteluihin toisen naaraan kanssa. Tällaisissa olosuhteissa luonnonvalinta suosii mitä tahansa piirrettä, joka auttaa koiraan ensimmäisiä jälkeläisiä – myös koiraan hengen kustannuksella. Kalastajahämähäkki-isä haluaa elää vain lastensa kautta.

PS. Wikipedia sanoo kuvassa olevasta etsaus-eufemismista seuraavasti: ”The phrase ’Want to come up and see my etchings?’ is a romantic euphemism by which a person entices someone to come back to their place with an offer to look at something artistic, but with ulterior motives.” Steven Pinker kertoo lisää vastaavista kiertoilmauksista tällä videolla ja mainiossa kirjassaan The Stuff of Thought.

Onko masennuksella evolutiivinen tehtävä? (Ja Dawkinsia arabiaksi)

HS 22.5.2016 otsikoi: ”Lievä masennus voi olla hyödyksi.” Juttu koskee psykiatri Juha Lehden esittelemää ajatusta, että lievän masennuksen aiheuttamasta pahasta olosta ei välttämättä kannata pyristellä irti. Hesari lainaa Lehteä: ”Masentuneena kannattaa sen sijaan pysähtyä hetkeksi, sillä alakulo voi auttaa löytämään uusia, entistä parempia keinoja reagoida stressiä aiheuttaviin asioihin.” HS jatkaa: ”Lehden kehittämän teorian mukaan lievä masennus on niin sanottu adaptiivinen moodi, joka laukeaa, kun ihmisen normaalisti käyttämät stressinhallintakeinot eivät toimi.”

Tämä Medical Hypothesis -lehdessä julkaistu teoria on luultavimmin oikeansuuntainen (se tosin ei ole Lehden teoria, toisin kuin HS esittää). Suomen Lääkärilehti 19/2016 toteaakin, että ”erilaisia adaptatiivisia teorioita on ollut jo kauan”. (Hesari ja lääkärilehti käyttävät tässä eri sanoja: adaptiivinen ja adaptatiivinen. Englannin alkusana on adaptive, joka luontevammin kääntyy adaptiiviseksi [1].) Kirjoitin masennuksen mahdollisesta tehtävästä Ihmisluonto -kirjassani, josta seuraavat kappaleet on tiivistetty ja muokattu (viitteet kirjassa).

On merkkejä siitä, että tietynlaisen masennuksen evolutiivinen tehtävä on herättää läheisissä ihmisissä auttamishalua. Masennuksella saattaa olla myös muunlaisia, esimerkiksi omaan elämänhallintaan liittyviä hyödyllisiä seurauksia. Siksi pyrkimys sen poistamiseen ei ole kaikissa olosuhteissa järkevää. ”Kielteinen tunne ei aina ole ongelma, vaan voi päinvastoin olla ongelman paras ratkaisu”, kuten Anna Rotkirch toteaa.

Masentuneen mieli on joka tapauksessa kuin suunniteltu askartelemaan vaikeiden asioiden parissa. Juuri siksi se tuntuu niin pahalta. Tämä ei kuitenkaan kerro, miksi masentuneen motivaatio ei usein riitä edes arkiaskareisiin. Yksi lupaavimmista teorioista pitää masennusta eräänlaisena lakkona, jossa yksilö kieltäytyy yhteistyöstä, kunnes olosuhteet ovat hänelle paremmat. Masentuminen on tämän mukaan biologinen sopeutuma, jonka alkuperäinen tarkoitus on ollut yhteistyön sääntöjen neuvotteleminen uudelle tolalle.

Masennus siis olisi eräänlainen ammattiyhdistyksen työnseisaus, jonka tehtävä on tuoda esiin se, että työntekijä ei saa (mielestään) riittävää osuutta työnsä tuottamasta hyödystä. Vaikka reaktio saattaa olla sopeutuma, se on nyky-ympäristössä varsin ongelmallinen. Tuottavuudesta kieltäytyvällä masentuneella kun ei enää ole juuri minkäänlaista neuvotteluvoimaa. Evoluutioympäristön pienissä yhteisöissä ryhmän muilla jäsenillä sen sijaan on luultavasti ollut paljon suuremmat intressit saada vastavuoroisuudesta kieltäytynyt takaisin tuotteliaaksi yhteistyökumppaniksi. (Lienee turha mainita, että terapeuttien tai lääkkeiden kyvyt tarjota tällaista tarpeellisuudentunnetta ovat väistämättä hyvin rajallisia.)

Masennus liittynee myös hierarkkisille lajeille tyypilliseen käyttäytymiseen, jossa alempiarvoisten yksilöiden kannattaa näyttäytyä pienenä, heikkona ja vähemmän uhkaavana. Usein alistumiseleiden on parasta olla aitoja ja nopeita. Marko Hamilo kirjoittaa:

Ihmisen evoluution näkökulmasta on sittenkin aika rationaalista, että epäonnistumiset elämässä voivat johtaa mielialan laskuun ja itsetunnon heikentymiseen. Kun itsetunto on heikentynyt, yksilö ei ole motivoitunut uhoamaan ja haastamaan ihmisiä, joiden haastaminen ei ole järkevää – ainakaan heti. Toisaalta kokemus omasta riittämättömyydestä voi motivoida yksilöä oppimaan niitä taitoja ja hankkimaan niitä resursseja, joiden avulla hän voisi parantaa sosiaalista asemaansa. [2]

Masennuksessa ihminen saattaakin arvioida ympäristöään ja mahdollisuuksiaan realistisesti ilman tavanomaista nostatusta. Masentuminen olisi tämän mukaan henkilökohtaista uudelleenarviointia, jossa faktoista piittaamaton optimismi on hetkeksi hylätty. Sille on annettu nimikin: depressiivinen realismi. Usein masentunut ei välitä ystävien ja sukulaisten kannustuksestakaan, mikä saattaa hämmentää ja turhauttaa auttajaa. Toisaalta apukeinot ovat vähissä, sillä masentuneelle ei tietenkään voida sanoa, että “luovu tuosta naurettavan puolueettomasta realismista ja hanki itsellesi positiiviset illuusiot; niin me muutkin olemme tehneet”.

ALAVIITTEET

[1] Termi adaptiivinen suomennetaan toisinaan sanalla sopeuttava. Se ei kuitenkaan ole onnistunut käännös. Jos piirre on adaptiivinen, se parantaa yksilön ja tämän geenien lisääntymismenestystä. Adaptaatio eli sopeutuma ei kuitenkaan välttämättä ole joka hetkellä adaptiivinen. Esimerkiksi makean aistiminen ja aistimuksen miellyttävyys ovat adaptaatioita, mutta nykyisessä yltäkylläisyydessä ne saattavat olla varsin epäadaptiivisia. Ominaisuus, joka on kivikaudella ollut adaptiivinen, ei siis välttämättä ole sitä nykyajan kaupunkiympäristössä. Se, että ihmiselle maistuu makea ruoka, johtuu siitä, että kivikaudella oli suhteellisen vaikeaa löytää ravitsevaa ja energiapitoista ruokaa. Adaptaatio on toisin sanoen piirre, jolla on menneisyys, mutta adaptiivisella piirteellä taas ei välttämättä ole tulevaisuutta. Jokin piirre voi siis olla adaptiivinen eli se voi jollakin hetkellä ja joissakin olosuhteissa kasvattaa yksilön lisääntymismenestystä olematta silti adaptaatio. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että sopeutuman ei tarvitse ilmaantua heti yksilön syntyessä. Monet sopeutumat kehittyvät vasta pitkän ajan kuluttua, esimerkiksi maidon erittyminen naaraan rinnoista.)

[2] Ihmiseen johtaneessa kehityslinjassa hierarkkista käyttäytymistä on luultavimmin esiintynyt voimakkaampana ennen kuin lajille kehittyi nykyisenkaltainen itsetietoisuus. Tämä saattaa jopa olla yksi syy, miksi masennuksen yhteys yksilön hierarkkiseen/sosiaaliseen asemaan jää helposti huomaamatta. Niin tai näin, tunnetut metsästäjä-keräilijäyhteisöt – eli olosuhteet, jossa ihmislaji on valtaosan elänyt – ovat suhteellisen tasa-arvoisia. Yhdelläkään yksilöllä ei ole vaikutusvaltaa niin paljon, että hän pystyisi yksin määräämään muita. Löyhiä hierarkioita silti muodostuu; toisia yksilöitä arvostetaan tai pelätään enemmän jne.

 

PS. Ajattelitpa Richard Dawkinsista mitä tahansa, hänen Jumalharha -kirjansa kaltaisia teoksia tarvitaan arabimaissa. Nyt ateistisesta vaihtoehdosta on viimein saatavilla hieno kuvaus arabiankielellä, ks. täältä ja täältä. Kuulin jostakin, että Dawkinsia ei haittaa, että teos on jaossa ilmaiseksi.