Kapinoiva tohtoripunkkari evoluution asialla

Seuraava kirjoitukseni ilmestyi (kuvituksineen) Skeptikko 3/2016 -lehdessä.

Jos jumala on luoja, kokonainen valtava elämän historia odottaa selitystä. Ennen ihmisen luomista jumala olisi tehnyt käsittämättömän joukon näennäisen järjettömiä kokeita elävillä olennoilla, aiheuttanut joukkosukupuuttoja sekä rajattomasti kipua ja kärsimystä. Miten huolehtivaa ja viisasta se olisi ollut? Teistin on vaikea pitää kiinni uskostaan vietettyään aikaa fossiililöydösten parissa.

Greg Graffin

Moni missi, näyttelijä tai laulaja on tuonut ilmi epärationaalisen ajattelutapansa. Julkkis on saattanut tehdä rokotevastaiset tai homeopatiamyönteiset paljastuksensa ylpeyttä tuntien. Toisinaan ajatusmaailmasta löytyy enkeleitä, kummituksia, meridiaaneja, astrologiaa, henkiparannusta tai sitten ihan vain vanhakantaisia jumalhahmoja.

Tällaisten paljastusten merkityksestä väestön ajatteluun ei ole tietoa. Oletettavasti niillä on jokin vaikutus. Moni seuraa kuuluisuuksien elämää, ja ihmisillä on taipumus mukautua vallitseviin ajattelutapoihin. Etenkin suosittujen muusikoiden edesottamuksilla saattaa olla suuri merkitys – varsinkin teini-ikäisille, joille jopa yksittäinen kappale voi tuntua elämää suuremmalta kysymykseltä. (Mainostajat ovat luonnollisesti huomanneet musiikillisten auktoriteettien vaikutuksen. Suosittuja muusikoita hyväksikäyttävä ruokamainonta keskittyy valitettavasti epäterveellisiin tuotteisiin, ks. Pediatrics -lehti, kesäkuu/2016.) 

Toisinaan julkkiksista paljastuu iloisia yllätyksiä: halua näyttäytyä tieteen ja rationalismin puolustajana. Esimerkiksi suomalainen Nightwish -yhtye on avoimesti fanittanut Richard Dawkinsia. Bändi sai tämän myös keikalleen lausumaan otteen Darwinin Lajien synnystä. Esittelen tässä Bad Religion -yhtyeen keulahahmon, jolla on vastaavia kiinnostuksia [1]. Melodista punkkia soittavan bändin laulaja ja lauluntekijä Greg Graffin opettaa evoluutiobiologiaa Kalifornian yliopistossa ja on kirjoittanut aihetta käsittelevän kirjan Anarkia=evoluutio. Teos on tärkeä, sillä se käsittelee – Bad Religionin alkuaikojen lisäksi – aiheita, joista harva fani muutoin olisi lukenut: evoluutiota, fossiileita, jääkausia, maailmankaikkeuden ikää.

Graffin ottaa kantaa myös ikiaikaiseen kysymykseen tieteen ja uskonnon suhteesta. Hänen mielestään ristiriita on ilmeinen:

Evoluutiotutkijat vaikuttavat innokkaammilta miellyttämään yleisöä kuin vastuullisesti tutkailemaan maailmankatsomuksensa seurauksia. Voi olla, että tieteen ja uskonnon voisi lokeroida siten, etteivät ne kalahtele yhteen, mutta tieteen ja uskonnon mahdollisen törmäyksen välttelijä, vaikeiden kysymysten väistelijä, harhautuu tieteellistä tutkimusta leimaavasta vastakkainasettelun hengestä. Minua kiinnostaa tutkia ja kyseenalaistaa tismalleen niitä väitteitä, joita auktoriteetit esittävät salaa odottaen, ettei heidän väitteitään kyseenalaisteta, koska valtaapitäviä pitäisi kunnioittaa.

Graffin niputtaa muuallakin yhteen kapinallisen ja tieteellisen asenteensa. Tämä tieteeseen kuuluvan auktoriteettikammon korostaminen voisi olla oiva keino saada niskoitteluun taipuvaisia teinejä kiinnostumaan tutkijanammatista. Nythän lienee niin, että sovinnolliset suorittajat ovat yliopistolla yliedustettuina. Graffin jatkaa uskonnon ja tieteen ristiriidasta: ”Jos tutkijat ovat valmiita sulkemaan työnsä ulkopuolelle kokonaisen ihmiselämän saran (uskonnon), vapauttamaan sen omilta tutkimusmenetelmiltään, kuinka he voivat olettaa kenenkään kunnioittavan noita samaisia menetelmiä?”

Toisaalta Graffin ei silti hyväksy jumalanvihaajia. Hänen mukaansa heillä on jopa ”omia keskeisiä tekstejä ja tekouskonnollista yhteisöllisyyden tunnetta”. Kielteistä asennettaan Graffin perustelee sillä, että ”polaarinen väittely ateismin ja teismin välillä” estää tieteellisen perinteeseen kuuluvan harmonisen yhteydenpidon. Harmillisesti Graffin ei esitä konkreettisia esimerkkejä. Keistä ja millaisista jumalanvihaajista hän puhuu? Punkkariyleisöstään vai tieteilijäkollegoistaan? Suorat sitaatit olisivat parempia kuin kaikenlaiset kuiskutukset.

Jumalanvihaajien lisäksi Graffin paheksuu biologeja, jotka korostavat luonnonvalinnan roolia evoluutiossa ja ”haluavat korvata suunnittelija-jumalan suunnittelija-luonnolla”. Graffinin argumentti on, että luonnossa tavatut ”murhenäytelmät” ovat sattumanvaraisempia ja ”anarkistisempia kuin useimmat biologit olettavat”. Tästä huomiostaan Graffin ansaitsee moitteet. Kaikki eliömaailmaa tarkastelleet tietävät, että luonto on ylenpalttisen tuhlaavainen. Jopa kreationistit hyväksyvät asian, herran tiethän ovat tutkimattomia. Sopeutumien kannalta luonnontapahtumien ”anarkistisuus” on myös epäolennaista. Vain pitkään jatkunut systemaattinen karsinta voi tuottaa vaikkapa näköaistin tai moraalitunteiden kaltaisia monimutkaisia ominaisuuksia. Siksi sekasortoisemmat evoluutiovoimat eivät ole biologille yhtä kiinnostavia. Punkkarin ajattelua on tältä osin ihmeteltävä, sillä kiista biologisten ominaisuuksien optimaalisuudesta/”anarkistisuudesta” käytiin tieteellisessä mielessä loppuun jo 1980-luvulla.

Toisaalta Graffinin biologianfilosofinen kepeys on sivuseikka. Kuten todettua, tärkeää on, että hänen kauttaan maallikkofani voi kiinnostua tieteestä ja evoluutiosta. Kapinoiva nuori voi musiikin avulla törmätä tietoon perustuvaan maailmankuvaan. Suomessa evolutiivinen ajattelu ei tietenkään ole kapinallista, mutta bändin kotimaassa Yhdysvalloissa tilanne on monin paikoin toinen.

Kirjan lopussa Graffin paljastuu linkolalaiseksi. Hänen mielestään riittävän suuria maa-alueita tulee jättää luonnontilaan, jotta tulevat sukupolvet pääsevät niistä osallisiksi. Vanhemmalle väelle tuskin tulee tämänkaltainen tulevaisuuteen suuntautuva asenne mieleen, kun he punkkareita joskus näkevät. Graffin jatkaa:

Vaikka naturalistit eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään, se ei tarkoita, etteivät he välitä, mitä tapahtuu heidän kuolemansa jälkeen. Minulle esimerkiksi on tärkeää se, onko perheeni poistuttuani onnellinen ja menestyksekäs, vaalivatko ystäväni yhteisiä perinteitämme ja olenko onnistunut teoillani muuttamaan maailmaa paremmaksi paikaksi. Toivon, että teoillani olisi pitkäaikaista vaikutusta maailmanmenoon, vaikka en itse saakaan tietää, olenko onnistunut. Itse asiassa voisi hyvin perustellusti väittää, että naturalistit välittävät näistä asioista enemmän kuin uskovaiset, koska naturalistinen moraali pohjaa tekojemme kausaalisiin vaikutuksiin eikä myyttiseen toiveeseen paremmasta elämästä yliluonnollisessa valtakunnassa. Naturalismin ydin on, että tämä elämä on ainoamme, ja siksi kaikenlaisten parannusten on tapahduttava tässä ja nyt.

Alaviite [1]: Bad Religionin suurin hitti Punk Rock Song on vuodelta 1996, jolloin se oli Suomen sinkkulistalla viidentenä. Eräs tuttavani arvioi yhtyettä Amerikan Apulannaksi. (Greg Graffin (& Steve Olson): Anarkia = evoluutio: usko, tiede ja Bad Religion. Suom. Tarja Lipponen. Like 2011. Helsinki.)

PS. Tavataan ensi viikolla -kirjaani oli arvioitu Maija Haaviston blogilla. 

PS2. Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisussa Opas isovanhemmille sanotaan seuraavasti: ”Ydinperhe, lapsuus ja romanttinen rakkaus ovat parinsadan vuoden ikäinen ilmiö.” Olen kuullut väitteen ennenkin. Tämä joissakin ihmistieteissä vallitseva ajattelu, jonka mukaan kaikki tärkeät/kiinnostavat inhimilliset piirteet – jopa rakkaus – ovat rakentuneet viimeaikaisten sosiaalisten/historiallisten prosessien tuloksena, näyttää levinneen yhä laajemmalle sosiaalitieteiden ulkopuolelle. Mikä väitteessä on vikana? Ihminen on pitkiä parisuhteita muodostava laji, ja rakkauden tuntemukset ovat parisuhteen muodostumisessa olennaisia, jopa metsästäjä-keräilijöillä. Rakkauteen kuuluva romantiikka voitaisiin toki määritellä niin, että keräilijäheimojen, antiikin tai renessanssin romantiikka eivät siihen kuuluisi, mutta tällaisessa rajanvedossa ei olisi mieltä. Vastaavanlaiset huomiot pätevät lapsuuteen. Lapsia on joskus laitettu työhön ja heiltä on joissakin piireissä vaadittu aikuismaista käytöstä, mutta lapsuus on silti tunnistettavissa oleva ihmisen kehitysvaihe. Alison Gopnik kertoo kirjassaan Filosofinen vauva – Mitä lasten mieli kertoo totuudesta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta (Terra Cognita 2010, suom. Kimmo Pietiläinen), miksi lapsuus on ihmislajille kehittynyt:

Eläimellä, joka on riippuvainen menneiden sukupolvien kasautuneesta tiedosta, on oltava hieman aikaa hankkia tämä tieto. - - - Lapsena ihminen on omistautunut maailmasta oppimiselle ja kaikkien vaihtoehtoisten maailmojen kuvittelulle. Kun hänestä tulee aikuinen, hän ottaa kaiken oppimansa ja kuvittelemansa käyttöön.

Ehkä lapsi aikuisena löytää jopa uutta tietoa, eikä vain rakentele sosiaalitieteellisiä haavekuvia.

Mitä on Jussi Pakkasvirran vulgaari sosiobiologia?

Lähetin 24.9.2016 alla olevan sähköpostiviestin alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirralle, jonka puolituttu olen. Kyse on hänen Tieteessä tapahtuu 5/2016 -lehdessä olleesta tervetuliaisluennostaan. Mahdollisen vastauksen lisään (jos saan siihen luvan) joko tämän blogimerkintäni loppuun tai tarvittaessa luon kokonaan uuden merkinnän. Toivon saavani vastauksen, sillä vaikka olen seurannut alaa noin 20 vuotta ja vaikka olen kirjoittanut viisi aihetta sivuavaa kirjaa, sivistyksessäni on selvästi vielä aukkoja.

 - - -

Hei,

Onnittelut tuoreesta professuurista. On ilahduttavaa, että perinteinen kuvaileva ja ymmärtävä (merkityksessä osata asettua jonkun asemaan) kulttuurintutkimus vahvistuu ja tulee tieteellisemmäksi edustamasi selittävän kulttuurintutkimuksen kautta. Tieteessä tapahtuu 5/2016 -lehdessä ollut tervetuliaisluentosi herätti kuitenkin joitakin kysymyksiä. Suunnittelin tästä ensin vastinetta lehteen, mutta aika näyttää olevan ajamassa sellaisen vuoropuhelun ohi eikä kyseinen lehtikään ole enää kunnostautunut mielipiteenvaihdossa. Siksi näin epäortodoksinen keskustelunavaus. Mieluusti siis lukisin joitakin tarkennuksia/selvennyksiä kommentteihini/kysymyksiini, ja jos saan luvan laittaisin vastauksesi myös Ihmisluonto -blogilleni.

Yst.

OT

Kirjoitat seuraavasti:

30 vuotta sitten ilmestynyt Edward O. Wilsonin teos Sociobiology synnytti rajun vastareaktion. Evoluutiopsykologialla oli sangen huono maine, sillä juuri sosiobiologian vulgaarit muodot olivat usein hypoteettisia, historiattomia, rasistisia ja esimerkiksi naisvihamielisiä. Sosiobiologian nimissä mitattiin älykkyyseroja eri ”rotujen” välillä, ja sukupuoliero korostui tutkimuksessa.

Aloitetaan vulgaareista sosiobiologeista. Keitä he ovat/olivat ja mitä tarkoittaa, että he olivat vulgaareja? Tai mitä tarkoittaa, että vulgaari sosiobiologia oli ”usein” rasistista ja naisvihamielistä? Kuinka usein ja ketkä? Nimettömät vihjailut ja mustamaalaus eivät auta tiedettä; tarvitaan viittauksia, sitaatteja ja tarkkoja määritelmiä. (Evoluutiopsykologian huonon maineen suhteen saatat olla oikeilla jäljillä: alan syntyä 1990-luvulla luultavasti edesauttoi se, että 1970-luvulla sosiobiologia oli aktiivisen ja poliittisesti motivoituneen mustamaalauksen kohteena [Segerstråle 2000, Tammisalo 2002] – ja kommenttisi voidaan tulkita jatkavan tätä 70-lukulaista biologian demonisointia ja moraaliposeeraamista.)

Mitä siis tarkoittaa, että jokin tieteenala on rasistista? Vakiomääritelmä rasismille on rotuun perustuva ennakkoluulo, suhtautuminen yksilöön hänen rotunsa(/etnisyytensä) perusteella. Miten tässä määritelmässä jokin tutkimusala tai -tulos voi olla rasistista? Mikä sosiobiologian tuloksista siis on rasismia? Entä miksi ”rodut” on tekstissäsi lainausmerkeissä, kun biologian mukaan on perusteltua käyttää jotakin rodun kaltaista termiä (Tammisalo 2016)? Mustaa valkoisella -kirjassani (Terra Cognita 2014) tarkastellaan ihmisryhmien mahdollisia eroja keskimääräisessä älykkyydessä. Mikä on kantasi mahdollisiin eroihin ja niiden syihin? Aihe ei ole poliittisesti korrekti eikä tutkimustuloksilla välttämättä ole käyttöä, mutta tutkimuksen/tulosten epäkorrektius, arkaluontoisuus tai hyödyttömyys eivät kerro saatujen tulosten oikeellisuudesta tai ole merkki niiden rasistisuudesta. On myös huomattava, että olipa ”sosiobiologian nimissä” mitattu älykkyyseroja tai ei, ÄO-tutkimus on todellisuudessa (differentiaali)psykologiaa, käyttäytymisgenetiikkaa tai muuta vastaavaa; ei siis sosiobiologiaa, joka määritellään sosiaalisuuden biologisia perusteita tutkivaksi tieteenalaksi.

Entä mitä tarkoittaa, että ”sukupuoliero korostui” sosiobiologisessa tutkimuksessa? Ja miksi se ansaitsisi moitteet? Ovatko raportoidut sukupuolierot todellisia vai eivät? Onko tutkimuksissa/tuloksissa jokin pielessä? Jos on, mikä? Ja mikä tutkimustuloksista on mainitsemaasi naisvihamielisyyttä? Onko joukossa kenties myös miesvihamielisiä tuloksia? En halua olla epäkohtelias ja kaikella kunnioituksella, mutta on asiatonta ja tieteen kannalta haitallista esittää tällaisia kummallisia kuiskutuksia. Etenkin se on sopimatonta professorin arvolle, mutta näyttäisi se huonolta myös kaltaiseni vapaan tiedetoimittajan kynästä tulleena. Kokemukseni sosiobiologeista ovat myös varsin erilaisia: he ovat/olivat lähinnä vasemmalle kallistuvia ja rodullista/sukupuolista tasa-arvoa kannattavia liberaaleja, luultavasti sellaisia kuin sinä itse – minkä pitäisi olla sivuseikka tutkimustuloksia tarkasteltaessa. Sivuseikka on myös se, että sosiobiologia on läpi historiansa tutkinut enimmäkseen aitososiaalisia hyönteisiä. Alalla on esimerkiksi pyritty selittämään, miten työläisten uhrautuva avuliaisuus on voinut kehittyä.

PS. Kirjoitat myös seuraavasti:

Lajien selviytymisstrategiat ovat monimuotoisia, ei siis vain eloonjäämistaistoa. Evoluutiossa selviytyminen on myös yhteistyötä, sopeutumista ja oppimista.

Tässä eloonjäämistaisto määritellään liian ahtaasti, kuten sosiaalitieteilijöillä kenties on tapana. Mainitsemasi yhteistyö, sopeutuminen ja oppiminen ovat nimenomaan kilpailu- ja eloonjäämisstrategioita.

PS 2. Siteeraamasi Acemoglun ja Robinsonin teos Why Nations Fail on suomennettu (Miksi maat kaatuvat, Terra Cognita 2013). Tämä ei ole voinut mennä aluetutkimuksen professorilta ohi, suomennosta on esimerkiksi mainostettu Tieteessä tapahtuu -lehdessä sen ilmestymisestä lähtien. Tämäkin on sivuseikka (ja minulla on oma lehmä ojassa), mutta nähdäkseni tällaisessa tekstissä viittauksen tulisi olla suomennettuun laitokseen.

 - - -

Pakkasvirta vastasi 27.9.2016. Kiitin vastauksesta, jonka julkaisemiseen sain luvan. Kommentoin vastausta lyhyesti lopussa.

Hei Osmo, Artikkelini pääpointtina ei tosiaankaan ollut evoluutioteoria, se oli siinä mukana ikään kuin muistuttamassa – parissa 8 sivun artikkelin kappaleessa, että tieteellinen integraatio on tärkeää, ja eri näkökulmien tulisi pyrkiä keskustelemaan enemmän keskenään, oli historia ja tieteenalojen kiistat mitä oli. Siksi vähän hämmästyin, että reagoit kirjoitukseen näin.Mutta kyllä, usein evoluutiopsykologiaa tulkittiin mainstream sosiaalitieteissä hyvin negatiivisena, usein toki vailla kunnon  perusteita (itsekin kirjoitat tästä kiistasta mm. Segerstrålen kirja-arviossasi, TT). Kyllä joitain seksistisiä ja tai rasistiseksi tulkittavia juttuja/tulkintoja oli, mutta ei tietystikään sanoa että ne olisivat leimanneet koko tieteenalaa (paitsi tietysti kriitikoiden silmissä). Ja tuossa lyhyessä lauseessani tietysti viittasin ennen kaikkea vanhaan sosiaalidarwinismiin ja esim. Spenceriin ja heidän tulkitsijoihinsa (puhuin ”sosiobiologian vulgaareista muodoista”). Tuossa tekstissähän vetelin aika isolla pensselillä. Ja itse pitkään Latinalaisessa Amerikassa asuneena aina muistelen lattari-diktatuureissa mukana olleita  kallonmittaajia ja tieteellisiä positivisteja… eivät tietysti kaikki tiedemiehiä, mutta vetosivat kaikenlaisiin tutkimuksiin. Historiasta löytyy monenlaista.Rasismista. No ei mikään TIETEENALA ole sinänsä rasistista – puhuinkin tekstissäni, että ”sosiobiologian nimissä” mitattiin sitä sun tätä – ja tehtiin kyllä mittauksista ym. aika isoja päätelmiä. Enkä nyt  viittaa pelkästään esim. natseihin. Sama ongelma koskee toki monen muunkin tieteenalan käyttöä tai niiden  nimissä tehtyjä esim. poliittisia perusteluita.
Tatu Vanhasen äö tutkimuksista oli TT:ssä aikoinaan pitkä keskustelu, enkä sitä nyt lähde avaamaan. Ja muistelen, että kävimme tätä keskustelua lähellä olevaa kirjoitusten vaihtoa jo vuonna 2008 TT lehden sivuilla. Kilpailu- ja eloonjäämisstrategioista…. Kirjoitat, että tulkitsen asiaa ahtaasti:”Lajien selviytymisstrategiat ovat monimuotoisia, ei siis vain eloonjäämistaistoa. Evoluutiossa selviytyminen on myös yhteistyötä, sopeutumista ja oppimista. Ihmisryhmien evoluutiossa tämä on tarkoittanut kahta strategiaa - eli tapetaanko tuntematon vieras heti, uhkana - vai yritetäänkö häneen tutustua ja oppia jotain uutta. Sivilisaatiot ja ryhmät, jotka ovat valmiita oppimaan toisilta, lienevät kiistatta ihmisevoluution menestyjiä”EN ihan ymmärrä, mistä tuossa olemme eri mieltä?? (selvitymiststrategiat – no joo ovat toki aika samaa kuin eloonjäämistä –viittaan siis tuossa pitkään kestoon selvitysmistsrategiana).Rotu lainausmerkeissä? No en vaan pidä tuon termin käytöstä, koska siihen liittyy ihmiskunnan historiassa niin ikäviä konnotaatiota. Yritän käyttää parempia termejä, jos pitää kuvata erilaisia ihmisryhmiä. Ja ajattelen myös, että isossa kuvassa kaikki me olemme mestitsejä (positiivisessa mielessä). En tietysti tarkoita tällä, etteikö ihmislajin geneettinen variaatio olisi kiinnostava kysymys.Ja toki tiedän että Acemoglun ja Robinsonin teos on suomennettu, itselläni nyt vaan oli työpöydällä tuo engl kielinen laitos, ja siihen viittaan, kun sitä käytin.Yst. Jussi P.

Vastauksen sisältö ei yllätä. Tivasin tarkkoja esimerkkejä sosiobiologian rasismista ja naisvihamielisyydestä ja siitä, mitä on vulgaari sosiobiologia. Mutta kuten aiemmin esittämissäni vastaavissa uteluissa, myös Pakkasvirran vastaukset olivat epämääräisiä (tyyliin ”joitakin seksistiseksi/rasistiseksi tulkittavia tulkintoja oli” ja ”historiasta löytyy kaikenlaista”) ja/tai väisteleviä (”tarkoitin vanhaa sosiaalidarwinismia ja Spenceriä” ja ”kirjoitus oli tehty leveällä pensselillä eikä se oikeastaan käsitellyt evoluutiota”). En siis vieläkään saanut kaipaamiani esimerkkejä siitä, milloin sosiobiologia olisi ollut rasistista/naisvihamielistä. Jään odottamaan todisteita – tai sitä, että biologian demonisointi ja mustamaalaus joskus loppuvat. Pakkasvirran sukupolvi ja tieteenala lienevät viimeisiä, jotka sitä harrastavat?

Matkivatko pikkuvauvat?

Monissa psykologian kirjoissa – sekä lasten kehittymistä että ihmislajin yleisiä taipumuksia käsittelevissä osioissa – kerrotaan vastasyntyneiden matkivan aikuisten ilmeitä. Kyse on yleensä Andrew Meltzoffin tutkimuksesta 1970-luvulta. Useimmiten mainitaan kielen työntäminen ulos suusta, toisinaan mustavalkokuvien kanssa. Tuore tutkimus kyseenalaistaa vastasyntyneiden matkimiskyvyt.

Tässä ensin aiheeseen liittyviä mainintoja joistakin kirjoistani:

Francesca Morganti ym. toim.: Enacting Intersubjectivity (2008):

Meltzoff, in his life-long research about infant imitation, found that newborns - even only 42 minutes old - demonstrate successful facial imitation. Moreover he found that 12–21-day-old infants can imitate four different adult gestures: lip protrusion, mouth opening, tongue protrusion and finger movement. Interestingly, the newborns’ first response to seeing a facial gesture is the activation of the corresponding body part: it is as if young infants isolate what part of their body to move before how to move it (organ identification).

Sue Carter ym. toim.: Attachment and Bonding (2005):

Perhaps not surprisingly, right from birth human infants seek out human faces and initiate contact with others. Remarkably early in devlopment, babies imitate faces, smile, and laugh in ways that no other ape living in the wild to our present knowledge does.

Pascal Boyer: Religion Explained (2001):

Incidentally, the fact that an infant can imitate adults' facial gestures (sticking out the tongue, pursing the lips, frowning, etc.) shows that the newborn's brain is equipped with highly specialized capacities.

Sarah Blaffer Hrdy: Mothers and Others (2009):

Meltzoff together with Keith Moore reported that some human babies as young as 12 hours old possess the innate ability to imitte others. - - - Caught in the right mood, a baby will often respond to tongue protrusions by sticking out her tongue. After repeating his experiments with even younger newborms, Meltzoff quipped, ”You can’t get much younger than 42 minutes old.” Meltzoff was convinced that he had documented that ”a primitive capacity to imitate is part of the normal child’s biological endowment.”

Philippe Rochat: Others in Mind (2009):

If infants from birth show a propensity to imitate facial expressions such as tongue protrusion or basic emotions such as joy or sadness, by the second month they demonstrate systematic matching that denotes a novel sense of how they relate to the model they imitate. In a one experiment researchers showed, for example, that six-week-olds tend to copy systematically the orientation of the tongue protrusion of an adult model pulling her tongue either to the right or to the left, as opposed to midline. This imitative response of the infants indicates that not only do they reproduce the global tongue protrusion act, something they are capable of from birth, they also approximate the directionality of the modeled tongue movements.

Alison Gopnik: Filosofinen vauva (2010):

Andy Meltzoff on matkimisen tutkimuksen kuningas. 1970-luvulla hän osoitti, että kirjaimellisesti syntymästään lähtien vauvat matkivat toisten ihmisten eleitä ja tekoja.

Andrew Meltzoff on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta vauvojen kognitiosta, mutta tässä nimenomaisessa kysymyksessä tutkimustulokset ja niiden myöhempi raportointi saattavat olla liioiteltuja. Ihmisvauvoilla luultavasti on muita kädellisiä suurempi tarve tulkita ja havainnoida lajikumppanien mielialoja ja aikomuksia – ihmislajihan nojaa lisääntymisessään poikkeuksellisen paljon muilta tulevaan apuun –, mutta vastasyntyneen kyvyt eivät matkimiseen näytä yltävän. Matkiminen mahdollisesti alkaa kunnolla vasta muutaman kuukauden ikäisenä. Tässä tuoreen artikkelin yhteenveto:

Oostenbroek ym. (2016): Comprehensive Longitudinal Study Challenges the Existence of Neonatal Imitation in Humans. Current Biology. Vol 26(10) s. 1334–1338.

Human children copy others’ actions with high fidelity, supporting early cultural learning and assisting in the development and maintenance of behavioral traditions. Imitation has long been assumed to occur from birth, with influential theories placing an innate imitation module at the foundation of social cognition (potentially underpinned by a mirror neuron system). Yet, the very phenomenon of neonatal imitation has remained controversial. Empirical support is mixed and interpretations are varied, potentially because previous investigations have relied heavily on cross-sectional designs with relatively small samples and with limited controls. Here, we report surprising results from the most comprehensive longitudinal study of neonatal imitation to date. We presented infants (n = 106) with nine social and two non-social models and scored their responses at 1, 3, 6, and 9 weeks of age. Longitudinal analyses indicated that the infants did not imitate any of the models, as they were just as likely to produce the gestures in response to control models as they were to matching models. Previous positive findings were replicated in limited cross-sections of the data, but the overall analyses confirmed these findings to be mere artifacts of restricted comparison conditions. Our results undermine the idea of an innate imitation module and suggest that earlier studies reporting neonatal imitation were methodologically limited.

Kriittisiä puheenvuoroja matkimistaipumuksen kulttuurista merkitystä kohtaan on esittänyt esimerkiksi Juan Carlos Gómez kirjassaan Apes, Monkeys, Children an the Growth of Mind (2004):

The cultural learning debate, as posed in the last years, may have been seriously misguided and rooted upon a quasi anecdotal misconception of human social learning as essentially imitative in the narrow sense. Imitation of actions is just one more process at play in cultural transmission, an one that may have originally evolved not as an adaptation for more effective transmission of skills, but as a mechanism for interaction and communication.

Niin tai näin, päivitetäänköhän Wikipediaa juurikaan tällaisten uusien tutkimusten osalta?

PS. Hesarissa 20.8. on pieni juttu matkapahoinvoinnista. Siinä neurologi Matti Ilmavirta on eri mieltä teoriasta, jonka mukaan matkapahoinvointiin liittyvässä oksentamisessa olisi kyse myrkytystä vastaan kehittyneestä ominaisuudesta. Teorian mukaan toksiinit ovat tuottaneet aivoille samanlaisen ristiriidan kuin minkä voi kokea esimerkiksi keinuvan laivan hytissä: aivot saavat viestejä sekä liikkeestä (laivan keinunta) että liikkumattomuudesta (hytin seinät pysyvät paikoillaan). Ja aivot teorian mukaan tulkitsevat tilanteen myrkytystilaksi. Avoin kysymys on, onko ihmisen evoluutioympäristössä ollut riittävän usein myrkyllisten marjojen ja sienten tai pilaantuneen ruoan aiheuttamia ja oksentamisella parantuvia myrkytystiloja, jotta matkapahoinvointioksentaminen olisi kehittynyt sopeutumaksi? Mielenkiinnolla odotan tulevia tutkimuksia. Wikipedia (5.9.2016) selittää ilmiötä seuraavasti:

The most common hypothesis for the cause of motion sickness is that it functions as a defense mechanism against neurotoxins. The area postrema in the brain is responsible for inducing vomiting when poisons are detected, and for resolving conflicts between vision and balance. When feeling motion but not seeing it (for example, in a ship with no windows), the inner ear transmits to the brain that it senses motion, but the eyes tell the brain that everything is still. As a result of the discordance, the brain will come to the conclusion that the individual is hallucinating and further conclude that the hallucination is due to poison ingestion. The brain responds by inducing vomiting, to clear the supposed toxin. Treisman's indirect argument has recently been questioned via an alternative direct evolutionary hypothesis, as well as modified and extended via a direct poison hypothesis. The direct evolutionary hypothesis essentially argues that there are plausible means by which ancient real or apparent motion could have contributed directly to the evolution of aversive reactions, without the need for the co-opting of a poison response as posited by Treisman. Nevertheless, the direct poison hypothesis argues that there still are plausible ways in which the body's poison response system may have played a role in shaping the evolution of some of the signature symptoms that characterize motion sickness.An alternative theory, also known as the Nystagmus Hypothesis, has been proposed based on stimulation of the Vagus nerves resulting from the stretching or traction of extra-ocular muscles co-occurring with eye movements caused by vestibular stimulation. There are three critical aspects to the theory: first is the close linkage between activity in the vestibular system, i.e., semicircular canals and otolith organs, and a change in tonus among various of each eye's six extraocular muscles. Thus, with the exception of voluntary eye movements, the vestibular and oculomotor systems are thoroughly linked.Second is the operation of Sherrington's Law describing reciprocal inhibition between agonist-antagonist muscle pairs, and by implication the stretching of extraocular muscle that must occur whenever Sherrington's Law is made to fail, thereby causing an unrelaxed (contracted) muscle to be stretched.Finally is the critical presence of afferent output to the Vagus nerves as a direct result of eye muscle stretch or traction. Thus, 10th nerve stimulation resulting from eye muscle stretch is proposed as the cause of motion sickness.The theory explains why labyrinthine defective individuals are immune to motion sickness; why symptoms emerge when undergoing various body-head accelerations; why combinations of voluntary and reflexive eye movements may challenge the proper operation of Sherrington's Law; and why many drugs that suppress eye movements also serve to suppress motion sickness symptoms.

Sivistyksen siunauksellisuudesta

Hesarissa 28.8. oli juttu maanviljelyn aloittamisen aiheuttamista haitoista. Ihmisen työ esimerkiksi muuttui tylsemmäksi ja raskaammaksi ja ravinto yksipuolisemmaksi. Juttua varten oli haastateltu Yuval Noah Hararia, jonka mukaan siirtyminen maanviljelyyn oli virhe, koska se tarkoitti tuhansia vuosia raatamista, uusia tauteja ja poliittista epätasa-arvoa. Hänen mukaansa maata viljeleviä esivanhempiamme ei olisi lohduttanut tieto siitä, että Pohjoismaissa menee hyvin 10 000 vuotta maanviljelyn aloittamisen jälkeen.

Tässä on Ihmisluontoa etsimässä -kirjastani muokattu kohta, jossa ajatusleikin (ei omani, viitteet kirjassa) avulla käsitellään kutakuinkin samaa teemaa. Aiheeseen liittyy suuria väestön hyvinvointiin ja väestömäärään liittyviä eettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä. Mihin ihmislajin tulisi pyrkiä ja miksi? Jos on tarkoitus tuottaa hyvinvoivia ihmisiä, miten pitkän aikavälin tähtäykseen on pyrittävä ja millaisista määristä on kyse? Näistä ehkä myöhemmin lisää; tässä ote kirjasta:

---

Miten ja miksi olemme tulleet omaksuneeksi nykyisen länsimaisen elämäntavan? Kuvittele, että saat tehtäväksesi siirtyä aikakoneella 30 000 vuoden päähän menneisyyteen kertomaan sen ajan ihmisille nykyisestä järjestelmästämme. Mitä ”luolaihmiset” ajattelisivat lisääntyneestä varallisuudesta, maanviljelyksestä, kuluttamisesta tai vapaa-ajasta? Oletetaan, että olet kertonut kohtaamallesi heimolle tavaroista ja palveluista, joita 2000-luvulla voi ”ostaa” ”rahalla”, jota taas saa vastineeksi jonkun muun hyväksi annetusta osaamisesta eli ”työnteosta”. Esitelmäsi lopuksi haluat kuulla heidän ajatuksiaan ja vastaat heidän kysymyksiinsä:

Heimopäällikkö: Mies/nainen tulevaisuudesta, voisinko tällä rahajutulla ostaa 20 nuorta vaimoa, jotka haluavat kantaa lapsiani?

Sinä: Se ei onnistu. Orjuuden lakkauttamisen jälkeen ei ole ollut mahdollista ostaa lisääntymismenestystä. On toki olemassa prostituoituja, mutta he käyttävät yleensä ehkäisyä.

Heimopäällikkö: No, minun pitää siis vietellä naiset, jotta he haluavat lisääntyä kanssani. Voinko tähän tarkoitukseen ostaa lisää älykkyyttä ja karismaa, kykyä kertoa hauskempia tarinoita ja vitsejä tai lisää pituutta ja lihaksia?

Sinä: Ei onnistu. Mutta voit kyllä ostaa itsehoitokirjoja, joilla on jonkinlainen lumevaikutus, sekä joitakin steroideja, jotka lisäävät lihasmassaa – ja ärtyneisyyttä.

Heimopäällikkö: Selvä, olen mieluusti kärsivällinen ja odotan seksuaalikilpailijoideni kuolevan. Voinko ostaa sata vuotta lisää elinikää?

Sinä: Et voi, mutta moderni, ihmeitä tekevä terveydenhuolto kyllä nostaa eliniänodotteesi 70 vuodesta 79 ikävuoteen.

Heimopäällikkö: Nämä ei-vastaukset ärsyttävät minua ja tunnen oloni aggressiiviseksi. Voinko ostaa kehittyneitä aseita, jotta voin tappaa kilpailijani, erityisesti Roisto-Raulin ja naapuriklaanin miehet, jotta voin varastaa heidän naisensa?

Sinä: Kyllä voit. Hyvä vaihtoehto on suomalainen RK62-rynnäkkökivääri. Sen tehokas ampumaetäisyys on 400 metriä ja sarjatulella sillä voi ampua 120–180 laukausta minuutissa. Ai niin, luulen kyllä, että kilpailijat ja naapuriheimokin pystyisi sitten ostamaan niitä.

Heimopäällikkö: Päätyisimme siis vain eri tasolla käytävään heimosotaan. Ja rauhan aikana tappavia taisteluja varmaan olisi enemmän kuumaveristen teinien kesken klaanin sisälläkin. Minun täytyisi siis selvästikin tyytyä nykyiseen puolisooni; voisinko ostaa hänelle ikuista omistautumista ja peräkkäisiä orgasmeja, jotta hän ei koskaan pettäisi minua?

Sinä: Rakastavaiset pettävät modernissakin maailmassa ja varmuus isyydestä ei ole sielläkään taattua.

Heimopäällikkö: Entäpä puolisoni äiti ja sisko, voisinko ostaa heille mukavammat persoonallisuudet, jotta he olisivat vähemmän kriittisiä vikojani kohtaan?

Sinä: Valitettavasti sekään ei onnistu.

Tässä vaiheessa heimopäällikön fiksu puoliso keskeyttää ja alkaa esittää omia kysymyksiään.

Päällikön puoliso: Mies/nainen tulevaisuudesta, voinko ostaa komean ja korkea-arvoisen ja hurmaavan rakastajan, joka ei koskaan jätä minua huomiotta tai hakkaa minua?

Sinä: Ei, mutta voit ostaa romanttista kirjallisuutta, jossa tällaisia rakastajia esiintyy.

Päällikön puoliso: Voinko ostaa lisää siskoja, jotka hoitaisivat nuorempia lapsiani kuten omiaan silloin, kun olen poimimassa karviaismarjoja?

Sinä: Ei, lapsenvahdit ovat yleensä alipalkattuja, tunnekuohun vallassa olevia huonosti koulutettuja teinejä, jotka ovat kiinnostuneempia Facebookista tai Instagramista kuin vieraiden lasten hoitamisesta.

Päällikön puoliso: Entäpä pian teini-ikäiset lapsemme? Voinko ostaa heille kunnioitusta ja tottelevaisuutta tai makua valita hyvät puolisot?

Sinä: Ei onnistu. Mainostajat aivopesevät heidät sulkemaan silmänsä sosiaalisilta kokemuksiltasi ja älyltäsi, ja saavat heidät suutelemaan kenen tahansa kanssa, joka juo Otto-lonkeroa.

Tässä vaiheessa kivikautinen yleisö alkaa liikehtiä epäuskoisesti. Yrität vielä vakuuttaa heitä nykyajan autuudesta kertomalla luontoretkeilyä helpottavista tuotteista: rinkoista, teräksisistä linkkuveitsistä, kestävistä ja kuivana pysyvistä maastokengistä, goretex-takeista, hyttyssuojista. Yleisö alkaa taas kiinnostua, kunnes heimopäällikön puolison äiti, vanha matriarkka kysyy: ”Mitä meidän tulisi tehdä, jotta saisimme näitä veitsiä ja kenkiä?”

Sinä: Ainoa, mitä teidän täytyy tehdä, on istua luokkahuoneessa melkein joka päivä viidentoista vuoden ajan, opetella epäintuitiivisia taitoja, kuten lukemista ja kirjoittamista, ja sitten matkustaa päivittäin töihin ja tehdä kolmekymmentä tuntia viikossa tylsää työtä moraalittomalle yhtiölle, kaukana sukulaisista ja ystävistä, ilman tunnetta yhteisöllisyydestä, vaikutusmahdollisuuksista tai yhteydestä luontoon. Mutta ei se ole niin paha, maastokengät ovat tosi siistit.

Matriarkka kysyy vakavalla naamalla: Oletko järjiltäsi?

En ole varma, mitä edellä olevasta mielikuvitusleikistä pitäisi ajatella. Totta kai koulunkäyntiin ja työelämään liittyy paljon uudenlaista piinaa, jota metsästäjä-keräilijät eivät kohtaa. Aivan yhtä lailla kivikaudella oli vastuksia, joista sittemmin on päästy eroon. Vaikka esiteollinen elämä olisi olennaisesti onnellisempaa, olen melko varma, etten haluaisi paluuta menneisyyteen, jos sellainen olisi mahdollista – siitäkään huolimatta, että se olisi ainoa tapa estää elonkehän liiallinen vaurioituminen. Älyllisen elämän alennustila, joka ”takaisin luontoon” -strategiaa oletettavimmin seuraisi, olisi vain liian kova hinta maksettavaksi. Luonnon sietokyvyn loppuminen toki tullee vaatimaan saman hinnan, vieläpä korkojen kanssa, mutta silti en pysty vakavasti ehdottamaan sellaista muutosta.

Myönnän, että tässä mielessä en eroa tekoripsistä ja luomiväreistä kiinnostuneesta teinitytöstä, joka ulkonäköpaineiden vuoksi ei uskalla hypätä pois vaatteisiin ja kosmetiikkaan liittyvästä kulutuskierteestä. Voi myös olla, että jonkinlainen markkinointikoneisto on tämänkin kieltämättä elitistisen ajatukseni takana. Mutta silti vasta kun on osoitettu, että metsästäjä-keräilijät pystyvät taikauskon sijasta vaikkapa seuraavankaltaisiin päätelmiin, olen valmis suosittelemaan sitä elämäntapaa laajemminkin:

Se, että olen huomannut rakastavani lastani, ei siksi koska meillä on yhteisiä geenejä, vaan koska vuorovaikutus häneen on ollut tietynlaista, ja se, että olen huomannut todennäköisesti suosivani omaa lastani enemmän kuin hänenlaistaan adoptoitua lasta vain lisääntymishistoriani johdosta, ovat oivalluksia, jotka samanaikaisesti saavat minut todennäköisemmin adoptoimaan lapsen ja epätodennäköisemmin lisääntymään pakonomaisesti. Pohdintani seksuaaliseen kilpailuun liittyvistä jännitteistä on todennäköisemmin rauhallista ja järkevää, ja olen myös suvaitsevampi muiden vastaavia pyrkimyksiä kohtaan; ja lopulta uskon, että nämä oivallukset tekevät olemassaoloni nautittavammaksi, siedettävämmäksi muille ja arvokkaaksi itselleni (Alexander 1979).