Naisen turvattomuus ja miehen dominoivuus

Olen joitakin kertoja esittänyt, että olosuhteet, joissa nainen kokee turvattomuutta, saattaa saada hänet suosimaan isokokoista ja dominoivaa miestä kumppanina. Hypoteesi on myös saanut tukea alustavista tutkimuksista.

Vastikään osoitettiin, että naisen kokema turvattomuus (jota mitattiin eri olosuhteissa koetulla rikosten pelolla) on yhteydessä siihen, suosiiko hän dominoivia ja fyysisesti kookkaita miehiä. Yhteys oli olemassa riippumatta siitä, onko uhka todellinen (Ryder ym.2016). Artikkelin tiivistelmä loppuu seuraavasti:

Women who prefer physically formidable and dominant mates tend to feel more at risk of crime, regardless of the situational risk factors present.

Tässä tapauksessa kyse näyttää siis olevan naisen persoonatyypistä, ei niinkään koetuista olosuhteista. Niin tai näin, ongelma saattaa olla se, että fyysisyydellään dominoiva mies ei välttämättä ole naisen hyvinvoinnin/turvallisuuden kannalta paras mahdollinen kumppani. Toisaalta kaikilla naisilla ei luonnollisesti ole mahdollisuutta A) menestyneeseen älykkötyyppiin ja/tai B) asumiseen turvallisentuntuisella alueella. Elämä on jatkuvia kompromisseja.

Ryder, H., Maltby, J., Lovedeep, R., Jones, P. & Flowe, H. (2016): Women's fear of crime and preference for formidable mates: How specific are the underlying psychological mechanisms? Evolution and Human Behavior. Painossa.

PS. On mahdollista, että mikäli myös koiran valinta perustuu turvattomuudentunteeseen, siinä saattaa olla sama ongelma kuin miehen valinnassa: isokokoinen ja dominoiva koira ei välttämättä ole mukavin lemmikki. Aiheesta ei juuri ole tutkimusta, tässä kaksi nopealla internet-haulla löytynyttä mainintaa:

The study of 2000 dog owners also found that the lowest paid dog owners tend to be Great Dane lovers.

To simplify matters, they split the dog breeds into seven Kennel Club categories: gun dogs, such as the Lab or golden retriever; hound dogs, such as the greyhound; pastoral breeds, including German shepherds and collies; terriers, such as the Staffordshire bull terrier; toy breeds, including Chihuahuas; utility breeds, such as bulldogs; and working breeds, such as the Doberman.

The results revealed correlations between the type of dog and the owner's personality.  People who own pastoral or utility breeds are the most extroverted of any dog owners. Owners of gun dogs and toy dogs were most agreeable. The most emotionally stable people tended to own hounds, including beagles and Afghans. Toy dog owners were also the most open and imaginative bunch.

Mitä ajatella kiropraktiikasta?

Seuraava kirjoitukseni (ja oheinen kuvitukseni) ilmestyy Skeptikko 2/2016 -lehdessä.

 - - -

Olen joitakin vuosia sitten kuullut epäilyksistä kiropraktiikan terveellisyyttä ja taustaoletuksia kohtaan. Vuoden 2015 lopulla lähestyin muutamaa kiropraktikkoa ja kiropraktiikkaa tarjoavaa yritystä. Halusin kuulopuheita perustellumman näkemyksen alasta.

Erään yrityksen sivulla todetaan, että kiropraktiikka ”on perinteistä lääketiedettä täydentävä hoitomuoto”. Mistä kiropraktiikassa siis on kyse, tuskin sentään uskomushoidosta? Ensimmäinen esiin tullut asia oli nimityksen epämääräisyys. Kuka tahansa saa kutsua itseään kiropraktikoksi, vain koulutettu kiropraktikko on luvanvarainen ja säädelty nimitys. Tosin ymmärtääkseni lähes kaikki Suomessa kiropraktiikkanimeä käyttävät tahot ovat tällä tavoin koulutettuja. Suomen kiropraktikot ovat saaneet noin viisi vuotta kestävän koulutuksensa lähinnä Briteissä tai Yhdysvalloissa. Suomessa kouluja ei ole.

Hoitomuotona kiropraktiikka on lähellä naprapatiaa ja osteopatiaa, joiden harjoittajat myös ovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston eli Valviran rekisteröimiä terveydenhoitoalan ammattilaisia. Suomessa naprapaatin koulutus tapahtuu Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa nelivuotisella linjalla ja osteopatiaa voi opiskella esimerkiksi Metropoliassa. Tässä suhteessa naprapaatti, osteopaatti ja koulutettu kiropraktikko siis eroavat ratkaisevasti vaikkapa kalevalaisen jäsenkorjauksen harjoittajista; kolmella ensin mainitulla on pitkä koulutus ja vankka tietämys anatomiasta. Yhteistä näille kaikille on se, että suuri osa hoidosta on luettavissa jonkinlaiseksi hieronnaksi tai venyttämiseksi.

Kiropraktinen hoito on lähinnä käsin tehtävää nivelten ja erityisesti selkärangan manipulointia. Lisäksi hoitoon voi kuulua elämäntapoihin liittyviä ohjeita. Hoitojen alkuperäinen taustaoletus oli, että selkärangan toimintahäiriöt vaikuttavat kaikenlaiseen terveyteen. Ainakaan vahvassa muodossaan uskomuksella ei ole alan parissa enää kannatusta. Wikipedia (16.1.2016) kertoo, mihin brittikiropraktikot kyselytutkimuksen mukaan reilut kymmenen vuotta sitten uskoivat: 97 prosenttia uskoi kiropraktiikan auttavan selkäkipuihin, niska- ja käsikipuihin, iskiakseen ja jännityspäänsärkyyn. 95 prosenttia uskoi sen auttavan nivelongelmiin, 90 prosenttia migreeniin ja urheiluvammoihin. 63 prosenttia vastaajista uskoi kiropraktiikan auttavan koliikkiin ja kuukautisongelmiin ja 54 prosenttia ruuansulatusongelmiin. Pienempi osa uskoi hoidon auttavan muun muassa tinnitukseen, kasvukipuihin, Parkinsonin tautiin, epilepsiaan, masennukseen ja vuoteenkasteluun. Suomen kiropraktikkoliiton mukaan kiropraktiikalla voidaan hoitaa monenlaisia vaivoja, kuten selkä- ja niskakipua, huimausta, migreeniä, käsi- ja jalkavaivoja sekä puutumisen oireita.

On huomattava, että hoitajan uskomukset eivät suoraan vaikuta siihen, mihin mahdollinen hoitovaikutus perustuu. Tässä on jonkinlainen vastaavuus vaikkapa akupunktioon tai psykoanalyysiin. Molemmilla saattaa olla positiivisia vaikutuksia, mutta ne eivät tule kehon meridiaaneista tai oidipaalisten traumojen työstämisestä vaan jostakin aivan muusta. Samalla tavalla kiropraktiikan/naprapatian/osteopatian hoitovaikutukset eivät välttämättä tule siitä, mistä alan harjoittajat ajattelevat niiden tulevan.

Lähetin sattumanvaraisesti seitsemälle kiropraktiikkaa tarjoavalle henkilölle/taholle kysymyksen kyynärpääkivustani. Omasta sähköpostiosoitteestani lähetetyssä viestissä tuodaan esiin tarkoituksellisen korostuneita epäilyksiä hoitomuotoa kohtaan. Tarkoituksella en myöskään kysynyt selkävaivoistani vaan käsivaivasta, joka ei ole kiropraktisten hoitojen ydinaluetta. Sain vastauksen kaikilta, joille kysymyksen olin lähettänyt, osassa tosin vain pyydettiin puhelinnumeroa. Viestini kuului:

Tervehdys! Olisin kysynyt arviota mahdollisuuksistasi hoitaa kyynärpäässä olevaa kipua, kun vedän vastaotteella leukoja. Kyse lienee klassisesta golf-kyynärpäästä, mahdollisesti jonkinlaisesta tulehdustilasta. Yleensä kai kiropraktikko paneutuu selkälähtöisiin ongelmiin (ja tässä kohdin on pakko todeta, että en ole kovin luottavainen hoitoon usein liitettyihin mystisiin ja kliinisesti todentamattomiin elementteihin; en tosin tiedä, kuinka lähellä hoitonne tausta-ajatus on ”vaihtoehtoista” lääketiedettä), mutta ainakin nettisivuillanne mainitaan myös raajojen ongelmat. Yst OT

Minkälaisia vastaukset olivat? Kiropraktiikan ”vaihtoehtoisuus” kiellettiin seuraavasti:

- Kiropraktikkomme edustavat tiukasti tieteellistä linjaa, eivät vaihtoehtoista lääketiedettä ja ovat suorittaneet tutkintonsa yliopistoissa Englannissa.

- Hoitoni eivät kuitenkaan ole mitään mystiikkaa eikä myöskään vaihtoehtoista lääketiedettä.

- Koulutetun Kiropraktikon hoidossa ei juurikaan ole mystiikkaa ja mielelläni keskustelen myös tästä aiheesta. Yläraajojen hermotus tulee niskasta ja kovin usein, jos ei suoranaista traumaa ole kyseessä, sieltä löytyy myös spinaali komponentti.

- Mielenkiintoista, että olet ottanut yhteyttä minuun, jos käsityksesi ja luottamuksesi kiropraktiikkaan on niin värittynyt. Kiropraktiikka perustuu todennettuihin neurofysiologisiin toimintamalleihin, eikä siihen liity minkäänlaista mystistä elementtiä. En tiedä mihin perustat tiedon ”kliinisistä todentamattomista elementeistä”, mutta tiedoksesi voin todeta, että vain n. 15% lääketieteellisistä toimenpiteistä tehdään tutkitun tieteellisen tiedon perusteella (David Eddy M.D., Ph.D.  BMJ 1991 303:798). Viite on tosin vuodelta 1991, mutta tilanne ei ole paljon parempi nykyäänkään. Kiropraktisesta hoidosta ja sen tehokkuudesta löytyy hyviä tutkimuksia. Kiropraktiikalla pystytään usein korjaamaan hyvin nivelten toimintahäiriöitä, niin selässä kuin ääreisnivelissä.

Käsivamman hoidosta vastattiin muun muassa seuraavasti:

- Kyllä olet ymmärtänyt oikein että hoidamme muitakin kuin selkäongelmia. Monestikin toki esimerkiksi tenniskyynärpää saattaa liittyä vaikka niska ja yläselkä hermoperäisiin vaivoihin. Toki kuulostaa tuo sinun oireilusi hyvinkin klassiselta jos ainoastaan tai etenkin tulee leukoja vastaotteella tehdessä. Eli paikallista lihasongelmaa/tulehdusta varmasti kyseessä.

- Kyynärpäävaivat on usein aika hankalia hoidettavia ja tutkimukset ovat osoittaneet että useimmiten ”tennis- ja golfarin kyynärpää” eivät ole tulehduksen aiheuttamia. Tämä ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Jokainen henkilö on erilainen ja syy ongelmaan on usein tekniikkaan tai välineisiin liittyvä ja asiaan vaikuttaa onko kyseessä dominoiva puoli vai ei. Tehokkain hoito on useimmiten itsehoitoa – kunhan on selvitetty se syy ja ongelman alku. Mielelläni tutkin tuon kyynärpään mutta ehkä voisimme vaikka puhua puhelimessa asiasta ja jos pääsemme yhteisymmärrykseen niin varataan aika.

- Todennäköisesti kyseessä on lihasten kiinnityskohdan rasitusvamma. Vaikea sanoa näkemättä. Hoito varmaan kohdistuisi lihaksiin ja kyynärpään mekaniikkaan.

- Kyynärpääongelmat kuuluvat kiropraktiikalla hoidettaviin vaivoihin. Vastaanotolla pyritään selvittämään syyt kyynärpään kipuiluun, oli se sitten nivelalueen kipua tai lihaksiston hermotushäiriötä kyynärnivelen, olkanivelen tai esimerkiksi kaularangan alueella.

Vastauksista on pääteltävissä ero ”klassisiin” uskomushoitoihin. Joistakin vastauksista on rivien välistä jopa luettavissa epäilys, että varsinaisesta kiropraktiikasta ei olisi kyynärpäävaivaani apua. Kaupallisina tekijöinä kaikki toki olivat valmiita ottamaan minut tutkittavakseen. Ensikäynnin hinnaksi eräässä vastauksessa ilmoitettiin 80 euroa.

Yhteistä kaikille manipulaatiohoidoille on se, että niiden hoitotehosta on vähän tieteellisiä tutkimuksia, varsinkaan sellaisia, joissa eri hoitomuotoja olisi verrattu toisiinsa. Pienestä selvitystyöstäni on kuitenkin helppo päätellä, että koulutetun kiropraktikon hoitoa ei kannata lukea uskomushoitoihin. Jos manipulaatiohoidoissa yleisesti ottaen on jotakin epäilyttävää, se on joko 1) se, että hoitoa tarjotaan silloinkin, kun hoidon toimiminen on epätodennäköistä tai 2) joidenkin hoitajien usko oman erikoisalan tai omien hoitotapojen sopimisesta melkein mihin tahansa vaivaan. Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa osteopaatti yritti avata ”lukkoa” kipeästä kädestä – josta myöhemmässä kuvauksessa havaittiin, että siinä oli ollut murtuma. Toisaalta jotkut kiropraktikot, osteopaatit ja naprapaatit ovat läheisessä yhteydessä lääkäreihin ja toisinaan he myös lähettävät potilaita toinen toisilleen. Ja toki heillä on lääkäreitä asiakkainakin.

Tätä kirjoitusta varten varasin ajan kiropraktikon vastaanotolle. Selän ja kyynärpään sijasta toivoin hänen tutkivan jäykempää ja ajoittain vaivaavaa olkapäätäni (kyllä, ruumiini on lyhyen voimistelu-uran ja esiintyvänä akrobaattina toimimisen jäljiltä vanhojen vaurioiden museo). Kiropraktikko tarkasteli ensin niskan ja yläselän liikkuvuutta. Sitten hän pyöritteli olkapäätä eri suunnissa ja naksautteli kylkiasennossa yläselästä nikamia, joiden tienoilta kuulemma löytyi jäykkyyttä. Hoito kesti parikymmentä minuuttia ja jätti tyypillisen lämpimän tunteen siitä, että joku hetken aikaa paneutui vaivoihini. Tätä kirjoitettaessa, reilu vuorokausi käsittelyn jälkeen, nikamat ja olkapää lienevät jo normaaleissa, istumatyön tekijän uomissaan.

Loppupäätelmä: kehon manipulaatiohoitojen moninaisuus johtuu pikemminkin historiallisista syistä kuin hoitojen eroista. Jos nyt kehitettäisiin nivelten ja selän manuaalisia manipulointihoitoja, näin erillisiä ja asiakkaan kannalta haitallisia koulukuntia tuskin muodostettaisiin. Tai vähintäänkin kaikki toimisivat jonkin yleisen kattonimen, esimerkiksi fysioterapeuttisen manuaaliterapian alla, kenties tiiviimmässä yhteistyössä erikoislääkäreiden kanssa.

PS. Tässä kolme kirjaa, joita olen viime aikoina lukenut. Leikkikirjoista ilmeni muun muassa se, että verrattuna suomalaiseen kulttuuriin joissakin yhteisöissä (esim. Markiisisaarilla Polynesiassa) aikuiset puuttuvat varsin vähän lasten leikkeihin. Vapaasti kirmaavissa lapsilaumoissa elämä näyttää olevan/olleen myös julmempaa ja alttiimpaa toisten lasten ilkeyksille kuin vaikkapa lastentarhaympäristössä. (Toisaalta juuri olosuhteiden vapaus on saattanut estää systemaattista kiusaamista.)

   Rintamakarkuruudesta kertovassa kirjassa (Deserter, 2013) taas oli koskettavia kertomuksia sotilaiden kohtaloista toisessa maailmansodassa. Brittikarkureita oli noin 100 000 ja amerikkalaisia noin 50 000. Heistä yksi teloitettiin, muita rankaistiin lähinnä pakkotyöllä. Wikipedian mukaan saksalaiset karkurit olivat kovaonnisempia: ”...of the Germans who deserted the Wehrmacht, 15 000 men were executed.” Venäläisistä Wikissä kerrotaan seuraavasti: ”During World War II, the Soviets executed 158 000 soldiers for desertion.”