Vieraskynä: Pohdintaa vuoden 2008 talouskriisien syistä (Ridley vs Taibbi)

Tämä on ensimmäinen vieraskynä -kirjoitus blogillani. Ystäväni Arto Kuosmanen vertailee tässä kahden Mattin (Ridley ja Taibbi) selityksiä vuoden 2008 talouskriisistä. Aihe ei ole tämän blogin ytimessä, mutta kiinnostanee joitakin lukijoita. Minulla on Ridleyn teos vielä kesken, mutta nyt sen lukeminen on entistä kiinnostavampaa. Arto on myös tehnyt 13 sivua pitkän referaatin Taibbin kirjoista. Pyydettäessä lähetän sen kiinnostuneille. 

                                        * * *

Vertailua vuoden 2008 talouskriisin analyyseista

Matt Ridley (2015): The Evolution of Everything, luku 15 The Evolution of Money, s. 277–298

ja

Matt Taibbi (2010/2011): Griftopia, A Story of Bankers, Politicians, and the Most Audacious Power Grab in American History.

Tämän vertailun painopiste on Matt Ridleyn kirjassa Matt Taibbin antamien tietojen valossa. Jälkimmäinen journalistihan on huonosti tunnettu Suomessa. Ehdin jo aiemmin, pienin varauksin, kehuskella Ridleyn kirjoitusta: ”Tosi hyvä luku tämäkin, mm. selkeä ja perusteellinen analyysi vuoden 2008 kriisin syistä. Mutta vaikka olen mielestäni paljon lukenut makrotaloustiedettäkin, minua kyllä hämmensi tämä johtopäätös, että keskuspankkien monopoli setelien, tai siis rahan luomisessa olisi huono juttu. …  Samoin Glass-Steagall -asetuksen kumoamisen vähättelyä kummastelin.”

Nyt lisää kritiikkiä. Toinen lukukerta paljasti muutaman hataruuden hänen logiikassaan, päälle tulee vielä Matt Taibbin antamat tiedot. Aloitan ensin alaotsikosta ”How much was Fannie’s fault?”.

Matt Ridley

Molemmat GSEt (Government-Sponsored Enterprise), Fannie Mae ja Freddie Mac, pakotettiin vähitellen kasvavilla kiintiöillä antamaan lainoja surkean maksukyvyn omaaville asiakkaille, ja tällä oli varmasti tärkeä merkitys asioiden kehityskulkuun. Olennaisin osa tuosta lainsäädännöstä kuitenkin tehtiin vuosina 1992–1999, joten en laittaisi 100 %:ia asuntokuplan syistä tai seurauksista tälle. Taibbia kuitenkin naurattaa koko selitys hallituksen asuntopolitiikan turmiollisuudesta, eikä häneltä löydy vastaavaa selvitystä tuosta lainsäädännöstä ja sen seurauksista. Tämä on iso puute teoksessa. Lait syntyivät pitkälti painostusryhmä ACORNin aloitteista ja koskivat 2000-luvulla jo kaikkia muitakin, eivät ainoastaan näitä kahta GSE:tä, mutta niille kertyi 2/3-osaa markkinoiden subprime-lainoista vuoden 2008 romahdukseen mennessä, eli $2 trillion, siis 2 biljoonaa.

Matt Taibbi

Ridleyn yhteenveto talouskriisistä on, että asuntokuplan rahoitus (ylijäämäsäästöt) tuli Kiinasta, matalat korot FEDiltä ja insentiivi holtittomaan lainaamiseen maksukyvyltään kyseenalaisille henkilöille tuli lainsäädännöstä. Ja syy ei missään tapauksessa ollut liiallisessa dereguloinnissa (vaan päinvastoin liiallisessa reguloinnissa), eikä missään puhjenneessa uudessa ahneudessa. Hän jatkaa, että ”ja tämä oli suurin syy niin monien pankkien ja vakuutusjätti AIG:n romahtamiselle”. Tämä on hataraa logiikkaa; vakuutusyhtiö AIG ei myynyt asuntolainoja, subprime-tyyppisistä puhumattakaan. Ridley itsekin toteaa sivulla 287 alaotsikon The China Price alla: ”AIG, whose credit default swaps almost killed the world economy the same year [2008]..” Ja Taibbihan tiesi kertoa, että ei vain Joe Cassanon CDSt, vaan etenkin Win Neugerin shorttaajien arvopaperien lainauspalvelut ne AIG:n kaatoivat, ei mikään muu. Entäs ne ”niin monet muut pankit”? No ehkä osin totta joidenkin liikepankkien kohdalla, muttei yhdenkään investointipankin kohdalla, niissä syynä CDOt, CMOt, CDSt ym. roskapaperit.

Ote Taibbi-referaatin alusta.
Lähetän koko pdf:n
kiinnostuneille.

Ridleyn yhteenvedosta Taibbi on samaa mieltä vain yhdessä kohtaa, tolkuttoman alhaisista koroista FEDiltä täysin väärään markkina-aikaan. Tosin pieni vivahde-ero löytyy tästäkin, miten he määrittelevät käsitteen Greenspan put. Ridleyn mukaan se on FEDin koronalennuspolitiikka teknokuplan jälkeen, jolla pelastettiin Wall Streetin tavoitteita ja joka oli hänen mukaansa suurin yksittäinen syy asuntokuplan myöhemmälle muodostumiselle. Taibbin mukaan Greenspan put tarkoittaa, että FED lainaa halvalla ”shitloads of money” Wall Streetille. (Ridleyn logiikka on siis: kuplan syy FEDin korkopolitiikka ja pankkien (& AIG:n) romahdusten syy asuntopolitiikka.)

Toiseksi, yksinomaan Kiinan sijasta, Taibbi näkee rahoituksen tulevan laajemmalta rintamalta, ehkä etunenässä rikkaista öljymaista. Onkohan tämä niin oleellista, rahaa on aina jossain ja se menee sinne, missä sitä voi tehdä lisää. Ja totesin jo, että on Taibbilta iso puute subprime-lainsäädännön ohittaminen.

Kahdesta Ridleyn ei-syystä olen Taibbin kanssa samaa mieltä ja Ridleytä vastaan. Ensin deregulointi. (Ridley muuten nojaa kirjailija Gilderiin, jonka mukaan AIG:lla oli tytäryhtiöitä 50 osavaltiossa, Taibbi siteeraa Nykin FEDin pomoa Eric Dinalloa, jonka mukaan niitä oli 11 osavaltiossa, ”..puhelinkokoukseni 11 kanssa..”.) Samalla sivulla Ridley viittaa Indymacin ja AIG:n ja vieläpä omiin kokemuksiinsa pankin hallituksen puheenjohtajana, marisee tarkastajien suurista määristä ja siitä, että ovat tungettelevia ja seikkaperäisiä, sitten antavat puhtaat paperit tai varoittavat vääristä riskeistä aivan tuhon porteille saakka. Regulaatioviranomaisten tehtävä ei kuitenkaan ole suojella bisnesriskeiltä, bisnesvastuu on omistajilla ja vastuullisella johdolla, viranomaisten tehtävä on katsoa, että lakeja noudatetaan.

Olen lujana kannassani, mitä tulee Glass-Steagall -lain tarpeellisuuteen. Sen tarve ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin nyt on ilmennyt yksi syy lisää, miksi se pitäisi taas ottaa käyttöön (eli siis kieltää liikepankki- ja investointipankkitoiminnan yhdistäminen). Ja se syy lähtee pankkialan(kin) keskittymisestä; monta toimijaa on pelastettu kalliisti veronmaksajien rahoilla, koska ne ovat olleet ”systeemisesti tärkeitä”, suomeksi sanottuna liian suuria kaatumaan päästettäviksi. Ja mitä tulee ahneuden määrään, niin kyllä se vaan kupla kuplalta on näyttänyt kasvavan ja keinot käyneet koko ajan härskimmiksi, siis täysin rikollisiksi, kuten saatamme lukea Taibbin teoksesta. Tässä en pysty edes luettelemaan kaikkia konnuuksia. Ennen saattoi miljoonabonus riittää, nyt pitää saada satoja miljoonia.

Vielä pari kommenttia Ridleyn luvun 15 alkupuolen kertomuksiin:

Luvun alussa ihastellaan englannin 1700-luvun lopun yksityisiä kolikontekijöitä. Heidän menestystään käytetään todisteena sille, että valtion monopoli on tarpeeton tai peräti haitallinen. Ridley näyttää unohtavan koko yksityisten yrittäjien menestyksen ehdottoman perusedellytyksen, jonka hän tosin tulee ohimennen maininneeksi sivulla 278: ”ME LUPAAMME MAKSAA HALTIJALLE YHDEN PENNYN” (isot kirjaimet Ridleyn). Turha mainitakaan, että tuo penny oli se valtion monopolin kolikko.

Skotlannin (ja muidenkin) esimerkki vapaasta, keskuspankittomasta pankkijärjestelmästä nojaa siihen historialliseen faktaan, että pankit muodostivat poolin, jossa rahaa vaihdettiin keskenään tietyin yhdessä sovituin säännöin ja väliajoin (Skotlannissa kaksi kertaa viikossa), jolloin mahdolliset ongelmat olisivat tulleet nopeasti esille, kuten Ridley kuvailee; paljonkohan tuo eroaa nykykäytännöstä, jossa pankit viidesti viikossa tallettavat rahojaan yön yli keskuspankkiin ym. sääntöjä noudattaen. Nuo poolit ajoivat siis keskuspankin roolia, tosin ilman lakipohjaista regulointivaltaa, mutta keskenään sovitut säännöt olivat takuulla yhtä velvoittavia, ellei enemmänkin. Uskallan arvella, että free-banking ei enää toimisi tämän päivän Wall Street -moraalilla varustettujen pankkiirien kesken. Tosin en tiedä, luotanko juuri sen enempää keskuspankkiirienkaan moraaliin, luettuani Griftopian.

Nämä kaksi huomiota vain vähän tasapainottamaan muuten aika lennokkaita kertomuksia. Sivumennen sanoen, tämä luku sopi huonoiten kirjan teemaan Evolution of Everything, vaikka toki se siihen jotenkuten mahtui. Kokonaisuutena teos on hieno.

Aforismeja raiteilla

Osallistuin vuoden 2017 lopussa raideaforismikilpailuun muun muassa alla olevilla aforismeillani. Niistä yksi (ei suosikkini) valittiin kiertämään Helsinkiä – ja metron kautta vieraillaan myös Espoossa. (Aiemmin minulta on raiteilla ollut esillä kaksi tiedettä käsittelevää aforismia, ks. täältä.) Tässä kilpailukutsu:

Suomen aforismiyhdistyksen kautta kerätään laadukkaita mietelauseita esille Helsingin raitiovaunuihin, metroihin ja metroasemille. Aforismeja raiteilla -kampanja toteutetaan alkuvuodesta 2018 ja sen järjestävät yhteistyössä HSL, HKL sekä Suomen aforismiyhdistys. Kaupunkitaiteeseen sijoittuva Aforismeja raiteilla -kampanja toteutetaan pääkaupunkiseudulla jo kymmenettä kertaa, ja se tarjoaa aforistiikalle ja aforismien kirjoittajille laajaa näkyvyyttä. Pelkästään metrolla tehdään yli 150 000 matkaa päivässä. Lisäksi aforismeja julkaistaan mm. HSL:n tiedotuspalstoilla ja Suomen aforismiyhdistyksen somekanavilla. Mietelauseita tullaan valitsemaan noin 20–25 henkilöltä ja mukaan toivotaan myös ruotsinkielisiä aforismeja. Aforismit valitsee aforismiyhdistyksen hallitus.

Tässä siis joitakin kilpailuehdotuksiani. Yhteensä lähetin noin 15.

- Kukaan ei elä pelkästä miehen katseesta.

- Liian avuliasta kannattaa varoa. Hän tulee vaatimaan osansa.

- Pyhä kolminaisuus: tissit ja jääkiekko.

- Jos miehet tulisivat nyt sokeiksi, meikki- ja huntukauppiaat menisivät vararikkoon.

- Muodikas pakottaa muut menneisyyteen.

- Vagina ja penis. Latinaksi voi sanoa mitä vain.

- Vaatimattomuus kaunistaa – sinua.