Jos ajattelemme, että keittiö ja lastenkamari ovat naisen luonnollinen ympäristö, teemme samoin kuin saadessamme englantilaiset lapset kuvittelemaan, että häkki on papukaijan luonnollinen ympäristö - koska he eivät ole nähneet niitä muualla.
G. B. Shaw
Oheinen sukupuolisen työnjaon syitä käsittelevä kirjoitukseni ilmestyi Skeptikko 2/2020 -lehdessä (ilman tässä olevia jälkikirjoituksia, kuvitusta ja mainiota alkusitaattia).
* * *
Koiras ja naaras työelämässä – Mikä selittää eriytymistä?
Monesta erilaisesta lähteestä saatu todistusaineisto viittaa siihen, että lajimme esihistoriassa naiset eivät juuri metsästäneet, ainakaan suurriistaa. Jahtiin osallistumisessa loukkaantumisriski saattoi olla niin suuri, metsästysonni niin epävarmaa ja fyysiset ponnistukset niin vaativia, että naiset suosiolla jättivät homman miehille. Muinaisten esiäitiemme lisääntymismenetys oli enemmän kiinni raskauden, imetyksen ja lastenhoidon onnistumisesta kuin riskialttiiseen pyyntireissuun osallistumisesta.
Toisaalta jos suurriistan kaataminen onnistui, se toi yhteisöön valtavasti resursseja. Niiden avulla taitava metsästäjä pystyi parantamaan perheensä ravitsemustilannetta ja/tai omaa asemaansa yhteisössä. Osa antropologeista pitääkin metsästystä lähinnä miesten pyrkimyksenä nostaa statustaan – mikä onnistuessaan on luultavimmin tarkoittanut suurempaa suosiota myös naisten parissa. Mies olisi siis metsästämällä kyennyt edistämään geeniensä kopioitumista.
Onko tässä koko tarina? Selittääkö muinaisten metsästäjä–keräilijöiden lisääntymismenestys myös modernien naisten ja miesten erilaisia kiinnostuksenkohteita ja päätymistä eri ammatteihin? Kysymys ei ole kaukaa haettu. Onhan ihminen saanut elantonsa yli 1000 kertaa kauemmin metsästyksestä ja keräilystä kuin ”töissä” käymisestä. Naisia siis saattaa päätyä miehiä enemmän julkisen sektorin varmoihin hoivatyöpaikkoihin nimenomaan etäisten esiäitien lisääntymismenestyksen takia. Vastaavista geneettisistä syistä miehiä saattaa päätyä enemmän kilpailuhakuisiksi riskinottajiksi yritys- ja rahoitusmaailmaan.
Suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) pohti sukupuolisen työnjaon syitä seuraavasti:
Elämän eri toimet ovat jaetut molempien sukupuolien välillä määrättyjen sääntöjen mukaan, ja vaikka vahvemman sukupuolen itsekkäät taipumukset ovatkin suuresti vaikuttaneet näiden sääntöjen määräämiseen, niin piilee työnjaon todellinen periaate paljoa syvemmällä. Se seuraa pääasiallisesti luonnon itsensä antamia ohjauksia. (Otava 8/1913)
Westermarck siis selittää sukupuolista työnjakoa ensisijaisesti biologisilla sukupuolieroilla – ”luonnon antamilla ohjauksilla” – ja toissijaisesti vahvemman vallankäytöllä. Perään hän toteaa, että toisinaan kulttuuriset tavat suurentavat biologisten sukupuolierojen vaikutusta.
Kysymys kuuluukin, voidaanko kahden näin erilaisen ja silti toisiinsa liittyvän tekijän, siis biologian ja kulttuuristen tapojen, vaikutussuhteista antaa kunnollisia, tutkimukseen perustuvia arvioita.
Tasa-arvo kasvattaa sukupuolieroja
Kun sukupuolten erilaisia intressejä ja työuria yritetään selittää, lajimme evoluutiohistoria on olennainen lähtökohta. Mutta kuten Westermarck toteaa, mukana on pidettävä kasvatukseen, normeihin ja tapoihin liittyviä hypoteeseja.
Oletetaan esimerkiksi, että jossakin yhteisössä on tapana, että perheeseen kertynyt varallisuus periytyy yksinomaan miespuolisille jälkeläisille. Tällöin naisilla ei ole yhtä hyviä mahdollisuuksia toimia kiinnostustensa mukaan. He siis joutuvat noudattamaan toisenlaisia, vähemmän omaehtoisia strategioita. Erot naisten ja miesten kiinnostuksenkohteissa voivat tällä tavoin selittyä sillä, kenellä on valtaa kontrolloida resursseja.
Se, että nainen tekee kotityöt ja kaitsee lapsia, ei siis välttämättä selity naisen omilla intresseillä. Kyse voi olla myös taloudellista valtaa pitävän miehen intresseistä. Miehistä kontrollihalua saattaa lisätä sekin, että sukupuolille tyypillisten toimien eriytymiseen liittyy joskus merkittävää symboliarvoa, vaikkapa univormuja ja sotamaalauksia.
Nämä huomiot tulee pitää mielessä sukupuolista työnjakoa tarkasteltaessa. Mutta jotta työnjaon selittäminen etenisi ihmisillä olevista ennakkoasenteista jonkinlaisiin perusteltuihin päätelmiin, asiaa tulee tutkia empiirisesti. Ilman empiiristä todistusaineistoa ei ole syytä ajatella, että kulttuuriset ja yhteiskunnalliset selitykset olisivat lajihistoriallisia selityksiä merkittävämpiä – tai toisin päin. Miten siis tutkia asiaa?
Kokeiden tekeminen, eksperimentia, antaisi tietoa, johon tutkijan omat ennakkokäsitykset eivät pääse vaikuttamaan. Tässä tapauksessa ratkaisevien koejärjestelyiden luominen on eettisten ja taloudellisten syiden vuoksi kuitenkin mahdotonta. Ympäröivää yhteiskuntaa ei ole koetta varten mahdollista muuttaa, ja halukkaita koehenkilöitäkään tuskin löytyisi.
Toinen vaihtoehto on vertailla eri yhteisöjä. Menetelmän ongelma on havaintojen monitulkintaisuus: kaikkia taustamuuttujia ei pystytä millään huomioimaan. Vertailututkimuksesta saadut havainnot eivät toisin sanoen ole yhtä todistusvoimaisia kuin kokeista saadut havainnot.
Yhteisöjen välinen vertailu on kuitenkin tarjolla olevista vaihtoehdoista paras – ja menetelmä ei ole niin kehno kuin luonnontiedepiireissä saatetaan ajatella. Suurten yhteiskunnallisten tilastoaineistojen hallinta on merkittävästi parantunut viime vuosina, ja yhteisöjen vertailu eri muuttujien suhteen on jo osoittautunut käteväksi tavaksi testata hypoteeseja työmarkkinoiden eriytymisen syistä.
Useissa tutkimuksissa on ensinnäkin havaittu, että psykologiset sukupuolierot (persoonallisuudessa, seksuaalisuudessa, asenteissa ja kognitiivisissa kyvyissä) ovat suurempia yhteiskunnissa, joissa sukupuolten välinen sosiopoliittinen tasa-arvo on suurempaa. Joidenkin tutkimusten mukaan sukupuolierot jopa tietyissä fyysisissä piirteissä (pituus, painoindeksi, ylipaino ja verenpaine) ovat suurempia tasa-arvoisemmissa maissa.
Nämä löydökset ovat ristiriidassa patriarkaaliseen vallankäyttöön perustuvan selityksen kanssa. Sen sijaan löydökset tukevat biologiaan perustuvia selityksiä – ainakin siinä määrin kuin tasa-arvoisemmat mahdollisuudet johtavat ihmisiä heille itselle luontaisiin asenteisiin ja aktiviteetteihin.
Joissakin tutkimuksissa sanotaankin, että mikäli persoonallisuuspiirteissä tavataan sukupuolieroja, se ei ole merkki sukupuolten epätasa-arvoisesta kohtelusta vaan pikemminkin kertoo onnistuneesta tasa-arvopolitiikasta. Eräs vertailututkimus taas päättelee, että kun sukupuolinen tasa-arvo maassa lisääntyy, sekä miehet että naiset ajautuvat kohti perinteisiä rooleja. Kolmannessa tutkimuksessa tarkasteltiin fyysistä aggressiivisuutta. Siitäkin paljastui, että sukupuolierot ovat suurempia tasa-arvoisemmissa kulttuureissa.
Eräs tutkimus taas tarkasteli riskinottoa, kärsivällisyyttä, altruismia, vastavuoroisuutta ja luottamusta. Näissäkin ominaisuuksissa sukupuolten tasa-arvo oli yhteydessä suurempiin sukupuolieroihin. Jopa erot akateemisessa kyvykkyydessä näyttävät olevan suurempia tasa-arvoisemmissa maissa (ks. kirjallisuusviitteet).
Tutkimustulosten perusteella voidaan tehdä melko yksioikoinen päätelmä: sukupuolierot mieltymyksissä ja taipumuksissa kasvavat, kun maa vaurastuu ja mahdollisuudet tulevat tasa-arvoisemmiksi. Havainto antaa epäsuoraa tukea yksilön valintoihin perustuvalle selitysmallille työmarkkinoiden eriytymisestä.
Toki myös päinvastaista on ehdotettu: että yhteiskunnan vaurastuminen ja mahdollisuuksien tasa-arvoistuminen vähentäisivät yksilöiden omien mieltymysten merkitystä ja lisäisivät perinteisten ammattistereotypioiden merkitystä. Mutta millä mekanismilla tämä tapahtuisi? Miksi parantuneet mahdollisuudet toimia mieltymysten mukaan vähentäisivät yksilölle luontaisia valintoja? Tai miksi juuri vauraus ja tasa-arvo muokkaisivat yksilöiden mieltymyksistä perinteisempiä? Tähän suuntaan vaikuttavia mekanismeja on helppo kehitellä, mutta niiden todellisista vaikutuksista ei ole pätevää tutkimusnäyttöä.
Peilistä katsoo kädellinen
Yksilöiden omiin valintoihin perustuvat selitykset saavat lisää painoarvoa psykologisten sukupuolierojen tutkimuksesta. On esimerkiksi havaittu, että sukupuolten erot aggressiivisuudessa ovat suurimmillaan teini-iässä. Tätä seikkaa olisi hankala selittää yhteiskunnallisilla tekijöillä. Miksi yhteiskunta kaikkialla maailmassa tekisi aggressiivisuuseroista suurimpia juuri sukukypsyyden saavuttamisen aikoihin? Ja miksi vastaava iästä riippuva sukupuoliero löytyy myös kädellisserkuiltamme? Entä miksi sukupuoliero väkivaltaisuudessa tasoittuu samaa tahtia testosteronitasojen tasoittuessa? Miksi näin on myös muilla selkärankaisilla? Tällaisiin kysymyksiin teoriat yhteiskunnallisista normeista ja kasvatuksesta eivät kykene vastaamaan.
Poikien fyysistä aggressiivisuutta pyritään myös hillitsemään voimakkaammin kuin tyttöjen aggressioita. Poikia siis rangaistaan useammin ja ankarammin. Mutta vaikka kulttuuriset tavat koettavat kyseistä sukupuolieroa tällä tavoin kaventaa, evolutiivisesta lajihistoriasta johtuvat erot tulevat silti esille. Ero aggressiivisuudessa näkyy jo vauvoilla ja taaperoilla, kauan ennen kuin ne ymmärtävät olevansa poikia tai tyttöjä.
Vastaavia huomioita voidaan tehdä hoivakäyttäytymisestä. Miksi luonto olisi antanut naisille fyysiset valmiudet imetykseen mutta unohtanut psykologiset hoivavalmiudet? Entä miksi sukupuoliero vauvojen hoivaamisessa näkyy myös tasa-arvoeetoksen Pohjoismaissa, jossa vauvojen pulloruokinta on enemmän sääntö kuin poikkeus? Voidaan toki väittää, että tämä johtuu asenneilmaston hitaasta muutoksesta. Selitys ei kuitenkaan huomioi sitä, että tytöt leikkivät enemmän hoivaleikkejä jo taaperoikäisinä, myös muilla kädellisillä.
 |
Osa ihmistieteilijöistä on ollut kyvytön
nauttimaan pätevistä tiedonlähteistä biologiaa
koskevien pelkojensa vuoksi. (Tämä
ajatus ei välity oheisesta
sanaleikkipilakuvasta, joka on tässäkin
suhteessa epäonnistunut.)
|
Ajatus, että hoiva-alojen naisvaltaisuus johtuisi vain vanhempien, koulun ja muun yhteiskunnan harjoittamasta manipuloinnista, vaikuttaakin varsin epätodennäköiseltä. Esimerkiksi tytöt, jotka altistuivat kohdussa poikkeuksellisen suurille testosteronimäärille, nujakoivat enemmän ja leikkivät vähemmän hoivaleikkejä. Miksi yhteiskunta ohjaisi hoivaleikkeihin vain sellaisia tyttöjä, jotka altistuivat tyypillisille hormoniannoksille? Joko nämä tytöt ovat ensin osoittaneet hoivaamiseen taipumusta, johon vanhemmat heitä sitten edelleen kannustavat tai sitten hoivaaminen tulee heiltä luonnostaan. Kummassakin skenaariossa biologia tulee pitää tarkastelussa mukana.
Voidaan tietysti kuvitella, että sukupuolierot aggressiivisuudessa ja hoivataipumuksissa eivät millään tavalla vaikuttaisi siihen, mille aloille nuoret suuntautuvat tai miten lasten- ja kodinhoito perheissä järjestetään. Tämä saattaa myös olla tavoittelemisen arvoinen tilanne. Mutta ajattelitpa uravalinnoista tai perheidensisäisestä rooliutumisesta mitä tahansa ja piditpä valtion puuttumista asiaan sopivana tai et, hypoteesi evolutiivisesti kehittyneiden psykologisten sukupuolierojen vaikutuksesta on saanut empiiristä tukea ja on täten tieteellisessä mielessä perusteltu. Politiikka, etenkin palkkapolitiikka, on asia erikseen.
Samalla on toki muistettava, että kun naiset saivat tasaveroiset oikeudet ja mahdollisuudet miesten kanssa, naiset eivät heti pystyneet täysipainoisesti hyödyntämään uusia mahdollisuuksiaan. Uran luominen saattoi esimerkiksi vähentää naisen avioliiton todennäköisyyttä tai tehdä naisen miessuhteista kitkaisempia. Tai ehkä yhteisö ja jopa oma suku ja perhe väheksyivät naisen työpanosta. Myös ristiriita äitiyden ja täysipainoisen uranluomisen kanssa saattoi muodostua ylivoimaiseksi.
Eli kun lailliset esteet oli hävitetty, muunlaisia esteitä saattoi jäädä jäljelle. Miehet saattoivat työhönotossa ja ylentämisessä edelleen suosia toisia miehiä. Ehkä osa miehistä jopa tunsi olonsa uhatuksi naisten uudesta itsenäisyydestä.
Olivatpa nämä seikat kuinka merkityksellisiä tahansa, ne eivät poista biologiasta juontuvaa ”epäreiluutta”. Edellä mainittujen aggressiivisuus- ja hoivataipumuserojen lisäksi on esimerkiksi mahdollista, että raskaus ja äidiksi tuleminen ovat keskimäärin mullistavampia kokemuksia naiselle kuin isäksi tuleminen on miehelle. Mikäli näin on, lapsen aiheuttama häiriö työuralle – ja täten palkkakehitykselle – on naiselle suurempi silloinkin, kun lasten- ja kodinhoito on perheessä jaettu täsmälleen tasan. Tällaiset mahdollisuudet tulee tutkia tarkoin.
Entä argumentit lajihistorian merkitystä vastaan? On ehdotettu, että edellä mainitut havainnot tasa-arvoisten maiden suuremmista sukupuolieroista ja eriytyneistä työmarkkinoista selittyvät sillä, että vauraissa maissa – jotka yleensä ovat tasa-arvoisempia – vanhemmilla on enemmän aikaa kasvattaa lapsiaan perinteisiin rooleihin. Selitysmalli on sinänsä looginen, mutta se on keskeneräinen ja edellyttäisi lisäselityksiä.
Miksi vanhemmat suosisivat perinteisiä rooleja juuri vauraimmissa ja tasa-arvoisimmissa yhteiskunnissa? Pitkäkestoisten seurantatutkimusten perusteella voidaan päinvastoin päätellä, että kun valtio ja kansalaiset vaurastuvat, perinteiset perhearvot ja uskonnollisuus korvautuvat itseilmaisua ja individualismia korostavilla normeilla. Toisin sanoen, kun eloonjäämisestä tulee turvatumpaa, ihmisillä on paremmat mahdollisuudet toimia omien yksilöllisten taipumustensa mukaan. Siihen lapsia nykyään kannustetaan ja sitä heiltä odotetaan.
Suuri osa sukupuolieroista on myös juuri sellaisia kuin mitä lajien välisen vertailun perusteella voidaan ennustaa. Jos sukupuolten käyttäytymistä siis selitetään kasvatuksella ja yhteiskunnallisilla normeilla, samalla pitää selittää se, miksi normit tuottavat juuri biologisten ennusteiden mukaista käyttäytymistä.
Miten päin asiaa käänteleekin, peilistä tuijottaa aina metsästäjä–keräilijä, kädellinen ja nisäkäs. Ja tämänkin olennon tunne-elämä ja lajityypilliset käyttäytymistavat tulevat ymmärrettäviksi vasta evoluution valossa.
Mikäli tavoitteena siis on kokonaisvaltaisesti ymmärtää sukupuolieroja ja samalla työmarkkinoiden sukupuolista eriytymistä, evoluutioteoreettinen tarkastelu on pidettävä hypoteeseissa vahvasti mukana. Mikäli tavoitteena taas on yhteiskunnan muutos, lajihistorian huomioiminen on vieläkin välttämättömämpää. Jos ei tiedä, mistä lähtee liikkeelle, saattaa harhautua kauemmas maalistaan. Se olisi suuri sääli, mikäli määränpäänä oli oikeudenmukaisuus.
KIRJALLISUUS
Falk, A. & Hermle, J. (2018): Relationship of gender differences in preferences to economic development and gender equality. Science. 362: 6412, eaas9899.
Inglehart, R. (2018): Cultural Evolution – People’s Motivations are Changing, and Reshaping the World. Cambridge University Press.
Kaiser, Tim. (2019): Nature and evoked culture: sex differences in personality are uniquely correlated with ecological stress. PsyArXiv. 10.31234/osf.io/u73gh.
Mac Giolla, E. & Kajonius, P. (2018): Sex differences in personality are larger in gender equal countries: Replicating and extending a surprising finding. International Journal of Psychology. 54(6):705-711.
Nivette, A. ym. (2018): Sex differences in adolescent physical aggression: Evidence from sixty‐three low‐and middle‐income countries. Aggressive Behavior. 45:82–92.
Schmitt, D. P. (2015): The Evolution of Culturally-Variable Sex Differences: Men and Women Are Not Always Different, but When They Are… It Appears Not to Result from Patriarchy or Sex Role Socialization. Teoksessa: Shackelford, T. & Hansen, R. toim. The Evolution of Sexuality. Springer.
Stoet, G. & Geary, D. (2020): Sex-specific academic ability and attitude patterns in students across developed countries. Intelligence. Vol 81. Preprint.
Stewart-Williams, S. (2018): The Ape that Understood The Universe. Cambridge University Press.
Tammisalo, O. (2005): Rakkauden evoluutio – Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita. Helsinki.
* * *
PS. Työmarkkinoiden sukupuolinen eriytyminen tuskin herättäisi niin paljon kiinnostusta, jos se ei olisi yhteydessä tuloeroihin. Kun sukupuolten välisistä ansioeroista poistetaan ilmeiset tekijät (esim. se, että miehet valikoituvat enemmän teknistuotannollisille aloille), jäljelle jää jonkinlainen tilastollinen ero. Suomessa lukema näyttää olevan alle kolme prosenttia. Tämä viittaa siihen (mutta ei todista sitä), että työmarkkinoissamme on jotakin naisia syrjivää. Toisaalta se, että ero on jatkuvasti pienentynyt, viittaa siihen (mutta ei todista sitä), että syrjintäkin on koko ajan vähentynyt.
Suomessa ei tosin ole tehty kattavaa selvitystä tehdyistä työtunneista. Niiden tarkka huomioiminen saattaisi kaventaa sukupuolieron olemattomiin, tai jopa kääntää eri suuntaan. Lisäksi mikäli sukupuolisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden tarkasteluun otettaisiin mukaan esimerkiksi asevelvollisuus, eläkevuosien määrä ja julkisten terveydenhoitopalveluiden käyttö, se saattaisi radikaalisti muuttaa keskustelua naisen eurosta.
PS 2. Akateemisen feminismin parissa biologiset, ihmisluonnon huomioivat selitykset on jätetty kutakuinkin huomiotta. Toisinaan selitykset taas on kuitattu miesvallan ilmentyminä ja puolustamisena. Tämä on älyllisesti epärehellistä ja siksi harmillista: se estää niitä voimaannuttavia vaikutuksia, joita nuoret naiset voisivat feminismiltä ja naisliikkeeltä saada.
Samalla on toki selvää, että kaikki poliittiset ideologiat jossakin määrin nojaavat vilpilliseen ja/tai dogmaattiseen silmien sulkemiseen. Jos tavoite kuitenkin on syrjinnän vastustaminen, tiedonjanon ja objektiivisuuden pitäisi olla päällimmäinen asenne. Se tukisi pyrkimystä saada inhimillinen potentiaali tehokkaammin käyttöön.
Ihmisluonnon ja biologian sivuuttamista on nähtävissä myös toisen laidan poliittisessa ajattelussa. Alkukesällä 2020 keskustelua herättivät esimerkiksi Jukka Hankamäen esittämät naisen seksuaalista itsemääräämistä vähättelevät näkemykset. Tämänkaltainen konservatiivinen "biokielto" ei ole levinnyt akateemiseen maailmaan. Tämä on yksi syy, miksi olen kritisoinut enemmän nykyfeminismin kuin konservatismin pinnallisuuksia. Jälkimmäisillä on myös jo oma vakiintunut, vaikutusvaltainen ja varsin yksimielinen kriitikkokuntansa. Sille kaltaisellani epäpoliittisella tieteen puolustajalla ei taida olla muuta tarjottavaa kuin uteliaaseen vuoropuheluun ja johdonmukaiseen argumentaatioon kannustaminen.
Toinen erikoinen piirre (tiedonhaluttomuuden lisäksi) nykyfeminismissä on se, että aate on onnistunut brändäämään epädemokraattiset ja holhoavat asenteensa välittämisen ja tasa-arvon kielelle. Jopa korkeasta yhteiskunnallisesta ja/tai poliittisesta asemasta nauttiva feministi saattaa esiintyä alistettuna (mutta kapinallisena) vallan vahtikoirana. Markkinatalouden mannekiinien tavoin feminismi on myös alkanut puhua win-win -tilanteesta, jossa ”miehetkin hyötyvät feminismistä” (määrittelemättä aatetta sen tarkemmin tai antamatta kunnollista näyttöä väitteen tueksi). Todellisuudessa aatteesta hyötyy usein enää valtafeministi itse - ja muun yhteiskunnan tehtäväksi jää vapauden ja valistuksen ideaalien puolustaminen.
 |
Tutkijat seurasivat erästä simpanssiryhmää 12 vuoden ajan. He näkivät tuona aikana 413 metsästyskertaa. Näistä 267 tuotti saalista. (Ihminen ja simpanssi eivät ole ainoita metsästäviä kädellisiä, vaan myös esimerkiksi jotkut paviaanilajit metsästävät säännöllisesti.)
|
PS 3. Huomio metsästyksen mahdollisesta yhteydestä muinaisten esi-isien lisääntymismenestykseen: Simpanssiurokset metsästävät todennäköisemmin silloin, kun laumassa on ovulaatiosyklin hedelmällisessä vaiheessa olevia naaraita (ks. esim. Frans deWaal: Mama’s Last Hug, 2019). Nämä takamukseltaan turvonneet simpanssinaaraat näyttävät myös saavan uroksilta liharavintoa muita naaraita useammin. Simpansseillakin siis tavataan seksiä resursseja vastaan -vaihtokauppaa.
Simpansseilla on luultavasti mutkikkaita sopeutumia sekä ryhmämetsästystä että saaliinjakoa varten. Esimerkiksi yksilöt, jotka vain näyttelevät metsästykseen osallistumista, eivät joidenkin tutkijoiden mukaan pääse saaliinjaosta osallisiksi. Lihaa käytetään mitä ilmeisimmin myös poliittisiin tarkoituksiin eli liittolaisten hankkimiseksi. (Yleensä simpanssiurokset metsästävät pienempiä kädellisiä mutta joskus ne saavat kiinni myös esimerkiksi antiloopinvasoja. Joskus simpanssit pyydystävät pieniä saaliita yksin, esimerkiksi lintuja ja sammakoita.)
PS 4. Jutun kirjoittamisen jälkeen aloitin Charles Murrayn kirjan Human Diversity. Siinä Murray selittää tasa-arvoisten maiden suurempia persoonallisuuseroja sukupuolten välillä seuraavasti:
