maanantai 7. syyskuuta 2020

Journalismi ja todellisuus

Ruma sana niin kuin se on? 

Taannoin eräässä paikallislehdessä kerrottiin kesälomansa alkua juhlistavista nuorista. Jutun mukaan ”teinien joka toinen sana oli v...u”.

 

Mitä tulisi ajatella lauseessa olevasta kolmesta pisteestä? Ne olettavat, että sana automaattisesti pulpahtaa lukijan mieleen, mutta että lukijaa samalla tulee sanalta suojella.

 

Onko kyse lukijan aliarvioimisesta ja siten kehnosta journalismista? Tulisiko toimittajan kirjoittaa kirosanat ronskisti auki? Entä miten journalismissa pitäisi suhtautua sukupuolia, ammattikuntia tai etnisiä ryhmiä panetteleviin ilmaisuihin? Jos teinit olisivatkin hoeskelleet sanaa neekeri?

 

Tässä kohdin on huomattava ero sanan varsinaisen käytön ja sanan mainitsemisen välillä. Tässä lauseessa mainitaan esimerkiksi sanat manne, feminatsi ja setäselittäjä, mutta niitä ei varsinaisesti käytetä.

 

Se on saatana alentavaa, että kirosanoja ei kirjoiteta kokonaan, on taas voimasanan varsinaista käyttämistä, ei sen pelkkää mainitsemista. Rivouksille ja halveeraaville ilmaisuille voi tällä tavoin olla paikkansa, joskus jopa asiatekstissä. Yleisesti ottaen alatyylin viljely ja tietoinen shokeeraaminen eivät kuitenkaan lisää tekstin journalistisia ansioita vaan päinvastoin etäännyttävät lukijaa.

 

Jotakin vielä arveluttavampaa on sanojen pelokkaassa piilottelussa. Journalismissa tulee pyrkiä olennaisten tapahtumien objektiiviseen kuvaamiseen riippumatta siitä, tyrmistyykö jokunen lukija vai ei. Alatyylin kaunisteleminen on tässä oikeastaan sivuseikka. Kyse on journalismin suhteesta todellisuuteen – ja juuri nyt suhde on monen aiheen kohdalla ongelmallinen.

 

Harva toimittaja kykenee puolueettomasti erittelemään esimerkiksi sukupuoli- ja luokkaerojen syitä, rotu- ja populaatioeroista puhumattakaan. Mikäli maltilliset ja moraaliltaan herkkätuntoiset toimittajat kadottavat kirjoittamishalunsa juuri tällaisissa ihmislajin muuntelua koskevissa empiirisissä kysymyksissä, seuraukset ovat ikäviä. Ekstremistit eri laidoilta saavat tilaisuuden johdatella keskustelua tukemaan omia poliittisia päämääriään, kunnes lopulta ihmisten olisi entistä vaikeampi suhtautua toisiinsa yksilöinä. Journalismi tuskin voisi paljon pahemmin epäonnistua.


---------------


Journalismin kriisi, jos näin vahvaa sanaa voidaan käyttää (jotkut puhuvat jopa journalismin kuolemasta), liittyy sosiaalisessa mediassa rehottavaan ryhmäkuntaiseen ja riidanhaluiseen hyperaktivismiin ja poseeraamiseen. Some-alustojen mainontaan ja klikkauksiin perustuva ansaintalogiikka ja lisääntyneet sensurointihalut pahentavat ongelmaa.

Journalismin kriisi, jos niin vahvaa sanaa voidaan

käyttää (jotkut puhuvat jopa journalismin kuolemasta),

liittyy sosiaalisessa mediassa rehottavaan

ryhmäkuntaiseen ja riidanhaluiseen hyperaktivismiin

ja poseeraamiseen. Some-alustojen mainontaan ja

klikkauksiin perustuva ansaintalogiikka ja lisääntyneet

sensurointihalut pahentavat ongelmaa.