Seksuaalimoraalilla on biologinen perusta

Seuraava kirjoitukseni on muokattu Rakkauden evoluutio -teoksestani (viitteet kirjassa).

Koskapa polynesialaisilla oli kauttaaltaan paljon suurempi sukupuolinen vapaus kuin meillä, on lähellä uskomus, että he eivät olisi olleet kovinkaan tarkkoja aviokumppanin valinnan suhteen. Itse asiassa he kuitenkin tunsivat vielä suurempaa inhoa sukurutsausta kohtaan kuin me länsimaalaiset ja ulottivat sukupuolista seurustelua ja avioliittoa koskevat kieltonsa paljon suurempaan sukulaismäärään kuin mikä on asianlaita useimmissa eurooppalaisissa maissa.

Bengt Danielsson, 1955

Suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) esitti vuonna 1891 teorian siitä, miten varhaislapsuuteen liittyvä läheinen yhdessä asuminen estää sukusiitoksen. Modernit biologit puhuvat pesäefektistä. Sen mukaan yhdessä kasvaneet sisarukset, isät ja tyttäret sekä äidit ja pojat kokevat vastenmielisyyden tunteen jo pelkästä ajatuksesta keskinäistä seksiä kohtaan. Luonnonvalinta on tuottanut tällaisen tunnemekanismin sisäsiittoisuudesta koituvia haittoja vastaan.

Westermarckin teoria unohdettiin vuosikymmeniksi, ja monet menivät muodikkaamman freudilaisuuden perässä. Kertaalleen unohdettu Westermarckin teoria sai kuitenkin 1900-luvun loppupuolella tukea monelta suunnalta. Taiwanissa ja Kiinassa oli 1950-luvulle asti tapana ottaa pieni tyttö perheeseen, jotta hänestä voisi aikuisena tulla perheen pojalle puoliso. Kävi ilmi, että tällaiset ”lapsiavioliitot” olivat tavallista hedelmättömämpiä ja että niissä oli muita enemmän avioeroja ja syrjähyppyjä. Ilmiötä tutkineen Arthur Wolfin mukaan syynä oli pariskunnan toisiaan kohtaan tuntema seksuaalinen vastenmielisyys. Israelissa kibbutsilapset puolestaan kasvoivat yhdessä ns. lastentaloissa. Samassa kodissa eläneet lapset eivät yhteisön toiveista huolimatta rakastuneet toisiinsa. Hekin olivat muodostaneet sisarussuhteen kaltaiset siteet toisiinsa. Etologit käyttävät tällaisesta ilmiöstä nimitystä leimautuminen; yleisin esimerkki koskee hanhenpoikasen leimautumista emoonsa (tai mihin tahansa riittävän kookkaaseen liikkuvaan esineeseen).

Westermarckin teoriaan sisältyy myös ajatus siitä, että seksuaalisen vastenmielisyyden tunteeseen liittyy rankaisemishalu. Tällä Westermarck selitti sen, miksi eri kulttuureista löytyy usein varsin ankaria lähisukulaisten välisiä avioliittokieltoja. Oletetaan, että Matti ja Liisa ovat sisaruksia. He matkustavat kesälomallaan Lappiin vaeltamaan. Eräänä yönä he yöpyvät syrjäisessä tunturimökissä ja päättävät, että olisi mielenkiintoista ja hauskaa harrastaa seksiä. Ainakin se olisi uusi kokemus kummallekin. Liisa käyttää jo ehkäisypillereitä, mutta varmuuden vuoksi Matti käyttää vielä kondomia. Molemmat nauttivat rakastelusta, mutta he päättävät, etteivät tekisi sitä enää. He pitävät yön kahdenkeskisenä salaisuutena, mikä saa heidät vielä läheisemmiksi.

Mitä ajattelet tästä? Tekivätkö Matti ja Liisa jotain väärää, josta heitä pitäisi rankaista? Heidän teostaanhan ei synny viallisia jälkeläisiä tai minkään muunlaisia uhreja. Royal Societyn biologisessa aikakauslehdessä kolme evoluutiopsykologia esitti tutkimuksen, jonka mukaan ihmiset tuomitsevat sisarusten välisen seksin ankarammin, mikäli he itse ovat kasvaneet eri sukupuolta olevan sisaren kanssa. Kolmansien osapuolten harjoittamaan insestiin kohdistuva moraalinen tuomio johtuu siis osittain samoista tekijöistä kuin henkilökohtainen vastenmielisyys insestiä kohtaan.

Tutkimuksen koehenkilöt olivat amerikkalaisia opiskelijoita. Heitä käskettiin laittamaan 19 erilaista tekoa järjestykseen niiden moraalisen tuomittavuuden perusteella. Vastaajien rankaisemishalua verrattiin siihen, miten he suhtautuivat seksuaalisuuteen ja siihen, oliko heillä eri sukupuolta olevia sisaruksia ja miten monta vuotta he olivat viettäneet näiden kanssa yhdessä. Osoittautui, että insestin moraalisessa tuomitsemisessa ratkaisevaa on ainoastaan sisaruksen kanssa vietetty aika. Tiedossa oleva verisukulaisuus ei asiaan vaikuta, sillä reaktiot olivat samanlaisia myös eri sukupuolta olevilla adoptiolapsilla. Kyseisen tutkimuksen toinen merkittävä löydös oli se, että vastoin yleisiä käsityksiä vanhempien asenne, perheen muu koostumus tai oma suhtautuminen seksuaalisuuteen eivät vaikuttaneet insestin moraaliseen tuomitsemiseen.

Vastaavia tuloksia saivat Daniel Fessler ja David Navarrete, jotka myös havaitsivat, että vaikutus oli suurempi naisilla, kuten evoluutioteorian perusteella oli ennustettavissa; naiset tekevät suuremman investoinnin jälkeläisiin, joten heidän voidaan olettaa olevan tarkempia jälkeläisen laadun suhteen. Toisaalta Wolf ei löytänyt omasta taiwanilaisesta aineistostaan tämän suuntaista sukupuolieroa: miesten seksuaalinen vastenmielisyys lapsuudenkumppania kohtaan näytti olevan yhtä voimakas kuin naisilla. Wolfin mukaan tämä saattaa kertoa siitä, että ihmisellä miehen investoinneilla on ollut ratkaisevampi merkitys jälkeläisen eloonjäämiselle kuin yleensä ajatellaan.

Seksuaalisista estoista

Iltalehden toimittaja kyseli seksuaalisesta estyneisyydestä. Tässä laverteleva vastaukseni. Juttu ilmestyi torstaina 4. syyskuuta 2014.

Miten tiede selittää seksuaalisen estyneisyyden? Miksi joillakin ihmisillä se esiintyy niin vahvana? Kumpi vaikuttaa siihen enemmän, ympäristö vai perimä? Miksi evoluutio on kehittänyt meille taipumuksen estoisuuteen seksissä? 

Seksi ei ole yleisölaji missään kulttuurissa – tai kun se sitä on, yleensä joku hyötyy taloudellisesti. Ihmiset kokoontuvat joukolla syömään ja jakavat auliisti ruokaa, mutta sukupuolisuuteen liittyvät asiat hoidetaan mieluiten salassa yksin tai kaksin. Useimmat nisäkkäät parittelisivat, vaikka koko maailma olisi yleisönä, mutta sellainen ei sovi ihmisille. Syyt ovat moninaiset.

Yksityisyyden hakeminen voi olla suora seuraus lisääntymiskilpailusta. Siellä missä ruokaa on niukasti ja syövien ihmisten näkeminen herättää nälkäisissä kateutta, ruokailu suoritetaan useimmiten muilta piilossa. On olemassa yhteisöjä, joissa jokaiselle riittää tarpeeksi syötävää, mutta ei ole olemassa yhteisöä, jossa kuka tahansa voi paritella kaikkien haluamiensa kumppanien kanssa.

Selitys seksin piilottamiseen voi siis olla sama kuin ruoan piilottamiseen nälänhädässä. Harva syö mielellään, jos ympärillä on joukko nälkäisiä. Ihmisen esihistoriassa lähiympäristössä on aina ollut seksinnälkäisiä yksilöitä (lähinnä miehiä). Tällaisissa olosuhteissa julkinen parittelu olisi ollut monin tavoin riskialtista tai ainakin se olisi keskeytynyt usein. Monissa kulttuureissa toki ollaan alasti, mutta missään ei rakastella avoimesti eivätkä naiset missään esittele sukuelimiään häpeilemättömästi. Sukuelinten paljastaminen on eleenä liian provokatiivinen ja miehet ymmärtävät sen liian usein seksuaaliseksi kutsuksi. Nainen taas ei samassa määrin innostu miehen sukuelinten näkemisestä. (Jos nainen siitä kiihottuisi, miehet yrittäisivät itseään paljastelemalla saada seksikumppaneita.)

Ihminen on myös vertaansa vailla oveluudessa, jolla hän kontrolloi ja manipuloi toisten seksuaalisuutta. Lisäksi käytössä on tehtävään sopiva työkalu: kieli. Kohteesta riippuen ihmiset haluavat aktiivisesti joko piilottaa tai levittää kallisarvoista tietoa muiden seksuaalisesta käyttäytymisestä. Siksi seksuaalisuus kannattaa salata. Vaikka rakkaus olisi sokea, naapurit, sukulaiset, kilpakumppanit ja puoliso eivät sitä ole. Harva esimerkiksi haluaa, että omat seksikokeilut päätyvät isän tai äidin korviin. Kieli on myös poikkeuksellista informaatiota siinä, että sitä ei voida enää pysäyttää, kun juoru on kerran pantu liikkeelle.

Osa sukupuolten välisistä häveliäisyyseroista johtuu luultavasti sosiaalisesta ympäristöstä. Läpi ihmisen lajihistorian perheellä ja suvulla on ollut erilaisia geneettisiä intressejä eri sukupuolten suhteen. Vanhempien ja muun suvun on esimerkiksi ”kannattanut” yllyttää nuoria miehiä vapaampaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, varsinkin menestyneen perheen tyttärien kanssa. Suvun nuorelle naiselle on sen sijaan ”kannattanut” suositella pidättyvämpää ja häveliäämpää käytöstä. Syy on ilmeinen: naisen lisääntymismahdollisuudet heikkenevät (ei-toivotun) raskauden ja huonontuneen maineen myötä pitkiksi ajoiksi. Geneettisten intressierojen takia sukulaisille on myös kehittynyt vaistomainen taipumus valikoiden salailla joitakin seksuaalisia suhteita. Äiti luultavasti kertoo pojalleen, jos tämän tyttöystävä on ollut uskoton, mutta äiti tuskin kertoisi tyttöystävälle, jos hänen poikansa oli uskoton.

Yleisesti ottaen se sukupuoli, joka investoi jälkeläistuotantoon enemmän, on sukupuolikumppanin suhteen valikoivampi. Vähemmän investoiva sukupuoli on taas kehittänyt enemmän ominaisuuksia kilpaillakseen parittelumahdollisuuksista. Nisäkkäillä naaraat ovat käytännössä poikkeuksetta valikoivampia (koska naaraat tulevat raskaaksi ja imettävät). Tämä on yksi syy, miksi naisen seksuaalisuuteen kohdistuu monin verroin voimakkaampi sosiaalinen kontrolli kuin miehen seksuaalisuuteen. Nuorille naisille sallitaan kumppanin etsiminen, mutta seksin harrastaminen on tarkemman valvonnan alaisena. Toki kontrollia harjoittavat myös naiset itse, omista syistään.

Ennen ehkäisyvälineitä erityisesti teinitytöillä oli paljon menetettävää vääränlaisesta seksikumppanista. Sukupuolitaudit tekevät usein hedelmättömäksi, lapsen saanti nuorena on riskialttiimpaa, lapsen kanssa on vaikeampi löytää uutta kumppania, jos mies paljastuu kelvottomaksi ja niin edelleen. Näin luonnonvalinta on saattanut karsia neitojen suurimpia seksihaluja ja suosia pidättäytyvyyttä. Pidättyvyys myös helpottaa naisten valintaurakkaa, sillä se pakottaa miehiä parantamaan ja esittelemään ominaisuuksiaan. Vaatimalla pitkää kosiskeluaikaa nainen pystyy erottamaan satunnaiset liehakoijat luotettavista ja tunteellisesti sitoutuneista ehdokkaista.

Yhdyntään liittyvät riskit ja kustannukset ovat todennäköisiä selityksiä, miksi etenkin nuorille naisille seksi näyttäytyy usein likaisena. Monia seksi kiinnostaa vain kokeilumielessä ja sosiaalisen paineen vuoksi. Vasta kun miehen sitoutumissignaalit ovat kohdillaan ja/tai himo on tarpeeksi korkea, inhon ja likaisuuden tunne voidaan sivuuttaa ja päästä nautintoihin asti. Tiedetään, että inhontunne on vanhemmilla naisilla keskimäärin heikompi kuin nuorilla. Moni vanhempi nainen harmitteleekin, ettei silloin uskaltanut tai kehdannut nauttia seksistä, kun oli nuori ja vetreä ja vientiä olisi ollut liiankin kanssa.

Häveliäisyyden lisäksi estyneisyyteen liittyy seksuaalisen inhon tunne. Ihmisen suhtautumista satunnaisen vastaantulijan piirteisiin tai seksiin tämän kanssa ei niinkään kuvaa himo tai muut kiihkeät tunteet, vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Inho on vähintään yhtä olennainen osa ihmisen seksuaalipsykologiaa kuin rakkaus ja mustasukkaisuus – vaikka se onkin useimmissa tutkimuksissa täysin laiminlyöty.

Jos sinun siis pitäisi harrastaa seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa, on hyvin todennäköistä, että kieltäytyisit siitä inhoa tuntien – varsinkin jos olet nainen. Vastaantulijoista puolet on automaattisesti pois laskuista sukupuolen takia (paitsi biseksuaaleille). Osa on liian vanhoja, osa liian nuoria, ja osa ei miellytä muuten. Näin ajateltuna seksiin suhtaudutaan pääsääntöisesti inhon tuntein.  (Seksuaalista inhoa on tutkittu vähän luultavasti siksi, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet haaveilevat seksistä oman suosikkinäyttelijän kanssa. Inhotutkimuksiin voisi myös olla hankala saada vapaaehtoisia.)

Inhontunteen tärkein tehtävä on suojella meitä taudinaiheuttajilta. Se estää syömästä mädäntynyttä lihaa tai oksennusta. Seksuaalisen inhon tehtävä taas on estää parittelemasta vääränlaisten ihmisten kanssa. Ilman tätä tunnevalmiutta vanhemmat harrastaisivat seksiä lastensa kanssa ja veljet siskojensa kanssa.

Edellä puhuttiin lähinnä naisten estoista, mutta niitä toki löytyy miehiltäkin – tosin ei yhtä paljon ja luultavasti osittain eri syistä. Tiedetään, että miesten ja naisten väliset psykologiset erot ovat suurimmillaan seksuaalisuudessa. Miehet esimerkiksi masturboivat huomattavasti useammin ja suhtautuvat tilapäissuhteisiinsa paljon kevytmielisemmin. Evoluutioteorian perusteella voidaan kuitenkin ennustaa monia olosuhteita, joissa miehen ei kannata olla seksuaalisesti valmis.

Esimerkiksi liian innokas nainen saattaa pelottaa miestä. Onko naiselta kenties mahdollista saada tauti? Onko nainen siis ollut kaikkien kanssa yhtä innokas? Erektiota voi estää myös se, että nainen käyttäytyy seksin suhteen liian miesmäisesti. (Moni nainen pelkää sitä itsekin.) Sopivan puolisoehdokkaan kohdalla miehillä voi lisäksi olla tiedostamaton valmius lykätä yhdyntää myöhemmäksi. Näin mies voisi varmistua, että naisen kohdussa ei jo ole toisen miehen siittämää sikiötä. Yleensä kuitenkin kyse lienee silkasta ujoudesta ja epävarmuudesta. Miehet tietävät, että naiset ovat valikoivia, pakkeja ei ole kiva saada ja aiemmat epäonnistumiset lisäävät epävarmuutta.

Yksilöiden välillä on perimästä, persoonallisuudesta ja ympäristöstä johtuvia eroja häveliäisyydessä ja seksuaalisessa inhossa. Nämä tunteet ovat silti osa kaikkien ihmisten psykologiaa. Estyneisyydessä on kyse siitä, että ihmislajille luontaiset häveliäisyys, valikoivuus ja/tai inhontunne on säädetty pari pykälää liian voimakkaalle. Osa ihmisten välisistä eroista selittynee geneettisillä eroilla, mutta myös yleinen asenneilmasto ja perheen konservatiivisuus saattavat tuottaa tiettyjä estoja. Tällöin kyse olisi ”liian hyvin” omaksutuista normeista. Monin paikoin esimerkiksi suuseksiä pidetään sopimattomana tai likaisena.

Kuinka monen suomalaisparin ongelma estyneisyys seksissä arviolta on? Miten seksielämä voisi parantua, jos molemmat vapautuisivat estoista? Miten voi yrittää lieventää omia estoja, entä kumppanin?

On vaikea arvioida, kuinka yleistä seksuaalinen estyneisyys on. Haastateltavien on jo määritelmällisesti hankala puhua aiheesta. Toisaalta on selvää, että luontoäiti karsii kovalla kädellä geenejä liiallisen estyneisyyden takana. Tämä antaa olettaa, että estyneisyys on lopulta joko harvinaista tai että siitä on mahdollista päästä eroon. Vanha sanonta tikanpojan luonnosta ei ole tuulesta temmattu. Toisaalta sekin lienee selvää, että rakkaus tai kovakaan halu haluamiseen ei aina riitä.

Estyneisyyttä on myös vaikea määritellä. Onko estyneisyys sama kuin ujous? Vai onko estyneisyys sittenkin lähempänä häpeää? On vaikea erottaa estyneisyyttä esimerkiksi omaan vartaloon kohdistuvasta noloudesta tai epävarmuudesta. Milloin alastomuuden pelko siis on estyneisyyttä? Nykyään puhutaan paljon ulkonäköpaineista. Voiko medioiden tai kaveripiirin vaikutus olla niin vahva, että se luo ihmisiä haittaavaa estyneisyyttä? Niin tai näin, monia naisia luultavasti helpottaisi tieto siitä, kuinka paljon vaatemalleja rehevämmistä naisista miehet yleensä pitävät.

Entä miten erottaa estyneisyys aseksuaalisuudesta? Aseksuaalit voivat elää onnellista elämää, mutta seksin harjoittaminen ei heitä kiinnosta. Jos he olisivat radioita, he toimisivat muutoin hyvin, mutta heiltä vain puuttuisi jokin kanava – tai ehkä pikemmin kaikki musiikkikanavat. ((K)ankea analogia, tunnustan.) Seksuaalisuus ei joka tapauksessa ole ainoa ihmistä määrittävä seikka.

Estyneisyyteen voidaan tunnetusti vaikuttaa kemiallisesti. Monet sinkut käyttävät alkoholia ollakseen rohkeampia vastakkaisen sukupuolen kanssa, ja monissa parisuhteissa käytetään alkoholia nimenomaan seksuaaliseen vapautumiseen. Rakkauden ja viinin jumalat viihtyivät yhdessä jo antiikissa. (Kaikille humaltuminen ei tosin ole vaihtoehto: alkoholin käyttöön liittyy joskus samankaltaisia estoja ja pelkoja kuin seksuaalisuuteen.) Toisaalta ei tiedetä, minkälaisia pitkän aikavälin vaikutuksia alkoholin tuomalla hetkellisellä estottomuudella on. Vähentääkö humalan tuoma rohkeus estoja myös seuraavina päivinä? Voiko estyneisyydestä siis oppia alkoholin avulla eroon? Vai käykö päinvastoin: yksilö alkaakin nähdä itsensä entistä estyneempänä, koska hän ei pysty nautinnolliseen seksiin ilman alkoholia?

Omaa tai toisen persoonallisuutta on hankala muuttaa. Joku nauttii esilläolosta ja räiskyvästä spontaaniudesta, joku kaipaa rauhaa ja rutiineja. Estynytkin ihminen voi sopivan kumppanin kanssa olla tyytyväinen seksielämäänsä. Tosin kannattaa muistaa, että ihmiset tuskin koskaan ovat seksielämäänsä kestotyytyväisiä. Seksuaalisuuden mukana seuraa lähes väistämättä epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteita, korkeita odotuksia, karvaita pettymyksiä, silkkaa tylsistymistä ja erilaisia henkisiä epämukavuuksia. Mutta useimmiten ja useimmille seksi on kuitenkin hauskaa. Ja rakastelu on yleensä hauskempaa kuin masturbointi. Luonto pitää huolen, että näin on jatkossakin. Estyneisyyden kanssa painivien nuorten kannattaisi ehkä muistaa, että vanhemmiten seksielämä luultavasti tulee paremmaksi, rennommaksi ja joskus jopa intohimoisemmaksi. Ja että ei ole häpeällistä vetää verhoja kiinni, sammuttaa valoja ja pysyä peiton alla. Syksyn tullen estyneillä on helpompaa.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 1

Seksuaalinen inho on olennainen osa ihmisen lisääntymispsykologiaa, siinä missä rakkaus ja mustasukkaisuuskin. Useimmissa parinvalintatutkimuksissa inhontunne on kuitenkin laiminlyöty. Yksi syy laiminlyöntiin on siinä, että ihmismieli ei askartele inhottavien asioiden parissa samalla tavalla kuin se askartelee miellyttävien asioiden parissa. Harva miettii, miltä tuntuisi rakastella alkoholisoituneen ällötyksen kanssa, mutta monet pohtivat, millaista se olisi vaikkapa oman suosikkinäyttelijän kanssa. Kyllästymisestä voi myös kirjoittaa olematta kyllästyttävä tai huumorista olematta hauska, mutta inholla on voimia manata esiin asioita, joita kirjoittaja ei voi hallita.

Tässä kirjoitussarjassa tarkastellaan seksuaalisen inhon tunnetta ja sen evolutiivisia syitä.

Tarkastellaan ensiksi yleistä inhon tunnetta. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, kenen hammasharjaa vastaajat käyttäisivät vähiten mieluusti: puolison sisaren, parhaan ystävän, esimiehen, postinjakajan vai television säätytön? Lähes kaikki vastasivat postinjakajan. Seuraavaksi vastenmielisintä oli oman esimiehen hammasharjan käyttö. Miksi vastaajat olivat niin yksimielisiä? Entä miksi pienetkin koiranjätökset pihapiirissä herättävät voimakasta ärtymystä? Tai miksi kavahdamme oksennusta? Tai miksi kosketamme mieluummin sinistä kuin keltavihreää tai punaista nestettä? Jotta ymmärtäisimme näitä reaktioita, täytyy ymmärtää yhtä ihmisen kuudesta perustunteesta, inhoa. Mitä inho on? Miksi sitä koetaan?

Ihminen on muiden eläinten tavoin ollut aina alttiina vaarallisille taudinaiheuttajamikrobeille. Erityisen himoittuja mikrobien mielestä ovat eri ruumiinaukot. Ne kuitenkin pyrkivät puolustautumaan monin tavoin; korvassa oleva vaha, silmien kyyneleet, nenän ja kurkun lima sekä kuukautiseritteet hoitavat tehtäväänsä taistelussa pöpöjä vastaan. Mutta aina nämä keinot eivät riitä, ja tarvitaan psykologisia puolustuskeinoja, tarvitaan inhoa.

Kaikissa kulttuureissa inhotaan esimerkiksi mädäntynyttä lihaa ja oksennusta. Samoin seksiä ja suutelua – erittäin riskialtista! – inhotaan vääränlaisen kumppanin kanssa. Harva tuntee postinjakajan, joten varmuuden vuoksi on parempi olla käyttämättä hänen hammasharjaansa. Inho on siis intuitiivista mikrobiologiaa. Sen yhtenä tarkoituksena on pitää meidät terveinä, ja samalla estää ei-toivottuja raskauksia. Tunne estää meitä esimerkiksi syömästä tai koskettelemasta pilaantunutta ruokaa. Todennäköisesti inhon laukaisevat tekijät olivat pahimpia tautilähteitä esihistoriamme rehevällä savannilla. Siellä tunne siirtyi myös sosiaaliseen maailmaan: moraaliltaan epäilyttävä henkilö herättää inhoa, ainakin kuvaannollisesti.

Seksuaalisen inhon tunteen huomaa nopeasti, kun ajattelee seksiä satunnaisen vastaantulijan kanssa. Tällöin päällimmäinen tunne ei yleensä ole seksuaalinen himo vaan pikemminkin inho ja pidättyvyys. Tunteet eivät siis mene nollasta sataan, vaan joskus ollaan pakkasen puolella.

Toisaalta luonnonvalinnan olettaisi suosineen nimenomaan niitä, jotka ovat kiinnostuneimpia seksistä ja täten kovimpia lisääntymään. Onko tämä seikka ristiriidassa seksuaalisen inhon kanssa? Luonnonvalinta toki suosii lisääntyjiä, mutta juju on siinä, että rajoittamaton seksinhimo, etenkään naisilla, ei ole lisääntymiseen paras mahdollinen strategia. Myös esimerkiksi jälkeläisten eloonjääminen tulee huomioida. Tämä tuo suuren joukon seksinhimoa rajoittavia sosiaalisia ja kulttuurisia motiiveja.

Seksuaalisen inhon tehtävä on estää meitä harrastamasta seksiä tietynlaisten henkilöiden kanssa. Jos ihmismielestä poistaisi kyvyn tuntea inhoa, vaikutukset olisivat dramaattisia. Harrastaisimme seksiä jopa lastemme, sisartemme ja vanhempiemme kanssa. Tämä sukulaisiin kohdistuva seksuaalinen inho on erityisen helppoa ymmärtää evoluution näkökulmasta. Luonnonvalinta suosi aktiivista seksuaalisen vastenmielisyyden tunnetta sellaisia henkilöitä kohtaan, joiden lähellä olemme varhaislapsuudessa kasvaneet, koska lähellä kasvaneet ovat yleisesti olleet lähisukulaisia, ja koska sisäsiittoiset jälkeläiset ovat usein sairaalloisia tai lyhytikäisiä. Tämänkaltaisen seksuaalisen vastenmielisyyden suuntautumisessa varhaislapsuuden kokemukset siis ovat ratkaisevia. Kyseinen inhomekanismi on tarkoitettu toimimaan perheen ja suvun sisällä, mutta joskus se toimii myös sellaisia luokkatovereita kohtaan, joiden kanssa on oltu lähes päivittäin alaluokilta asti.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 2

Kaikki pitkään seurustelleet pariskunnat tietävät, että seksuaalinen intohimo ja korkea yhdyntätiheys eivät jatku muutamaa kuukautta tai vuotta pitempään. Saman vartalon katseleminen ja rakasteleminen vuodesta toiseen poistaa kumppaneilta sen halukkuuden ja himon, jota molemmat alussa tunsivat. Jopa fyysisesti kaikkein viehättävimmät pariskunnat voivat pitkästyä toisiinsa ja hakeutua uusiin suhteisiin. Edvard Westermarckin maineikkaassa Avioliiton historia –kirjassa (1932) tehdään vastaavanlainen huomio: ”Jokapäiväisen yhdyselämän ainainen yksitoikkoisuus tuudittaa rakkauden uneen, vaimentaa sen kiihkeyden ja synnyttää joskus salattua tahi julkista vihollisuuttakin aviopuolisoiden kesken. Tätä vihollisuutta havaitaan useimmiten sellaisissa avioliitoissa, jotka on solmittu rakkaudesta.”

Mutta miksi parisuhteen osapuolet niin usein kyllästyvät toisiinsa? Ja miksi uutuuden etsiminen vain johtaa noidankehään, joka lisää suhteeseen sisältyvää harmia ja tyytymättömyyttä? Osaselitys voi olla siinä, että osa ihmisen taipumuksista sopii huonosti yksiavioisuuteen. Meissä on taipumus sekä kyllästymiseen ja uutuudenviehätykseen että jonkinlaiseen turvallisuudentarpeeseen. Kun tämänkaltaisten tunteiden evoluutiolle haetaan selitystä, on tarkasteltava niistä koituneita lisääntymisetuja. Tässä yhteydessä on aiheellista pohtia, ovatko miehet tai naiset saaneet joissakin olosuhteissa kelpoisuusetua siitä, että himo on muuttunut kyllästymiseksi tai jopa inhoksi.

Otetaan esimerkiksi parisuhde, joka on jatkunut muutaman vuoden ilman jälkeläisten syntymistä. Ihmisen evoluutioympäristössä, jossa ei ollut ehkäisyä, tämä on käytännössä tarkoittanut, että toinen puolisoista on hedelmätön. Niinpä hedelmällinen osapuoli – olipa hän kumpi tahansa – on hukannut lisääntymispotentiaalinsa, mikäli hän on pysynyt sitoutuneena ja uskollisena. On varmaa, että kukaan meistä ei ole tällaisen yksilön jälkeläinen.

Tämä itsestäänselvyys ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että luonnonvalinta olisi päässyt suosimaan kyllästymistä (ja inhoa) lapsettomissa parisuhteissa. Mutta jos näin on tapahtunut, voidaan olettaa, että moni toisilleen täysin sopiva pari ”kasvaa eri suuntiin” lähinnä sen takia, että he käyttävät ehkäisyä. Ratkaisevaa tässä skenaariossa on se, minkä verran ihmisen evoluutioympäristössä esiintyi hedelmättömyyttä. Mikäli hedelmättömyys oli yleistä, tällöin kyllästymisen ja inhonkin tunteet olisi helppoa ymmärtää. Luonnonvalinta joka tapauksessa suosii – jos sillä on tilaisuuksia – niitä yksilöitä, jotka tunnistavat olosuhteet, joissa vanhan suhteen purkaminen hyödyttää hänen geenejään.

Kyllästymisessä ja inhossa ei tietysti tarvitse olla kyse lapsettomuudesta. Myös lapsia saaneet parit ennen pitkää kyllästyvät toisiinsa, vaikka tutkimusten mukaan lapsilla onkin taipumus pitää vanhempia pitempään yhdessä. Evoluutioteorian perusteella voidaan olettaa, että monesti tällöin on kyse siitä, että kumppanin asema pariutumismarkkinoilla suhteessa yksilön omaan asemaan on jollakin tavalla muuttunut. Tällöin pitkäaikainen kiintymys ja uskollisuus eivät kenties ole olleet geenien kannalta parhaita mahdollisia strategioita.

Sukupuolten väliset erot seksihaluissa lienevät myös universaali ilmiö pitkäaikaisissa suhteissa – niiden suuntaa vain on vaikea ennustaa. Varsinkin kun on kyse vanhoista ihmisistä, evoluution perusteella tehdyt ennusteet saattavat mennä kaikkein pahiten pieleen. Vanhuksiin kohdistuvat valintapaineethan eivät ole enää yhtä voimakkaita kuin nuorilla yksilöillä.

Eräs biologinen tekijä seksuaalisiin haluihin liittyvien konfliktien taustalla saattaa olla optimaalinen perhekoko. Evoluutioympäristössä tilanne on luultavimmin ollut se, että naisen geenien kannalta optimikoko perheelle on ollut pienempi kuin miehen geenien kannalta. Naiset kun riskeeraavat synnytyksissä enemmän. Miehet eivät myöskään voi olla täysin varmoja isyydestään. Heidän näkökulmastaan harvat yhdyntäkerrat tarkoittivat suurempaa todennäköisyyttä sille, että nainen tuli raskaaksi jollekin toiselle miehelle. Mies voi lisätä todennäköisyyttä, että ainakin osa jälkeläisistä on hänen omiaan, sekä harrastamalla seksiä useammin että vahtimalla naista mahdollisimman hyvin – toki myös hyvällä kohtelulla on saattanut olla tällaisia vaikutuksia.

Inho on olennainen osa lisääntymispsykologiaa, osa 3

Inhoteeman puitteissa on syytä käsitellä myös erektiota ja impotenssiongelmia. Minkälaisissa tilanteissa miehen ”kannattaa” jäädä ilman erektiota? On selvää, että mies pystyy pienellä vaivalla saamaan jälkeläisen. Niinpä on omituista, ettei hän aina pysty parittelemaan. Eikö miehen geenien kannalta olisi ollut hyödyksi, jos hän olisi aina, kaikkialla ja nopeasti valmis yhdyntään? Erektiohäiriöiden yleisyys vaikuttaa siis evolutiiviselta paradoksilta.

Tämän johdosta on ehdotettu, että erektio olisi niin kutsuttua haittaperiaatetta noudattava merkki miehen elinvoimaisuudesta: vain laadukas mies pystyisi suoriutumaan erektion vaatimista neurovaskulaarisista tehtävistä. Selitys lienee kuitenkin kaukaa haettu, ja evoluutioteorian perusteella voidaan ennustaa monia olosuhteita, joissa miehen ei ”kannata” saada erektiota.

Tällaisia tilanteita ovat ainakin tapaukset, joissa naisen hedelmällisyysindikaattorit eivät ole kohdallaan: vanhuus tai laihuus voivat selvästi aiheuttaa kyvyttömyyttä miehissä, samoin kuukautiset. Myös nainen, joka ei vaikuta terveeltä (esimerkiksi hajun perusteella) ja jolta siis voi saada tartuntataudin, saattaa tehdä erektion mahdottomaksi. Joskus miestä näyttää pelottavan myös naisen liiallinen innokkuus. Tämä saattaa johtua juuri tautivaarasta. Onko nainen kenties ollut kaikkien kanssa yhtä innokas? Teoria tautien välttämisen vaikutuksista jää kuitenkin väistämättä jonkin verran avoimeksi, sillä evoluutioympäristön taudeista ei voida saada täyttä varmuutta. Toinen vaihtoehto on se, että miestä pelottaa se, että nainen käyttäytyy liian maskuliinisesti. Tätä tukevat havainnot siitä, että keskimäärin miehet eivät pidä naisista, joiden kunnianhimo on stereotyyppisellä tavalla maskuliininen. Tämä olisi tosin vasta ilmiön välitön selitys, jolle vielä pitää antaa evolutiivinen selitys.

Kolmas mahdollisuus on se, että pidättäytymällä mies haluaa tiedostamattaan varmistua siitä, että naisen kohdussa ei jo ole toisen miehen siittämää sikiötä. Tämä vaihtoehto koskee siis vain uusia suhteita ja sitoutumishaluista miestä. Tässä yhteydessä kannattaa myös huomata, että impotenssi ei koske pelkästään stressin vaivaamia länsimaisia miehiä. Antropologi Marjorie Shostak haastatteli afrikkalaisen keräilijäheimon jäseniä. Eräs nainen kertoo, että kaikilla miehillä penis ei kovene ollenkaan: ”Se voi tapahtua yhtä hyvin nuorille kuin vanhoillekin. Heidän peniksensä on pehmeä, kuin kangas. Kun mies on naisen kanssa, mutta hänen peniksensä ei jäykisty, mies ajattelee: ‘Mistä tämä johtuu?’ Hän koskettaa itseään: ‘Mitä minulle tapahtuu?’ Hän koskettaa itseään uudestaan.”

Kyseisellä naisella oli asiasta omakohtaisia kokemuksia: ”Olin kerran sellaisen nuoren miehen kanssa. Sen jälkeen hän on saanut monta lasta. Se on minulle suuri yllätys!... Me makasimme yhdessä ja sukupuolielimeni olivat kuin tarjottimella. Mutta vaikka me kuinka yritimme (ja me yritimme!), siitä ei tullut mitään. Minä kysyin: ‘Mikä hätänä? Mitä sinun peniksesi tekee? Eikö se halua syötävää?’ Me yritimme, mutta mitään ei tapahtunut.” Naisen mukaan kyseinen mies kertoi tapauksesta ystävilleen seuraavasti: ”Eilen se nainen, jolta minä pyysin, oli halukas. Hän on todella kaunis! Mutta kun menin hänen luokseen, me vain koskettelimme toisiamme. En pystynyt rakastelemaan hänen kanssaan. Sydämeni halusi, mutta penikseni ei.” Kenties naisen sukupuolielimet olivat nuorukaisen mieleen liiankin tarjottimella?