Tuleeko rotujen välisiä älykkyyseroja tutkia?

Sam Harrisin keskustelu Charles Murrayn kanssa kannattaa kuunnella (esim. täältä tai täältä). Kiinnostava kohta on muun muassa Murrayn vastaus Harrisin kysymykseen, miksi kukaan haluaisi tutkia rotujen välisiä älykkyyseroja. Onko sellaisesta tiedosta muka jotakin hyötyä? Teemmekö jotakin esimerkiksi havainnolla, että ihmiset Saharan eteläpuolella saavat keskimäärin alhaisempia testituloksia kuin Itä-Aasiassa ja että eurooppalaiset ovat jossakin siinä välissä? Pohdin kysymystä Mustaa valkoisella -kirjassani, josta tiivistin tähän lähinnä tutkimusta vastustavia pointteja (viitteet kirjassa). Perään laitan teoksesta vielä otteen, jossa geneettisiä rotueroja esittänyt Tatu Vanhanen (1929–2015) vastaa kysymyksiini. Jos kiinnostaa tietää, mitä ajattelen tai mitä tutkimus sanoo rotueroista, kehotan kirjan lukemaan (tiedän, törkeä mainos). Mutta tässä siis yleistä pohdintaa aiheen tiimoilta.

Tieteen tulee keskustella arimmistakin aiheista. Ongelma on siinä, että tiedefoorumeilla käyty keskustelu saattaa vaivihkaa tehdä vaarallisista ideoista hyväksyttävämpiä muualla yhteiskunnassa. Joskus pelkkä ajatuksen julkinen esittäminen saattaa muuttaa sen vaikutuksia. Jo esimerkiksi maahanmuuton ongelmien esiintuominen saattaa altistaa vähemmistöjä vainon tai halveksunnan kohteeksi. Ja kun jokin vaarallinen ajatus siirtyy tieteellisestä hienovaraisuudesta poliittisen keskustelun piiriin, ajatuksesta voi tulla tehokas ja ennalta arvaamaton ase. Onkin mahdollista, että ihmiset pitävät osan mielipiteistään ja ennakkoluuloistaan yksityisinä sen takia, että ulkopuoliset saattavat kärsiä niiden leviämisestä.

On myös mahdollista, että jos ennakkoluuloja tukevat tutkimustulokset tulevat julkisiksi, ihmiset saattavat rohkaistua toimimaan ennakkoluulojensa mukaisesti. Ehkä he alkavat kuvitella, että muutkin toimivat siten. Joku voi myös ryhmäpaineen (kuvitellun tai todellisen) vuoksi päätyä syrjimään joitakin ihmispopulaatioita, vaikka hänellä ei alun perin ollutkaan näitä ihmisiä väheksyviä ajatuksia. Toki keskustelulla saattaa olla vaikutuksia myös siihen, mitä kyseessä olevien ryhmien edustajat ajattelevat itsestään.

Tieteenharjoittajat luonnollisesti varoittavat ideoidensa väärinkäytöstä, usein myös tieteellisissä artikkeleissaan. Tällaiset varoitukset saattavat kuitenkin hukkua muuhun viestitulvaan. Tutkijanammatin vaatimukset tekevät tutkijoista hitaita ja tehottomia verrattuna ajatusten ”itsenäiseen” leviämiseen, etenkin internetissä. Lisäksi jos olen rehellinen, en usko, että ”tavalliset ihmiset” tulevat koskaan harrastamaan sellaista selkeää ajattelua, jossa vaarallinen ajatus pystytään hyväksymään ilman sen tuomia haittavaikutuksia. Tästä syystä tieteellisen rationaalisuuden vaatimus ei välttämättä tarkoita koko totuuden etsimistä. Joskus järkevä ihminen saattaa valita tietämättömyyden; hän ei ehkä halua altistua vaarallisille salaisuuksille.

Suomessa Tatu Vanhasen ajatukset rotueroista saattavat olla erityisen vaarallisia. Rasismi ensinnäkin on juurtunut syvälle suomalaiseen mielenmaisemaan. Toiseksi Suomi ei oikeastaan ole länsimainen demokratia. Täältä puuttuu henkisesti vireä, yksilöä kunnioittava ja itseään haastava keskusteluilmapiiri. Vanhanen on oikeassa todetessaan, että meiltä puuttuu järjestelmä, ”joka helpottaisi ihmisten erilaisuuden ja samanlaisuuden yhteensovittamista”. Suomettuneen punamultakonsensuksen jäljiltä yksilöperusteisen ajattelun ja arvomaailman on ollut vaikea kasvaa.

Populaatioiden keskimääräiset erot eivät luonnollisesti poista yksilöiden välistä vaihtelua – eli sitä, että on fiksuja afrikkalaisia ja on pölvästejä itä-aasialaisia – tai sitä, että samoja (geneettisiä) ominaisuuksia tavataan kaikilta populaatioilta. Moraalisuus vaatii, että yksilöitä kohdellaan yksilöinä, ei ryhmän edustajina, riippumatta keskimääräisistä eroista.

Älykkyyserojen selittäminen kuuluu tieteen tehtäviin – siitä huolimatta, että selityksillä voi olla moraalisia ja poliittisia seurauksia. Geeneihin perustuvan selityksen mukaan älykkyyserot eivät esimerkiksi ole kenenkään syy. Afrikkalaisia äitejä tai isiä ei siis voida syyllistää siitä, että he eivät ole muuttaneet lastensa ympäristöä paremmaksi. Tätä voitaneen pitää geeniselityksen positiivisena puolena. Negatiivisena puolena taas on se, että selitys saattaa vähentää yrityksiä ympäristön muuttamiseen. Monethan virheellisesti kuvittelevat, että geeneille ei voida mitään. Toisaalta geeniselitys saattaa myös synnyttää motiivin kompensoida ihmisten perinnöllisiä puutteita. Tätä mahdollisuutta voidaan pitää selityksen toisena positiivisena puolena. Tosiasiat ovat kuitenkin parasta vastalääkettä fatalismille ja determinismille. Se, että Afrikasta muuttaneiden mustien jälkeläiset saavat afrikkalaisia korkeampia älykkyystestituloksia, kertoo, että kulttuuriympäristön muuttamisella pystytään vaikuttamaan ihmisiin.

---

Tässä on joitakin Tatu Vanhaselle esittämiäni kysymyksiä (myös Mustaa valkoisella -kirjasta). Miten sinä vastaisit kolmanteen kysymykseen, johon Vanhanen ei osannut vastata?

Teoriasi kannalta tämän kohdan kysymyksillä ei ole merkitystä, mutta uskon näiden kiinnostavan ihmisiä. Mitä esimerkiksi sanoisit psykologille, joka kertoi voineensa fyysisesti pahoin, kun hän kuuli ajatuksen, että kansojen epätasa-arvo johtuu älykkyyseroista ja on siksi väistämätöntä? Olet varmasti tietoinen, että teoriallasi on tällainen vaikutus moniin ja että monissa akateemisissa piireissä sinua aktiivisesti vältellään.

Vanhanen:

Useimmat ihmiset myös akateemisissa piireissä ovat omaksuneet vallitsevan ja oikeana pidetyn maailmankuvan, jonka mukaan kansojen välillä ei ole merkittäviä geneettisiä eroja ja niihin perustuvia älykkyyseroja, jotka johtaisivat väistämättä kansojen epätasa-arvoon. Hallitseva maailmankäsitys pitää kansojen välillä esiintyviä suuria epätasaisuuksia joidenkin ympäristötekijöiden aiheuttamina tilapäisinä epäkohtina, jotka on mahdollista korjata ympäristötekijöitä muuttamalla. Monille tällainen uskomus on itsestäänselvyys, jota ei tarvitse perustella ja jota kenenkään ei sovi arvostella. Sen vuoksi he suhtautuvat karsaasti maailmankuvansa kyseenalaistamiseen ja pitävät pyhäinhäväistyksenä teoriaa, joka väittää kansojen välisten suurten eriarvoisuuksien jatkuvan loputtomasti, koska ne ovat väistämättömänä seuraamuksena kyvyiltään erilaisten ihmisten osallistumisesta niukoista resursseista käytävään jatkuvaan kamppailuun.

   Psykologi-tuttavallesi haluaisin sanoa, että psykologin kannattaisi perehtyä myös globaalien eriarvoisuuksien syitä koskeviin uusiin näkemyksiin eikä jäädä oman vanhentuneen ja selityskyvyttömän maailmankuvansa vangiksi. Ymmärrän kuitenkin hänen asennoitumistaan, sillä lukemattomat psykologit myös muualla maailmassa ovat luullakseni hänen kanssaan samaa mieltä.

Eräs tuttavani – joka hyvin ymmärtää, miten tärkeää tieteen vapaus ja autonomia ovat – varoitti minua silti likaamasta käsiäni aiheella samaan tapaan kuin biologeja varoitellaan käymästä keskusteluun kreationistien kanssa. Se kun saattaisi antaa yleisölle kuvan, että kreationismi on varteenotettava vaihtoehto. Toisaalta sama tuttava kannusti, että tarttumalla aiheeseen on myös mahdollista kerätä moraalista pääomaa. Mitä sanot niille, joiden mielestä aiheistasi on kaikkien kannalta parasta vaieta?

Vanhanen:

Tuttavasi kuvastaa oppineiden ihmisten asennoitumista oman maailmankuvansa kanssa ristiriidassa olevaan tutkimukseen. Kun he eivät kykene järkiperustein hylkäämään teoriaani tukevien maailmanlaajuisten empiiristen tutkimuksen tuloksia, he ummistavat silmänsä ja leimaavat tutkimustulokseni huuhaaksi, jota kenenkään ei pitäisi ottaa vakavalta kannalta. Arvostelijat eivät ole puuttuneet darwinilaisesta evoluutioteoriasta johdettuun teoriaani globaalien eriarvoisuuksien perustumisesta evoluution tuottamaan ihmisten erilaisuuteen, koska esittämäni teoreettisen selityksen hylkääminen edellyttäisi myös darwinilaisen evoluutioteorian pitämistä pätemättömänä. He keskittyvät väitteeseen, että käyttämäni kansallisten älykkyyserojen mittaustulokset ovat enemmän tai vähemmän virheellisiä. Erilaisia virheitä niissä varmasti on, mutta haluaisin huomauttaa, että itse en ole minkäänlainen älykkyystutkija enkä ole koskaan ollut.

   Mielenkiintoni ja tehtäväni on rajoittunut kansojen välisten keskimääräisten älykkyyserojen yhteiskunnallisten seuraamusten selvittämiseen. Niille, joiden mielestä aiheistani on parasta vaieta, haluaisin vain sanoa, että ihmisiä koskevien uusien teorioiden läpimurto on aina ollut vaikeaa ja jopa tuskallista. Näin erityisesti tässä tapauksessa, kun maailmankuvaa olisi muutettava ja pitäisi oppia hyväksymään ihmisten erilaisuuteen liittyvien globaalien eriarvoisuuksien jatkuminen loputtomasti.

Ihmisillä on voimakas taipumus yleistää ja heidän on vaikea suhtautua muiden ryhmien edustajiin yksilöinä. Jos sinua kaikkialla uskottaisiin, vaikeuttaisiko se joidenkin yksilöiden mahdollisuuksia hyötyä älykkyydestään?

Vanhanen:

Yhtenä tapana tehdä yleistyksiä on esimerkiksi olettaa, että jonkin etnisen ryhmän muuta väestöä korkeampi tai alempi keskimääräinen ÄO koskee yhtäläisesti ryhmän kaikkia jäseniä. Näinhän asia ei ole, sillä kaikkien ryhmien sisällä yksilöiden välillä on suurta hajontaa. Ihmisiin pitäisi oppia suhtautumaan yksilöinä. Kysymyksen jälkimmäiseen osaan en osaa vastata mitään.

Oletetaan, että valtiotieteilijöiden keskimääräinen ÄO on muutaman pisteen alempi kuin luonnontieteilijöillä. Miten meidän pitäisi reagoida tällaisiin eroihin? Tai mitä pitäisi ajatella henkilöistä, jotka näitä eroja korostavat?

Vanhanen:

Ei valtiotieteilijöiden ja luonnontieteilijöiden väliseen eroon mielestäni tarvitsisi mitenkään erityisesti reagoida. Monien ihmisryhmien välillä voi olla keskimääräisessä ÄO:ssa muutaman pisteen eroja, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa kaikkien ryhmien oikeuteen työskennellä omalla alallaan kykyjensä mukaan. On muistettava, että yksilölliset ÄO-erot ovat seurausta hedelmöitymiseen liittyvästä sattumanvaraisuudesta. Hyvät tai huonommat geneettiset ÄO-edellytykset eivät ole kenenkään omaa ansiota tai syytä. Ne vain heijastavat luonnossa vallitsevaa sattumanvaraisuutta ja monimuotoisuutta. Meidän on tyydyttävä siihen, mitä olemme sattumalta saaneet. En ymmärrä mitä syytä olisi erojen korostamiseen.

---

PS. Oheisessa kuvassa on joitakin tällä hetkellä lukemiani kirjoja. Keltikangas-Järvinen on samaa taattua laatua kuin hänen aiemmat populaarit teoksensa. Joistakin määrittelykysymyksistä olen hieman eri mieltä (mm. persoonallisuus vs. temperamentti), mutta määritelmistä on tietysti turha kiistellä. Joitakin yksittäisiä kohtia voidaan myös moittia mutkien oikomisesta: ”Ihmisen käytöksestä emme voi päätellä hänen itseluottamuksensa määrää emmekä hänen motiivejaan, mutta ihmisen temperamentti on se, jollaisena se ulospäin muille näyttäytyy” (s. 39). Eniten teoksessa kuitenkin häiritsee hakemiston ja lähdeviitteiden puute. Esimerkiksi sivulla 41 sanotaan, että: ”Jos ihminen itse räiskyy ollessaan iloinen tai vihainen, hän käyttää samaa asteikkoa arvioidessaan muiden tunnetiloja näiden reaktioista.” Se, etten voi tarkistaa esitettyjen väitteiden alkuperää häiritsee itse asiassa sen verran, etten voi lukea kirjaa alkua pitemmälle. Miksi WSOY jättää teoksistaan hakemiston/lähdeviitteiden kaltaisia tärkeitä seikkoja pois? Niiden lisääminen ei vähentäisi luettavuutta mutta lisäisi kiinnostavuutta. Vai meneekö kustannusalalla niin huonosti, että isolla kustantajalla ei ole varaa hakemistoon/viitteisiin? Oli miten oli, kuriositeetiksi laitan tähän vielä kirjan kauniit loppusanat:

Antaessaan jokaiselle oman yksilöllisen temperamenttinsa luonto ei ehkä ole toiminut aivan oikeudenmukaisesti. Joillekin on annettu temperamentti, joka saattaa vaikeuttaa heidän elämäänsä, joidenkin elämä on tehty alun alkaen tässä suhteessa muita helpommaksi. Kokonaan ei tästä voi syyttää luontoa, vaan tärkein vaikeuksien kasaaja on kuitenkin kulttuuri arvostuksineen. Kulttuurin arvostukset eivät tule valmiina eikä niitä anneta mistään, vaan ihmiset luovat ne itse ymmärtäväisyydellään, suvaitsevaisuudellaan ja kyvyllään tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan – tai sitten niiden puutteella.

(En tosin tekisi tuollaista kulttuuri/luonto -jaottelua. Kaikissa kulttuureissa esimerkiksi arvostetaan enemmän ahkeria, avuliaita ja hyväluontoisia yksilöitä kuin laiskoja, itsekkäitä ja riidanhaluisia. Ja lopuksi vielä pieni moite markkinointiosastolle; luulisi, että sellainen kirja myy paremmin, jonka nimi erottuu kannessa.)

Daniel C. Dennettin kirja vaikuttaa eräänlaiselta testamentilta, jossa hän tekee yhteenvedon tietoisuutta koskevista tutkimuksistaan/näkemyksistään. Matt Ridley puolestaan esittää – varsin perustellusti –, että ihmiset olettavat maailman olevan suunnitellumpi paikka kuin se todellisuudessa on. Etiikan lukemisto -teos taas on kokoelma uusia ja vanhoja tekstejä moraalista ja etiikasta. Kirja on läpeensä kiinnostava, mutta luultavimmin luen siitä silti vain relativismia koskevat osiot ja pari yksittäistä lukua.

PS 2. Kielikello 3/2015 -lehdessä käsiteltiin perimä- ja genomitiedon käyttöä, ks. oheinen kuva. Olin yllättynyt, että perimää koskevan tiedon (ns. genomitiedon) synonyymina on lehdissä käytetty sanaa perimätieto. Sillä nimittäin on jo vakiintunut merkitys suullisesti sukupolvelta toiselle kulkevana sanallisena tietona.

Syntymäjärjestys ja älykkyys

Vaikuttaako syntymäjärjestys sisarusten välisiin eroihin testiälykkyydessä? Aihetta tarkasteltiin Mustaa valkoisella -kirjani alaviitteessä (s. 42, kirjallisuusviitteet on jätetty tästä pois):

Vanhin lapsi sai eräässä tutkimuksessa keskimäärin kolme pistettä korkeampia tuloksia kuin toinen lapsi, joka puolestaan sai pisteen korkeampia tuloksia kuin kolmas lapsi. Tutkijat ovat selittäneet tätä norjalaisalokkailta löytynyttä keskimääräistä eroa muun muassa vanhempien ajankäytöllä ja nuorempien sisarusten erilaisilla luonteenpiirteillä. Vastaavankaltainen syntymäjärjestyksen mukainen korrelaatio löydettiin sittemmin myös naisilta. Tosin viimeistä sanaa ei ole sanottu tästäkään aiheesta. Sillä näyttää esimerkiksi olevan merkitystä, minkälainen ikäero sisaruksilla on ja minkä ikäisenä sisaruksia on testattu.

Tuore tutkimus antaakin hieman erilaisia lukemia: ”The analysis found - as a previous large-scale study did - that first-borns enjoy a one-IQ-point advantage over later-borns.” Eli tällä kertaa havaittiin vain yhden pisteen ero. Koko tutkimus löytyy tästä linkistä. Mitä ilmeisimmin syntymäjärjestyksellä on joka tapauksessa varsin pieni keskimääräinen vaikutus yksilöiden älykkyyteen tai persoonallisuuteen. Judith Rich Harris tarkastelee aihetta kirjassaan Nurture Assumption, suomeksi Kasvatuksen myytti (Arthouse 2000). (Arvioin teoksen Helsingin Sanomissa joulukuussa 1998.) Harrisin mukaan syy lapsuuden/nuoruuden perheympäristön mitättömään vaikutukseen on ilmeinen: lapsi ei vietä loppuelämäänsä samassa perheessä, joten hänen ei kannata antaa sen vaikuttaa persoonansa muotoutumiseen.

PS. J.-P. Roos arvioi Mustaa valkoisella -kirjaani muun muassa seuraavasti (Tiedepolitiikka 1/2015):

Ensimmäinen osa on varsin ansiokas ja kiihkoton katsaus älykkyystutkimukseen ja sen perustaan. En löydä siitä paljoakaan moitittavaa, vaan voin suositella sitä alan (uusille) harrastajille. Meillähän keskustelua hallitsevat pääasiassa Kari Uusikylän kaltaiset itse älykkyystutkimuksesta melkoisen tietämättömät mutta hyvin ennakkoluuloiset kasvatustieteilijät ja psykologit, jotka eivät ole viitsineet paneutua älykkyyden perusteisiin kovinkaan hyvin. Konstruktionistiset sosiologithan pääsevät sivuuttamaan älykkyyden pelkästään toteamalla, ettei sitä voi määritellä (tai kuten Karmela Liebkind, joka kykenee hävittämään väestöryhmien väliset erot tyhjällä retoriikalla, mitä Tammisalo oikeutetusti kritisoi). Sosiologit pääsevät nykyään kovin helpolla kaikesta, joskaan heillä ei onneksi enää ole juurikaan merkitystä.

Tammisalon kritiikki on kaiken kaikkiaan varsin kohteliasta ja asiallista. Hän ei suinkaan sorru niihin typeryyksiin, joita sosiologit edustavat. Hän on oikeasti paneutunut asiaan. Jos on siis kiinnostunut Vanhasen teorioista, niin kannattaa luultavasti lukea joku hänen englanninkielinen tuore teoksensa sekä tämän lisäksi Tammisalon kirja, jolloin voi pohtia itse sitä, kuka on enemmän oikeassa.

Myönteisten huomioidensa lomassa Roos esittää kirjani väittäneen, että ”älykkyyden yhteyttä geeneihin ei olisi millään tavoin selvitetty”. Tässä kohdin arvioija on ollut huolimaton. Kirjassa tarkastellaan monessa kohdin tiettyjen geenien vaikutusta kognitiivisiin kykyihin, jopa yksilöiden välisiin eroihin, esimerkiksi seuraavasti (s. 43):

Henkisiin kykyihin vaikuttaa tuntematon määrä geenejä, joista kullakin on luultavasti pieni vaikutus. Geenien vaikutus älykkyyteen saa tukea esimerkiksi siitä havainnosta, että tietyt piirteet vauvaikäisen huomiokyvyssä korreloivat myöhemmin lapsena saatujen testitulosten kanssa. Vastikään on myös löytynyt geeni, jonka muunnelmat ovat yhteydessä sekä testiälykkyyteen että aivojen kuorikerroksen paksuuteen. Tosin havaitut geneettiset erot ”selittivät” vain puoli prosenttia 14-vuotiaiden älykkyyden kokonaisvaihtelusta. Toisessa tutkimuksessa löydettiin kolme geeniä, joista kunkin muunnelmat vastasivat arviolta 0,3 ÄO-pistettä. Näitä suurempia lukemia tuskin tullaan löytämään yksittäisten geenien osalta.

Muutoin tarkkanäköisen arvion hauskimmassa kohdassa Roos vertasi teostani Marxin ja Engelsin Anti-Dühring -kirjaan. Marx ei tosin ollut sen toinen kirjoittaja, kuten Roos esittää. (Etsin Engelsin teosta kirjahyllyjeni takariveistä, mutten löytänyt. Olen saattanut myydä kopioni joskus.) Niin tai näin, Mustaa valkoisella -teoksen ei ole tarkoitus olla Anti-Vanhanen tai anti-mitään. Kirjan pääpointteja sen sijaan on se, että Tatu Vanhasen esittämät väitteet rotujen välisistä muuttumattomista älykkyyseroista käyvät niin voimakkaasti joidenkin ihmisryhmien kunnian päälle, että väitteiden takana pitäisi olla pätevämpiä tutkimustuloksia. Yhteiskuntatieteissä tehdyt varomattomat päätelmät saattavat pilata ihmiselämiä.

PS2. Oheisessa kuvassa on viime päivinä lukemiani kirjoja (suurin osa vielä kesken). Erityismaininnan ansaitsevat ainakin Robert Trivers (jonka teoriaa vastavuoroisesta altruismista esitellään perusteellisesti myös Ihmisluonto –kirjassa) ja Daniel Nettlen mainio teos Personality. Jälkimmäisestä muokattu ajatus: Se, mitä esivanhempamme tarvitsivat elääkseen ja lisääntyäkseen, on eri asia kuin mitä nykyihminen tarvitsee miellyttävään elämään.

Tiede ja kansojen väliset älykkyyserot

Viides kirjani tuli painosta tällä viikolla. Mustaa valkoisella: Tiede ja kansojen älykkyys -teos on ensimmäistä kertaa esillä Helsingin kirjamessuilla 23.–26.10.2014. Kirjan kustantaja on Terra Cognita. Teoksessa muun muassa kritisoidaan Tatu Vanhasen ajatuksia kansojen/rotujen välisistä älykkyyseroista ja niiden seurauksista. Sisällysluettelo on seuraavanlainen:

Esipuhe ja kiitokset

Osa 1

1 Johdanto: ”Kaikkihan sen tietävät”

2 Vanhasen teesit

3 Vanhasen saamasta kritiikistä

4 Älykkyyserot ja niiden tutkiminen

   Sivupolku 1: Mitä on viisaus?

5 Älykkyys ja perinnöllisyys

6 Älykkyys ja ympäristötekijät

   Sivupolku 2: Mistä Flynn-efekti ei johdu

7 Populaatioiden väliset erot

   Sivupolku 3: Sananen sukupuolieroista

   Sivupolku 4: Näkyvätkö älykkyysgeenit Y–kromosomissa?

8 Mikä kasvattaa päätä: kylmä, keksinnöt vai kesyyntyminen?

   Sivupolku 5: Luonnonvalinta ja instituutiot

Osa 2

9 ÄO ja kansojen varallisuus

10 ÄO ja demokratia

   Sivupolku 6: Kenen demokratia?

11 ÄO ja eriarvoisuus

Osa 3

12 Tatu Vanhanen ja tiede

13 Tatu Vanhanen ja biologia

14 Älykkyyserot, moraali ja politiikka

Osa 4

15 Päätelmiä

16 Viesti päättäjille

17 Vanhasen haastattelu

18 Jälkikirjoitus

Liite Joitakin testiesimerkkejä

Kirjallisuus

Hakemisto