Parinvalinnasta ja nettideittailusta

Ilta-Sanomien toimittaja kyseli nettideittailusta ja ihmiskoiraiden nuoruusmieltymyksistä. Juttu ilmestyi 29.9.2022. Tässä joitakin pohdintojani.
 

IL 29.9.2022

Miten olet perehtynyt evoluutiobiologiaan ja parinvalintaan?
 
Kyse on lähes elinikäisestä harrastuneisuudesta, käytännössä alan kirjallisuuden seuraamisesta. Ihmisen käyttäytymisen selittäminen edellyttää biologian ja evoluution tuntemusta, ja etenkin parinvalinnassa on piirteitä, joita ei voida selittää ilman evoluutiota ja luonnonvalintaa.
 
Mistä se sinun mielestäsi kertoo, että keski-ikäinen Leonardo DiCaprio tunnetusti deittailee vain alle 25-vuotiaita naisia? Tai että osa yli 45-vuotiaista miehistä kategorisesti hakee nettideittailussa itselleen kumppania/seksiseuraa vain useita vuosia nuoremmista naisista?
 
Kyse tuskin on siitä, että DiCaprio on itse jotenkin kypsymätön tai haluaa dominoida parisuhteessa. Tällä perusteella kaikkien kulttuurien (menestyneet) miehet olisivat epävarmoja pikkupoikia, mikä ei ole uskottavaa. Ja koska miehet ovat mieltyneet nuoruuteen kaikissa kulttuureissa, mieltymys tuskin selittyy myöskään sillä, että länsimaisilla medioilla on pakkomielle ihmisnaaraan nuoruudesta.
 
Miksi ihmiskoiraat siis mieltyvät nuoruudesta kertoviin signaaleihin? Syy on helppo nähdä, jos pohtii, ketkä olivat esi-isiämme. Kukaan meistä ei ole sellaisen koiraan jälkeläinen, jonka mieltymykset kohdistuivat hedelmällisen uransa ohittaneisiin naaraisiin. 
 
Kuvittele esimerkiksi koiras, jonka silmissä yli 50-vuotias naaras näyttää nuorempia naaraita haluttavammilta. Kyseinen koiras voi sitten nauttia näiden iäkkäämpien kaunottarien seurasta. Tällainen koiras ei kuitenkaan yhtä todennäköisesti päädy intiimiin kanssakäymiseen hedelmällisten naaraiden kanssa. Tämä on olennaista: emme voi olla sellaisten koiraiden jälkeläisiä, jotka mieltyivät yksinomaan hedelmällisen ikänsä ylittäneisiin naaraisiin.
 
Esi-isiemme täytyy sen sijaan olla niitä, jotka mieltyivät piirteisiin, jotka kertoivat naaraan hedelmällisyydestä, siis nuoruudesta. Luultavasti esi-isissämme on enemmän myös niitä, jotka mieltyivät nimenomaan hedelmällisen uransa alussa oleviin naaraisiin. Nuorella naaraalla kun oli enemmän hedelmällisiä vuosia myös edessäpäin.

Näillä perusteilla voidaan tehdä kaksi ennustetta. Ensinnäkin kun koiras on yli parikymppinen, hänen seksuaaliset mieltymyksensä ja fantasiansa kohdistuvat itseä nuorempiin naaraisiin. Toiseksi voidaan ennustaa, että varhaisessa teini-iässä koiraan mieltymykset kohdistuvat vähän itseä vanhempiin naaraisiin. Molemmat ennusteet ovat saaneet kokeellista tukea. Teinipojat saattavat suosia fantasioissaan jopa 10 vuotta itseään vanhempia naaraita (jotka eivät yleensä osoita heihin mitään kiinnostusta). Luonnonvalinta näyttää siis muokanneen koiraiden kauneusmieltymyksiä kohti naaraan hedelmällisintä ikää ja suurinta lisääntymispotentiaalia.
 
Onko oikeasti merkitystä naisen iällä vai sillä, miltä hän näyttää? Haen tässä sitä, että esimerkiksi 40-vuotias nainen voi näyttää hyvin eri näköiseltä riippuen naisesta, joten onko niin sanotusti järkeä asettaa tiukka ikäraja?
 
On totta, että sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää. Avioliiton historiaa tutkinut Edvard Westermarck totesi tämän jo lähes sata vuotta sitten. Nykyisissä yhteiskunnissa monet vanhat naiset näyttävät paljon nuoremmilta kuin he olisivat näyttäneet ihmisen evoluutioympäristössä.
 
Jopa vaihdevuodet ylittänyt naaras saadaan suhteellisen helposti näyttämään yhtä nuorekkaalta kuin hedelmällinen naaras muinoin näytti. Evoluution näkökulmasta ihmisnaaraan ikä sellaisenaan ei olekaan olennaista. Sen sijaan olennaisia ovat ne ulkoiset piirteet, jotka lajimme muinaisuudessa kertoivat hedelmällisyydestä. Eli jos joku onnekas naaras yhtäkkiä lakkaisi vanhenemasta 23-vuotiaana, koiraat haluaisivat häntä silloinkin, kun hän täyttää 93 vuotta.
 
Moni koiras toki kiinnostuu myös vanhemman näköisistä naaraista. Pornoteollisuudessa on jopa oma kategoriansa tätä varten. (Tosin kyseisessä kategoriassa esiintyvät naaraat ovat yleensä varsin nuoria, jopa parikymppiset näyttelijät kelpaavat. Pornografinen materiaali, jossa on keski-ikäisiä tai sitä vanhempia naaraita, ei taas ole lähellekään yhtä suosittua. Vanhemmastakin naaraasta toki voi tulla seksisymboli, mutta se, että joku epätyypillisen viehättävä naaras on yhä viehättävä viisikymppisenä ei sulje pois sitä, että hedelmällisyytensä huipulla naaraat ovat koiraiden mielestä haluttavimmillaan.) 
 
Tämä joidenkin koiraiden seksuaalinen viehättyminen vanhemmista naaraista ei tarkoita, etteivätkö koiraan nuoruusmieltymykset olisi evolutiivisesti kehittyneitä. Se vain tarkoittaa, että seksuaalisen himon sytyttäviä tekijöitä on muitakin (ja että koiraissa on jonkin verran vaihtelua).
 
Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi koiraat siis punnitsevat myös muita viehättävyystekijöitä, esimerkiksi naaraan luonteenpiirteitä tai kiinnostuksenkohteita. Lisäksi koiraan mahdollisuuksiin vaikuttaa se, mitä naaraat haluavat. Ja yleensä naaras toivoo vain hieman itseään vanhempaa koirasta. Mutta jos markkinavoimat, lähinnä nuoremmat koiraat, eivät vaikuttaisi vanhojen koiraiden mahdollisuuksiin, he oletettavasti pariutuisivat vain hedelmällisten naaraiden kanssa.
 
Kaikki koiraat eivät siis deittaile nuoria valokuvamalleja, mutta tästä ei voida päätellä sitä, että nuoruudella tai ulkonäöllä ei olisi merkitystä parinvalinnassa. 
 
Kerro oma arviosi, mitä nuorempaa naista hakeva mies ajattelee itsestään? Ajattelevatko he olevansa itse kyvykkäitä saamaan sellaisen? Onko heillä vaikeuksia hyväksyä omaa vanhenemistaan? Nettideittailussa asetetaan myös paljon muita ehdottomia rajoja, sekä miehet että naiset tekevät sitä. Olen esimerkiksi kuullut, kuinka mies ei pääse treffeille, koska on sentin liian lyhyt. Mies taas on asettanut painorajan vaikka 80 kiloon. Miksi ihmisinä teemme tällaista? Onko tämä meille luonnollista vai onko nettideittailussa jotain, mikä ajaa meitä tähän?
 
Nettideittailu ei vaadi juuri minkäänlaisia investointeja. Siksi siitä ei koidu haittaa, jos haku ei johdakaan mihinkään. Kriteerit kannattaa siis varmuudeksi pitää korkealla. Live-kohtaamisissa rima taas pysyy yleensä matalammalla: jos koiraalla on normaalit hoksottimet, hän huomaa nopeasti, millaisiin naaraisiin hänellä todellisuudessa on varaa. Mutta edelleen, jos asiaa katsotaan luonnonvalinnan kannalta, on sama, saako koiras hedelmättömän naaraan vai ei naarasta ollenkaan. Siksi luonnonvalinta on saattanut suosia sellaisia koiraita, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. Jos koiras uskoo itseensä, hän on saattanut olla sitkeämpi yrittämään ja myös vakuuttavampi naaraan silmissä. 
 
Voiko rakkaus tai vetovoima oikeasti olla yhdestä ikävuodesta, sentistä tai kilosta kiinni? Jos ei, mistä se on kiinni?
 
Kaikki haluavat fiksun ja hyväluontoisen kumppanin, joka on emotionaalisesti sitoutunut. Kuten todettua, yleisesti ottaen ihmiset osaavat myös oikein tunnistaa asemansa pariutumismarkkinoilla, eli he osaavat säätää mieltymyksensä saavutettavissa olevalle tasolle. Parinvalintakriteerit toisin sanoen muuttuvat kanssaihmisiltä saadun palautteen mukaan.
 
Kaunis naaras tietää olevansa kaunis, vaikka hän ei olisi koskaan katsonut peiliin, ja jos hän yhdessä yössä muuttuisi vähemmän viehättäväksi, hän tietäisi pian senkin ja osaisi muuttaa kriteerejään uuden markkina-asemansa mukaiseksi. Nyky-ympäristössä tosin on monia tekijöitä, jotka saattavat sekoittaa yksilön käsitystä markkina-arvostaan. Nettideittailu saattaa olla yksi tällainen tekijä. Lisäksi on mahdollista, että nettiporno antaa koiraalle tiedostamattaan valheellisen kuvan siitä, että seksinnälkäisiä naaraita on joka nurkassa. Tällainen saattaa vähentää esimerkiksi koiraan sitoutumishaluja.
 
Ajaako meitä pelkkä halu lisääntyä ja saada lapsia? Viittaan tällä siihen, että silloinhan periaatteessa kenenkään miehen ei pitäisi rakastua ja haluta yli 50-vuotiasta naista tai rakkautta ei pitäisi syttyä vammaiseen/sairaaseen/ihmiseen, joka ei täytä terveen ja hedelmällisen ulkonäön ihanteita.
 
Parisuhteessa on muutakin kuin seksuaalinen viehättyminen. Hedelmällisyysindikaattoreiden lisäksi koiraat punnitsevat esimerkiksi naaraan kiinnostustenkohteiden samankaltaisuutta. Usein seksuaalinen viehättyminen on kuitenkin ensimmäinen seula, joka määrää vaikkapa sen, pyritäänkö juttusille. Kilpailutilanteesta johtuen 60-vuotias koiras on joka tapauksessa valmis seurustelemaan esimerkiksi 55-vuotiaan naisen kanssa. Vanhojen koiraiden seksuaalifantasiat kohdistuvat silti huomattavasti nuorempiin naaraisiin.
 
Ja mitä sanot siihen, että aikaisemmin tekemäni jutun perusteella naiset vapautuvat seksuaalisesti nykyään vasta 40-50-vuotiaina, kun elämänkokemusta ja aikaa on enemmän. Onko tässä ristiriita, jos samanikäisiä miehiä biologisesti kiinnostaa enemmän nuoret naiset?
 
Tiedetään, että seksuaalisen inhontunne on vanhemmilla naarailla keskimäärin heikompi kuin nuorilla. Moni vanhempi naaras harmitteleekin, ettei silloin uskaltanut tai kehdannut nauttia seksistä, kun oli nuori ja vetreä ja vientiä olisi ollut liiankin kanssa. Nuoret naaraat ovat kuitenkin valikoivia juuri siksi, että kysyntää – ja menetettävää – on niin paljon enemmän.
 
Hedelmälliselle naaraalle jokainen parittelu tuo riskin merkittävistä kustannuksista (yhdeksän kuukauden raskaus, imetykset, markkina-arvon lasku jne.). Siksi naaras, joka valikoi tarkkaan ja paritteli vain sitoutuneen ja mahdollisimman korkea-arvoisen tai suositun koiraan kanssa, pystyi tuottamaan enemmän ja menestyneempiä geeniperillisiä kuin naaras, jonka kriteerit olivat näissä suhteissa löyhempiä. Olemme tällaisten tarkasti valikoivien esiäitien jälkeläisiä. Pidättyvyys myös helpottaa nuoren naaraan valintaurakkaa, sillä se pakottaa koiraita parantamaan ja esittelemään ominaisuuksiaan. Vaatimalla pitkää kosiskeluaikaa naaras pystyy erottamaan satunnaiset liehakoijat luotettavista ja tunteellisesti sitoutuneista ehdokkaista.

Luonnonvalinta on tällä tavoin tehnyt naaraista valikoivia ja ohjannut heidän mieltymyksiään kohti resurssi- ja statuskoiraita. Tämä on havaittu käytännössä kaikista kulttuureista, joissa asiaa on tutkittu. Lisäksi mieltymys voimistuu niissä naaraissa, joilla itselläänkin on taloudellisia resursseja. Naaraiden statusmieltymys ei siis näytä olevan sivutuote sukupuolten taloudellisesta epätasa-arvosta, kuten joskus on arveltu.

Missä kuljimme kerran - huomioita unohtuneista sukupuolieroista

Oheinen kirjoitukseni ilmestyi Skeptikko 1/2020 -lehdessä, ilman tässä olevaa kuvitusta.

Missä kuljimme kerran – eli mitä jo ehdimme unohtaa sukupuolieroista?

On havaittu, että naiset arvostavat kumppaniehdokkaassa statusta ja varallisuutta enemmän kuin miehet. Havainto on tehty kymmenissä kulttuureissa ympäri maailmaa. Mikä selittää tätä eroa, luonnonvalinta vai sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät?

Ensinnäkin on ilmeistä, että kulttuuri vaikuttaa kyseisen sukupuolieron suuruuteen. Monissa yhteisöissä naisilta esimerkiksi puuttuu taloudellinen itsemäärääminen. Tällaisissa olosuhteissa heillä luonnollisesti on miehiä voimakkaampi motiivi etsiä puolisoa, jolla on statusta tai varallisuutta.

Sosiaaliskulttuuriset tekijät eivät kuitenkaan ole koko selitys. Kyseinen sukupuoliero nimittäin löytyy tasa-arvoisimmistakin yhteisöistä. Lisäksi varakkaimmatkin naiset mieltyvät miehen statukseen tai vaurauteen. Köyhät miehet taas eivät arvosta kumppanin varakkuutta muita miehiä enempää. [1]

Sosiaaliskulttuuriset tekijät voisivat periaatteessa selittää näitäkin havaintoja. Esimerkiksi varakkaiden naisten statusmieltymys voisi johtua vaikkapa naisten halusta ylläpitää korkeaa elintasoaan. [2] Ja ehkä sosiaaliset tavat ylipäätään muuttuvat hitaasti. Asenteet saattavat siis vain toistaa historiallista sukupuolijaottelua.

Juuri tämä on sosiaaliskulttuuristen selitysten ongelma: ne edellyttävä lisäselityksiä, jotka edellyttävät uusia selityksiä. Miksi esimerkiksi jotkin kulttuuriset tavat muuttuvat jo muutamassa vuodessa mutta juuri parinvalintamieltymykset olisivat jähmettyneet menneisyyteen?

Tämä mutkikkaiden ja yleensä testaamattomien lisäselitysten kasaantuminen on hyvä syy kääntyä biologian puoleen. Se tarjoaa yksinkertaisempia ja teoriapohjaltaan vankempia selityksiä – ja selityksen hylkääminen vain sen yksinkertaisuuden vuoksi ei tietenkään ole perusteltua, päinvastoin. [3]

Biologian selitys on kaksiosainen: ihmisnaaraille on ensinnäkin kehittynyt taito arvioida kumppaniehdokasta sen mukaan, kykeneekö tämä hankkimaan ja ylläpitämään perhehoivan edellyttämiä resursseja. Tällainen arvioiminen ei vaadi paljon. Siihen kykenevät lintu- ja kalanaaraatkin. 

Toiseksi ihmisnaaraille on kehittynyt mieltymys koiraan kykyihin. Näkemyksen mukaan emme ole sellaisten esiäitien jälkeläisiä, jotka parittelivat umpimähkäisesti ilman kumppanin statusta koskevia kriteereitä. Tämä on järkeenkäypä oletus: raskaus- ja imetysaika edellyttävät ihmisnaaraalta valtavasti ylimääräisiä resursseja. Vastasyntynyt ihmispoikanen on myös täysin avuton ja tarvitsee vuosien ajan turvaa ja huolehtimista. Lisäksi evoluutioympäristö oli huomattavasti nyky-ympäristöämme vihamielisempi.

Biologiasta ja evoluutiosta johdettavat selitykset vaativat toki nekin tarkennuksia. Jotta luonnonvalinta olisi voinut suosia naaraan mieltymystä statuskoiraaseen, mieltymyksen on täytynyt parantaa naaraan lisääntymismenestystä. Koiraan statuksen on siis täytynyt olla luotettava signaali jostakin. Ehkä se kertoi paremmasta perhehoivasta, koiraan paremmasta terveydestä, periytyvistä suotuisista geeneistä tai muista vastaavista seikoista. Olipa vaikutus mikä hyvänsä, ajatus statusmieltymyksen evolutiivisesta alkuperästä saa tukea sekä lajien että kulttuurien välisestä vertailusta. Tämä on syy suhtautua selitykseen vakavasti.

Kelpaisiko seksi?

Edellä mainitun sukupuolieron biologinen selitys kiistetään usein sillä perusteella, että joissakin kulttuureissa ero on kaventunut ja miehen statuksen merkitys on pienentynyt. Eräs toinen sukupuoliero kuitenkin pitää pintansa paljon voimakkaammin: suhtautuminen satunnaiseen seksiin. Tämän sukupuolieron kohdalla biologian merkitystä on vaikeampi kiistää.

Psykologi Steve Stewart-Williams kirjoittaa sellaisista poikkeuksellisen kauniista yksilöistä, joilla on muita enemmän valinnanvaraa pariutumismarkkinoilla:

Näiden ärsyttävien yksilöiden ei yleensä tarvitse tehdä myönnytyksiä vastakkaisen sukupuolen suhteen, ihan silkan haluttavuutensa takia. Heidän romanssihistoriansa myös tukee väitettä, että miehet ovat naisia kiinnostuneempia satunnaisista seksisuhteista. Moni tutkimus on osoittanut, että komeimmilla miehillä on todennäköisemmin suurempi joukko seksikumppaneita. Kauniilla naisilla sen sijaan ei ole. Tämä ei johdu siitä, että heille olisi hankala houkutella kumppaneita; se johtuu siitä, että he useammin valitsevat harvempia kumppaneita ja pidempikestoisia suhteita.

Poikkeuksia tietysti on – komeita sitoutujamiehiä ja kauniita promiskuiteettinaisia – mutta ilmiö on silti todellinen. 

Vastaavia päätelmiä voidaan tehdä pornon ja romanttisten komedioiden kulutuksesta:

Moni mies keskeyttää säännöllisen pornonkulutuksensa romanttista komediaa katsellakseen, vaikka kumppani ei häntä siihen edes painostaisi. Ja moni romanttisista komedioista pitävä nainen nauttii satunnaisista pornohetkistä. Erot pornon ja romanttisten komedioiden kulutuksessa eivät kuitenkaan ole mitättömiä: ne kertovat naisten ja miesten seksuaalisuuksien eroista.

Erot näkyvät myös prostituutiossa. Miksi esimerkiksi ammattimaisia miesprostituoituja, joilla on naisasiakkaita, on vähemmän kuin ammattimaisia naisprostituoituja, joilla on miesasiakkaita? Kärjistettynä kyse on vain kysynnästä ja tarjonnasta: seksiä haluavia miehiä on enemmän kuin seksiä haluavia naisia. Toisin sanoen miesamatöörien suuri joukko heikentää ammattimaisten miesprostituoitujen markkina-asemia. [4]

Tutkimustulokset ovat yksiselitteisiä: tasa-arvoisimmissakin kulttuureissa miehet ovat naisia valmiimpia satunnaisiin seksisuhteisiin. Ilmiön evolutiivinen selitys on luultavimmin se, että mies ei voi tulla raskaaksi (mutta kykenee periaatteessa helposti saattamaan naisen raskaaksi). Siksi miehelle ei kehittynyt yhtä voimakasta halua syynätä parittelukumppanin sitoutumishaluja tai muita ominaisuuksia.

Evoluution merkitystä seksiasenteisiin vähätellään usein sillä, että taloudellinen itsemäärääminen, ehkäisypillerit ja muut kulttuuriset muutokset tekivät satunnaisesta seksistä yleisempää ja hyväksytympää myös naisten parissa. On totta, että kulttuurin vaikutus käyttäytymiseen on tässäkin tapauksessa todellinen ja merkittävä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sukupuolierot johtuisivat ainoastaan kulttuurista. Se tarkoittaa vain, että erojen suuruus ei johdu yksinomaan evoluutiosta.

Jos siis haluamme ymmärtää miesten ja naisten käyttäytymistä, meidän on edelleen huomioitava ei ainoastaan kulttuuriympäristö vaan myös evolutiivisesti kehittyneet sukupuolierot. Kulttuurinen muutos ei mitätöi evoluution merkitystä sukupuolieroille.

Sukupuoliero suhtautumisessa seksiin näkyy myös homoseksuaaleilla. Lesbojen ei esimerkiksi tarvitse pelätä raskaaksi tulemista tai fyysisesti paljon voimakkaampaa kumppania. Jos nämä seikat olisivat ratkaisevia tekijöitä estämään naisia hyppäämästä sänkyyn jokaisen viehättävän ehdokkaan kanssa, lesboilla olettaisi olevan enemmän seksikumppaneita kuin heteronaisilla. Lesboilla kumppaneita on kuitenkin keskimäärin vähemmän. Tutkimusten mukaan homomiehillä sen sijaan on enemmän seksisuhteita. [1] Homomiesten promiskuiteettisia taipumuksia kuvaa vitsi, jonka homot yleensä ymmärtävät mutta joka aukenee harvemmalle heterolle: 

– Mitä homot tekevät toisilla treffeillä?

– Millä ihmeen toisilla treffeillä?

Usein väitetään, että yhteiskunnassa vallitseva kaksoisstandardi selittäisi sukupuolten erilaista käyttäytymistä: ”Naista, jolla on paljon kumppaneita, haukutaan hutsuksi, kun taas miehelle ei ole vastaavia halventavia nimityksiä.” Kulttuurinen kaksoisstandarditeoria on suosittu, mutta sen tueksi ei ole kunnollista näyttöä. Ensinnäkin elosteleville häntäheikeille on monia halventavia nimityksiä. Toiseksi sukupuoliero suhtautumisessa satunnaiseen seksiin on säilynyt siitä huolimatta, että moni vaikutusvaltainen taho on eroa pyrkinyt hävittämään. Puolisot, erilaiset kulttuuriset instituutiot, lainsäädäntö, kaikenlaiset moralistikonservatiivit ja usein omat vanhemmatkin pyrkivät istuttamaan nuorukaisiin yksiavioisuuden kunnioittamista. Tämä ei ole hävittänyt sukupuolieroa suhtautumisessa satunnaiseen seksiin. Pikemminkin on niin, että kulttuuriset instituutiot ovat reagoineet biologiseen eroon. (Kaksoisstandardeja luonnollisesti on olemassa, mutta nekin saattavat selittyä evoluutiolla: vanhemmilla on esimerkiksi geneettinen intressi teroittaa pidättyvämpää käyttäytymistä tyttärelleen kuin pojalleen. [1, 6])

Jos siis haluat selittää seksiasenteissa tavattuja eroja ainoastaan kasvatuksella ja muilla ympäristötekijöillä, sinun on vastattava kahteen kysymykseen: 1) miksi luonnonvalinta olisi ihmisen kohdalla hävittänyt muille nisäkkäille tyypillisen sukupuolieron seksiasenteissa ja 2) miksi kulttuuri tämän jälkeen loisi täsmälleen samankaltaiset erot kaikkiin ihmiskulttuureihin. Kuten todettua, kulttuuriset voimat vaikuttavat siihen, missä määrin naiset ja miehet haluavat satunnaista seksiä. Mutta ajatus, että kulttuuri kehittäisi tähän liittyvät sukupuolierot tyhjästä, on ristiriidassa sekä antropologisen todistusaineiston kanssa että sen kanssa, mitä tiedämme muista lajeista ja evoluution toiminnasta.

Nuori ja kaunis?

Entä väite, että miesten ja naisten erilaiset mieltymykset eivät voi olla evolutiivisesti kehittyneitä, koska niin moni mieltymys laskee yksilön kelpoisuutta? Esimerkkinä tällaisesta epäadaptiivisesta mieltymyksestä käytetään usein sitä, että moni mies kiinnostuu vanhemmista naisista, eikä vain neitosista hedelmällisen uransa alussa. Pornoteollisuudessa on esimerkiksi kokonainen kategoria tätä varten: milf (=mother I’d like to fuck). Voiko evoluutio muka selittää tämänkin ilmiön?

Ensinnäkin milf-kategoriassa esiintyvät naiset ovat yleensä varsin nuoria, jopa parikymppiset näyttelijät kelpaavat. Pornografinen materiaali, jossa on keski-ikäisiä tai sitä vanhempia naisia, ei taas ole lähellekään yhtä suosittua. Vanhemmastakin naisesta toki voi tulla seksisymboli, mutta se ei vielä kerro paljon. Se, että joku epätyypillisen viehättävä nainen on yhä viehättävä viisikymppisenä ei siis sulje pois sitä, että hedelmällisyytensä huipulla naiset ovat miesten mielestä haluttavimmillaan.

Evoluution näkökulmasta naisen ikä sellaisenaan ei edes ole olennaista. Sen sijaan olennaisia ovat ne ulkoiset piirteet, jotka lajimme muinaisuudessa kertoivat hedelmällisyydestä. Eli jos nainen lakkaisi vanhenemasta 23-vuotiaana, miehet haluaisivat häntä silloinkin, kun hän täyttää 93 vuotta. Suomalainen Edvard Westermarck totesi tähän liittyen jo 1930-luvulla, että sivilisaatio on tehnyt naiskauneudesta kestävämpää.

Katso alaviite [6] sukupuolieroista
kosmetiikankulutuksessa.

Armeliaassa nyky-ympäristössä naiset siis vanhenevat hitaammin. Lisäksi teknologia on tuonut tarjolle lukuisia nuoruussignaaleita jäljitteleviä vippaskonsteja [5, 6]. Moni vaihdevuodet ylittänyt nainen näyttääkin – tai saadaan helposti näyttämään – yhtä nuorekkaalta kuin hedelmällinen nainen näytti lajimme evoluutioympäristössä. 

Mediat ja kauneudenhoitobisnes toki pyrkivät hyväksikäyttämään miesten nuoruusmieltymyksiä; kukaan ei esimerkiksi mainosta ryppyjä lisääviä voiteita. Mutta olipa medioilla ja mainonnalla millainen vaikutus tahansa, nuoruuden yhteys naisen haluttavuuteen ei ole sattumaa. Ilmiön biologista selitystä tukee havainto, että homomiehet kiinnittävät huomiota ulkonäköön samalla tavoin kuin heteromiehet, ja lesbot samalla tavoin kuin heteronaiset. (Ks. aikaisempi artikkelini ikämieltymyksistä.)

Mistä johtuu väkivalta?

Väkivaltaisuudessa ja fyysisessä aggressiivisuudessa tavatut sukupuolierot ovat edellä mainittuja eroja silmiinpistävämpiä. Väkivaltaerojakin on silti koetettu selittää kulttuurilla: ”koska miehet ovat fyysisesti kookkaampia ja voimakkaampia, he ohjautuvat rooleihin, joissa tarvitaan aggressiivisuutta ja fyysistä voimaa”. Selityksen mukaan aggressioerot löytyvät kaikkialta siis siksi, että miehet vain sattuvat olemaan naisia voimakkaampia ja kookkaampia.

Selitys vaikuttaa loogiselta mutta herättää kysymyksiä. Miksi luonnonvalinta olisi tuottanut vain fyysiset sukupuolierot? Miksi luonnonvalinta teki miesten luista ja lihaksista vahvempia, mutta ei lainkaan kajonnut aivoihin? Kertoohan sukupuoliero lihaksistossa ja ruumiinkoossa nimenomaan siitä, että fyysisyyteen, aggressiivisuuteen ja väkivaltaan ohjaavat valintapaineet ovat olleet miehillä voimakkaampia. Toisin sanoen miksi luonnonvalinta olisi luonut väkivaltaan tarvittavat fyysiset välineet mutta jättänyt kehittämättä niitä ohjaavat mielenrakenteet? Stewart-Williamsin mielestä tämä olisi sama kuin luonto olisi antanut meille hampaat ja ruoansulatusjärjestelmän muttei halua syödä.

On myös havaittu, että poikien fyysistä aggressiivisuutta pyritään hillitsemään paljon voimakkaammin kuin tyttöjen aggressioita. Poikia siis rangaistaan useammin ja ankarammin. Saattaakin olla perusteltua sanoa, että kulttuuriset tavat kaventavat tätä sukupuolieroa, eivätkä suinkaan suurenna sitä. Lisäksi aggressiivisuusero näkyy vauvoilla ja taaperoilla jo kauan ennen kuin ne ymmärtävät olevansa poikia tai tyttöjä.

Suurimmillaan aggressioerot ovat teini-iässä. Myös tätä seikkaa olisi hankala selittää ympäristötekijöillä. Miksi kulttuuri siis kaikkialla maailmassa tekisi erosta suurimman juuri sukukypsyyden ja täysi-ikäisyyden kynnyksellä? Ja miksi vastaava iästä riippuva sukupuoliero löytyy myös kädellisserkuiltamme? Entä miksi sukupuoliero väkivaltaisuudessa tasoittuu samaa tahtia testosteronitasojen tasoittuessa, myös muilla lajeilla? Tällaisiin kysymyksiin kulttuuriset teoriat eivät kykene vastaamaan.

Samoja kysymyksiä voidaan esittää hoivakäyttäytymisestä. Miksi luonto olisi antanut naisille fyysiset valmiudet imetykseen mutta unohtanut psykologiset hoivavalmiudet? Entä miksi sukupuoliero vauvojen hoivaamisessa näkyy myös tasa-arvoeetoksen Pohjoismaissa, jossa vauvojen pulloruokinta on enemmän sääntö kuin poikkeus? Voidaan toki väittää, että tässäkin asenneilmasto vain muuttuu hitaasti. Selitys ei kuitenkaan huomioi sitä, että tytöt leikkivät enemmän hoivaleikkejä jo taaperoikäisinä, ja myös muilla kädellisillä.

Ajatus, että vanhemmat ovat ohjanneet tyttäriään hoivaamaan, ei siis vaikuta todennäköiseltä. Esimerkiksi tytöt, jotka altistuivat kohdussa poikkeuksellisen suurille testosteronimäärille, nujakoivat enemmän ja leikkivät vähemmän hoivaleikkejä. Miksi vanhemmat ohjaisivat hoivaleikkeihin vain sellaisia tyttäriään, jotka altistuivat tyypillisille hormoniannoksille?

Hiljaisuus on kultaa?

Edellä kuvattuja evolutiivisia selityksiä on pilkattu seksistisiksi, konservatiivisiksi ja deterministisiksi. Kyse on kuitenkin ilmiöille annetuista selityksistä. Ne eivät ole normatiivisia eli ne eivät ota kantaa siihen, miten ihmisten tulisi yhteiskuntansa rakentaa.

Se, millaisia evolutiivisesti kehittyneitä eroja sukupuolten välillä on, ei siis ole poliittinen kysymys tai kysymys tasa-arvosta. Sukupuolierojen tutkimisen mielekkyys on toki mahdollista kyseenalaistaa moraalisten seurausten perusteella, mutta se ei kerro erojen olemassaolosta suuntaan tai toiseen. Tulosten oikeellisuuden kannalta myös se on yhdentekevää, innostuuko biologian tuloksista perinteisten perhearvojen puolustaja vai pride-aktivisti. 

Koituuko sukupuolierotutkimuksista sitten haittaa? Ja jos koituu, ovatko haitat niin suuria, että eroista kannattaa vaieta? Moni näyttää pelkäävän, että tutkimustulosten myötä seksistiset konservatiivit rohkaistuisivat toimimaan ennakkoluulojensa mukaisesti. Ehkä valistuneimmatkaan kansalaiset eivät kykene harrastamaan sellaista selkeää ajattelua, jossa sukupuolierot pystytään hyväksymään ilman seksistisiä haittavaikutuksia. Ehkä tutkimustulosten johdosta jompikumpi sukupuoli joutuu siis syrjinnän kohteeksi. Ehkä naisten tai miesten mahdollisuudet tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä vähenevät.

Tieteen on oltava tällaisten uhkien edessä rehellinen. Sen on pohdittava, onko koko totuuden tarkastelu sittenkään aina mielekästä. Samalla on keskusteltava siitä, kuka saa päättää, millainen tutkimuksesta syntyvä riski voidaan hyväksyä. 

Sukupuolierojen tapauksessa tällaiset pohdinnat ovat turhanpäiväisiä. Ensinnäkin psykologisen tutkimuksen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat aina olleet varsin vähäisiä, useimmiten täysin olemattomia. Toiseksi sukupuolieroista on tiedetty jo biologian alkuajoista alkaen, ja silti yhteiskunnat ovat kehittyneet kohti tasa-arvoa. Se, että jokunen aktivisti on seksismin pelossaan ollut valmis mustamaalaamaan yhteiskunnallisesti niinkin vähäpätöisiä ihmisiä kuin sukupuolieroja tutkivia biologeja, kertoneekin lähinnä siitä, että taistelu tasa-arvon puolesta on tärkeimmillä rintamilla jo voitettu.

On myös huomattava, että mitä enemmän sukupuolieroista ja niiden syistä tiedetään, sitä tehokkaammin erojen sosiaalisia vaikutuksia pystytään muokkaamaan. Tai on ainakin vaikea kuvitella, että jokin muu kuin oikea tieto auttaisi paremmin paikkaamaan luontoäidin aiheuttamia vääryyksiä. Tutkimuksesta koituvat hyödyt voivat olla mittaamattomasti suuremmat kuin pelätyt haitat.

Jos siis haluat jonnekin, selvitä ensin missä olet. Selvitä, miksi ihmisellä on näin laaja ja ristiriitainen repertuaari haluja, mieltymyksiä ja emootioita. Siihen tarvitset evoluutioteoriaa. Jos kuitenkin olet päättänyt biologian unohtaa, kuten sosiaalitieteiden jotkin suuntaukset ovat kannustaneet tekemään, varaudu hapuiluun ja turhautumiseen. Varaudu siihen, että jossakin vaiheessa huomaat johtaneesi ihmisiä harhaan, ehkä jopa aiheuttaneesi turhaa kärsimystä.

KIRJALLISUUTTA

[1] Tammisalo, O. (2005): Rakkauden evoluutio – Ihmislajin parinvalinnan biologiaa. Terra Cognita. Helsinki.

[2] Stewart-Williams, S. (2018): The Ape that Understood the Universe. Cambridge University Press.

[3] Tammisalo, O. (2012): Ihmisluontoa etsimässä – Moraalin ja kulttuurin biologiaa. Terra Cognita. Helsinki.

[4] Tammisalo, O. (2019): Seksiturismi ja sukupuolierot. http://ihmisluonto.blogspot.com/2019/12/seksiturismi-ja-sukupuolierot.html

[5] Pinker, S. (1997): How the Mind Works. Norton. New York.

[6]: Tammisalo, O. (2016): Selityksiä sukupuolieroille kosmetiikan kulutuksessa. Kulutustutkimus 2/2016.

http://ihmisluonto.blogspot.com/2016/11/sukupuolierot-ja-kosmetiikan-kulutus.html

                                   * * *

PS. Lisäys 22.3.
Eräs lukija muistutti kiinalaisesta Na-kansasta (tai Mosuot), jolta "avioliitot ja isähoiva puuttuvat". Olen kirjoittanut kansasta aiemmin seuraavasti:

Avioliittojen lähes täydellisestä puuttumisesta huolimatta Na-kansan tavoissa oli monia universaaleja piirteitä: tunteellista sitoutumista, häveliäisyyttä, jopa elämänmittaisia parisuhteita, ulkonäön tärkeyttä ja kiinnostunutta juoruilua muiden seksisuhteista. Myös miehen varallisuuden ja hänen antamiensa lahjojen merkitys tuli usein ilmi (esim.: ”It is true that if a man has money, he will succeed in conquering a woman, no matter who she is”).

http://ihmisluonto.blogspot.com/2018/07/asiaa-avioliitosta.html

Miksi ihmisnaaraalla on ulkonevat rinnat?

Jo ajan patinaa on rinnoilla, hän enää kilpailee vain hinnoilla. 

- Vladimir Vysotski

Vaikka rintoja pidetään erogeenisena alueena, monet naiset tuntevat vain vähän mielihyvää rintojen koskettelusta rakastelun aikana. Näyttää siltä, että naisen rinnat ovat eroottisempia heidän kumppaneilleen kuin heille itselleen. 

- The Wordsworth Dictionary of Sexual terms

Alla oleva kirjoitus on aavistuksen muokattu ote Rakkauden evoluutio -teoksestani, jossa parinvalintaan liittyviä fyysisiä ja henkisiä piirteitä tarkastellaan. 

                                        * * *

Biologian teorioissa erilaiset ruumiinsignaalit ovat tärkeitä. Signaali on nopeasti tunnistettava viesti, jonka muoto saattaa olla täysin mielivaltainen, mutta joka kuitenkin paljastaa monia asioita kantajastaan: esimerkiksi iän, terveyden, sosiaalisen aseman, sukupuolen tai aggressiivisuuden. Signaalit voivat olla seksuaalisia, jolloin ne yleensä ovat tyypillisiä vain toiselle sukupuolelle. Seksuaalisten signaalien tarkoitus on joko houkutella kumppaneita tai mahtailla kilpailijoille. 

Myös ihmisellä on joukko seksuaalisia, mainosmaisen liioiteltuja signaaleja. Hyvänä esimerkkinä toimii naaraan rinnat – niiden koko, muoto ja väritys. Rintojen signaaliarvo liittynee lähinnä naaraan hedelmällisyyteen ja poikasten imettämiseen. Suuret rinnat saattoivat joskus olla koiraalle tiedostamaton merkki siitä, että naaras pystyy ruokkimaan jälkeläistä. Ennen kuin ihminen sai seurakseen lypsettäviä kotieläimiä, äidin niukka maidoneritys olisi ollut lapselle kohtalokasta.

Toisaalta rinnat eivät ainakaan enää ole rehellinen signaali imetyskyvystä, sillä maito ei tule rinnassa olevasta rasvakudoksesta vaan maitorauhasista. Miten nykyiset rasvarinnat ovat siis saaneet alkunsa? Rasvarintojen evoluutio on saattanut käynnistyä siten, että ensin jollekin koiraalle kehittyi sattumanvarainen mieltymys naaraan etupuolella oleviin puolipalloihin, siis suuriin maitorauhasiin. Suurista rauhasista sattui kuitenkin olemaan etua jälkeläisille – tehokkaamman rintaruokinnan takia. Täten myös rauhasiin mieltynyt koiras sai enemmän eloon jääviä jälkeläisiä. Lisäksi lapset perivät kaksi hyödyllistä ominaisuutta: suuret rauhaset (naarailla) ja mieltymyksen niihin (koirailla). Tämä saattoi synnyttää itseään ruokkivan ja kiihtyvän valintapaineen rintojen kasvattamiseksi.

Maitorauhasten tuottaminen vaati kuitenkin naaraalta paljon fyysisiä voimavaroja. Niinpä naaraan oli helpompaa turvautua ”huijaukseen”, eli täyttää rinnat kalliiden rauhasten sijasta rasvalla, luonnon omalla silikonilla. Tämän innovaation seurauksena rintojen koko riistäytyi sukupolvien myötä käsistä, kunnes niistä ei enää ollut kenellekään varsinaista eloonjäämishyötyä. 

Tämä selitys rasvarintojen evoluutiolle on totta kai spekulaatiota – samoin kuin Desmond Morrisin väite siitä, että rinnat kehittyivät matkimaan ruumiin takapuolella olevia seksuaalisia signaaleja, siis pakaroiden pyöreyttä. Rintojen tehtävästä sukupuolisena signaalina on joka tapauksessa paljon näyttöä. Esimerkiksi muiden kädellislajien naaraille kehittyy sukupuolisia tunnusmerkkejä vain silloin, kun lajin naaraat kilpailevat uroksista jatkuvasti. Pariskuntina elävät gibbonit ja yksin elävät orankinaaraat eivät ole kehittäneet erityisiä ruumiinsignaaleja – toisin kuin laumassa elävät simpanssit. 

Antropologi Sarah Hrdy pohtii rintojen signaaliarvoa kirjassaan Mother Nature (1999). Hänen mukaansa epätavallista ihmisnaaraan rinnoissa on se, että ne kehittyvät niin aikaisin, jopa vuosia ennen kuin naaras tarvitsee niitä imettämiseen. Muillakin kädellisillä on ulkonevia rintoja, mutta yleensä ne ilmaantuvat vasta juuri ennen imetystä ja häviävät pian sen jälkeen. Miksi nuorella naaraalla olisi haitallisen ulkonevat ja suuret rinnat, ellei niistä olisi ollut jotain hyötyä?

Lintujen pyrstön tai värityksen merkitystä parinvalinnassa voidaan tutkia helposti näitä ominaisuuksia manipuloimalla. Signaalien tutkiminen ihmisellä on kuitenkin erityisen vaikeaa – vartaloiden manipuloiminen tutkimusmielessä kun ei ole eettisesti hyväksyttävää. Joudumme siis selvittämään signaaliteoriaa lähinnä koiraiden mieltymysten avulla. Esimerkiksi professori J. P. Roos (1993) kirjoittaa aiheesta seuraavasti: ”Naimisessa on toki myös merkitystä sillä, että ruumis ei ole liian kiinteä, jolloin sen voi panna liikkeeseen (esim. liian pienet rinnat, jotka eivät liiku lainkaan ovat tylsiä!) mutta sanoisin että raja tulee vastaan aika äkkiä.”

Trobriand-saariston
naimattomia neitoja 

Signaaliteoria sai kenties lopullisen vahvistuksensa, kun tutkijat mittasivat naaraiden ympärysmittoja rintojen tasolta ja heti niiden alapuolelta sekä vyötärön ja lantion korkeudelta (Jasienska ym. 2004). Kävi ilmi, että suuret rinnat, samoin kuin kapea vyötärö (eli matala WHR-arvo), olivat suoraan yhteydessä hedelmällisyyteen, kun sitä mitattiin progesteronin ja 17-beta-estradiolin päivittäisillä tasoilla. Lisäksi naarailla, joilla oli sekä kapea vyötärö että suuret rinnat, hormoniarvot kertoivat vieläkin suuremmasta hedelmällisyydestä.

Samoin pystyt rinnat (ja jossakin määrin myös pystyt pakarat), joihin maan vetovoima tai imetykset eivät vielä ole pahemmin vaikuttaneet, kertovat naaraan nuoruudesta eli jälleen hedelmällisyydestä. ”Pilvihin on piian nännit, maata kohti maatun naisen”, kuuluu suomalainen sananparsi. Mikäli esihistoriallisen koiraan mieltymykset kohdistuivat tällaisiin muotoihin, hän saattoi saada merkittävää lisääntymisetua verrattuna koiraisiin, jotka eivät naaraan muodoista piitanneet. Koiraiden mieltymykset ovat siis mitä ilmeisimmin kehittyneet arvioimaan naaraiden ns. ”hedelmällistä rasvaa”. Tämä ei tietenkään tarkoita rasvaprosentin ja rasvan jakautumisen tietoista arviointia, vaan sitä että sopivista paikoista kupera ja kovera naaras yksinkertaisesti näyttää koiraan mielestä seksikkäältä.

Sukupuolierot suurempia tasa-arvoisemmissa maissa, osa 2

Vastikään kirjoitin, että sukupuolierot ovat suurempia tasa-arvoisemmissa maissa/kulttuureissa. Seikka sai lisävahvistusta tuoreessa artikkelissa, tällä kertaa fyysisen aggressiivisuuden suhteen. Tiivistelmä on seuraavanlainen (korostus lisätty):

A great deal of research shows that adolescent and adult males are more likely to engage in physical aggression and violence than females are. However, few studies have examined cross‐cultural variation in sex differences, particularly among low‐and middle‐income countries [LMICs]. Based on social role and sexual selection theories, we derived two hypotheses regarding possible variations in sex differences across societal contexts: 1) sex differences increase with societal gender polarization (social role theory) and 2) sex differences are exacerbated in societies where socio‐economic opportunities are scarce, unequal, or insecure (prediction derived from sexual selection theory). The current study examined the prevalence of and variation in sex differences in physical aggression, as measured by frequent fighting, among 247,909 adolescents in 63 low‐and middle‐income countries. The results show that, overall, males were over twice as likely (OR = 2.68; 95% CI = 2.60–2.76) to report frequent fighting in the past 12 months than females. However, sex differences vary significantly across LMICs, wherein countries with higher female prevalence rates have smaller sex differences in frequent fighting.Contrary to expectations derived from social role theory, sex differences in physical aggression decrease as societal gender inequality increased. In regards to sexual selection theory, we find no evidence that sex differences in frequent fighting varies according to societal rule of law or income inequality.

Lisäys 19.10.2018:

Uusi tutkimus tuo lisävahvistusta. Tässä tiivistelmä (korostus lisätty):

Preferences concerning time, risk, and social interactions systematically shape human behavior and contribute to differential economic and social outcomes between women and men. We present a global investigation of gender differences in six fundamental preferences. Our data consist of measures of willingness to take risks, patience, altruism, positive and negative reciprocity, and trust for 80,000 individuals in 76 representative country samples. Gender differences in preferences were positively related to economic development and gender equality. This finding suggests that greater availability of and gender-equal access to material and social resources favor the manifestation of gender-differentiated preferences across countries.

Olen kiinnostunut kuulemaan, miten suomalaiset feministit selittävät näitä havaintoja. (Twitterissä eräs jenkki kirjoitti, että sukupuolierojen korostuminen tasa-arvoisemmissa maissa on liberaaleille sama kuin ilmastonmuutos konservatiiveille.)

Ovatko blondinaiset suositumpia?

Useissa yhteiskunnissa karvoitus kuuluu olennaisesti sukupuoliseen viehätysvoimaan. 

Clellan Ford ja Frank Beach

Helsingin Sanomat otsikoi 20.4.2018: Naiset ovat blondeja paljon useammin kuin miehet (ks. kuva). Jutussa mainitut tutkijat hakevat selitystä parinvalinnasta, mutta myöntävät, että kyse on pitkälti spekulaatiosta. Pohdiskelin aihetta Rakkauden evoluutio -kirjassani. Lyhensin ja muokkasin tähän osia (viitteet teoksessa).

Monilla lajeilla pitkä ja kiiltävä karvoitus kertoo yksilön terveydentilasta. Terveyden kautta hyvinvoiva turkki saattaa olla merkki myös hedelmällisyydestä. Tämä pätee ihmiseenkin. (Kyse ei tietenkään tarvitse olla tietoisesta päättelystä, vaan siitä, että luonnonvalinta on kumppaniehdokkaan hedelmällisyyden kautta saattanut suosia tietynlaisia hiusmieltymyksiä.)

Onpa hiusten pituutta käytetty hedelmällisyyssignaalina tai ei, hiusten värin perusteella on ollut vaikeampi tehdä lisääntymiskykyä koskevia päätelmiä. Toki harmaat hiukset olivat naisilla melko luotettava merkki jo päättyneestä hedelmällisyydestä, mutta ei ole ilmeistä syytä olettaa, että ruskea- ja vaaleaveriköt olisivat hedelmällisyyksiltään niin erilaisia, että luonnonvalinta olisi suosinut blondeihin mieltyviä miehiä.

Euroopassa miesten mieltymys vaaleisiin kutreihin oli kuitenkin tunnettu ilmiö jo antiikissa ja keskiajalla. Ajatus, että ”herrat pitävät vaaleaveriköistä”, on edelleen levinnyt varsin laajalle. (Ilmaus on peräisin Anita Loosin Gentlemen Prefer Blondes -romaanista vuodelta 1926. Romaanin jatko-osan nimi oli But Gentlemen Marry Brunettes.) Mikä voisi olla miesten blondimieltymyksen biologinen selitys? Tässä esitetty spekulatiivinen vastaus liittyy naisen ikään. Lähtökohtana on se, että ihminen on pitkiä parisuhteita muodostava laji. Kumppanin nuoruus on miesten silmissä ollut haluttu piirre, sillä naisen hedelmällisyys laskee jyrkästi jo ennen keski-ikää. Toinen, yhtä tiedostamaton syy nuoruusmieltymykseen saattaa olla se, että nuori puoliso on todennäköisemmin elossa antamassa hoivaa lapselle ja lapsenlapsille vielä kymmenienkin vuosien päästä. Myös nuoren puolison äiti on todennäköisemmin tarjoamassa isoäidillistä hoivaa. Luonnonvalinnalla on siis ollut mahdollisuus suosia nuoruusmieltymyksiä montaa reittiä.

Naisen markkina-arvon kannalta on ongelmallista, että nuoruudesta kertovat piirteet, esimerkiksi sileä iho, täyteläiset huulet, kapea vyötärö ja pystyt rinnat, haihtuvat ankarissa olosuhteissa suhteellisen nopeasti. Tällaisiin rehellisiin mutta katoavaisiin ikä- ja hedelmällisyyssignaaleihin saattavat kuulua myös vaaleat hiukset.

Vaalea tukka on tavallista eurooppalaisilla lapsilla, mutta se tummuu yleensä jo ennen murrosikää. Oletetaan, että jossain päin Pohjois-Eurooppaa tapahtui mutaatio, joka pidensi hiusten vaaleusaikaa aina aikuisuuteen asti, muttei kuitenkaan paljon yli parikymppiseksi. Tällöin jokainen blondeihin mieltynyt mies sai nuoren kumppanin, eli kumppanin, jolla oli paljon hedelmällisiä vuosia edessään. Tällaiset miehet olisivat siten jättäneet enemmän jälkeläisiä, ja mieltymys blondeihin olisi voinut sukupolvien kuluessa yleistyä ja levitä ympäri Eurooppaa.

Blondimieltymyksen geneettinen selitys vaikuttaa kuitenkin melko kaukaa haetulta. Moni seikka myös viittaa kulttuurin ja kasvuympäristön suureen merkitykseen. (Kulttuurin tuottaman mieltymyksen vaikutus olisi toki samansuuntainen kuin perinnöllisellä mieltymyksellä: geneettinen muutos populaatiossa.) Näiden kanssa kilpailevan hypoteesin mukaan yleismieltymystä ei edes ole, ja vaaleat hiukset ovat vain sivutuote vaaleasta ihosta, jonka tehtävä on edesauttaa D-vitamiinin tuotantoa.

Ehkä osavastaus löytyy siitä havainnosta, että Suomessa pikemmin tummaveriköt kuin blondit on nähty kohtalokkaina viettelijättärinä. Täältä Pohjolasta käsin renessanssin maalauksia hallinnut blondivillitys tuntuukin kummalliselta. Eteläeurooppalaisten miesten mahdollinen blondimieltymys saattaa toisin sanoen olla seurausta siitä, että ihmismielelle yllätyksellinen on aina jonkin verran esteettistä ja eksoottinen jossakin määrin eroottista. Eli liittyipä selitys naisen ikään tai ei, miehet ovat samanaikaisesti mieltyneet sekä nuoruudesta että jossakin määrin myös eksoottisuudesta kertoviin piirteisiin. Miehet ovat esimerkiksi keskimäärin naisia vaihtelunhaluisempia parittelukumppanin suhteen.

Toisaalta eksoottisuuden merkitys viehättävyydelle ei ainakaan hiusten osalta taida olla kovin suuri. On esimerkiksi havaittu, että ihmisyksilö pienessä määrin leimautuu vastakkaista sukupuolta olevan vanhemman hiusten ja silmien väriin suosien niitä kumppanissaankin. (Eräässä tutkimuksessa ulkopuoliset arvioitsijat pystyivät pelkkien valokuvien perusteella yhdistämään vaimon ja tämän anopin paljon sattumaa useammin. Lisäksi vaimojen ja anoppien yhteensopivuus oli arvioitsijoiden mukaan suurempaa kuin vaimojen ja aviomiesten välillä. Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että pariskunnan nainen ja mies yhdistettiin yksittäisten valokuvien perusteella toisiinsa yhtä usein kuin silloin, kun arvioitsijat luulivat etsivänsä kuvista veli–sisko–pareja.) Yleisesti ottaen hiusten merkitys parinvalinnalle ja seksuaaliselle kiihottumiselle lienee joka tapauksessa vähäisempää kuin mainosten ja naistenlehtien perusteella voitaisiin päätellä. Ehkä hiusten laittamisen/värjäämisen pääfunktio on luoda miehen kiinnostusta riittävästi nostattava alkureaktio.

Lisää pituutta heti, osa 2

Cosmopolitan -lehden toimittaja kyseli naisten ja miesten välisistä pituuseroista. Tässä pohdiskelevat vastaukseni (jossa on paljon toistoa 5.6.2011 -kirjoitukseeni). Itse juttu ilmestyi toukokuun lehdessä.

Miksi nainen etsii/toivoo pidempää kumppania? Voi toivooko? Jos nainen (ainakin melko usein) kokee, että miehen tulisi olla pidempi, mistä tämä johtuu? Millä seikoilla tätä voisi yrittää selittää/ymmärtää?

Parisuhteeseen haluavan naisen pitää ratkaista monenlaisia ongelmia. Suotavaa olisi löytää mies, joka ensinnäkin pystyy investoimaan ja toiseksi haluaa investoida suhteeseen. Tämä on tuonut naiselle mieltymyksiä miehen korkeaan statukseen, kunnianhimoon, luotettavuuteen ja tietysti rakkaudesta ja sitoutumisesta kertoviin merkkeihin. Nämä ominaisuudet ovat paljastaneet miesten investointikykyjä ja -haluja.

Miehen pituus tuskin kuitenkaan on yhteydessä miehen luotettavuuteen, kunnianhimoon tai rakkaudentunteeseen. Tutkimusten mukaan pitkät miehet kuitenkin päätyvät korkeampaan sosioekonomiseen asemaan. Naisten mieltymykset miehen sosioekonomiseen asemaan saattavat siis selittää osan pituusmieltymyksistä. Korkeassa asemassa olevilta miehiltä – eli keskimäärin pitemmiltä – on saattanut tulla enemmän resursseja perheeseen, jolloin lapsiakin on kenties voitu tehdä enemmän tai heistä on voitu huolehtia paremmin. Olemme sellaisten naisten jälkeläisiä, jotka osasivat tehdä oikeanlaisia valintoja miehen tarjoamien resurssien ja lasten eloonjäämisen suhteen. Pituus on saattanut olla riittävän rehellinen indikaattori miehen tarjoamasta perhehoivasta.

Myös mieltymys kumppanin terveyteen saattaa olla selittää pituusmieltymyksiä. Geneettisesti yhdenmukaisessa populaatiossa pituus on voinut olla merkki miehen perinnöllisten tautien vähäisyydestä tai hyvästä vastustuskyvystä. Kenties vain laadukkaimmat miehet ovat voineet suunnata resursseja kehon mittojen kasvattamiseen.

Merkittävämpi tekijä pituusmieltymyksissä lienee kuitenkin se, että naisen on kautta historian kannattanut etsiä kumppani, joka pystyy fyysisesti suojelemaan naista ja perhettä. Ihmisen evoluutioympäristö on ollut huomattavasti nykyistä väkivaltaisempi, ja miehen koko ja pituus ovat saattaneet tuoda parempaa turvaa. (Kenties vastaavista syistä jotkut hankkivat ison koiran.)

Pituus on joka tapauksessa merkittävä parinvalintaa ohjaava ominaisuus, ainakin länsimaissa. Mikäli parinmuodostus olisi pituuden suhteen sattumanvaraista, sellaisia parisuhteita, joissa nainen on miestä pitempi, olisi huomattavasti enemmän. Myös kyselytutkimusten mukaan naiset haluavat itseään pitempiä miehiä ja miehet itseään lyhyempiä naisia. Erään tutkimuksen mukaan tämä näkyy jopa seuranhakupalstoilla: pitkät miehet saavat enemmän vastauksia. On myös havaittu, että lyhyet miehet ovat mustasukkaisempia eli mitä ilmeisimmin he pelkäävät enemmän naisen menettämistä – ja ilmeisesti siis hyvästä syystä. (Toisaalta tiedetään myös, että yleensä kumppanilta toivotaan kiinnostuksien ja arvomaailman samanlaisuutta tai ylipäätään yhteensopivuutta. Tämä mieltymys näkyy fyysisissäkin ominaisuuksissa: erään tutkimuksen mukaan mies ei saa olla liian pitkä.)

Onko tämä enemmän suhteessa biologiaan vai ”opittua”? Miksi pituudella on tällainen painoarvo? Ei kai esim. ruskeat hiukset ole samalla tavalla ”este” parisuhteen aloittamiselle?

Vaihtoehtoinen selitys naisen pituusmieltymykselle voisi olla se, että koko lapsuuden ajan pitkillä ihmisillä – siis aikuisilla – on ollut enemmän arvovaltaa. Tämä muistikuva voisi sitten kulkea mukana aikuisuuteen ja kumppanimieltymyksiin asti. Tämä selitys vaatisi kuitenkin uuden selityksen sille, miksi se on juuri näin päin: pitkä mies ja lyhyt nainen. Toki on merkkejä siitä, että miehen pituus ei ole yhtä ratkaiseva seikka kaikissa kulttuureissa. Missään ei kuitenkaan näytä olevan yhteisöjä, jossa naiset samassa määrin ja yhtä aktiivisesti haluaisivat itseään lyhyempiä miehiä. Erilaisten ympäristöolosuhteiden vaikutukset on silti huomioitava tätäkin ominaisuutta tutkittaessa. On esimerkiksi järkevää olettaa, että olosuhteissa, joissa nainen kokee olevansa alttiina väkivallalle, hänen on kannattanut suosia pitkiä tai fyysisesti voimakkaita miehiä.

Periaatteessa pariskunta voisi olla kaikin puolin yhteensopiva, vaikka mies olisi reilusti lyhyempi. Pariskuntien yhteensopivuus muodostuu monesta tekijästä: puutteita jossakin ominaisuudessa on mahdollista kompensoida hyvillä ominaisuuksilla toisaalla. Toiveet juuri sopivan pituisesta kumppanista eivät siten voi millään täyttyä. Parinvalinta riippuu niin monesta tekijästä – kumppanien saatavuudesta, kilpailijoiden laadusta ja määrästä, oman markkina-arvon tuntemisen realistisuudesta, kumppaniehdokkaan mieltymyksistä jne. Tässäkään mielessä tarkoissa pituusvaatimuksissa ei ole järkeä. (Lisäksi on huomattava, että pituuden ja statuksen välillä on vain tilastollinen yhteys. On paljon pitkiä miehiä hierarkian alapäässä ja lyhyitä miehiä, joilla on korkea asema.)

Ylipäätään olisi suotavaa, että sekä miehet että naiset olisivat vähemmän ulkonäkökeskeisiä parinvalinnassaan – etenkin mitä tulee kaupallisten tuotteiden avulla muokattaviin piirteisiin. Pintapuolisuuden vähentäminen saattaisi tehdä parinvalintaprosessista miellyttävämpää ja muuttaa vähitellen yhteiskuntaakin. Joidenkin piirteiden osalta se on kuitenkin äärimmäisen hankalaa, koska ulkoisen viehättävyyden (eli usein käytännössä hedelmällisyyden) taustalla on niin vahvoja biologisia mekanismeja. Lisäksi kyse on kilpailutilanteesta, jossa kaikki haluavat muokata itsestään mahdollisimman haluttavia.

(Sivuhuomautuksena mainittakoon, että ihmiset yliarvioivat muiden kiinnostusta kaupallisia tuotteita ja keinotekoista kauneutta kohtaan. Niiden sijaan ihmiset huomaavat automaattisesti muista heidän kokonsa, muotonsa, sukupuolensa, sukulaisuutensa, tuttuutensa ja viehättävyytensä. Huomaamme helposti myös tunnetiloja, vihaa, pelkoa, surua, iloa ja inhoa sekä fysiologisia tiloja, esimerkiksi raskaana olemista ja sairauksia. Kiinnitämme näihin huomiota, koska ne ovat evoluutiohistoriassa olleet ratkaisevia tekijöitä eloonjäämisen ja lisääntymisen kannalta. Parinvalinnassa merkityksellisimmät piirteet ovat niitä, joita on vaikeinta ostaa.)

Joissakin ulkoisiin ominaisuuksiin kohdistuvissa mieltymyksissä saattaa olla kyse siitä, että ihmiset ovat herkkiä omaksumaan ja sisäistämään sosiaalisia tapoja. Tätä mainostajatkin pyrkivät käyttämään hyväksi. Harva nuori uskaltaa tai pystyy astumaan ulos muotimaailman markkinoimasta ajatuksesta, että olet suosittu vain, jos käytät tätä ja tätä tuotetta. Samanlaiset toistuvat altistumiset saattavat vaikuttaa parinvalintaan. Tiedostamaton ajatuskulku saattaa mennä: ”Pariskuntien naiset ovat aina olleet miestä lyhyempiä, joten minäkin haluan pidemmän miehen.” Olipa kyse biologisista tai sosiaalisesti opituista ominaisuuksista (joita ei ole edes tässä tapauksessa mielekästä/mahdollista erottaa), tietoisten päätösten avulla voidaan vaikuttaa parinvalintaan. Sosiaalisten tapojen kyseenalaistaminen omassa elämässä ei toki ole helppoa ja se saattaa tehdä elämästä joissakin ympäristöissä merkittävästi vaikeampaa. Mutta samalla se saattaa avata mahdollisuuksia, jotka muutoin olisivat jääneet kokematta. Ja kuka on väittänyt, että elämän tai varsinkaan päätösten pitäisi olla helppoja? Omia ennakko- ja moraalikäsityksiään kannattaa jatkuvasti tarkkailla. Ne määrittelevät, kuka olet.

Juhannuksen biologiaa

Seuraavanlainen juttu oli juhannuksen Sunnuntaisuomalaisessa. 

Toimittajana ja haastattelijana Sami Vainio.

Evoluutiopsykologi Osmo Tammisalo paljastaa, mitä yöttömässä yössä tapahtuu

Juhannus on pohjoisella pallonpuoliskolla hedelmällisyyden juhla. Yöttömässä yössä ihminen sulautuu osaksi kukkivaa, pölyttyvää ja parittelevaa luontoa. Ihastumisella ja rakkaudella on taustansa lajinkehityksen historiassa. Evoluutiopsykologian asiantuntija Osmo Tammisalo valottaa, mistä parinvalinnassa on pohjimmiltaan kysymys.

Ehdokkaiden vertailu  

Ihmiskoiraiden mieltymys kauniisiin naaraisiin johtuu siitä, että naaraan ulkonäkö kertoo suoraan tämän hedelmällisyydestä. Koiras taas ei tarjoa lisääntymisresursseja samaan tapaan suoraan vartalollaan. Siksi koiraan muilla ominaisuuksilla, kuten statuksella, on parinvalinnassa suurempi merkitys.

Lemmentaiat  

Jos naaraan tavoitteena on perheen perustaminen, koiraan lapsirakkauden ja kotona viihtymisen merkit kannattaa tarkistaa etukäteen. Ei ihme, että joskus tarvitaan loitsuja ja taikakeinoja. Ihmisnaaraat haluavat kuorossa huumorintajuista, fiksua, arvostettua ja ystävällistä koirasta – joka vielä haluaa sitoutua tunteellisesti. Jos taikakonstit tai koristautuminen eivät auta sellaisen löytämisessä, ainakin ne virittävät pariutumis- ja ehkä jopa parittelutuulelle.

Naaraan valinta  

Moni naaras tietää, että koiraat luulevat itsestään liikoja. Naaraalla on keinoja varmistaa, ettei koiraan omakehu ole katteetonta. Useimmissa kulttuureissa on käytössä lukuisia koiraiden arvoasemasta kertovia signaaleja. Jos koiras pukeutuu konservatiivisesti pukuun ja kravattiin, se on jo hyvä vihje, että koiras on kohtuullisen arvostetussa asemassa – ja kenties kannattaa perinteisiä arvoja. Juhannusjuhlissa nämä signaalit eivät ole samassa määrin näkyvissä, joten koiras joutuu osoittamaan kunnollisuutensa tanssitaidolla, puhelahjoilla tai vastaavilla esityksillä. Naaras haluaa tuntea olevansa riiaamisen arvoinen.

Kokoontuminen  

Ihmiselläkin parinvalinta vaatii yleensä esilläoloa. Naaraiden on päästävä kunniallisesti esittelemään sulojaan, ja koiraiden on päästävä hankkimaan arvostusta ja näyttämään saavutettua statusta. Erilaisissa juhlamenoissa tämä onnistuu mainiosti. Useimmissa kulttuureissa on rituaaleja, joissa koristaudutaan, vertaillaan kumppaniehdokkaita, esitellään taitoja ja mitellään voimia. Nykyään sosiaalinen media mahdollistaa jatkuvan esilläolon, mutta verkossa on liian helppo huijata. Joukkokokoontumiset sen sijaan ovat rehellisiä. Niissä on mahdotonta teeskennellä olevansa hauska, pidetty ja arvostettu.

Uho ja tappelu  

On vaikea sanoa, missä määrin koiraiden voimien mittelö on tarkoitettu naaraille ja missä määrin se on suunnattu toisia koiraita varten. Toki toisilta koirailta saatu arvostus vaikuttaa lopulta pariutumismenestykseen. Osa naaraista näyttää viehättyvän rohkeasta, kovasta ja voimakkaasta koiraasta, koska se on ollut turva ulkopuolisia uhkia vastaan. Toisaalta tämä on naaraan kannalta vaarallinen strategia, koska koiraan kovuus saattaa myös kohdistua häneen itseensä ja perheeseen. Aika vähän tiedetään, millaiset naaraat mieltyvät hurjapääkoiraisiin.

Auervaarat  

Naaraalle parinvalinta on erityisen hankalaa, sillä koiraiden joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita vain parittelusta. Luihujen koiraiden takia naaraiden on oltava tarkempia. Tosin lyhytaikaisuutta ei välttämättä ajatella juhlahumussa. Yön komea prinssi on vain saattanut muuttua aamun kurjaksi sammakoksi, johon ei kannata enempää panostaa.

Lapsenteko  

Valon määrällä on korkeintaan hyvin pieni vaikutus hedelmöitymiseen. Suurin osa maailman ihmisistä elää alueilla, jossa valon määrä ei vaihtele niin paljon kuin täällä Suomessa. Kaiken lisäksi hedelmöityminen kannattaisi tehdä aikana, jolloin lapsen syntymän aikoihin olisi paljon ravintoa. Monet lajit toimivat näin: esimerkiksi käpylintu munii kovien pakkasten aikaan. Ihminen on kuitenkin irtaantunut melko hyvin vuodenaikoja seuraavasta ravintotilanteesta.

Tasa-arvo  

Ihminen on maapallon sosiaalisimpia eläinlajeja, ja kokoonnumme mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Emme silti ole soidinta käyvä laji. Tyypillisesti soitimella ovat lajit, joilla koiras tarjoaa vain siittiönsä ja naaras jää yksinhuoltajaksi. Näillä lajeilla naaras saa valita parhaan mahdollisen kumppanin suuresta koiraslaumasta. Yleensä soitimen keskustan laadukkaat huippukukot hoitavat melkein kaikki parittelut. Ihmisellä pariutuminen on tasa-arvoisempaa. Se on myös mutkikkaampaa, sillä ihmiskoiraskin on valikoiva.

Häveliäisyys  

Modernissa ympäristössä ihmiskoiraat, jotka pystyvät pitämään useampia naaraita samaan aikaan, eivät tee sitä julkisesti soitimella vaan päinvastoin mahdollisimman salassa muiden katseilta. Ihminen pyrkii parinmuodostusvaiheessa nimenomaan vetäytymään kahdenkeskiseen rauhaan. Piilotamme seksuaalisuuttamme – joskus jopa itseltämme, jotta vaikuttaisimme viattomammilta. Seksuaalisuuden avoin mainostaminen vaatii yleensä tilanteen karnevalisoimista.

Sitoutuminen

Modernissakin ympäristössä naaraat yleensä vaativat koiraalta sitoutumista seksin vastineeksi. Lähestulkoon kautta historian koiraat ovat saaneet säännöllistä seksiä vasta avvioliitossa. Vanhan sanonnan mukaan ”jos mies saa maidon ilmaiseksi, hän ei ole halukas ottamaan koko lehmää.” Tämä toki usein unohtuu riehakkaissa juhannuskarnevaaleissa. Mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa. Mikä on kiihottavampaa kuin aavistuksen vaarallinen lemmenseikkailu?

Yhden yön huuma  

Vaikka ihminen tyypillisesti muodostaa pitkiä parisidoksia, joskus tavoitteena on vain lyhytaikainen seksuaalinen mielihyvä. Se voi olla puhtaasti fyysistä, mutta yleensä siihenkin liittyy nautintoa vaikkapa haluttuna olemisesta. Lyhyessä suhteessa ihmiskoiraat monesti laskevat tasoaan eli suostuvat paritteluun sellaisenkin naaraan kanssa, jota ei kelpuutettaisi puolisoksi tai välttämättä edes treffeille. ”Vaikken koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa, monen vierestä oon herännyt” lauloi Freud, Marx, Engels ja Jung -bändi. Naaraat taas pyrkivät mieluummin nostamaan tasoa suhteissa, jotka he tietävät lyhytaikaisiksi.

Rakkaus  

Mieluiten naaraat ottaisivat hyväluontoisen, arvostetun ja komean miljonäärin. Ja mieluiten koiraat valitsisivat kiltin ja kuvankauniin, sopivista paikoista kuperan ja koveran nuoren neidon. Me tavalliset kuolevaiset huomaamme kuitenkin nopeasti, että tällaiseen täydellisyyteen ei kannata pyrkiä. Siksi tarvitaan rakkautta. Rakkaus on erityinen leimautumisprosessi, joka auttaa ihmisiä katsomaan läpi sormien pieniä puutteita rakkaudenkohteessa. Pienet puutteet pikemminkin näyttävät vain hellyttäviltä. Rakkaus ei siis suinkaan ole sokea vaan tarkkanäköinen: se näkee hyviä puolia sielläkin, missä muut eivät niitä näe.

Seksikäs artisti  

Taiteet ovat tavallaan turhuuksia: taiteilija laittaa voimiaan sellaiseen, joka ei täytä mahaa tai tuo suojaa säätä vastaan. Ehkä osittain juuri siksi taide koetaan yleväksi. Taiteiden harjoittaminen saattaa olla muille merkki siitä, että ”minulla on ylimääräisiä resursseja tuhlattavaksi asti”. Tämän näkökulman mukaan taiteet ovat statuksen ja kenties myös geneettisen laadun esittelyä. Ehkäpä naaras vaistoaa, että menestyneen artistin jälkeläiset menestyisivät itsekin jälkeläisten tuottajina. Toisaalta miesrokkareiden kysyntää on liioiteltu. Kumppaneita ei ole kovin paljon, ja mikäli heitä on, he eivät ole niitä, joista eniten kilpailtaisiin. Myytti rokkareiden ympärillä pyörivistä lukemattomista kuumista mimmeistä saattaa perustua muutamaan maailmanmaineen saavuttaneeseen urooseen.

Seksuaalinen vapaus  

Ihminen on kehittynyt ympäristössä, jossa hedelmällisten naaraiden seksuaalisuutta vahdittiin jatkuvasti. Vartijoina olivat lähinnä joko nuoren naaraan isä ja veljet tai naaraan aviomies ja lapset. Individualistinen ja anonyymi kaupunkiympäristö ja modernit ehkäisymenetelmät ovat kuitenkin mahdollistaneet naaraiden seksuaalisen vapautumisen. Useimmat haluavat edelleen parisuhteeseen, mutta vaihtelunhaluisilla on nyt paljon helpompaa.

Yksiavioisuus  

Ihminen on pitkiä parisuhteita muodostava laji. Historia tuntee suuren joukon hallitsijoiden haaremeita, mutta yleisesti ottaen pariutuminen ja lisääntyminen on tapahtunut suhteellisen yksiavioisissa olosuhteissa. Emme ole sellaisten naaraiden jälkeläisiä, jotka jäivät haaveilemaan soitimen hallitsijasta.

1 Osmo Tammisalo, 43, on evoluutioteoriaan ja ihmisen evoluutioon erikoistunut tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Hänen teoksensa Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa oli vuonna 2005 Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Vuonna  2012 Tammisalo julkaisi kirjan Ihmisluontoa etsimässä: Moraalin ja kulttuurin biologiaa.  

2 Evoluutiopsykologia on ihmisen käyttäytymisen biologista pohjaa tutkiva tiede. Evoluutiopsykologiassa ihmistä tutkitaan eläinlajina, jonka elintoiminnot ja käyttäytyminen ovat seurausta luonnonvalinnasta ja sukupuolivalinnasta. Evoluutiopsykologiassa keskeisiä tutkimuskohteita ovat lajienväriset erot ja yhtäläisyydet ja se, mikä tekee ihmislajista erityisen.  

3 Darwinilainen luonnonvalinta tarkoittaa, että ympäristöön parhaiten sopeutuvat lajit ja yksilöt saavat eniten jälkeläisiä. Luonnonvalinta voidaan jakaa ympäristön valintaan ja seksuaalivalintaan. Seksuaalivalintaan vaikuttavat ennen kaikkea vastakkaisen sukupuolen mieltymykset ja sukupuolen sisäinen kilpailu.  

4 Darwinin aikaan biologista ihmiskuvaa vastustettiin lähinnä uskonnollisista syistä. Nykyään ihmisen evolutiivinen tausta on tullut hyväksytymmäksi, ja alan tutkimus on laajaa. Biologista ihmistutkimusta vastustavat yhä toisaalta luomisoppia kannattavat kristilliset piirit, toisaalta sosiaalitieteilijät, jotka pitävät sitä poliittisesti epäkorrektina.